Paluu Suomeen lähestyy (vaikka universumi tällä hetkellä pistääkin topakasti vastaan), ja nyt on hyvä hetki katsoa kokemusta tai muutamaakin viisaampana taaksepäin. Mitä tästä kaikesta on jäänyt käteen? Mitä jään kaipaamaan, mitä en varmasti kaipaa lainkaan, mitä opin tai mihin totuin? Vietnamin top10-listat, olkaa hyvät.
Top 10: Mihin totuin
1. Epähygieenisyys
Epähygieenisyyteen tottuu, vaikka ei haluaisikaan. Olen toki aina ollut enemmän kumppari- kuin korkkarityttö ja tottunut olemaan mökillä, metsässä ja leireillä naama likaisena ja tukka takussa kuin Rölli-peikolla konsanaan. Samalla kuitenkin kylppärin lattiakaivon ajatteleminenkin saa vatsani kääntymään ympäri ja yleisesti toisten ihmisten kaikki kuona saa minut ottamaan ison askelen taaksepäin. Toki tähänkin saa opettajana tietynlaisen sissikoulutuksen, lapset kun aivan surutta nuolaisevat opettajaa ollessaan innoissaan, pussaavat, pyyhkivät naamansa paitaan ja aivastavat estottomasti päälle.
Lomailija voinee valita Vietnamissakin ne siisteimmät ruokapaikat ja puhtaimmat majoitukset. Toki myös rahalla saa ja hevosella pääsee, isolla palkalla elelevät vuokraavat asunnon supermoderneista tornitaloista ”länkkärialueella” ja ruokailevat saman tyylin mukaisesti. Me pienemmän budjetin väki sen sijaan vedämme paikalliseen tyyliin niin asuntomme kuin ruokammekin.
Suomessa tunnettu vuokralaisen ”loppusiivous” on täällä aivan kukkua. Olen käynyt tutustumassa vuokrakohteisiin, joissa mähläkerros oli monen sentin korkuinen ja mm. patjat ruokottomassa kunnossa. Hymyile ja peräänny, ajattelin. Toreilla lihat, kalat ja sisäelimet elävistä eläimistä puhumattakaan köllöttävät koko päivän pöydällä kärpästen pörrätessä ympärillä ja ankean propellin liikutellessa ilmaa aneemisesti. Leipäkojussa on mukava huomata, miten myyjä niistää räkäklimpin nenästään katuun kuin huomaamatta ja jatkaa leipien täyttämistä.
Räikeimpiä hygieniarikoksia nähdessään voi toki pakittaa, mutta on myös muistettava, että tilanne on sama lähes kaikkialla. On siis vain opittava olemaan katsomatta kovin tarkasti ja luotettava siihen, että vastustuskyky hoitaa homman.
2. Eläimistö
En nyt tarkoita mitään suloista vompattia tai hypähtelevää kengurua. Ehei, vastaantulevat eläimet ovat irtokoirien lisäksi rottia, liskoja, torakoita ja lepakkoja. Kun on nähnyt rotan kroolaamassa joessa ohi toisen kannustaessa penkalla ja saanut useammankin torakan niskaansa niiden hypätessä yllättäen katosta, alkaa väkisinkin tähän faunaosastoon tottua haluamattaankin. Tunnen toki edelleen inhonväristyksiä torakan ollessa lähellä, mutta nyt en enää kulje myrkkypullo kainalossa. Huoneeseeni eksyneet otukset syö kissani Sisu oksentaen sen jälkeen raivokkaasti loppuyön.
Vessassa asuu pari pikkuista liskoa, jotka ovat ihan sympaattisia vieraita. Hämähäkkejä on onneksi tullut vastaan vain sellaisia siedettävän kokoisia.
3. Nomadielämä
En missään vaiheessa alkanut täällä kasata ympärilleni tavaraläjiä, joten muuttaminen on ollut suhteellisen helppoa. Pari laukkua, pari pientä pahvilaatikkoa ja skootteri ovat kulkeneet ketterästi osoitteesta toiseen. Asunnot ovat yleensä perusvarusteltuja, eli niistä löytyy sänky, peitot, lakanat, vaatekaappi, pöytä ja hyvässä lykyssä kohtuullisesti varusteltu keittiökin, joten tavaraa on turha kerrytellä.
4. Syömäpuikot
Olen aina arvellut olleeni entisessä elämässäni aasialainen, sillä syömäpuikot ovat istuneet ensi kokeilulta käteen luontevasti. Nyt olen kuitenkin oppinut käyttämään niitä muunmuassa vispilän ja lastan korvikkeena keittiöhommissa ja kaiken kaikkiaan puikot sopivat moneen tarkoitukseen yllättävän hyvin. Tämä tapa jäänee päälle myös tulevaisuudessa.
5. Karaoke
Minulle valehdeltiin kerran, että kaikki vietnamilaiset laulavat kauniisti. Se on kyllä puppua. Osa laulaa kyllä hienosti ja nuotilleen, mutta valtaosa on aivan hirveää kuunneltavaa. Vähän kuin suomalaisessakin karaokessa! Erotuksena se, että koska vietnamilaiset rakastavat karaokea, sitä vedetään ikkunat ja ovet auki kotona volyymit kaakossa. Tai sitten lauletaan tienvarressa. Tai kotikadulla oikein porukalla. Kappaleet ovat kaikki vietnamilaista tuotantoa ja kaikki haikeita nyyhkyviisuja. Ensimmäisen puoli vuotta olin tulla hulluksi, nyt en yleensä enää edes huomaa koko asiaa.
6. Mölliäiset ruokapöydässä
En itse ota kananjalkoja, siansorkkia, aivoja, sisäelimiä enkä ankansikiöitä lautaselleni, mutta viimeinen poislukien en enää ylläty näiden tullessa vastaan ihan normaalilla illallisella. Kukon pään pulpahtaminen esiin hotpot-kattilasta on tosin aina vähän ikävää.
7. Asioiden hitaus
Tämä oli vaikeaa oppia nielemään. Kun täällä joku sanoo ”täytyy tehdä asia X”, minä oletan, että se tehdään heti, koska tätä ei mikään estä. Mutta ei. Asia hoidetaan jopa usean päivän päästä. Toisaalta sellaiset asiat, mihin normaalisti menisi pari päivää, ottavat helposti useita viikkoja. Koska itse olen sähäkkä tekemään, en aluksi voinut sietää purukumiaikaa. Nyt osaan kuitenkin jo varautua siihen, että kaikessa kestää aina. Jätän särkymävaraa runsaasti. En edes oleta kenenkään tulevan tapaamiseen ajoissa enkä edes ylläty, jos paikalle ei tullakaan ollenkaan.
8. Yllättävät menot
Tämä on hupaisa vastakohta asioiden hitaudelle. Erilaisia esi-isien seremonioita ynnä muita on niin huikean paljon, ettei kukaan edes muista niiden kaikkien olemassaoloa. Onneksi aina jokaisen muistaa kuitenkin suvusta joku. Siispä milloin mihinkin seremoniaan saattaa tulla suvulta hälytys parin tunnin varoitusajalla. Myös häät, hautajaiset ja kaikki mahdolliset kissanristiäiset ilmoitetaan päivää-paria ennen. Eikä ihme, sillä eihän kukaan täällä varaudu mihinkään ennakkoon, joten ei kukaan muistaisi tulla, jos asiasta on ilmoitettu jo kuukautta aiemmin. Onneksi paikallisten elämä on usein erittäin vähän aikataulutettua, joten kun käsky käy, siihen vastataan.
9. Päiväunet
Siinä missä suomalainen lapsi päättää nelivuotiaana päiväkodissa ettei aio enää nukkua päikkäreitä, Vietnamissa lapset nukkuvat yhä koulussakin päiväunet. Eikä siinä vielä kaikki, myös lähes kaikki aikuiset torkahtavat noin tunnista kahteen tuntiin lounaan syötyään. Nukkua voi missä vain: pöydällä, pöydän alla, raksalla (varjossa), mopon päällä, kottikärryissä, riippumatossa, tuolissa. Toki keskipäivän kuumuudessa työskentely on epämukavaa, mutta aika moni toimisto ja modernimmat oppilaitoksetkin ovat ilmastoituja. Tämä nyt vain on maan tapa. Hiljalleen keskipäivän lepohetki on soluttautunut myös omaan päivärytmiini – sille saan toki Suomessa heittää haikeat hyvästit.
10. Avoin puhe
Suomalaisena minua on jaksanut ällistyttää se, miten ihmiset puhuvat toisilleen kadulla aivan kuin tuntisivat toisensa. Taksikuskin kanssa puhua parpatetaan kuin olisi kyseessä paras ystävä, ja jos pysähdytään pyytämään ajo-ohjeita, puhutaan kuin omalle tädille tai sedälle. Loputtomat kerrat olen kysynyt hämmentyneenä ”ai tunsitko sinä hänet?” ja saanut yllättyneen kieltävän vastauksen. Samoin on ihan ok tuntemattoman arvostella ensitapaamisella toisen ulkonäköä tai mitä nyt mieleen tulee, oli kommentti sitten negatiivinen tai positiivinen.
Joko on paluulento valittu ja tiketti taskussa. Matka jatkuu…
Lennot on vasta Saigoniin asti. Elämä kantaa ja ratkaisu löytyy kyllä.
Näitä oli tosi kiva lukea! Jännä, miten eri kulttuureissa voi olla niin erilaisia tapoja, jotka toiseen tottuneena voi tuntua jopa epäkohteliaalta. Mä oon myös kirjotellut erikoisista asioista, joihin oon törmännyt Keniassa ja Saksassa asuessani, ja aina niitä kirjottaessa tulee itsekin hämmästeltyä muille niin tavallisia tapoja.
Jep, välillä jotkut asiat tuntuu ihan käsittämättömiltä, mutta siinä onkin oman henkisen kasvun paikka. Nimittäin kun lakkaa inttämästä että tämä on ihan typerää (sorrun tähän liian usein) ja alkaa selvittää syitä, aukeaa ihan uusi kuvakulma. Ei välttämättä edelleenkään sellainen, minkä itse haluaisi omaksua, mutta helpommin ymmärrettävä. Ja sitten kun selittää omia tapoja täysille ”ummikoille” oman kulttuurin suhteen, huomaa, miten itselle ihan normijutut kuulostaa heistä typerältä tai hölmöltä.
Niinhän se on, että meni minne meni, jotkut asiat on paremmin, toiset huonommin, eikä kaikkea tarvitse aina hyväksyä. Mutta voi yrittää ymmärtää.
Kenia ja Saksa ovat varmasti luoneet upeita kontrasteja toisiinsa kokemuksina! Mistähän sun kirjoituksia pääsisi lukemaan?
Olin viime vuoden syyskuussa 3 viikon reppureisulla Viernamissa. Oli mielenkiintoista.
Mutta se oli vain pintaraapaisu. On ollut hienoa lukea sun reissusta.
Kiitos Eija! Kolmessa viikossakin ehtii jo monenlaista, etenkin reppureissatessa!