Suomalainen opettaja maailmalla

Kyllä, olen nyt sitten ihan kosinutkin täällä ihmisiä. Tai toistaiseksi vain yhtä ihmistä.

Paikallinen ystäväni kysyi tässä taannoin, miksi minun elämäni on niin pöljää. Miksi minulle tapahtuu kaikkea ihan typerää. Hei hyvä kysymys, saisinko seuraavan? Tätä nimittäin pohdin itsekin aika ajoin – miksi taivaan tähden minä olen aina järjettömissä tilanteissa?

 

Ihan fluentti

Kas kun minunhan piti mennä vakuutusyhtiölle allekirjoittamaan uudet sopimuspaperit syystä taikka toisesta. Sama firman edustaja kävi Vietnamiin muuttaessamme toimistollamme (oli siis erään työntekijämme järjestämä juttu) kyselemässä terveyteen ynnä muuhun liittyviä asioita ja allekirjoitutti paperit meillä silloin. Kävimme koko keskustelun tulkkina toimivan työntekijämme kautta, koska tämä edustaja ei puhunut englantia ja me emme yllättäen puhu vietnamia. Sopimus solmittiin ja se siitä.

Kun tällä viikolla tuli käsky käydä näyttäytymässä vakuutusyhtiöllä uudestaan, olin aluksi menossa yksin. Onneksi en mennyt. Sain ylipuhuttua miespuolisen työkaverini mukaan, totesin homman vievän vain pienen hetken (njoo, voi olla että tiesin tämän olevan melko ruusuista ajattelua) ja että hän tulisi vain siltä varalta että lupauksista huolimatta henkilökunta ei puhukaan englantia. Eivätkä puhuneetkaan.

Yhtäkkiä toimistossa alettiin etsiä henkilöä, joka on hoitanut vakuutusasioitani. Tiukkoja kysymyksiä esitettiin. Minut laitettiin kirjoittamaan käsin vakuutus siitä, etten ymmärrä vietnamia enkä pysty hoitamaan asioitani ilman tulkkia (jonka siis olemme aina hoitaneet itse).

Miksi olet sanonut, ettei sinulla ole vakuutusta yhtiöllämme? Kyllä, olet sanonut niin heinäkuussa.

Tuijotin hetken tyhjää ja totesin sitten olleeni tuolloin sairaalassa kovassa kuumeessa, henkilön soittaneen vakuutusyhtiöltä, mutten silloin muistanut edes omaa nimeäni, ja vietnamilaisen henkilökuntamme selvittäneen asian myöhemmin.

Jaahas.

Pitkä puhe vietnamiksi.

 

Onko neiti isän vai aviomiehen vastuulla?

Tulkkini katsoo minua syrjäsilmällä ja toteaa, että he haluavat perua vakuutukseni koska en ymmärrä vietnamia. Että mitä että? Enhän ole puhunut vietnamia missään vaiheessa! Mutta kas, yhtiöllä on periaate, että he vakuuttavat vain sujuvasti vietnamia puhuvia ja ymmärtäviä. Toimistollamme vieraillut nainen oli ilmeisesti vakuuttanut pääkonttorille, että sekä minä että työkaverini ymmärrämme täydellisesti vietnamia. Ihan varmasti sellaisen vaikutelman annoimmekin kun emme osanneet edes päivää sanoa.

On kuitenkin yksi mahdollisuus, tulkkini sanoo hitaasti. Voit mennä naimisiin vietnamilaisen miehen kanssa ja tämä ottaa sinut vastuulleen.

Purskahdin nauramaan, sitten näin virkailijan odottavan ja tulkkini kiusaantuneen ilmeen. Nauru sammui siihen paikkaan ja katsoin hädissäni molempia vuorotellen, siis tämänhän oli pakko olla vitsi.

Ei ollut. Hurraa, aikakoneeni toimii ja olen päässyt keskiaikaan.

Tartuin tulkkiani käsivarresta; ”Apua, mene mun kanssa naimisiin nyt heti!”. Tuimaa virkailijaakin alkoi vähän hymyilyttää. Työkaverini pyöräytti silmiään ja käski hypätä kaivoon. Katsoin hädissäni ympärilleni, mutta yhtään toista miestä ei ollut näköpiirissä. No, se siitäkin suunnitelmasta sitten.

 

Luonnevika

Aloin tuntea lievää pakokauhua. Vakuutukseni peruttaisiin ja olisin ihan tyhjän varassa. Jouduin kirjoittamaan moneen kertaan, etten muista minua haastatelleen työntekijän nimeä, en osaa vietnamia, haluaisin edelleen vakuutuksen, en ollut kunnossa kun minulle soitettiin heinäkuussa. Olimme istuneet toimistossa jo kaksi tuntia.

Lopulta ei auttanut kuin jättää kaikki vetoomukseni heidän käsiinsä ja lähteä kotiin. Voi kauhistus, ilman vakuutustakin. Käskin työkaveriani varmistamaan, että kolarin sattuessa mennään sitten kerralla maaliin eikä jäädä kitumaan, minulla ei ole varaa leikkauksiin.

Kotona toinen työkaverini soitti minulle Hanoista ja kertoi törmänneensä suomalaismieheen, joka olisi kiinnostunut työskentelemään Vietnamissa. Puhelin annettiin tälle kyseiselle herralle, jolle kerroin humoristisena yksityiskohtana seikkailustani vakuutusyhtiössä. Mies totesi, että kuvan perusteella ei avioliitto ulkonäöstä ainakaan jää kiinni.

Jep, kiitti. Ei se naama, vaan se persoona. Niin se potkunyrkkeilyopekin sanoi, että tällä käytöksellä ei miestä saada ja jää vakuutuksetkin haaveeksi. Kuka hinaisi minut takaisin nykyaikaan?