Unnaleks

Kulttuurieroja

Kohtasin saman tilanteen Vietnamissa uudestaan ja uudestaan, kuin olisin juuttunut elokuvaan Päiväni murmelina (joka muuten aina piristää minua kun olen synkkä). Elokuvassa päähenkilö elää saman päivän aina uudelleen, saman talvisen murmelijuhlan. Omassa murmelijuhlani oli opetustilanne, jossa (aikuiset) opiskelijani kysyivät ikääni. Joka kerralla sen kertoessani sain saman reaktion, koko kööri alkoi nauraa ja pulputtaa keskenään vietnamiksi. Muutaman kerran tämän koettuani tiesin jo syynkin – he arvioivat minut noin kymmenen vuotta todellista ikääni nuoremmaksi.

Vieraassa kulttuurissa on vaikeaa arvioida toisen ikää, en itsekään osannut koskaan arvioida vietnamilaisten ikää edes osapuolilleen oikein. Minua on kuitenkin siunattu (tai kirottu, tilanteesta riippuen) babyfacella, lapsenkasvoilla, jotka aiheuttavat hämmennystä toisinaan Suomessakin. Suomessa heitto ei toki ole niin suuri kuin Vietnamissa. Tästä syystä muunmuassa ystäväni on joutunut jättämään oluensa kassahihnalle, kun minulla ei ollut henkkareita mukana. Hänellä kyllä oli. Itsekin kassalla työskennelleenä ymmärrän hyvin että asia tarkastetaan, mutta on huvittavaa, miten minä en selviä koskaan pelkällä moikkauksella. Ostaessani kuohuviiniä Alkosta myyjä tuijotti henkkariani ja kasvojani vuoronperään monta kertaa, siristeli silmiään ja lopulta hyväksyi, että ihan itse olen kyseessä. Hymyilin koko toimituksen ajan hellyyttävintä hymyäni, mikä ilmeisesti ei yhtään auttanut asiaa.

 

 

Ulkonäköpaineita ulkopuolelta

Ihana kamala some saa kuitenkin kenet tahansa tuntemaan olonsa synkäksi. Toisinaan katson peiliin ja näytän vanhalta ja väsyneeltä, iho on huono ja hiuksia ei voisi edes parhaalla tahdolla sanoa ”söpöksi pörröksi”. Etsin epätoivoisesti keinoa pelastaa tilanteen, mutta kosmetiikka-ala ei ole koskaan saanut juurikaan nauttia vähäisestä varallisuudestani, joten vaihtoehtoni on luottaa perusvoiteeseen (jota en muista koskaan laittaa) tai juoda lisää vettä (mitä en koskaan muista tehdä). Perusmeikkinikin koostuu ripsiväristä ja sipauksesta puuteria, joka on hävinnyt kasvoilta ennen kuin ehdin lähteä töihin. Kun oikein haluan irrotella, laitan rajausväriäkin. Sen laittamiseen täytyy varata tunti, koska sössin meikin kolmesti ennen edes jonkinmoista onnistumista.

 

 

Olen aina vastustanut jyrkästi teennäisiä auktoriteetteja, ja mielessäni esimerkiksi vallitsevat kauneusihanteet kuuluvat tähän kategoriaan. Pidän rimpuillen ja toisinaan kipuillen kiinni omasta tyylistäni ja omasta babyfacestani, jota en ole lähtenyt juurikaan muokkailemaan edes meikillä. Tästä syystä en myöskään käytä aikaa kuvieni muokkailemiseen, vaan pääasiassa lätkin ne julkisiksi sellaisenaan. Värejä osaan juuri ja juuri parannella hieman valmiiden filttereiden kautta.

Totta kai katson muiden upeita kuvia kateudesta vihreänä, ei siitä pääse mihinkään. Päätän taas juoda enemmän vettä ja tarkastelen kasvorasvaa kriittisesti miettien, onko se edelleen käyttökelpoista. Ja koska en parempaan pysty, päätän vain olla armollinen itselleni ja olla onnellinen jokaisesta elämän lisäämästä merkistä ihossani. Iloitsen siitä, kun herra Alko epäilee henkkareitani. Yritän olla aito kehoposiitiivisuuden esimerkki oppilailleni osoittamalla hyväksyntää ja lempeyttä itseäni kohtaan ja jättämällä itsekritiikin pois.

Kas, väliaikaista kaikki on vaan. Babyfacekin.