Mitä asioita jäin kaipaamaan Vietnamista? Nyt hieman välimatkaa ottaneena mieleen tulee hieman yllättäviäkin asioita, ja tänä aamuna katsellessani yöpakkasen jäädyttämää ruohikkoa oli hauskaa palata mielessä niihin ”sen toisen elämän” mukavimpiin asioihin. Tässä siis aurinkoisempi top-listaus (kurkkaa aiemmat listat siitä mihin Vietnamissa totuin ja mitä en todellakaan kaipaa!). Yllätyin itsekin tästä listasta.
1. Ihmisten läheisyys
Tästä on kirjoitettava vielä aivan oma lukunsa, mutta Vietnamissa perheet ovat usein hyvin läheisiä, ja perheellä tarkoitan sukua. Ja naapurustoa. Meillä Suomessa perheestä kysyttäessä mainitaan yleensä vanhemmat ja sisarukset, ehkä isovanhemmat. Vietnamissa perheeseen kuuluvat myös tädit, sedät, serkut ja tietysti kaikkien puolisot ja lapset. Erilaisia seremonioita järjestetään harva se päivä ja tämän laajan perheen kaikki kynnelle kykenevät jäsenet kokoontuvat yhteen, syövät porukalla (yleensä lattialla), juttelevat ja hoitavat alttarin kautta suhteita edesmenneisiin sukulaisiin.
Ei perhe-elämä toki aina autuasta ole. Jos esimerkiksi lapsi aiheuttaa vanhemmilleen häpeää, on vallan mahdollista, että hänet suljetaan perheen ulkopuolelle. Näin tiiviissä perheyhteisössä se on erityisen kivulias ja julma rangaistus. Verrattuna Suomeen, missä monia sukulaisia ei nähdä usein vuosikausiin ja ydinperheenkin jäsenet saattavat asua toisistaan kaukana, on kuitenkin todella mukavan tuntuista nähdä sukulaisten kokoontuvan usein yhteen ja olevan tukena toinen toisilleen.
2. Ystävät
En itse juurikaan pyörinyt expat-piireissä, mutta sain ystäviä niin paikallisista kuin ulkomaalaisistakin. Tapasin työni yhteydessä myös aivan ihania suomalaisia, joiden kanssa toivon myös yhteydenpidon jatkuvan. Paikalliset ystäväni auttoivat minut niin monesta liemestä, että olen heille ikuisesti velkaa – ummikkona, niin kielellisesti kuin kulttuurisestikin, oli sellaisia tilanteita usein, joissa oli valtava helpotus saada taustatukea. Paikallisten kautta pääsin myös tutustumaan kulttuuriin aivan eri tavalla kuin vain ”turistina” pyörimällä. On paljon asioita, joihin ei kukaan edes vastaa, jos ulkopuolinen kysyy. Jos vastaavat, vastaavat mitä sattuu.
3. Ulkona syöminen
Vaikka en pohjoisvietnamilaiseen ruokaan kovin ihastunut olekaan ja lähes kaikissa ruokapaikoissa on tismalleen sama ruokalista, ikävöin ulkona pienillä muovijakkaroilla ystävien kanssa istumista ruokakojuilla, jotka ovat auki aikaisesta aamusta aamuyöhön. Vain päivälevon aikaan myös nuudelikattilat ovat kylminä. Toisaalta nautin nyt kotona syömisestäkin, kun saan valmistaa ruokaa tutuista raaka-aineista, mutta onhan se hauskaa mennä syömään vielä myöhäinen iltapala kadulle muiden yökyöpeleiden seuraan.
4. Hässäkkä
Kaipasin kuollakseni hiljaisuutta oltuani Vietnamissa muutaman viikon. Välillä niinkin paljon, että pureskelin nyrkkiäni, etten mene kadulle rähjäämään karaokelaitteista, joiden volyymi on pidettävä täysillä vielä myöhään illalla, tai potkinut nurin skoottereita, jotka töräyttivät torveaan ajaessaan kolmen sentin päästä jalastani. Nyt Suomessa välillä hiljaisuus on halkaista pääni. Kauppamatkalla kävelee ehkä kaksi ihmistä vastaan ja välillä maailma on kuin maailmanlopun jäljiltä – ei kuulu ääniä, ei näy ihmisiä… ja minä sentään asun pääkaupungissa! Vaikka en koskaan uskonut tunnustavani tätä, joskus kaipaan ympäristön hyörinää ja hulinaa, jopa niitä helkkarin skoottereita. Karaokea en kaipaa tippaakaan.
5. Avuttomaksi heittäytyminen
Siis minähän vihasin Vietnamissa sitä kun en pystynyt itse hoitamaan suurinta osaa asioista, koska kukaan ei puhunut englantia. Eivät vuokranantajat, viranomaiset, kauppiaat tai kukaan muukaan. Google translatorilla ja huitomalla pärjää pätkän matkaa, mutta virallisemmissa tilanteissa ei oikein ole varaa käännöskukkasiin ja niistä aiheutuviin erehdyksiin. Siksi hampaita kiristellen jouduin aina pyytämään jonkun avuksi. Ja nyt olen niin tottunut tähän prinsessakohteluun, että hänen majesteetillaan on ollut ihan vaikeuksia ottaa lusikka kauniiseen käteen ja soittaa ihan itse virastoihin tarvitsemillaan asioilla. Ah onnettomuutta.
+1 Rentous
Jälleen asia, jota aluksi inhosin ja nyt kaipaan! Ai että raastoi hermoja, kun mikään ei koskaan tapahtunut heti, eikä mihinkään saanut kunnollista aikataulua. Toisaalta on aivan ihanaa, että bussi on Suomessa pysäkillä kun pitääkin, ystävät tulevat tapaamiseen kun on sovittu ja luokassa minä ja oppilaat olemme paikalla kaikki yhtä aikaa. Vaan Suomessa myös on joka pahuksen asia aikataulutettu ja kalenterin saa hyvinkin täytettyä ensi vappuun asti. Vietnamissa ei asioita sovita pitkien aikojen päähän, ja siksi myös rennolle oleskelulle on aikaa ihan eri tavalla.
Ps. Olemme Sisun kanssa syyslomamatkalla Lapissa, seuraa reissua Instagramin tarinoissa!
Törmäsin tähän sun blogiin facebookin ulkosuomalaisten ryhmässä, ja oon huvitellut viime viikkoina selailemalla sun postauksia läpi. Sulla on kivan rempseä ote kirjoittamiseen, ja näihin asioihin ja kokemuksiin on helppo samaistua.
Jollain lailla etenkin näistä jälkipuinneista tulee mieleen oma eka ulkomailla asumisen kokemukseni, kun aikoinaan olin vaihtarina ja sitten jälkikäteen kävin sitä sekavaa tunnevyyhtiä läpi. Sittemmin ulkomaan komennusten myötä tunnelataus muuttamisen ja muistelun suhteen on muuttunut ja vähän tosin tasoittunut, kai sitä sellaiseenkin asiaan voi tottua.
Mulla oli joku ajatus tän kommentin taustalla, mut nyt en kyllä enää muista mikä se oli. Toivottavasti jatkat muistelua ja postailua, ois hauska lukea sun kokemuksista lisää, vaikka sitten näin jälkikäteen!
Ai niin, onko sulla suunnitelmissa palata Vietnamiin myöhemmin vai onko toisenlaisten tuulien aika puhaltaa?
Kiitos, mukavaa että olet viihtynyt blogin parissa! Yritän päivitellä mietteitä jatkossakin, vaikka ekaluokan opettaminen tuntuu syövän aivotoimintaa aika tehokkaasti. 😀
Kiitos jälleen kerran oivaltavista huomioistasi Unnaleks, ainahan se on elämässä niin että kaikessa on puolensa.
Muualla elämisessä on se etu, että siellä näkee niin paljon selvemmin eron suomalaiseen tapaan toimia ja sitä kautta kaiken niin hyvät kuin hieman vähemmänkin hyvät puolensa. Pintaliito-matkustellessa kohdepaikan pullasta nautitaan pelkästään rusinat, joten sitä kautta monesta paikasta jää paljon parempi kuva, kuin mitä eläminen siellä oikeasti olisi.
Luonnekysymyskin tuo ehdottomasti on missä viihtyy ja missä ei, itselleni tuollainen kertomasi Vietnamin manjaana-meininki ei varmasti toimisi, tällainen tervaskanto ja tapoihini urautunut kun olen 😀
Kiitos kommentista! Ja ihan totta, kohteessa asuessa ehtivät tunteet heitellä laidasta toiseen ja samalla myös kokemus maasta ja kulttuurista vaihtelee. Välillä jokin tuntuu lähinnä hupaisalta ja toisena se on kamalinta ikinä. 🙂 Samalla oppii mukavasti itsestään, että mikä on oikeasti tärkeää ja mitä ei lopulta pysty ollenkaan sietämään.
Moi! Vaikka ollaan Vietnamissa käyty vain lyhyellä lomamatkalla, voin samaistua näihin. Kuinkahan kauan viihdyt Suomessa.
Ollaan nyt oltu reilu kolme vuotta nomadeja ja viime keväänä juututtiin koronan takia yli 4kk Suomeen ja olipa taas kiva päästä jatkamaan elämää ulkomailla. Tsemppiä!
Ei vielä aavistustakaan mihin tie vie, mutta jotakin suunnitelmia alkaa jo pääkopassa kehittyä!