Unnaleks

Ei, en ole Suomessa. Istun Saigonissa (nyk. Ho Chi Minh City) airbnb-huoneistossa Sisu-kissa kainalossa ja yritän pitää yllä jonkinlaista huumorimieltä. Viime päivät ovat olleet sellaista rallia, että silkkaan toipumiseen on mennyt pari päivää.

 

Kohti etelää päästäksemme pohjoiseen

Lähdimme Sisun kanssa siis Hai Phongista Saigoniin päivää myöhemmin kuin oli alunperin tarkoitus, koska vaikka minulle kuinka sanottiin, että ei muuta kuin eläinlääkäripaperi kainaloon ja kentälle, emme saaneet matkustaa lyhyellä ilmoitusajalla. Se ei ollut suuri ongelma, sillä olin varannut hyvän pätkän aikaa Saigoniin erilaisten tilanteiden varalta. Lentomme siirrettiin seuraavalle päivälle samaan aikaan.

 

 

 

Turbulenssia matkalla Saigoniin

En meinannut saada eläinlääkäriltä paperia millään, ja lopulta tämä oli tosi kärttyinen, kun hänen piti lähettää lentolupa minulle hänen päiväuniensa aikaan, eli noin klo 13. Kentällä olin todella hyvissä ajoin, mutta kah. Eläinlääkäri oli kirjoittanut lupaamme väärän päivän. Alkoi ensimmäinen vääntö. Toinen vääntö seurasi siitä, ettei vieläkään ole kulunut tarpeeksi aikaa ilmoituksestani eläimen matkustamisesta. Kolmannen henkilön (joka puhui jopa hieman englantia) tullessa puimaan asiaani takerruin tähän kuin hukkuva oljenkorteen, kasvoillani hätääntynein Bambi-ilmeeni ja pyysin virkailijaa auttamaan minua hädässäni. ”Lentokapteeni päättää, sinun pitää vakuuttaa hänet.”

Taisin olla tässä kohtaa jo niin ahdistunut, ettei minun enää annettu tavata lentokapteenia. Sain tiedon luvasta etänä radiopuhelimen kautta. Sisu rullasi matkatavarahihnaa pitkin kopassaan kaukaisuuteen ja toivoin vain, että sama otus löytyisi vielä Saigonissakin.

 

 

Toinen peruutus

Sellaista spontaania riemua ei ole varmaan Vietnamissa nähtykään kuin mitä tarjoilin laukkuhihnalla Sisun vyöryessä minua kohti. Ihmiset alkoivat avoimesti nauraa minun kiljaistessani onnesta syöksyessäni Sisua vastaan ja puhua palpattaessani sille, suomeksi, totta kai. Ensimmäinen askel otettu, ensimmäisestä renkaasta, tai itse asiasta jo useammastakin, hypätty.

 

 

 

Varasin Sisulle seuraavan sopivan ajan eläinkuljetuksiin erikoistuneelta eläinlääkäriltä, joka oli ohjannut minua tekstiviestein jo Hai Phongista lähtien. Lähetin kaikki tietomme, kuvat passista ja Sisun papereista ja lentolipuista. Taksi tipautti minut kyydistä väärässä osoitteessa, joten urheilin Saigonin vilkkaassa liikenteessä vähän päälle kilometrin matkan klinikalle. Ei matka eikä mikään, ellei raahaa mukana kuuden kilon punttia (Sisu + iso koppa), ellei lämpötila ole +34 astetta ja jos matkalla on esimerkiksi kävelytie. Meille matka sen sijaan oli pitkä. Tulin klinikalle hiestä märkänä, koppaa kantanut käsi vapisten niin, etten saanut edes ilmoittautumiskaavaketta täytettyä.

Ta-daa, eläinlääkäri ilmoitti, että Hong Kongiin ei muuten Cathay Pacific -lentoyhtiö ota eläimiä muuten kuin cargona, lentorahtina, joka maksaa useita tuhansia dollareita. Kuulemma aivan hyvä jos pitää kuljettaa vaikka tiikeri, mutta kissalle ei oikein hyvä. Lisäksi pelkkä koneesta ulos saaminen vie tuntikausia, kauemmin siis kuin vaihtoaikamme Qatarin lennolle.

Valahdin valkoiseksi. Minulle oli vakuutettu, että kaikki kyllä järjestyy. Eläinlääkäri antoi meille alle 10% onnistumismahdollisuuden, ja kehotti etsimään toisen ratkaisun. Palasin asunnolle ja niin vain Cathay oli täysin mahdotonta tavoittaa eikä Qatar ottanut toisesta yhtiöstä tietenkään mitään vastuuta, vaikka olin Qatarin kautta liput ostanut. Paniikkipaniikki. Minä soittelin englanniksi ja ystäväni soitteli vietnamiksi, ainoa mahdollisuutemme oli vaihtaa lippu kaksinkertaisesti kalliimpaan lentoon, jossa Honk Kong jäi väliin.

Tässä kohtaa sain yhden niistä harvoista onnenpotkuista koko matkalla. Lentoni nimittäin peruttiin samana iltana lentoyhtiön toimesta, ja Qatar lupasi vaihtaa lippuni tuohon kalliimpaan kyytiin ilman lisäkustannuksia. Olin epäluuloinen tästä tuurista, mutta hei. Lahjahevosten suut ja niin edelleen. Oli vain odotettava vahvistus Sisun matkasta. Matkaamme seuranneet ehkä muistavatkin, että nämä olivat siis jo toiset peruuntuneet lippumme Aeroflotin peruttua lentonsa.

 

Lentokentällä

Eläinlääkäri hoiti paperit pikavauhtia ja niin olimme lopulta torstaiyönä kentällä. Pääsimme Sisun kanssa jonon ohi, laukut laitettiin matkaan ja Sisun häkki skannattiin. Toivotin Sisulle hyvää matkaa ja ilmoitin, että Helsingissä nähdään.

Ja sitten tuli vastaan maahanmuuttoviranomainen.

Minulta puuttui paperi, joka tarvittiin maasta poistumiseen. Jonka minulta oli ylempi taho vienyt vannoen, että pärjään ilman ko. paperia. Ei, ei auttanut hätäännys, ei suostuttelu. En saanut soittaa. Paperi tuhannen kilometrin päässä. Itkin kopperon lattialla väsymystä, pettymystä ja paniikkia. Kylmäkatseinen viranomainen käski minun poistua, lennolle ei ollut asiaa.

Nyt on annettava kiitosta. Qatar hoiti kaiken kentällä esimerkillisesti. Vielä tässäkin kohtaa he olivat lämpimiä, empaattisia ja osaaottavia, ja halusivat auttaa, vaikka koko sotkusta ei ollut heille muuta kuin vaivaa. Viranomainen oli erittäin ankara ja täysin kivikasvoinen, mutta lentohenkilökunta teki kaikkensa. He kärräsivät tavaroitani, auttoivat Sisun kanssa. Sisua kuljettanut mies puhutteli Sisua minulle sanoilla ”your baby” niin pehmeästi kuin osasi. He palauttivat Sisun matkasta maksetun rahan ja lupasivat vaihtaa lentolipun toiseen kun soitan seuraavana päivänä.

Ja niin lähdin kahdelta aamuyöllä takaisin Saigoniin.

 

Vielä kerran, pojat

Laitoin välittömästi viestiä tarvittavan asiakirjani haltijalle, että tarvitsen paperin välittömästi. Tämä vastasi aamuneljältä, että paperi on jo siirtynyt eteenpäin, eikä sitä välttämättä enää voi minulle saada. Tässä kohtaa tuntui etten enää pystynyt hengittämään. Minun käskettiin nukkua vähän ja odottaa aamuun, silloin saataisiin tieto, voinko vielä saada tarvittavat paperit itselleni. Se oli pitkä kolmetuntinen.

Jossakin välissä nukahdin hetkeksi, mutta heräsin puhelimen ääneen. Paperit on saavutettu, ne lähetetään minulle.

Virastojen auettua alkoi uusi soittokierros eläinlääkärille, lentoyhtiöille, sinne ja tänne. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä olisi uusi lento, mutta minun pitäisi maksaa tonni lisää lipun hintaa ja hankkia uudet eläinlääkäripaperit lentoreitin muuttuessa. Tai sitten – virkailija piti dramaattisen tauon – odotan viikon seuraavaa vastaavaa lentoa, en maksa yhtään lisähintaa ja eläinlääkäripaperitkin ovat vielä hyvät sellaisenaan.

Ensimmäinen ajatus ”ei” vaihtui aika nopeasti lauhkeaan ajatukseen ”okei”. Pystyisin odottamaan viikon. Oli epätodennäköistä että saisin kaikki paperit kuntoon aiemmalle lennolle ja tonnin lisähinta kirveli kipeästi.

Kun päätös oli tehty, laskeutui rauha. Tarvittava paperi oli kädessäni vielä saman päivän aikana. Sisun paperit kunnossa. Lentoyhtiö hoiti homman kotiin kympin suorituksella. Nyt pitäisi vain odottaa. Vuokraemäntä vaihtoi minut toiseen asuntoon, koska senhetkinen oli jo varattu toisille matkalaisille. Asetuimme uuteen koloon, otin maailman pisimmän suihkun, ryömin sänkyyn ja nukuin koomaunta kellon ympäri.

Nyt siis odotamme. Ja toivon, voi luoja että toivon, että nyt kaikki on kuten pitääkin.

 

 

Ps. Seikkailuamme on voinut seurata, ja voi edelleenkin seurata, lähes reaaliajassa Instagramin stooreissa. Kiitos kaikille seuraajille ja kommentoijille, olen saanut huikean määrän aivan ihania tsemppiviestejä ja näen, miten elätte mukana joka tunteessa. Teidän ansiostanne jaksan taas pätkän pidemmälle.