Raahustin aamulla väsyneenä kohti kylpyhuonetta muistaessani, että säätiedotuksessa oli varoivaisesti ennustettu lunta. Pysähdyin niille sijoilleni ja tuijotin verhon peittämää ikkunaa. Hiippailin lähemmäs, kurkistin ja – ihan todella – haukoin henkeä ihastuksesta: maassa ja parkkipaikan autojen kattojen päällä oli kerros ihan oikeaa lunta! Joku haltiakummi jossakin oli kuullut epätoivoiset kuiskaukseni ja lähettänyt valkoisia terveisiä märkään ja synkkään Etelä-Suomeen.
Talvitunnelmaa?
Vietnamissa synkistelin vuodenaikojen puuttumista. Vielä joulunakin ulkona oli helle, ja kahviloiden eteen parkkeeratut kuuset näyttivät naurettavilta. Jouluahan ei Vietnamissa oikeastaan vietetä, se on Amerikasta poimittu kaupallinen höpöhöpö kuten Halloweenkin. Pinnallisuus näkyy siinä, että vaikka liikkeet somistavat joulukoristein ikkunoitaan ja amerikkalaisia joululaulujakin soitetaan, ei joulua varten useimmissa kodeissa tehdä oikeastaan mitään. Lapset saattavat saada lahjoja, mutta siinäpä se. Heti joulun mentyä ohi aletaan raivoisasti valmistautua siihen oikeaan perhejuhlaan, tetiin, eli paikalliseen uuteenvuoteen.
Monelle muulle hellekelit joulukuussa olisivat suuri nautinto, mutta itse rakastan neljää vuodenaikaa, ja jokaiseen liittyviä erilaisia pieniä ja suuria juhlia. Ryvin Vietnamissa jouluikävässäni soittaen Jouluradiota sänkyyni kiinnittämäni jouluvalon loisteessa. Nyt Helsingissä teen vähän samaa – lumen puuttuessa yritän sinnikkäästi tehdä kotiin vähän talvitunnelmaa, laittaa erilaisia valoja, juoda glögiä ja fiilistellä kaikin puolin. Ja jok’ikinen aamu mulkoilen töihin kävellessäni synkkää, vesisateen aiheuttamaa liejua kadussa. Pohjoisen likka on väärässä elementissä. Työkaverit nauroivat kolkosti huokaillessani lumen perään, ”ei viime vuonnakaan tullut yhtään lunta”.
Kohti joulua, vaikka hampaat irvessä
Vain yksi pieni lumisade ja koko maailma muuttui. Kura jäätyi ja päälle tuli valkea kerros, joka valaisi maat ja mannut. Pompin aamulla töihin pirteänä kuin peipponen ihaillen lumen peittämiä metsäpolkuja. Töissä innolleni virnisteltiin ja todettiin ”kohta se sulaa pois”.
No niinhän se suli, nyt on lumesta jäljellä muisto vain. Toivo kuitenkin elää, kyllä sitä sieltä vielä tulee. Ja jos ei tulekaan, nokka kääntyy taas kohti pohjoista joululoman alkaessa, ja lähdemme Sisu-kissan kanssa ihmettelemään lunta toisiin maisemiin. Sitä ennen voidaan tehdä mitä tehtävissä on, eli käpertyä viltin alle katselemaan hömppäleffoja, kuluttaa kaakaota yli oman tarpeen ja ripustella tunnelmavaloja kaikkialle mihin niitä suinkin saa (Sisu on ottanut tehtäväkseen pudotella niitä sitä mukaa kun minä ripustan). Kummipojan ja tämän äidin kanssa leivottiin jo pipareitakin.
Toivotettakoon vielä voimia niille, jotka eivät kestä jouluilua tai talvipakkasia ollenkaan. Kyllä tämä menee ohi. Vietnam on muuten hyvä paikka antijouluilijoille, ihan vinkiksi vaan ensi sesonkia ajatellen.
