Suomalainen opettaja maailmalla

Viikko Suomen kamaralla ja tietysti ajatus karkailee paljonkin Aasian suuntaan elämään, jonka jätin taakseni. Tuntuu kuin sieluni olisi haljennut kahtia, toinen puoli seuraten ruumistani tänne pohjolaan, toinen jääden eksyksiin jonnekin Vietnamin katujen sekamelskaan. En ole oikein siellä enkä täällä.

Koska on vielä liian aikaista yrittää rapsutella hajanaisia tunteita ja tunnelmia kasaan, palaan vielä hetkeksi aloittamiini top-listoihin. Edelliskerralla kävin läpi asioita, joihin olin (tahtomattanikin) tottunut Vietnamissa. Tällä kerralla kahdeksan (piti olla kymmenen, mutta paasasin niin pitkään jo näistä seitsemästä) asiaa, joihin en vaihtelevasta yrityksestä huolimatta tottunut (tai mitä en suostunut hyväksymään).

Saasteet

Sinänsä suurkaupungissa itsestään selvä asia, mutta onhan se saasteiden määrä jotain aivan järkyttävää. Hanoissa lukemat ovat välillä rehellisesti myrkyllisiä – niin pahoja, että täysin terveet ihmiset saavat hengitysilmasta fyysisiä oireita. Kuumuus, kosteus ja saaste yhdessä tekivät joskus ilmasta niin raskaan hengittää, että ei tehnyt mieli vetää ilmaa keuhkoihin. Toisinaan suljin silmät, kuvittelin istuvani mökkilaiturin päässä kirpeässä syysilmassa ja vetäväni keuhkot täyteen ilmaa, ja se helpotti.

 

 

 

 

Roskaaminen

Samassa sarjassa edellisen kanssa, jotakin aivan järkyttävää. Vietnamissa roskapussit heitetään talojen eteen, mistä katujen siivoajat käyvät hakemassa ne pois. Samaiset siivoajat keräilevät roskaa tienvarsilta kaupungissa, joten paikallisen mentaliteetin mukaan on ihan jees paiskata maahan kaikki roskansa – jokuhan ne siitä käy jossakin vaiheessa keräämässä. Roskaa päätyy kuitenkin ojiin, vesistöihin ja vähän joka paikkaan uskomaton määrä. Muuten kaunista maisemaa katsellessa ei tarvi paljoa päätään kääntää nähdäkseen jätekasoja. Myös laivoista heitetään mereen katastrofaalinen määrä jätettä.

Näin itsekin kouluissa pidettävän koko koulun yhteisiä opetustilaisuuksia kierrättämisestä. Siellä lapsille kerrottiin erivärisistä roska-astioista ja mitä niihin laitetaan, vaikka kotona on tasan yksi roska-astia. Vaikka astioita olisi kymmenen, katuja siivoavalla henkilöllä on tasan yksi kärry. Valistus on toki tärkeää, mutta tässä yritetään nyt pehva edellä puuhun. Muutoksen on tapahduttava järjestelmässä, jotta mahdollisilla valon nähneillä olisi mahdollisuus tehdä asialle jotakin.

 

Parisuhdeväkivalta

Tästä kirjoitinkin aiemmassa artikkelissani avioliitoista. Ei, tätä ei ole jokaisessa parisuhteessa ja nuoret tuntuvat muuttavan kulttuuria vähän kerrallaan. Avioliittoihin liittyy kuitenkin aivan liian usein sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Lasten fyysinen kurittaminen ei ole enää yhtä räikeää kuin aiemmin, mutta sitä tapahtuu edelleen varsin usein niin perheissä kuin kouluissa ja päiväkodeissakin.

 

Eläinten oikeudet(tomuus)

Eläinten kaltoinkohtelusta olenkin kirjoittanut aiemmin (lue täältä) ja se on yksi niistä asioista, joka saa minut voimaan todella pahoin.

 

Liikenne

Tavallaan liikenteeseen tottuu kyllä, mutta vain pakon edessä. Vietnamilainen liikenne toimii kuin kalaparvi, ilman sääntöjä ja muuta parvea tarkkaillen. Kun yksi väistää, muutkin väistävät. On kuitenkin turhaa reppureissaajien romanttista tarinankerrontaa väittää, miten loistavasti liikenne toimii näin ja miten rentoa liikennekulttuuri on. Liikennekuolemista ei ole mitään oikeita todisteita, mutta lähes jokainen liikenteessä ajava on ollut onnettomuudessa, vakavassakin. Ja nyt puhutaan vain heistä, jotka ovat jääneet kertomaan tarinansa. Myös kaupungin hitaammassa liikenteessä tapahtuu vakavia onnettomuuksia, moottoriteistä puhumattakaan. Lapsilla ei pidetä yleensä kypärää ollenkaan, aikuisillakin on päässään muovikippo, jotta poliisi ei sakota. Sillä ei ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa. Ihmisiä raavitaan tunnistamattomina irti kadusta, ja siinä ei ole mitään romanttista.

 

 

Jalattomuus

Tämä liittyy vahvasti liikenteeseen. Olen tottunut käyttämään omia jalkojani, mieluummin kävelemään kuin ajamaan jos se on mahdollista. Hai Phongissa se kuitenkin oli useimmiten lähes mahdotonta jalkakäytävien puutteen (tai niiden tukkimisen skoottereilla ja myyntikärryillä) takia. Ruuhkaisessa liikenteessä vailla liikennesääntöjä kulkeminen sai aina katumaan valintaa jättää skootteri kotiin. Suojatiemerkinnät ovat liikuttavia, sillä niillä ei ole yhtikäs mitään väliä, kukaan ei varo eikä hidasta. Suomeen saavuttuani meinasin pyörtyä auton pysähtyessä muuten tyhjällä tiellä odottamaan, että ylitän suojatien.

 

Expatit

Kyllä, kuulun itsekin näihin töiden perässä maahan vaeltaneisiin. Ja expatien joukossa on kunniallisia, rehellisiä ja mukavia tyyppejä. Aivan liian suuri osa on kuitenkin niitä, jotka kertovat rakastavansa Vietnamia ja vietnamilaisia, mutta ovat tosiasiassa niitä, jotka pilkkaavat vietnamilaisia julmasti näiden selän takana, elävät expat-kuplassaan, moderneissa asunnoissaan elämää, millä ei ole mitään tekemistä paikallisten kanssa ja valittavat paikallisten palkkaan verrattuna kolminkertaisesta palkastaan, jonka saavat ilman minkäänlaista koulutusta tai työkokemusta raahautuen edellisillan baarikierroksen jälkeen vähän pelleilemään luokan eteen ”opettamaan englantia”. Jos ei ole vielä tullut selväksi, tämä porukka ei ole suuressa suosiossani.

 

 

Korruptio

Tästä minua on neuvottu olemaan kirjoittamatta, mutta tässä tulee. Lähes jokaisessa paikallisessa yliopistossa tutkinnosta riippumatta opiskellaan vuosi kommunismia, ja siis vain kommunismia. Kommunismia ja maan johtoa ei ole laillista kritisoida, siitä ihan oikeasti heilahtaa häkki. Kaikki maassa pyörii sillä, että jollekin virkaatekevälle maksetaan sopiva summa jostakin leimasta. Tutkinnot on mahdollista ostaa, työpaikat on mahdollista ostaa. Valtion töissä on siitä mukavaa, että aina pystyy vetämään kotiinpäin. Poliisit maksavat ylemmille tahoille saadakseen mennä pitämään ratsiaa hyvälle paikalle, koska keräävät siitä itse hyvät rahat talteen. Joskus tuntuu, että kukaan ei koskaan halua tehdä mitään, ellei saa siitä ylimääräistä rahaa, joskus ei silloinkaan.

On toki äärimmäisen ahkeria ja kunniallisiakin ihmisiä, mutta myös he tietävät, miten tätä peliä pelataan. Rehellisyys on Vietnamissa todella erilainen käsite kuin vaikkapa Suomessa, vain pieni huijaaminen on edelleen ihan rehellistä, sillä niinhän tekevät kaikki. Voisi ajatella, että sittenhän asiat rullaavat. No eivät rullaa. Kriittinen silmä siis käteen ja katsomaan, miten Vietnamissa asiat hoituvat, tai siis eivät hoidu, ja sitten miettimään, miksi kaikki kehitys on niin uskomattoman vaikeaa.

Voi olla että tämän ulostulon ansiosta häviän kartalta jos vielä yritän maahan, mutta olen niin kyllästynyt siihen, ettei kukaan uskalla sanoa mitään, että tulipahan nyt sanottua.

 

 

Ensi kerralla hieman iloisemmissa tunnelmissa asioita, joita olen oppinut tai joita kaipaan Vietnamista. Paluumuuttajan (ja paluumuuttajan kissan) arkea voi seurailla Facebookissa ja Instagramin stooreissa.