Tasan kaksi viikkoa paluusta Suomeen. Aika on mennyt yllättävän nopeasti ottaen huomioon, etten ole tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Aika tuntuu valuvan sormien välistä minun tuijotellessani ympäristöäni epäluuloisesti kuin en olisi koskaan mitään nähnytkään.
Pää pois pensaasta
Nyt seuraa hieman poliittissävytteistä paasausta, johon harvemmin lankean (HAHHAH).
Palatessani kyselimme koko perheen voimin karanteenitarvetta yhdeltä sun toiselta taholta. Mistään ei saatu yksiselitteistä vastausta (taaskaan), mutta enimmäkseen lausunto rivien välistä oli, ettei karanteenille oikeastaan ole tarvetta Vietnamin tilanteen ollessa mitä on. Eli varsin hyvä. Parempi kuin Itä-Helsingissä. Työnantaja kuitenkin päättää työntekijöidensä osalta, ja koulumaailmassa ei tietenkään voida ottaa riskejä. Siispä olen kaksi viikkoa pysytellyt poissa työpaikalta ja vältellyt muutenkin ihmisjoukkoja (jälkimmäisen teen kyllä jo ihan omaksikin suojakseni).
Suomalaisten korona-käytös saa kyllä päivittäin minut vajoamaan synkkyyteen. Keskustelupalstat ovat täynnä ihmisiä, jotka uhoavat, etteivät ainakaan käytä maskia ja aikovat elää elämäänsä ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Ja kas vain, olen todellisessa vähemmistössä maski kasvoillani niin kaupassa kuin joukkoliikenteessäkin. Ohitin tässä eräänä päivänä uuden Lidlin avajaiset (sylkäisyetäisyydellä on kaksi muutakin markettia) ja ihmiset tungeksivat ja ryysäsivät käytävillä, ilman maskia, totta kai. Vanhempi mies aivasteli komeasti ovilla peittämättä kasvojaan edes hihalla, sylkiroiskeet lensivät näyttävästi pitkällä kaarella.
Ihan oikeasti nyt. Jos luet tätä etkä käytä maskia, toivon, että tunnet edes pienen piston rinnassasi. Ei mitään infarkteja, mutta pieni pisto kuitenkin. On ihan omituista vedota kuolleisuuslukemiin, sillä ei kukaan ihan varmasti halua sairastaa vaikeaa ja raskasta tautia, jonka vaikutukset hengitykseen voivat olla pitkäaikaiset, vaikka ei siihen kuolisikaan. En itse ainakaan halua, en yhtään. Omalla suojautumisellani voin suojata käytännössä vain muita siltä varalta, että tietämättäni olen altistunut, ja kannan virusta. Itseäni en pysty suojaamaan, jos viruksen kantaja päättää maskia olla kantamatta.
Suomalaisten ämpylöimistä pienimmistäkin rajoituksista on ihan uskomatonta kuunnella, kun miettii, miten valtavia toimia muualla maailmassa ajetaan läpi yhtään keneltäkään kyselemättä. Hai Phongissakin poliiseja seisoi etenkin isommilla teillä tasaisin välimatkoin pysäyttämässä ja sakottamassa maskittomia kulkijoita. Sakko ei ollut suuri, euroissa vajaa kymppi, mutta silti tarpeeksi suuri kannuste siihen, että käytännössä kaikilla maski naamalla oli. Myönnän, että kertakäyttömaskit ovat aivan käsittämättömissä hinnoissa. Kestomaskin kuitenkin joutuu ostamaan kerran tai sen voi tehdä vaikka itse. Juu, on epämiellyttävää kun kasvot hikoavat. Nyt on kuitenkin syksy ja toisaalla ihmiset pitävät maskia lähes 40 asteen lämpötiloissa huomattavassa ilmankosteudessa ja onnistuu silti. Selitykset sikseen.
Palikat paikalleen
Asunnon järjestäminen on ollut ihan karsea savotta, en muistanutkaan, miten kamalaa se on. Talossa ei ole hissiä ja jos joudun kantamaan vielä yhdenkin pahvilaatikkokuorman portaat alas jätekatokselle ja repimään pahvit säädyllisen kokoisiksi paloiksi, lähden takaisin Aasiaan elämään nomadielämää. Tällä kertaa yhden repun kanssa (Sisulle pitää tehdä repun päälle teltta). En halua vain runnoa kaikkea varastoon, vaan löytää kaikelle paikan ja pistää turhat tavarat kiertoon. Ja sitä turhaahan on. Vaikka lähtiessäni kuvittelin jättäneeni vain olennaisimman, olen laatikko toisen perään puistellut päätäni miettien mitä ihmettä ajattelin hillotessani kaiken tämän. Onneksi nyt uusin silmin katsoessa luopumispäätös on huomattavasti helpompi.
On silti ihanaa, kun on omia henkilökohtaisia tavaroita. Tykkään tehdä kodista omannäköisen, eikä se oikein ole onnistunut Vietnamissa, kun olen pitänyt tavarat mahdollisimman vähissä reissaamisen takia. Nyt tavaroiden löytäessä hiljalleen paikkansa, olen jo alkanut haaveilla seinien maalaamisesta. Pidän väreistä ja se on aina näkynyt kodeissanikin. Vaikka ihailenkin pelkistettyä skandinaavista ilmettä, en ole koskaan pystynyt siihen itse.
Tällä hetkellä eniten nautin kuitenkin kävelyistä ulkona. Saasteet poisluettunakin Vietnamissa etenkin päivisin on tukalaa kuumuuden ja kosteuden takia, ja raikas syysilma on juuri nyt parasta mitä tiedän. Värit, tuoksut ja kaikkialla vallitseva hiljaisuus tuntuvat uskomattomilta. Sisu-kissalle on kuitenkin hankittava villapaita ulkoiluja varten, ettei seikkailija vilustu.
