Unelmia vapaudesta

Marraskuu 2014, 2 kuukauden Kreikkarundin jälkeen matka jatkui Ateenasta Jordanian pääkaupunkiin Ammaniin. Mua jännitti ihan tajuttomasti lähteä Jordaniaan koska tosi monet läheiset kauhistelivat että onko se lähi-itä nyt turvallinen paikka.

Ammanin lentokentällä leimaa passiin ja bussilla kohti keskustaa. Olin varmaan ainoa ulkomaalainen ja 100% ihmisistä tuijotti peittelemättä ohi kulkiessani. Bussiasemalle illalla saavuttuani taksikuski lähestulkoon pakotti minut kyytiin, vaikka olinkin suunnitellut meneväni taksilla. Yritin neuvotella kiinteän hinnan mutta ’meter meter’. Myöhemmin paljastuneen ylihinnan lisäksi taksikuski halusi auttaa minua vaihtamalla suuret setelini pienemmiksi, ei kiitos 😀

Hostellissa eräs pariskunta kysyi heti ensimmäisenä aamuna haluanko lähteä mukaan retkelle autokuljettajan kanssa Syyrian ja Palestiinan rajalle. Lähdin mukaan vaikka tämäkin retki kuulosti todella hurjalta. Ihan turhaan, Jordania oli kaikkinensa todella turvallisen tuntuinen kohde lukuunottamatta jatkuvaa epämukavaa huomiota mitä sai yksin liikkuessa. Armeija / poliisi saattoi pysäyttää passintarkastusta varten, mikä oli aluksi hieman kuumottavaa mut oikeastaan lisäsi itsellä turvallisuuden tunnetta.

Asia mikä lopulta alkoi ahdistaa aika paljon oli se jatkuva huomio mitä sai osakseen. Ihmiset tuijottivat täysin häpeilemättä ja monet miehet saattoivat huutaa, viheltää tai lipoa kieltään. Taksikuskikin tuli kerran hivelemään kättä ja tarjoamaan ilmaista kyytiä. Päätin etten enää jaksa yksin heilua missään, seurassa sai olla enemmän rauhassa. Muistan nuorena kakskymppisenä Egyptissä nauttineeni jatkuvasta huomiosta mutta nyt se oli vain ahdistavaa ja kuormittavaa.

Onnistuin saamaan vaparikeikan Wadi Musan kylästä yhdestä hotellista. Ainoita vaparipaikkoja missä työmäärä on ollut luvatun mukainen ja työstään on saanut kiitosta 😀 Wadi Musassa sijaitsee historiallinen rauniokaupunki Petra, joka on aivan huikea paikka ja oon tosi onnekas että siellä(kin) pääsin käymään.

Mulla oli hotellissa työkaverina ranskalainen Manuel, joka oli uskomattoman kiltti ja ystävällinen. Jos ostin kaupasta eurolla vanupuikkoja joista annoin puolet hänelle, hän halusi vastusteluista huolimatta väkisin maksaa siitä puolet. Myöhemmin kun olin jo palannut Suomeen, mun vapariemäntä otti yhteyttä facebookissa ja kysyi tiesinkö mitään Manuelin olinpaikasta. Emäntäni oli suositellut Manuelia ystävänsä hotellille vapariksi ja hän oli pöllinyt 3 000 dinaaria (eli noin 3 500€) tän hotelliomistajan kassakaapista ja laittanut tilalle leikkirahaa mitä oli itse paperista leikellyt?! Aivan uskomatonta ja mikä evil master plan maailman kilteimmän oloiselta tyypiltä… Myöhemmin kysessäni asiasta Manuel ei ollut jäänyt kiinni 😬

Wadi Musasta matka jatkui viikon jälkeen Wadi Rumin aavikolle, jossa odotti seuraava vaparipesti beduiinileirillä. Yksi yö turrena olis maksanu yli sata euroa ja vietin siellä viikon ilmaiseksi erittäin kevyellä työmäärällä. Leirillä oli yksinkertaiset teltat jossa asiakkaat ja minä yövyttiin ja nuotio, jonka äärellä tehtiin iltaisin ruokaa ja nautittiin teetä. Litran teepannuun laitettiin noin 2.5 desiä sokeria joten ihmettelen että hampaat oli vielä tallella viikon jälkeen.

Mun työkaverina oli nuori aussipoika ja päivisin kun teltat oli siivottu, meillä oli koko päivä vapaata ja tehtiin paljon tosi kivoja vaelluksia. Tultiin muutoin hyvin juttuun, mut mulla paloi käpy perinpohjin kun hänellä oli tosi kaikkitietävä asenne ja usein hän otti krediittiä yhdessä tekemistä hommista. Nuotiolla jos valittelin että jalkani ovat jäässä niin ’ei täällä oo kylmä, mun jalat ei oo ainakaan jäässä’. Kaikessa piti olla oikeassa ja tietää paremmin mikä nostaa mun niskakarvat pystyyn 😀

Vessana leirillä oli kyykkyvessa ja kultaisia muistoja kertyikin siitä kun vatsa kuralla yöllä kykkii pilkkopimeässä taskulampun avulla yrittäen selvitä hengissä ja kompastumatta. Vessanpöntöstä olin äärimmäisen kiitollinen sivistyksen parissa mutta kyllähän siihenkin taas tottui vuorokauden hypetyksen jälkeen.

Kolme viikkoa tuli Jordaniassa vietettyä ja se on edelleen eksoottisin kohde jossa oon käynyt ja muutenkin kaikinpuolin suositeltava! Pienen koonsa vuoksi oli helppoa koluta kaikki mielenkiintoisimmat kohteet läpi ja sitä nähtävää myös riitti 🌞

Joulukuu alkoi lähestyä ja myöskin deadline palata kotiin joka oli joulu. Pitkän palloilun jälkeen lähdin Aqaban vieressä olevaan Eilatiin vaikka monet olivatkin kertoneet hankaluuksista ylittää raja Jordanian puolelta. Raja-asemalla perinpohjaiset kysymykset kuka olen, mistä olen, miten olen, miksi olen jne. ja suurinpiirtein kolikotkin käytiin kissojen ja koirien kanssa läpi. Sain aavikolla eräältä kanadalaisturistilta makuupussin lahjaksi (jota edelleenkin käytän!), onneksi siellä ei ollut mitään huume, pommi tms. ansaa asetettu 😀

Eilatissa vietin pari päivää ja Tel Avivissa vajaan viikon. Israelin visiitistä ei sen suurempia tarinoita ja muistoja jäänyt kuin kusettava taksikuski, Tel Avivin järkyttävä party – hostel joka jätti iänikuiset traumat ja CatCatin bailuttaminen euroviisubileissä homobaarissa 😀

Israelin ikimuistoisin tarina oli miten maasta poistuin. Kamalan hostellin takia jälleen eräs paikallinen kundi majoitti mua muutamia päiviä (mut kutsuttiin kolmen kuukauden aikana yhteensä 6 kertaa majottumaan, miksei tätä tapahdu enää? 😀). Hän oli vieraanvarainen muutoin mutta eräänä iltana töistä palatessaan hän totesi että voi olla että joudun poistumaan koska hänelle on ehkä tulossa vieras. Kello oli varmaan 7 illalla kun sain tämän tiedon ja olin asiasta aika tolaltani. En tiedä olinko sit oikeesti maailman kiittämättömin asshole kun hän alkoi huutamaan naama tulipunaisena ’how can you be so rude?’

Ajattelin että ehkä tää reissu oli nyt taputeltu. Hänen huutaessaan varasin seuraavan lennon Helsinkiin Istanbulin kautta, hyppäsin taksiin ja laitoin äidille viestiä että oon kotona 11 tunnin kuluttua. Seikkailullinen lopetus seikkailulliselle reissulle. 😀