Niinhän sitä luulisi, että kotiinpäin on helppo kulkea, vähän kuin alamäkeen luisuttelisi. Pakkaa vain kamansa, ja kah, sitä ollaan Suomessa tutuissa ympyröissä. No ei. Ei se ole ihan niin helppoa, ei ainakaan tässä maailmantilassa.
Väärää tietoa
Juuri äskettäin luin hiukset pystyssä julkaisun Vietnamin kotikaupunkini Facebook-sivulta päivityksen, jonka oli kirjoittanut paikallinen kahviloitsija, joka on ottanut paikallisen äänitorven roolin tiedottaen vietnamin kieltä puhumatonta väestöä kaikesta mahdollisesta. Mies julkaisi kuvat kolmesta virallisin leimoin varustetusta paperista, joissa oli tiedonanto vietnamiksi. Käännökseksi hän kirjoitti, että Vietnam katkaisee kaikki lennot maahan sisään ja siitä ulos. Aamujugurttiini tukehtuen nappasin äkkiä kuvakaappaukset julkaisusta ja lähetin ne hädissäni ystäväni vahvistettavaksi.
Vastaus oli ”Nope.” Ei. Käännös on kuulemma virheellinen, papereissa puhutaan vain Vietnamin omista lentoyhtiöistä eikä peruutuksista mitään. Muutaman hetken päästä väärä käännös oli hävinnyt myös päivityksestä, ja hyvä niin. Väärän tiedon levittämisestä tulee täällä 15.000.000 dongin sakko. Sydän alkoi taas varovasti hakea oikeaa rytmiään.
Koronalento
Tätähän tämä nyt on, jännittämistä. Muuten ottaisin mahdolliset myöhästymiset aika lunkisti, mutta kun Suomessa odottaa alkuaan sekä uusi työ että muutama erittäin tiukan aikataulun tehtävä, joiden takia tällaiset yllärit eivät naurata yhtään. Vietnamissa nimittäin otetaan korona-hommat erittäin vakavasti ja uuden aallon iskettyä hallitus on jälleen tiukentanut otettaan. Päiväkodit rapsahtivat taas kiinni, seuraavana vuorossa ovat kielikeskukset ja koulut. Oma lentoni on Aeroflotilla, joka edelleen urheasti tarjoaa lentoja jokaiselle päivälle, ja haluan uskoa. Minä haluan uskoa.
Toinen jännitettävä asia on Sisun vieminen maasta ulos. Neljän kuukauden prosessi on tulossa päätökseensä ja meillä pitäisi olla edessä enää eläinlääkärin lopputarkastus, jonka saa tehdä enintään viikkoa ennen matkaa. Kuitenkin päässä rummuttaa paniikki siitä, että jotain on vielä tekemättä, joku paperi täyttämättä, joku rokotus ottamatta.
Hinta on nimittäin kallis – jos eläin ei ole maahantulokelpoinen, se joko lähetetään takaisin tai lopetetaan. Kissa itse on tietenkin kaikesta tästä paniikista autuaan tietämätön, eikä suinkaan osaa aavistaa, että kaappiin piilotettu pinkki laukku tulee olemaan hänen vankilansa halki puolen maailman. Netissä käskettiin kysymään konsulaatista, mutta sieltäpä ei ole nyt viikon aikana tullut vastausta lainkaan. Onneksi Hanoissa on erittäin asiansa osaava klinikka, ranskalais-vietnamilainen Asvelis, joka hoitaa siirrot ja tuonnit maahan ja maasta pois mennen tullen ja palatessa.
Lähtövalmisteluja
Seuraavaksi pitäisi myydä skootteri. Sissi-skootterini on alkanut oikutella viime aikoina eikä yhtään tykkää olla aloillaan, akku tyhjenee jo parin päivän seisonnasta. Näillä sadekeleillä liikkuminen on minimissä, ja käyntiin polkeminen ottaa aina oman aikansa. Paljoa muuta roinaa minulla ei olekaan, olen elänyt todella askeettisesti koko aikani Vietnamissa. Hankintoja on hillinnyt ensinnäkin muuttaminen useaan otteeseen, ja tietysti myös tieto siitä, että paluu Suomeen tulee vastaan ennemmin kuin myöhemmin. Olen nykyään muutenkin paljon vähemmän tavaraorientoitunut kuin ennen, eikä minua enää haittaa luopua siitä, mitä en oikeasti tarvitse. Toki joitakin asioita säilön muistoina, mutta aika vähän enää kertyy näitäkään.
Siispä jos joku täällä Pohjois-Vietnamissa olisi vaikka työpöytää, peittoa, tyynyä, muutamaa suomenkielistä kirjaa ja roska-astiaa, olkaa toki rohkeasti yhteydessä. Juomalasejakin on vielä jäljellä neljä kissojen rikottua kaksi, lisäksi tarjolla olisi yksi veitsi, yksi haarukka, yksi lusikka, kaksi muovista lautasta ja epämääräinen kasa syömäpuikkoja.
Vettä on satanut nyt enemmän tai vähemmän suoraa soittoa parin viikon ajan. Liikkuminen on aika minimissä, sillä Hai Phongissa ei varsinaisesti sadepäivätekemisen määrä pääse pyörryttämään. On täällä toki yksi suloinen museo, joka on aika nopeasti nähty läpi, pari ostaria ja elokuvateatteria. Siinäpä se alkaa ollakin. Siispä yritän nauttia tästä ennenkokemattomasta tekemisen puutteesta, jonka olen kohdannut, muistuttaen itseäni, että opetustöiden alkaessa Suomessa se on muisto vain.
