Merenkäynti on hurjaa. Massiivinen m/s Reine ratsastaa aalloilla ja tekee äkkipudotuksia aallonharjoilta aiheuttaen villin tunteen mahanpohjassa. Minä nautin, suurin osa kanssamatkustajista ei. Taivas on pilvinen, merellä tuulee. Jännitys on käsin kosketeltavaa.
Olemme matkalla Norjan Andøyan saaren rannikkoa ympäröivän mannerjalustan kohdalle, missä tuo merenalainen rinne alkaa viettää syviin vesiin. Tämä on kohta, jossa valtavat kaskelottiurokset sukeltelevat ja tulevat tasaisin väliajoin haukkaamaan happea pinnalle. Onnistummeko me näkemään tuon hetken kun puuskuttava eläin tulee pinnalle pärskimään, kunnes sukeltaa taas syvyyksiin yhden ison pyrstön heilautuksen saattelemana?
Andøyan saari sijaitsee lofooteilta pohjoiseen ja on noin 290 kilometrin päässä Narvikista. Aivan saaren pohjoispäästä löytyy Andenesin kaupunki, josta yritys nimeltä Hvalsafari AS on suorittanut valasretkiä jo vuodesta 1989 alkaen. Heiltä löytyy siis paljon kokemusta ja tietoa paikallisesta valasliikenteestä, joten valaista kiinnostunut retkeilijä ei voi mennä kauheasti harhaan heidät valitessaan.
Meidän matkamme Norjaan lähti liikkeelle aikaisin aamulla Rovaniemeltä. Ajoimme koko päivän läpi Pohjois-Ruotsin Tornionjokea myötäillen, ohi Torniojärven ja vuorten yli Norjan puolelle. Matka Andøyalle oli kuitenkin hyvin pitkä ja saavuimmekin majapaikkaamme myöhään illalla. Lisäjännityksensä toi loppumatkan sumu, joka nieli meidät täysin hetken matkaa Andøyalla ajettuamme.
Tunne oli mitä merkillisin lasketellessamme aurinkoisilta vuorenrinteiltä alas rannikolle ja samalla nähdä kuinka mereltä hiipivä valtava sumuseinämä läheni meitä. Lopputunnit menivätkin siis sumukiehkuroiden sisällä, ne värittivät Norjan kauniit vuorimaisemat peltoineen aivan uuteen mystiseen sävyyn.
Olimme varanneet booking.comin kautta Sirena Guest Housen. Kyseessä oli varsin vaatimaton, mutta hyvä perusmajoitus vanhahkossa hotellirakennuksessa, jossa oli muutama kahden henkilön huone, keittiö sekä oleskelutila. Huone oli siisti, lämmin ja hinta ei päätä huimannut. Huomioitavaa kuitenkin on, että Sirenassa käy ainoastaan käteinen, kuitin majoituksesta saa käsinkirjoitettuna.
Olimme hoitaneet varauksen valassafarille netistä. Andøyan saari on sijainniltaan oiva paikka päästä bongailemaan meren jättiläisiä johtuen juurikin sen läheisyydestä mannerjalustan ravinteikkaaseen rinteeseen. Hvalsafari AS järjestää retkiä pitkin kesäkautta ja riippuen hieman ajankohdasta on safarilaisten mahdollista päästä kaskelottien lisäksi näkemään myös silli-, pallopää-, ryhä- ja jopa miekkavalaita.
Kaskelotit ovat kuitenkin yleisin laji näillä seuduilla ja Hvalsafarin retkillä onkin 100% valastakuu. Mikäli retkellä ei valaita onnistuta näkemään, annetaan mahdollisuus osallistua uudelle valassafarille myöhemmin. Tämä on mielestäni reilu tapa toimia matkailualalla. Useampi yritys voisi ottaa tästä mallia, sillä tämä jos mikä luo mielikuvaa hyvästä yritysetiikasta ja mikä olisikaan parempaa mainosta kuin se, että matkailijalle todella toimitetaan elämys, josta hän yritykselle maksaa.
Hvalsafari AS toimi muutenkin hyvin asiantuntevasti koko matkan ajan. Heidän Whalecenterissään Andenesissa sijaitsee safarien vastaanotto, pieni matkamuistomyymälä sekä ravintola upealla merellisellä näköalalla. Meidän piti ilmoittautua jo aikaisin aamusta retkelle vain kuullaksemme, että retken toteutuminen oli vielä epävarmaa sääennustuskista johtuen. Meidän pyydettiin palaamaan parin tunnin kuluttua takaisin tarkistamaan asia.
Andenesin pieni kaupunki kauniine majakkoineen oli kuitenkin nopeasti tutkittu ja lähdimmekin ajamaan hieman matkaa rannikkoa pitkin kohti etelää. Jylhät vuoren rinteet laskivat suoraan kuohuvaan mereen, jonka yllä eri merilinnut kirkuivat kurkku suorana.
Vähän matkaa ajeltuamme saavuimmekin Bleikin pittoreskiin kylään, joka on täynnä kiemurtelevia kujia ja jonka edustaa koristaa valkoinen hiekkaranta. Vähän matkan päässä Bleikistä sijaitsee myös Bleikinsaari, jolla pesii useita satoja merilintupareja.
Toiveikkaana palasimme pienen kiertoajelumme jälkeen takaisin Hvalsafarin whalecenteriin, jossa meille iloksemme kerrottiin, että retki pystytään toteuttamaan. Safari alkoi tutustumisella tämän valaskeskuksen näyttelyyn oppaan seurassa. Opas kertoi ryhmällemme faktatietoa kaskeloteista ja Andøyan edustalla tavattavista muista valaslajeista. Näyttely oli hyvin koottu ja informatiivinen sekä samalla jännitystä nostattava. Tulisimme kohta näkemään nuo valtameren jättiläiset!
Kiertokävelyn jälkeen siirryimme muutaman sadan metrin päässä oleville laitureille, jossa m/s Reine odotti meitä. Miehistö neuvoi tärkeimmät ohjeet ennen lähtöä ja niistä erityisesti jäi mieleen ohje, että jos alkaa ilmetä pahoinvoinnin merkkejä, paras paikka seistä on keskitasolla ja yrittää seurata horisonttia katseellaan. Matkan alussa seinää vasten liimaantuikin jo pari matkalaista ja määrä kasvoi tastaista tahtia koko matkan ajan. Eikä kyllä ihmekään, matkan alkua lukuunottamatta aallot olivat aivan valtavia!
Matka valaiden kroolausalueelle kesti noin tunnin. Aluksen miehistöllä oli jonkin sortin kaikuluotaus-koje käytössään ja sillä he tutkailivat valaiden ääntelyä ja pyrkivät paikallistamaan otollisimmat yksilöt lähellä pintaa.
Hvalsafarin miehistön asiantuntevuus näkyi kaikessa heidän toimissaan. Lähestyessämme valaiden aluetta, vauhtia hidastettiin huomattavasti, jotta nuo isot eläimet eivät häiriintyisi. Lähestymissuunta on myös aina takaapäin, jotta valaat eivät säikähtäisi. Meille myös kerrottiin, että valaan pyrstöt ovat kuvioinneiltaan kuin seeprat raidoiltaan. Jokaisen kaskelotin pyrstö on uniikki ja Andenesin valassafarien henkilökunta pystyykin tunnistamaan useita yksilöitä.
Mikä väre selkärangassa kävikään kun miehistö huudahti, että ”A spermwhale on the left!”. Siinä unohtui kaikki muu kun yhtenä joukkona liimaannuimme M/S Reinen reunalle kiikaroimaan kaskelottia. Komea kaveri puuskutteli pinnalla hetken ajan kunnes kuulimme tarkkasilmäisen kaskelottiekspertin huutavan uudestaan ”It is diving!”. Niin nousi tuo jättimäinen pyrstö pinnalle nostattaen upean vesiverhon ennen suoristautumistaan ja eleganttia laskeutumista takaisin syvyyksiin.
Valaan elämän pienen hetken todistaminen oli kertakaikkisen mykistävää katseltavaa. Mikä rutinoitunut elämänrytmi valaalla onkaan niiden eläessä omaa arkeaan valtamerten uumenissa ja piipahtaen pinnalla vain pienen hetken.
Eivät ne meistä murehdi, pienistä ihmisistä.
Hei Unna! On todella miellyttävää lukea matkakertomuksiasi kun kirjoitat niin elävästi! Tuntuu kuin olisi itsekin ollut mukana. Järjestetäänkö niitä retkiä ympäri vuoden ja missä kuussa te kävitte?
Hei Jonna ja kiitos kommenista :). Me käytiin tuolla reissulla viime vuonna syyskuussa ja ne olivatkin viimeisiä safareita mitä sille vuodelle järjestettiin. Pääsesonki taitaa heillä olla kaskeloteille keväästä syksyyn mutta talvella on muistaakseni mahdollista nähdä muita lajeja sitten enemmän :).
Upeita maisemia! Kiitos niiden jakamisesta. 🙂
Hei ja kiitos kommentista! Norja on kyllä niin kuvauksellinen paikka, että huhhuijaa!
Kovasti oltiin kahden vaiheilla kesällä kun kiertelimme Lofootteja Å:sta Fiskeböleen ja kaikkea siltä väliltä, että ajaisimmeko vielä Andenesiin valassafarille, mutta pitkiä ajomatkoja inhoavina päätimme sitten jättää valaat väliin ja pitäytyä Lofooteilla.
Jos emme olisi valaita koskaan nähneet, niin ehkä sitten 🙂 – mutta meitä onnisti kerran Azoreilla, joten menetys ei tuntunut niin suurelta.
Kyllä, kauas on pitkä matka ja olihan sinne tosiaan ajettavaa. Mukavaa kuitenkin ja varsinkin kun oltiin aika rauhalliseen aikaan liikkeellä kun pääsesonki lopuillaan. Norjan maisemat ovat niin kauniita, olisi hienoa päästä joskus vaikka Hurtigrutenilla vuonoristeilylle. Hienoa, että olette päässee näkemään Azoreilla valaita, hienoja kokemuksia :)!
Tuttuja maisemia minullekin, kun olen Lofooteilla ja Pohjois-Norjassa käynyt monta kertaa. Me ei koskaan menty millekään veneretkelle, mutta onnistuttiin muutaman kerran näkemään valas ihan rannalta käsin. Tuollainen retki on kuitenkin hienompi kokemus, jos pääsee näkemään jotain vähän lähempää. 🙂
Mä olen muutaman kerran päässyt vastaavanlaiselle valasretkelle Dominikaanisessa tasavallassa ja onhan se upeaa nähdä noita valtameren jättiläisiä! Parhaita elämyksiä 🙂
Upeita kokemuksia tällaiset eläinten kohtaamiset luonnossa! Itse olen sattumalta patikoidessa nähnyt muutaman ryhävalaan Etelä-Afrikassa ja sitä näkyä ei unohda milloinkaan. Äänimaailma on aivan uskomaton valaiden hyppiessä ja mäiskähtäessä veden pintaan – aivan kuin mosse olisi rämähtänyt autotallin oven läpi.
Norja on upea, tuolla seudulla en ole ennen käynyt. Täytyy laittaa paikka korvan taakse 🙂
Vau, kuulostaa upealta! Mikä tuuri sulla on käynytkään! Olisipa ollut hienoa, jos olisi päässyt näkemään useamman valaan kerralla, mutta toisaalta oli yhdenkin puuskuttelijan näkeminen aivan huikea kokemus 🙂
No jopas! Olipahan postaus. Tällaiselle retkelle pitäisi päästä joskus käymään. Aika huikean näköistä menoa! 🙂 Norja ei ole minulle kohteena tuttu, pitää siis korjata asia heti kun lomakko antaa myöten!
Kiitos kommentista! Kyllä, suosittelen Norjaa ehdottomasti! Maisemat niin täysin erilaiset kuin täällä kotimaassa ja silti niin lähellä, että reissu suhteellisen helppo toteuttaa 🙂
Hyvän kuuloinen reissu ja aivan mielettömän ihanan näköinen kylä tuo Bleik!! ^_^
Kiitos kommentista ja jep, juuri parhaita tuommoiset pikkukylät jotka on niin älyttömän pittoreskeja, että ei voi kuin ihastella 🙂
Eka kappale sai jo mahan vääntämään 😀 Tulen älyttömän helposti merisairaaksi! Valaita olen onneksi jo päässyt Islannissa näkemään, mutta kaipuu Lofooteillekin olisi takaisin. Ehkä mieki vielä joku päivä taas uskallan. Kirjoitat kauniisti!
Hei kiitos ihanasta kommentista. Kiva, että luit postauksen mahanvääntelyistä huolimatta! Vau, Islanti on oman matkakohdelistan kärkimaita!
Hieno juttu. Ja hyvä Vinkki. Kyllä netissä on vaikka mitä jos vaan osaa hakea. Lappi ja Norja iloveit.
Siis näittekö te muita, kuin yhden valaan?
Olin Egyptissä yhdellä laivasafarilla ja siellä annettiin kaikille heti pahoivointipillerit merenkäyntiä vastaan. Itse olen niin pahoinvoiva, että mulla toisin on omat lääkkeet mukana aina merillä ja bussissa.
Kummasti vaan se pahoinoinvointi hellittää, kun Dugong tulee laivan viereen. Pakko päästä kuvamaan!
Voou, oot nähnyt Dugoningin, niin huikeaa! Meidän ryhmä löysi sen yhden valaan ja oltiin paikalla joku 30-45 minuuttia niin että nähtiin, että se tuli pinnalle uudestaan ja sukelsi taas pois. Eli kaksi pyrstön uppoamista nähtiin mutta samalta valaalta 🙂
Voih! Minäkin haluaisin valassafarille. Minun merisairauteni hieman ehkä rajoittaa asiaa, mutta olen minä ennenkin veneessä selviytynyt, kun päämäärä on jotain hienoa. Valaat olisi juuri niin hienoa, että yhden merisairauden voisin hyvin ottaa siitä edestä 🙂
Jep, kannattaa jos vain suinkin kestää! Hyvä puolihan tässä on, että sieltä pääsee sitten loppujen lopuksi pois ja se valaan puhaltelu ja sukeltaminen on kyllä niin hieno näky, että varmasti vaivan ja kärsimyksen väärti!
Vau! Olen käynyt kerran valasretkellä (parin tunnin veneajelu Madeiralla), mutta ei me mitään nähty. Lähes koko seurue tuli ainoastaan merisairaaksi. Keikkuva vene ei ole suosikkini, mutta olisihan se upeaa päästä näkemään valas luonnossa. Norjan luonto on kyllä aivan mahtavaa. Olen kerran käynyt Lofooteilla ja takaisin haluan vielä, ehdottomasti!
Voi ei, onpa harmi että kärsitte ilman että näitte sitten lopulta mitään. Kannattaa lähteä uudestaan ja vaikka juuri tuonne Norjaan jos kiinnostaa valaat. Norjan vuonomaisemat on kyllä niin huikeat ja kuitenkin suhteellisen helposti saavutettavissa täältä Suomesta 🙂
Huii, onpas kylmän mutta raikkaan näköistä! Tosi mahtavaa, että antavat osallistua uudemman kerran, jos valaita ei aina näy. Oon itse ollut delfiini- ja valasbongauksessa Kanarialla ja Turkissa, mutta tuo olisi kyllä mahtava kokemus. 🙂 Mietin myös noita pahoinvointitabletteja, eikö teille annettu niitä?
Heips ja kiitos kommentista! Vau, delfiiniretkelle olisi mukava osallistua. Olen kerran ollut bongailemassa niitä Balilla aamuauringon noustessa, se vasta oli ikimuistoista! Pahoinvointitabletteja ei muistaakseni ollut jaossa. Ruokaa kylläkin, keittoa jaettiin ja oli kyllä haastavaa hoiperella kuin juopunut siellä aallon pompuissa istumaan soppakuppi kädessä 🙂
Roukkuinen meri tarjoaa haastetta, kun aikoo kiikaroida, kaukoputkesta nyt puhumattakaan. Olen sen usein kokenut. Tavallaan on huvittavaa kiikaroida tai kuvata, kun toisilla vaatimaton toive on pitää ateria sisällään.
Tiedän Andöyan ja että sinne on hirmuinen matka. Siksi en ajattele, että valastakuu olisi kovin merkityksellinen, kun ei sinne joka viikko halua ajaa. Hyvä kuitenkin, että onni suosi, merenkäynnistä huolimatta.
Tosi hieno postaus! Ja voi että, vielä joskus haluan päästä bongailemaan valaita, osaan vaan kuvitella kuinka hieno kokemus tuo on ollut. Norja ylipäänsä on vielä itselleni kovin tuntematon maa, joten korkealla must do -listalla maa onkin. 🙂
Kiitos ja kiva kun tykkäsit. Norja on tosiaan aivan upea kohde. Kannattaa käydä! Varsinkin jos ajelee vaikka autolla Ruotsin läpi ja sitten ylittää Skandit niin se on tosiaan mielenpainuvaa. Itsellä olisi toiveena lähteä Norjan vuonoristeilylle, jotta pääsisi näkemään upeita vuorimaisemia vielä lisää.
Hui, ihan kauhistuttaa tuo kuvauksesi heiluvasta veneestä. Olen ollut kahdesti valasretkellä. Ensimmäinen kerta oli Islannissa ja onnistuimme näkemään pikaisesti pari valasta. Silloin oli kyllä aikamoinen merenkäynti mutta selviydyin juuri tuolla ohjeella, että kastelin koko ajan horisonttia. Silloinkin kun kaikki muut oli lämmittelemässä sisällä. Sisälle mennessä paha olo alkoi heti. Toinen kerta oli vähän miellyttävämpi. Havaijilla ei juuri merenkäyntiä ollut, ja näimme silloinkin pari valasta ja vasarapäähain. Mutta jostain syystä en sitten täällä Kaliforniassa ole valasretkillä käynyt, vaikka tästäkin niitä retkiä tehdään. En ole koskaan ajatellut, että Norjastakin niitä tosiaan voi tehdä.
Vautsi, vasarapäähainkin olet nähnyt! Itsekin olin yllättynyt kuinka lähellä Suomeakin löytyy tosi extreme-juttuja, tai ainakin tuntuu siltä kun nuo valaat eivät kuuluu täällä lajistoon :). Ja tosiaan jännä juttu, että se sisälle meno vain pahentaa asiaa. Itse olen tosiaan onnekas, että pahaa oloa ei tullut, en voi kuvitellakaan kuinka ikävä se olo voi olla.
Olen ollut Islannissa valassafarilla, ja muistan vieläkin merenkäynnin takia oksentelevat ihmiset ja oman yritykseni pitää katse tiukasti horisontissa pahoinvointia estämässä… 😀 Kiva, että olit erikseen kiinnittänyt huomiota yhtiön toimintaan, joka onneksi sitten olikin oikein vastuullisen kuuloista. Näin sen pitäisi mennäkin. 🙂
Jep, tämmöiset reissut on kyllä haastavia jos on heikko maha ja saattaa yllättää teräsvatsaisenkin kun on niin eri kokemus kuitenkin pienessä botskissa kovassa aallokossa. Oon samaa mieltä, tällaisista yhtiöistä kertoo mielellään ja voi suositella. Harmittavan usein mennään vain rahakolikot silmissä luonnon tai asiakkaan kukkaron kustannuksella.
Olisi kiva tietaa tulisiko itse pahoinvoivaksi, ei ehka ihan voi verrata esim. ruotsinristeilylaivoihin…ja mokille mentaessa ei ole koskaan ollut aivan pahaa allokkoa. Ma en oikein tieda menisinko valassafarille. Kai yleensa nakee enemman mita ehtii ottaa kuvia?
Hei! Vieläköhän tätä kautta tavoitan teitä Norjassa valassafaron kokeneita..? Haaveillaan 10- ja 12-vuotiaiden lasteni kanssa valaiden bongaamisesta Andenesissa.. Olisi tärkeää tietää näiden retkien järjestäjien vastuullisuudesta; onko esim. pelastusliivit asianmukaisesti saatavilla jne.?
Jännittää 🙂 nimim. pelokas ja pahoinvoiva maakrapu