Suomalainen opettaja maailmalla

”et löydä sieltä mitään mitä söisit”

Tunnustan ihan avoimesti olevani hieman ronkeli ruuan suhteen. Pidän aika perusruuista ja makupalettini on suunnilleen samanlainen kuin 7-vuotiaalla. Olen kuitenkin saanut kotikasvatuksen, että kaikkea tarjottua syödään, vaikka sitten seinälaastia. Erikoista, että tämä saatiin juurtumaan, koska esimerkiksi äitini itse kieltäytyy jyrkästi syömästä mitään, missä on sipulia. Myös töissä eli ruokaillessani lasten kanssa syön irvistelemättä ihan kaikkea, oli se mieleeni tai ei. Kotona syödessä turvaudun kuitenkin mieluiten tuttuihin ruokiin ja ravintolassa menen yleensä aika varmoilla valinnoilla. Tylsä, tiedän.

Lähipiirini tuntee ruokatottumukseni hyvin, ja kertoessani muutostani Vietnamiin, kysymys syömisestäni nousi nopeasti pintaan. ”Mitä sinä siellä oikein syöt?” Selvitin vauhdilla, että vietnamilainen ruoka ei ole tulista. Siispä arvelin selviäväni kaikesta. Olen yrittäytynyt totuttautua tulisiinkin ruokiin, mutta harjoittelu on vielä kovin kesken. En varsinaisesti ole erityisen ihastunut suomalaiseenkaan ruokaan, joten arvelin muutoksen olevan jopa mukava.

Vietnamilaista ruokaa kehutaan laajasti, ja paikalliset ovat selvästi ruuistaan ylpeitä. Ruoka on länsimaalaisen kulutustottumuksiin nähden törkeän edullista; suuren kulhollisen phở-keittoa saa aamiaiseksi alle eurolla, suurin osa katukeittiöannoksista maksaa euron-pari ja ravintolassakin selviää ketterästi viidellä eurolla vaikka tilaisi mitä. Turistilta saatetaan pyytää ylihintaa, esimerkiksi työkaverini maksoivat tässä eräänä aamuna kahdesta phở’sta ja kahdesta vesipullosta 100.000 kun korttelikeittiössämme sama setti maksaisi n. 50.000. Haluan nyt siis kiinnittää kuitenkin huomion siihen, että kalliimmassakin paikassa ruoka maksoi yhteensä alle 4e. Ruokakaupassa Ville aikoi ostaa mysliä ja tuijotimme molemmat täysin järkyttyneinä pussin hintaa kuin lehmä uutta veräjää. Viisi euroa! Sikamainen hinta. Jätimme pussin hyllyyn paheksuvasti tuhahdellen.

 

 

Päivän tärkein ateria?

Olemme käyneet aamuisin usein syömässä phở’ta, mutta vaihtoehtojakin on. Yhdessä katukeittiössä tehdään aika hyviä munakkaita, joihin (jos osaa huitoa tarpeeksi painokkaasti) saa mukaan punaista makkaraa ja jotakin höystöä, joka näyttää sipulilta, mutta ei taida sitä olla. Munakkaan kanssa tarjotaan jonkinlainen kylmä ja hyvin makea maitojuoma, ehkä mantelipohjainen. Juoma on kyllä vähän ällöttävä. Suosittu aamupala on myös bánh mì (lausutaan bäng mii, mikä kuulostaa sketsiltä thaihierontapaikasta), joka on patonki, jonka väliin laitetaan milloin mitäkin kojusta riippuen. Itse olen kokeillut bánh mì’ta vasta kerran. Vanhempi rouva paistoi väliin jotakin makkaran tapaista, ihan hyvää. Vieressä oleva myyjänainen rykäisi samalla kunnon räkäjojon nenästään, jonka ketterästi pyyhkäisi kämmeneensä ja siitä katuun, ja jatkoi myyntityötään. Miten olen edelleen hengissä asuttuani täällä kaksi viikkoa, en koskaan käsitä.

 

Paikalliset ovat todella pienikokoisia, en ole tainnut nähdä yhtään ylipainoista ihmistä koko aikana, mutta he syövät etenkin ravintolassa käsittämättömät määrät. Ruokaa tulee pöytään lisää ja lisää koko ruokailun ajan. Vähän niin kuin menisi Suomessa hienoon ravintolaan ja tilaisi seitsemän ruokalajin illallisen – erotuksena se, että Suomessa jokaista lajia on lautasella parin lusikallisen verran, täällä kaikkea tuodaan padallinen. Jos tuodaan kanaa, tuodaan sitten kokonainen kana tai kaksi, pilkottuna ja paistettuna, pää mukaan lukien.

Siitä puheen ollen, nyt vasta ymmärrän, miten ”siistittyä” ruokaa meillä Suomessa syödään. Täällä eläimestä syödään kaikki; pää, jalat, aivot… Ja ruoka presentoidaan näyttävästi, esimerkiksi ravintolassa näin aseteltavan paistettuja hanhia niin, että ne näyttivät huutavan kaula suorana. Kana, joka on ollut aina ”turvaruokani”, on muodostunut pieneksi ongelmaksi. Kana tarjotaan täällä usein hyvin käsittelemättömänä, eli siinä on edelleen luita, jänteitä ym. mukana. Kana on hyvin mietoa, lähes mautonta, juttu onkin kastaa palanen kerrallaan kastikkeeseen. Kastikkeet ja kasvikset ovat muuten yleensä ihan sikahyviä. Tunnen oloni lievästi kaksinaamaiseksi kun en halua syödä eläintä sen näyttäessä yhä eläimeltä, mutta vatsassa on kyllä muljahtanut täällä kerran jos toisenkin.

Paikalliset muuten väittävät syövänsä vain vähän – tähän lankaan ei kannata mennä. He myös väittävät, että vietnamin kieltä luetaan samalla tavalla kuin se kirjoitetaan, hahhah. Ruokaa syödään pitkään ja nautiskellen, ja syödessä maiskutellaan koko ajan kovaäänisesti. Yritän hillitä opettajan itsessäni ja olla huomauttamatta asiasta.

 

Miksi täällä kaikki on liukasta?

Täällä ruoka on… yritän löytää kauniimman sanan limaiselle. Liukasta? Todella monet ruuat ovat juurikin liukkaita. Ne perustuvat usein nuudeleihin tai vastaaviin, moniin ruokiin tulee kastikkeista liukas pinta. ”Karkeaa” ruokaa on aika vähän. Täällä tosi suosittua on myös ”bubble tea”, jossa on yleensä teetä, maitoa, mahdollisesti jonkinlaisia vanukasmöykkyjä ja tärkeimpänä hyytelöhelmiä, jotka valmistetaan tapiokasta. Kyseessä on taiwanilainen juoma, joka on erityisesti nuorten suosiossa. Ei jatkoon, oli testiryhmämme tuomio.

 

 

 

 

 

Me emme laita ruokaa kotona, tai emme tähän mennessä ainakaan ole laittaneet. Katukeittiöstä ostettu ruoka on niin halpaa ja helppoa, että itse laitetun ruuan kustannukset ovat käytännössä samat, ja vaiva moninkertainen. Täällä lähes kaikki kaupat ovat pikkiriikkisiä kadunvarsikauppoja, käytännössä kioskeja. Kadulla on hankalaa liikkua jalkaisin, joten näissä liikkeissä vieraileminen vaatii aika paljon viitsimistä. Eilen kokeilimme Villen kanssa ensimmäistä kertaa supermarkettia, löytyi sellainenkin, kun oikein etsi. Olin pyörtyä onnesta kun kaikki oli helposti saatavilla. Tärkein asia mitä lastasimme mukaan, oli aamiaistarvikeosasto. Phở tulee minulla jo korvistakin, ja aamulla on suomalaisena vaikeaa syödä kuumaa ruokaa kuumassa ulkoilmassa. Tänä aamuna ennen töitä olinkin aivan nirvanassa, kundit olivat omilla teillään, söin jogurttia ja hedelmää ja join appelsiinimehua ja luin kirjaa ilmastoidussa asunnossa. Ihan täydellinen onnenhetki.

 

 

Vaan olenko saanut syödäkseni? Olen. En koskaan tiedä mitä saan tilatessani ruokaa, mikä on vähän stressaavaa, mutta aina olen saanut ruokaa jolla pääsen eteenpäin. Moni ruoka on kyllä oikein hyvääkin. Yritän kouluttaa itseäni tällä saralla, raporttia onnistumiskokemuksista tiedossa tulevaisuudessa.