Aloita isoista kuvioista
Jos mieli tekee muuttaa ulkomaille, omalle mielenterveydelleni tuntuu parhaalta päätöksen alettua itää hoitaa isot kuviot kuntoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että miettii mistä jatkossa saa rahaa, missä aikoo asua ja mitä tekee omaisuudelle Suomessa. Moni lähtee varmasti kevyemminkin, mutta se vaatii aika lunkia luonteenlaatua. Työkaverilleni / kämppikselleni Villelle sellainen sopii mainiosti, minulle ei. Tästä kertonee parhaiten varustautumisemme matkaan: minulla oli kaksi matkalaukkua, joista toinen painoi 23 kg ja toinen 18 kg, lisäksi reppu, joka painoi noin 10 kg. Villellä oli pieni matkalaukku, paino noin 8 kg, täynnä robotiikan komponentteja tulevia oppitunteja varten, ja selkäreppu. Kaveri muutti tuolla kuormalla.
Olin siitä onnekas, että työpaikan kautta varmistui myös asunto. Tiesin myös, että joku on joka tapauksessa kentällä vastassa ja vie oikeaan osoitteeseen. Asuntoni Suomessa oli jo valmiiksi myynnissä, kun sen saisi myytyä, ei kuluja Suomessa olisi enää juuri ollenkaan. Vanhempani suostuivat ottamaan tavaroitani talteen pohjoiseen, isoimmat kamat kuten sohvan, sängyn ja ruokapöydän myin pois. Pienempiä tavaroita annoin SPR:lle ja vaatteet pakkasin UFF:lle. Jokaista tavaraa pakatessani mietin, kaipaisinko sitä tosiaan ollessani poissa. Haluaisinko sen varmasti, kun tulisin takaisin. Aika paljon tavaraa sai lähtökäskyn tällä tyylillä.
Rokotukset vietnamiin
En kyseenalaistanut yhtä ainutta rokotekehotetta. Tässä(kin) asiassa voi toimia toisellakin tavalla, Tonilla ja Villellä ei ole varmaan puoliakaan niistä rokotteista mitkä minä otin. Kaiken kaikkiaan otin rokotteen japaninaivokuumeeseen (kaksi pistosta), lavantautiin (suun kautta otettava rokote) ja koleraan (suun kautta otettava rokote), lisäksi uusin jäykkäkouristusrokotteen. Hepatiittiyhdistelmärokote oli edelleen voimassa ja malarialääkityksen otin mukaan siltä varalta että menen malaria-alueelle.
Oli muuten tyyristä touhua. Arvatkaapa, paljonko maksaa japaninaivokuumerokote. Sitten tuplatkaa arvaus.
Rokote maksaa 262 euroa. Menikö arvaus lähelle? Hakiessani lääkettä apteekista, täti siellä kysyi varovasti, olenko varautunut lääkkeen hintaan. Minut sai kaapia ylös lattiasta kun kuulin summan. Siihen kun vielä lisätään muista lääkkeistä koitunut n. 150e, itki lompakkoni vuolaasti ja koitti muistuttaa, että palkkani tulee kokemaan tuntuvan notkahduksen lähiaikoina. Käskin sitä sulkemaan suunsa.
Herroista kummallakaan ei ole näistä kai muuta kuin jäykkäkouristus- ja hepatiittirokotteet. Eli vähemmälläkin selviää, jos haluaa pelata riskillä. Itse olen melko varma, että asuessani näissä olosuhteissa onnistun saamaan jonkun taudin jos sellainen on saatavilla, joten en riskeeraa.




Matkustusasiakirjat vietnamiin
Vietnamiin ei tarvitse viisumia, jos matka kestää alle 15 päivää. Me toki viisumin siis tarvitsimme. Viisumin voi tilata netistä tai hakea paikanpäältä Vietnamin suurlähetystöstä Helsingistä. Itse kävin lähetystössä, missä sain jo elävän kokemuksen vietnamilaisten kanssa asioimisesta. Täytettyäni paperit ja maksettuani tästäkin lystistä muistaakseni noin 60e, nainen tiskillä siirtyi tietokoneelle tietojeni kanssa. Jäädessäni tiskille pööpöilemään, tämä pyöräytti silmiään ja totesi kovaan ääneen ”BYE BYE!”. Aha. No minä tästä nyt sitten… Pidä huoli siitä mun passista, joohan…
Tilasin myös kansainvälisen ajokortin Trafilta. Ville ei (yllättäen) tilannut, mutta tässä on nyt sitten täällä kohteessa ilmennyt sellainen pulma, että ilman kv-ajokorttia ei saa ajaa (käsittääkseni mitään, mutta) ainakaan yli 50 kuutioista ajoneuvoa. Skootteri, jota itse olen viime päivinä silmäillyt, on 150 kuutioinen.
Lentoliput hankin myös ajoissa, ettei tulisi yllätyksiä. Hankin puolen vuoden matkavakuutuksen, josta sain Turvalta mielestäni aika hyvän tarjouksen. Ennen kaikkea sain sieltä täysin käsittämättömän hyvää asiakaspalvelua homman jäätyä viime tippaan. Rouva puhelimessa nauroi makeasti kun sanoin että muutan kahden päivän päästä Vietnamiin ja hoiti kaikki ilmenneet mutkat ilmiömäisen nopeasti. Maistraatista rouva laittoi minulle viestin kun olin sössinyt jotakin muuttoilmoituksestani ja hoiti asian samana päivänä, ja lääkärihommatkin hoituivat ennenkuulumattomalla joustavuudella. Kerrankin tuli olo, että minusta pidetään huolta. Niin että heippa vaan, Suomi. Kiva että siellä hommat skulaa.
Villellä on edelleen asunto Suomessa, samoin Tonilla, jonka perhe asuu Suomessa (Tonin vaimo on muuten vietnamilainen!) ja joka palaa (toiseen) työhänsä aikuislukioon Suomeen kesän lopussa. Olen siis meistä ainoa juureton. Tai onhan minulla juuret, syvällä Lapin routaisessa mullassa. Mutta omaa kotia ei ole.
On muuten raaka ja samalla huumaava tunne kun antaa pois kotinsa avaimet ja ei ole uusia jotka laittaa taskuun. On vain kaksi matkalaukkua ja reppu. Sitten lopulta ei ole enää tehtävissä muuta kuin lähteä ja luottaa siihen, että kaikki mitä ei ole mukana, saa hankittua periltä. Olen matkustellut paljonkin, mutta en koskaan asunut ulkomailla, ja siksi tuo hyppy tuntui todella siltä, kuin olisi laittanut silmät kiinni ja kaatunut alas sumuun.

Tähän voisi kuitenkin mainiosti lainata lempikirjailijaani, runoilija Heli Laaksosta. ”Tän vaa! Pehmust o!”

Mitä muuta haluaisit tietää muutosta ulkomaille? Heitä kysymys kommentteihin tai kerro omia kokemuksiasi!
”Kerrankin tuli olo, että minusta pidetään huolta. Niin että heippa vaan, Suomi. Kiva että siellä hommat skulaa.” Tämä on ihana lause 😊 Varmaan jossakin vaiheessa saatat törmätä paikalliseen ”hommien skulaamiseen 😉 Mutta eikö juuri siksi lähdetä matkaan 🤗 Jatkoa odotellen…
Täällä homma toimii niin, että mikään ei toimi, mutta kukaan ei myöskään odota minkään toimivan. Kaaoksen tasapaino. 😂 Täytyy vaan itsekin yrittää päästä samaan ajatusmalliin.
Moikka,
Oon mielenkiinnolla lukenut blogiasi, kun se on melkosen hyvin kirjoitettua. Eka mihin satuin törmään oli Herbertistä kertova postaus. Se oli kyll erityishyvä. Muutaman kerran ylipäätään olen äänen höröttänyt lukiessa… Hatunnosto siis blogista… mut asia miks kirjoittelen, on että noi sun pikkuvat ei (ainakaan mun koneella) näy kunnolla. Esim tuosta viimeisimmästä sarjakuvapätkästä en saa sanoista selvää. Aattelin vaan, että jos muillakin näin, niin varmasti mieluusti kuulet asiasta.
Tarinan jatkoa odotellessa…
Hei! Kiitos palautteesta! Tuohon kuva-asiaan täytyy keksiä ratkaisu, sivusto pienentää kuvat automaattisesti postimerkin kokoisiksi. Selvitän asiaa. Kiva kun olet kuulolla!
Kun aikansa ihmettelee, saattaa onnistua. Nyt kuvatkin isompia. Toivottavasti niistä on iloa! 🙂 Unna
Olen huomannut saman 🙂 Ja jep nyt näkyykin paremmin.
Mites on rabies rokotus?
Kolmen kuukauden syndrooma on sitten edessä päin.
Hei,
Sitä harkitsin kyllä, mutta sitä ei erityisesti suositeltu. Yritän muistaa pysyä erossa katukoirista ja -kissoista (kissoja en muuten ole nähnytkään) ja jos eläin puree, kipitän lääkäriin. Sukulaistytölle rabiesrokote annettiin heidän asuessaan Kiinassa, kun tytöllä oli tapana silittää kaikkia vastaantulevia eläimiä.
Hei! Kiva lueskella toisen opettajan ulkomaan kokemuksista, kun itse olen lähdössä ensikertaa opettamaan Suomen rajojen ulkopuolelle 🙂 En kylläkään suuntaa noin kauas, vaan siirryn opetustehtäviin Tanskaan vuodeksi. Vaikka maanosa ja koulutusaste on eri, niin hauska seurata, miten matkasi jatkuu!
Hei Ronja! Huikeaa että lähdet reissuun! Ei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, kotimaan lähistöltäkin saa varmasti upeita kokemuksia. Ja pääsee käymään Suomessa tarvittaessa, mistä olen vähän kateellinen! Nimimerkki ”juhannuskuvat vähän kirvelivät”. 😂 Onnea sulle seikkailuun, toivottavasti saadaan lukea myös sun kokemuksia!
Unna
Vau… Googlasin artikkeleja ulkomaille muuttamisesta ja näköjään mulla kävi tuuri kun ensimmäisenä löysin nimenomaan Vietnamiin muuttaneen ihmisen blogin 🙂 Olen itsekin semi-vakavasti miettimässä Saigoniin muuttamista. Saako sulta kysyä käytännön asioista? 😀
Moi Antti! Kiva kun laitoit viestiä, totta kai voit kysellä, autan tietysti minkä voin! Saigonissa en ole vielä ehtinyt käydä kun asustelen itse täällä Pohjois-Vietnamissa, mutta Vietnamiin muuttamisesta on ehtinyt jonkin verran kertyä tietoa vyölle noin yleisesti. 😀 Yhteystiedot löytyvät täältä.
Terkuin Unna
Kiitos! Laitoin viestiä 🙂
Huh, Antti, onneksi kerroit lähettäneesi! Viestisi oli mennyt roskapostikansioon tuntemattomasta syystä! Ongin sen sieltä nyt kuitenkin esiin ja vastaan kun ehdin vähän pureskella kysymyksiäsi. 🙂
Unna
Itse lähdin myös hoitamaan isot asiat kuntoon kun muutto lähestyi, kuten asunto, työ ja omien tavaroiden säilytys Suomessa. Kannattaa myös miettiä jo valmiiksi mihin kielitaito riittää uudessa maassa. Suosittelisin käyttämään käännöspalvelua CV:n ja muiden tärkeiden välttämättömyyksien kääntöön.
Moi Bea! Hyviä vinkkejä! Minulla oli onni siinä että tulevat työkaverini valmistelivat saapumiseni Vietnamiin niin että kentältä pääsin ajelemaan taksilla suoraan uuteen kotiini, jota en ollut nähnyt koskaan ennen. Odottamassa olivat kaikki välttämättömyydet henkilökohtaisia vähäisiä tavaroitani (kuten vaatteita) lukuunottamatta. Asiapapereiden kääntäminenkin tehtiin vasta saavuttuani maahan.
Kielimuuri on ollut kova, täällähän lähes kaikki puhuvat vain vietnamia, mutta onneksi löytyy myös englantia puhuvia ihmisiä ympärille. Niin, ja viiden kuukauden asumisen jälkeen osaan jo itsekin muutaman (ja vain muutaman) sanan vietnamia!