Vietnamilainen koulujärjestelmä on sellainen sekasotku, että pyörryttää. Tietoja kerätessäni, vaikka kouluja on tullut nyt nähtyä itsekin, piti moneen kertaan yrittää kysyä sama asia eri tavoin, koska en ymmärtänyt vastausta lainkaan. Yritän nyt kuitenkin vähän avata kuulemaani ja kokemaani. Muistutan, että nämä kokemukset ovat vain pohjoisesta, en osaa sanoa eteläosan toiminnasta mitään. Artikkeli pohjautuu sekä havainnointiini että vietnamilaisilta saamiini tietoihin.
Artikkelin kuvat eivät ole kouluista, vaan omilta englannin- ja matematiikantunneiltani.
Hyvä koulu, paha koulu, kallis koulu
Vietnamilaiset lapset siis aloittavat koulunsa vuotta aikaisemmin kuin suomalaiset lapset, eli kuusivuotiaana. Kouluja on kahdenlaisia, on julkisia kouluja ja yksityisiä kouluja – järjestelmä menee vain tässä kohtaa päälaelleen verrattuna moneen muuhun maahan, julkisia kouluja nimittäin arvostetaan paljon yksityiskouluja enemmän. Jos oppilas ei opiskele tarpeeksi tai hänellä on oppimisvaikeuksia, hän ei läpäise julkisen koulun testejä, ja joutuu yksityiseen kouluun. Tästä luettakoon pois erityiskoulut, kuten kansainväliset koulut ym., jotka ovat usein hyvin kalliita ja hyvämaineisia.
Myös julkinen koulu maksaa. Lahjakkaille suunnatut julkiset koulut keskustassa ovat hyvinkin hintavia, halvimmissa lukukausimaksu on vain pari miljoonaa, eli alle sata euroa. Tämän summan päälle vanhempien on kuitenkin kustannettava kaikki pöydistä ja tuoleista ilmastointilaitteisiin ja vessapaperiin. Eräskin ystäväni tuskaili, miten hänen piti taas maksaa rahaa uuden tuulettimen ja paperin hankkimiseksi koululle. Jos rahaa ei ole edes julkiseen kouluun, kouluun ei yleensä yksinkertaisesti mennä. Todella köyhille on televisio-ohjelmia, joista voi oppia jotakin toistamalla. Vaikeista oloista tuleville lahjakkaille oppilaille jaetaan myös stipendejä.
Raskas työ, raskaat lisätyöt
Julkisessa koulussa opetusta on yleensä vain joko aamu- tai iltapäivällä. Toinen puolisko on maksullista lisäopetusta, joka on käytännössä pakollista, jos haluaa pärjätä koulussa. Lähes kaikki oppilaat ovat koulussa aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään, jonka jälkeen moni menee vielä urheilu- tai soittotreeneihin ja kielikeskusten oppitunneille. Kaikki joilla on varaa osallistuvat näihin aktiviteetteihin. Läksyjä tulee julkisissa kouluissa joka päivä paljon, koulua on maanantaista lauantaihin. Sunnuntaisin ja lomilla käydään lisäopetuksessa.
Matematiikkaan panostetaan todella paljon. Tuntemani suomalainen matematiikanopettaja katsoi viidesluokkalaisten koetta ja oli puulla päähän lyöty, sillä ei osannut itsekään ratkaista tehtäviä. Lukiossa matematiikka on jo heittämällä meidän yliopistotasoamme. Myös englantiin panostetaan, vaikkakin kieltenopettajien ääntämys on usein niin heikkoa, että sitä ei pysty ymmärtämään. Tästä syystä kouluihin palkataan ulkomaalaisia, mieluiten natiivipuhujia, pitämään englannin keskustelutunteja. Matematiikasta poiketen englannin kielen taso on hälyttävän heikko.
Hidas, mutta toivottu muutos
Julkisissa kouluissa luokat ovat usein hyvin suuria ja hipovat jopa sadan oppilaan vahvuutta. Julkisissa kouluissa työrauha on kuitenkin usein paljon parempi kuin yksityiskouluissa, joissa pienemmistä ryhmistä huolimatta meno on huomattavasti villimpää. Aiemmin opettajat yrittivät saada pakotettua oppilaat opettajan kotiin opiskelemaan illalla tämän yksityistunneille, ja rankaisivat oppitunneilla niitä, jotka eivät opetuksessa käyneet. Tätä tapahtuu kuulemma jonkin verran edelleen. Fyysinen rankaiseminen on ollut aiemmin hyvin yleistä, nykyään kouluihin asennetaan kameroita joita vanhemmat pääsevät puhelimistaan katsomaan, jotta hakkaaminen saataisiin loppumaan. Fyysistä kurittamista tapahtuu kuitenkin edelleen. Lisäksi ihan normaaleja rangaistuksia on laittaa oppilas nurkkaan tai kaikki oppilaat seisomaan kädet suoriksi pään yläpuolelle nostettuina. Tätä tapahtuu myös päiväkodeissa, joissa olen itsekin saanut todistaa, miten aikuinen huutaa taaperoikäiselle kuin mielipuolinen lapsen itkiessä katkerasti, ja se otti kyllä pahasti sydämestä. Onneksi tätä pyritään kitkemään.
Opettajilla on yleensä kandidaatin tutkinto ja opetus on usein hyvin suoraviivaista opettaja luennoi, oppilaat kuuntelevat -tyyppistä meininkiä. Kaikki haluavat kuulemma valtion töihin, joista maksetaan hyvin, ja siksi parhaat opettajat ovat kuulemma julkisissa kouluissa. Eräskin englannin opiskelijani tuskaili, miten oli kesällä 75 oppilaan luokassa, jossa oli muutama propelli katossa pyörittämässä ilmaa. Voimme hyvin kuvitella, ettei noissa fasiliteeteissa kovin toiminnallisia tuokioita luoda. Opettajat noudattavat hyvin tiukkaa opetussuunnitelmaa, jossa annetaan aihe jok’ikiselle oppitunnille. Opettajat tekevät ja palauttavat näihin suunnitelmiin perustuvat tuntisuunnitelman jokaisesta tunnista.
Olen usein kuullut saman asian eri versioina – moni on huolissaan siitä, että koulussa opetetaan valtavasti sisältöä, mutta siellä ei opeteta ihmiseksi kasvamisesta oikein mitään. Ei ole ryhmäytymistä, ei toisen kunnioittamisen opettelua, ei riitojen selvittelyä. Isänmaallisuutta opitaan seisomalla riveissä ja laulamalla käsi sydämellä kuin armeijassa, mutta muiden huomioimista ei lainkaan.
Ehdottomasti suurimmalla osalla opettajia on kuitenkin selvästi vahva ammattiylpeys ja he tekevät työtä sydämestään lasten takia. Jos tunnin asioita ei ymmärtänyt, voi opettajaa pyytää auttamaan. Yhdessä sovitaan aika ja opettaja auttaa ilman lisämaksua. Hyvin moni lapsi, jolta kysyin, mitä tämä isona haluaa tehdä, vastasi silmät sädehtien ”teacher”.
Valaisevaa. Tuo matikkajuttu, olisiko siinä jotain malliksi ottamista meille?
Vaikea sanoa. Ymmärtääkseni kuitenkin ns. matemaattinen ymmärrys ei ole toivotun tasoista, vaan tämä on ennemmin ulkoaopettelun tulosta. Toisaalta vaikka kuinka opettelisin ulkoa, en osaisi tehdä näitä tehtäviä kuuna päivänä. Mene ja tiedä, siitäpä jollekin matemaatikolle väikkäriaihetta!
Vietnamista on mukava lukea, sillä olen ollut aikoinaan Rovaniemellä tekemisissä Vietnamin pakolaisten kanssa.
Muistiini on jäänyt, että Rovaniemenkin opettajat kertoivat lasten hyvistä matematiikan taidoista.
Kiva kuulla! Itsekin olen Rovaniemeltä lähtöisin, ja vietnamilaiset lapset koulussamme olivat ainoa etnisesti valtaväestöstä poikkeava pikkuinen ryhmä, johon silloin meidän kulmilla törmäsi. Nyt ovat asiat muuttuneet monin tavoin, ja diversiteettiä on huikeasti enemmän jopa kaukana pohjolassa!