Neljäs matkapäivä, torstai 1.5.-14

Cliffs Of Moher

Cliffs Of Moher

Aamulla oli aikainen herätys koko päivän Irish Day Toursin bussiretkelle Cliffs of Moherille. Paikka on ehdoton must to see Irlantiin suuntaaville. Toinen syy retkikohteen valintaan oli reittiin sisältyvä pikavisiitti pikkukylä Dooliniin, johon olimme Hannelen kanssa ihastuneet jo etänä ja ennakkoon. Retken hinta oli vain 45e per nenä – ei paha! Edellisenä päivänä olimme testanneet kauanko kestää kävellä lähtöpaikalle, tarkkaa oli aikataulutus 😉 Lähtöpaikalla oli melko kaoottinen tunnelma kun paikalle oli kerääntynyt unenpöpperöisiä turisteja kuinkakohan monen firman ja kuinkakohan moneen eri kohteeseen suuntaavien bussien matkustajia. Kuskit eivät kadonneita lampaitaan kovin aktiivisesti etsiskelleet ja vain osassa busseista oli edes kyltit, että mihin kohteeseen olivat suuntaamassa. Onneksi löysimme oman paimenemme ja bussimme ja pääsimme myöskin ajoissa matkaan.

Treaty stone

Treaty stone

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

cliffsofmoher2

 

Hullut tädit irti!

Hullut tädit irti!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rocky road to... DOOLIN!

Rocky road to… DOOLIN!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aasit Doolinissa

Aasit Doolinissa

Keskiviikko 30.4.-14, 3. matkapäivä

Vasemmalla O'Neillsin julkisivua ja edessä vaatimattomasti Dublin Tourism Information Centre...

Vasemmalla O’Neillsin julkisivua ja edessä vaatimattomasti Dublin Tourism Information Centre…

Keskiviikkona saatiin nukkua pidempään ja ehdittiin tutkia lisää Dublinia. Aamulla lähdettiin siis heti liikekannalle, ja käveltiin joen eteläpuolelle, jossa törmättiin O’Neills pubiin. Aiemmin oli ollut yhtenä vaihtoehtona yöpyä samannimisessä Trinity gollegen lähellä sijaitsevassa pub-majatalossa mutta tämä olikin eri paikka – kivan näköinen päältäpäin joten marssimme sisään ja aivan häikäistyimme, kun paikka olikin niin suuri, sokkeloinen ja näyttävä sisältä. Tiskin takana oli tyylikäs naistarjoilija joka alkoi heti tuttavallisesti juttusille ja kertoi olevansa Latviasta. Ja toi esille varmaan ainakin 2 litraisen tuopin ja naureskeli että suomalaiset juo tällaisesta 😀 Tilattiin oluet (ihan pintit, ei niitä litran tuoppeja 🙂 ) ja tämä oikein mukava tarjoilija esitteli meille paikkoja, ja ohjasi meidät kattoterassille juomaan oluemme (terassi oli ilmeisesti normaalisti avoinna vain iltaisin). Hän antoi meille myös Dublinin opaskirjasen ja merkkasi siihen ostoskadut yms. nähtävää. O’Neillsissä oli myös niin hienot vessat että piti oikein niitäkin kuvata 🙂

Jopa portaat vessaan oli viljelty täyteen näitä mainoksia ja tauluja :)

Jopa portaat vessaan oli viljelty täyteen näitä mainoksia ja tauluja 🙂

O'Neill'sin kattoterassilla

O’Neill’sin kattoterassilla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tädit jatkoivat Stephens Greenin puistoon ja talomuseoon ja me Elinan kanssa Crafton Streetille shoppailemaan. Kuulemma talomuseo oli ollut tädeiltä hukassa ja avulias setä heti alkanut neuvomaan. Oli selvinnyt, että tädit käytännössä nojasivat museon kylttiin ”hukassa” ollessaan 🙂 Eipä mekään sitten sen kummemmin shoppailtu, paitsi Elina osti ruskeasilmäisen söpön miesmyyjän houkuttelun jälkeen 80 euron suoristusraudan 😀 Pojan esitellessä laitetta ja minun huokaillessa ja vilkuillessa kelloa aika kului niin että meille meinasi tulla jo kiire eikä ehditty sen enempää katsella kauppoja, ja kohta jo tädit soittelivat että ovat löytäneet kuuluisan O’Donoghuesin (must see-listallamme ollut pub) jonne mekin sitten tihkusateessa suuntasimme. Se oli ilmeisesti oikein The Dublinersien kantapaikka seinälle ripustetuista valokuvista ja hienoista piirroksista päätellen. Alunperin oli tarkoitus tässä välissä palata O’Neillsiin syömään mutta aikaa oli niin vähän, että päätimme syödä O’Donoghuesissa vain leivät ja sitten piti jo lähteä vaihtamaan vaatteet Anchoriin ja valmistautumaan Dun Laoghairen laivamatkaan.

O'Donoghues

O’Donoghues

Missähän me ollaan?

Missähän me ollaan?

O'Donoghuesin musiikkinurkkaus

O’Donoghuesin musiikkinurkkaus

Klo 15 lähti Dublin Bay Cruisersin laiva Dun Laoghaireen Ferryman’s pubin vierestä. Kyydissä ei oltu kuin me neljä, ja kaksi muuta (keski-ikäinen mies ja varmaan 7- tai 8-kymppinen äitinsä, veikkaisin). Alkumatkasta mentiin seisomaan melkein keulaan ja kippari varmaan katsoi että mitä hulluja suomalaisia nämä on kun tuulisella sateisella säällä väkisin tulevat ulos 😀 Kun päästiin pois satamasta, alkoi mahtava aallokko! Ja alkumatkasta näin hylkeen tulevan pintaan ja kohta katoavan taas pinnan alle, harmi etten saanut kuvaa. Ja se olin minä joka loppumatkasta kävi laattaamassa paatin vessaan eikä pytyn huuhtelu toiminut 😀 Tympeää, kun mieli nauttii näistä aallokoista ja muusta äksönistä mutta pää (tai siis maha) ei kuitenkaan tahdo kestää. Onneksi oltiin jo lähes satamassa ja olo helpottui äkkiä.

Se on aallokkoa vain, mittään ei oo otettu! :D (paitsi kahvia)

Se on aallokkoa vain, mittään ei oo otettu! 😀 (paitsi kahvia)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sumuinen Dun Laoghaire ja Killiney Hill

Sumuinen Dun Laoghaire ja Killiney Hill

Perillä sateli ja oli sumuista, joten Killiney Hilliin ei lähdetty kiipeämään (tosin jalat oli jo sen verran kipeät että ehkä ei oltaisi jaksettukaan). Päätettiin sitten jatkaa dartilla (=junalla) Dalkeyyn joka oli myös kaunis paikka. Valittiin summassa yksi pubi johon marssittiin sisälle, The Club bar, joka ei ollut häävin näköinen päältäpäin mutta sisältä hieno, kuten allaolevasta kuvasta näkyy 🙂

The Club bar

The Club bar

Siellä juotiin viskit ja katsottiin telkkarista laukkakisoja. Ihasteltiin kaunista kylää, sitten dartilla takaisin Dun Laoghaireen, josta yritettiin löytää kahvila kun teki niin mieli lämmintä juomaa (ja leivoksia), mutta kaikki paikat olivat jo kiinni. Niinpä asemalla dartia odotellessa naukkailtiin punkkua ja syötiin leipää 🙂

Suomalaiset turistit...

Suomalaiset turistit…

Dublinissa jäätiin pois jo Pearsen asemalla Elinan kanssa ja matkalla O’Neillsiä kohti bongattiin Peaches-niminen iso kahvila josta vihdoin saatiin ne leivokset, ja hyvät saatiinkin, ison makean kaakaokupillisen kera 🙂 Sitten jatkettiin O’Neillsiin syömään. Tädit jatkoivat O’Connellyn asemalle ja menivät Anchoriin omaan huoneeseensa pitämään sen piknikin joka oli alunperin tarkoitus pitää siellä Killiney Hillillä, siellä ne sitten söivät soodaleipää, juustoja ja joivat punkkua muovipunkkulaseista jotka olivat roudanneet Suomesta saakka mukanaan 😀

O’Neills olikin siihen aikaan illasta täpötäynnä, liukuhihna/ kouluruokala-tyylillä tilattiin ruuat tiskiltä kiireiseltä ja töykeältä miekkoselta: Jono eteni vauhdilla ja ruokalista oli pitkä kuin mikähän, joten mulle tuli tietenkin ”kiirelamaantuminen” enkä osannut päättää heti, joten tokaisin vuorollani nolosti naureskellen, etten ihan vielä tiedä mitä otan. Mies alkoi heti tiuskia että tässä on jono ja kiire!! joten arvoin vain sitten lammasta ja päästiin pöytään, joka löydettiin tiskin vierestä. Vieruspöydässä istui puhelias vanhempi hollantilaismies joka oli nuoren siskopuolensa kanssa Dublinissa lomalla. Siskolla oli kuulemma suomalainen isä ja he molemmat olivat käyneet useamman kerran Varkaudessa. Mies suositteli meille Temple Baria ja puhuttiin suomalaisten luonteesta 😛 Sitten himpsittiin massut pullollaan nukkumaan Anchoriin. Avainta hakiessa sovittiin työntekijän kanssa, että järkkäävät meille aamuksi jugurtit ja jotain muuta pientä aamupalaa odottamaan, ettei tarvitse tyhjin mahoin lähteä, kun aamupala tarjoillaan vasta 8:sta eteenpäin, ja meidän piti olla jo 6.40 lähtöpaikalla.

Tiistai 29.4.-14, 2. matkapäivä

Aamiaiset Anchor Housessa olivat talon parasta antia. Papuja, pekonia (täysin erilaista kuin Suomessa, paljon parempaa!), makkaraa, tomaattia, munakokkelia, kahvia, teetä tai kaakaota, paahtoleivälle erilaisia hilloja ja voita (yhtäaikaa!), mehua, hedelmiä, muroja……. Slurps! Voittaa mennen tullen suomalaiset hotelliaamiaiset.

aamiainen290414_2

Wicklow mountains

Wicklow mountains

Tiistaille saatiin mahtavan aurinkoinen sää. Päivälle oli varattu bussiretki Wicklowiin, johon sisältyi 2h ratsastus Killegar stables-nimisellä tallilla. Käveltiin ensin O’Connell streetille josta retki lähti. Opas oli oikein mukava Mike-niminen mies, ja retki tehtiin pikkubussilla joka veti n. 14 henkeä. Ajeltiin irlantilaiseen tyyliin reipasta kyytiä kapeilla, mutkaisilla teillä, melkein suoraan tallille – tietysti komeissa maisemissa.

Maisemaa ratsastusretkeltä heti 500m päässä tallilta

Maisemaa ratsastusretkeltä heti 500m päässä tallilta

 

Kotisivut olivat antaneet aika paljon hienomman kuvan ratsastustallista, ovia oli korjailtu paalinaruilla, pihalla oli vastassa kolmijalkainen selvästi huonosti voiva (=kipeän oloinen) pieni takkuinen koira, hevoset olivat aika hoikkia ja lihaksettomia, ja varusteet olivat vanhoja ja rikkinäisiä (esim. minun hevoseni suitsista oli leukaremmi poikki, halvoista haalistuneista liukkaaksi kuluneista kangasohjista stopparit hävinneet, kuolaimet ruosteessa, satulasta vastinhihna lähes poikki ja mahavyö todella ihmeellinen… Hannelen hevosen satulasta oli esim. toinen polvituki lähes revennyt irti). Hevosilla oli suurimmalla osalla päällään paksut ulkoloimet (ei siis mitkään ohuet sadeloimet edes) siinä hellesäässä, mitä ihmettelimme kovasti. Tallin tarjoamat lainakypärät ja saappaat olivat myös aika surkean kuntoisia, kypärät varsinkin näyttivät siltä niillä on pelattu vähintään jalkapalloa (paskaisessa tarhassa).

Upeat on maisemat!

Upeat on maisemat!

Meidät jätettiin siihen pihalle palloilemaan kun henkilökunta alkoi rauhallisesti laitella hevosia valmiiksi, saimme odotella varmaan yli 20 minuuttia. Sitten talutimme itse hevosemme kentälle, jossa ratsastettiin varmaan puolisen tuntia (katsottiin tasomme läpi). Minulla oli tukeva tinker nimeltä Panda, Elinalla tinkerristeytys (jonka nimeä en muista) ja Hannelella ISO kimo hevonen nimeltään Magic, joka oli kai joku risteytys myös vankkoinen jalkoineen.

Hannelen Magic

Hannelen Magic

 

Hannelen ratsu oli ilmeisesti osaava mutta vanhempi ja hyvin rauhallinen, meidän hevoset olivat suoraan sanottuna aika osaamattoman oloisia ja suustaan hyvin turtuneita ja jäykkäkylkisiä, joten varsinkaan se kenttäratsastus ei ollut kovinkaan mukava kokemus. Vähän kuin olisi laiskalla kouluttamattomalla puskaratsuravurilla ratsastanut. Tietysti tuollaisihan niistä tulee kun suurin osa ratsastajista on täysin osaamattomia. Kentällä meidän tosiaan piti mennä askellajit läpi, ylitellä puomeja kevyessä istunnassa, ja vetäjä huomautteli esim. Hannelen sojottavista varpaista 🙂 Vetäjä oli myös selvästi yllättynyt kun sainkin hevosellani Pandalla nostettua laukan nätisti, kun hän varoitteli etukäteen että sitä ”pitää potkia” ja että se kaatuu kulmissa ja yrittää oikoa. No yrittihän se kurvata lapa edellä mutta työtä tehden toimi kyllä ja maastossa se sitten oli oikein mukava, mutta siltä loppui kyllä selvästi kunto kesken maastoretkellä. Olisi varmasti ollut parempikuntoisena ja herkisteltynä oikeinkin mukava hevonen, liikkeet sillä olivat kanssa ihan kivat. Elinan hevosen laukka näytti myös kivalta mutta kuulemma sama homma että jäykkäsuinen, eikä reagoinut pohkeisiin oikein mitenkään ja väsyi myös maastossa. Vetäjällä itsellään oli allaan kiiltäväkarvainen ja lihaksikas tinker. Tallilla tosiaan oli selvästi ne paremmat hevoset hvyin hoidettuja ja nämä mopot ei niinkään hoidettuja takkuisine karvoineen.

Maastoon!

Maastoon!

 

 

 

Tekemämme maastoretki paransi sitten fiiliksiä huomattavasti, hevoseni liikkui hieman reippaammin eteen ja maisemat olivat heti alusta asti upeita. Oikealla puolen näkyi kukkuloilla iso lauma hevosia laitumella, ja vasemmalla suuri lammaslaidun. Mentiinkin heti sinne laitumelle ja laitumien kautta kohti metsää.

 

 

Metsä oli kuin jostain elokuvasta, suuria puita, ei mitään risukkoja kuten Suomessa olisi, ja hyvät pohjat. Metsässä kuulemma oli harrastettu paintballia ja sinne oli rakenneltu erilaisia rakennelmia (majoja ja seiniä yms) sitä varten. Olipa siellä myös vanha panssarivaunukin 🙂

metsässä

metsässä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pitkä mäki oli laukkasuora ja siitä vain päästeltiin vaikka tien yli oli katkennut puunrunkokin ja runko piti täydestä vauhdista ohittaa 20-30cm raosta: kaatunut puu siis meni kokonaan tien poikki, toisessa reunassa oli iso kivi tms möykky ja sen möykyn ja puun väliin jäi sellainen kapea rako josta piti puikata laukassa, ja se puunrunko oli jotain 30-40cm irti maasta. Meidän hevosilla ei laukkasuoralla tosiaan riittänyt kunto, joten niitä piti suunnilleen työntää mäki ylös vetäjän spurtatessa kauempana edellä. Suora mentiin kahteen kertaan (käveltiin mäki takaisin alas) ja toisella kerralla en viitsinyt hevosta edes hiillostaa. Mäen päälle kääntöpaikalle päästyämme ja kuvia ottaessamme yhtäkkiä kauempaa n. 50m päässä toisella polulla juoksi iso lauma villivuohia, melkoinen näky! Sain niiden juoksun kuvattua videollekin 🙂

Villivuohilauma

Villivuohilauma

Laukkapätkien jälkeen kierreltiin kävelyvauhtia metsästä takaisin lammaslaitumelle ja sitten tallille. Saimme nyt riisua itse hevoset ja samantien kun olimme saaneet vaihdettua omat kengät ja vilvoiteltua itseämme ja kuvattua vähän hevosia, bussimme saapui noutamaan meidät kyytiin ja retki jatkui.

paluu tallille

Paluu tallille

Ajelimme ensin Enniskerryyn Poppies-nimiseen ravintolaan syömään, saimme ihanat shepherds- ja guinnes piet ja aivan suussasulavan herkullisen banoffee -nimisen jälkiruoan. Palvelu oli myös erittäin ystävällistä. Käymisen arvoinen paikka! Tämä ravintolahan ja Enniskerryn keskusaukeama esiintyvät PS. I Love You-elokuvassa.

290414_23

taivaallinen banoffee!

taivaallinen banoffee!

 

resepti: http://www.nigella.com/recipes/view/banoffee-pie-2383.

baaaa

Seuraavien tuntien aikana näimme lisää upeita maisemia Wicklowissa, historiallisia paikkoja, Irlannin suurimman vesiputouksen Glenmacnassin, Braveheartin ja Viikingit-sarjan kuvausmaisemia, Glendaloughin luonnonpuistoa ja luostarin, kirkon jne. Retki päättyi klo 17.30 tienoilla ja opas jätti meidät muistaakseni Dublin castlen eteen.

Taustalla Viikinkien kuvauspaikka

Hannele ja Hilkka, taustalla Viikinkien kuvauspaikka

Irlannin suurin vesiputous

Irlannin suurin vesiputous

"rocky road"

”rocky road”

Glendalough monastry

Glendalough monastry

Glendalough= "valley of two lakes"

Glendalough= ”valley of two lakes”

Loppupäivälle jäi hyvästi aikaa tutkia Dublinia (=pubeja, vanhoja taloja, ruokaa 🙂 ). Siitä lähistöltä ”kotiin päin” kävellessämme sitten bongattiin jo etukäteen netin kautta ihailtu vanha Mulligans pubi Poolpeg streetillä, jossa maisteltiin tietysti guinnessit – kuulemma ovat juuri siinä pubissa parhaan makuisia Dublinissa!

mulligans

Guinness in Mulligan's :)

Guinness in Mulligan’s

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käytiin levähtämässä vähän Anchorissa ja sitten lähdettiin kiertämään taas Dublinia ja etsimään ruokapaikkaa. Kello oli jo jotain 21 illalla. Mielessä oli italialainen ruoka, mutta moni paikka oli a) kiinni tai b) tyhjä mikä herätti epäilyksiä miksei kukaan muukaan ei siellä syö, joten sopivaa paikkaa saatiin etsiä tovi. Lopulta mentiin sisään Taste of Emiliaan. Syötiin Elinan kanssa bruschettot ja omastani (Stammi Lontano joka sisälsi tomaattia, sipulia, mozzarellaa ja tonnikalaa) tuli kyllä mieleen kaupan pakastealtaasta saatava vastaava, Elinan bruschetto näytti ja kuulemma maistui paljon paremmalta. Tädit söivät vaaleat leivät joiden välissä oli parmankinkkua, artisokkaa ja majoneesia, kuulemma
ihan OK:t. Viinit olivat niin kalliita, että päätimme ottaa vain pullon vettä. Paikka näkyy olevan kehuttu juurikin snack- ja viinipaikkana, ei varsinaisena ravintolana. Sieltä myytiin myös suoraan italialaista lihaa ja liekö jotain muutakin. Pullovesikin oli italiasta tuotua!

Taste of Emilia, italialainen ravintola

Taste of Emilia, italialainen ravintola

tasteofemilia1

 

Syönnin jälkeen palasimme Marlboro streetille Sean O’Casey’s pubiin juomaan oluet, ja se
sama vanha pappa heti tunnisti meidät ja hihkui, että hän tiesi että tulemme vielä takaisin! Kävi oikein kättelemässä meidät, kyseli mistä ollaan, ja huuteli että voi että kun olisi musiikkia niin hän tanssittaisi meitä 😀 Pubi ei ollut ollenkaan sellainen turistirysä kuin monet Dublinissa, ja siksi viehätti meitä.

280414_4

Maanantai 28.4.-14, 1. matkapäivä

Edellisellä viikolla aloitin vihdoin pakkaamaan. Homma sujui yllättävän helposti vaikka ensi kertaa olin asialla, oli jotenkin helppo päättää mitä pakata ja miten. Alkuvuodesta olimme jo matkakuumeisina ostelleet vaelluskenkiä ja ulkoiluvaatteita, mutta vielä viime viikolla piti ostaa uusi Icepeakin ulkoilutakki ja Truenorthin kevyet housut.

Junaliput varattiin myös vasta edellisellä viikolla, oli hullua että junaliput maksoivat lähes yhtä paljon kuin edestakaiset lennot Dubliniin. Onneksi viime hetkellä sentään tuli tarjolle uudet ennakkoliput ja Hki-Ylivieska välin pääsin alle 60 eurolla. Menolipusta piti pulittaa lähes 90 euroa. Junamme lähti maanantaiaamuna klo 7.48, joten herätys oli ennen kuutta. Hannelen mies vei meidät asemalle.

Tästä se lähtee!

Tästä se lähtee!

Junassa fiilistelimme kuuntelemalla irkkumusiikkia Hannelen tabletista ja muutenkin yleisesti panikoimalla, jossittelemalla ja jännittämällä. Mukana oli tietysti matkaevääksi ostetut taskumatin kokoiset pikkupullot viskiä, mutta eipäs me niitä saatu juotua matkan aikana kuin kahvin seassa yhdet ”hömpsyt”. Ensimmäinen kommellus sattui jo junassa: päätimme yrittää nukkua, ja Hannele laittoi itselleen taustamusiikkia tabletista soimaan ja korvakuulokkeet. No ihmettelin siinä silmät kiinni, miksi musiikki raikaa niin isolla ja miten Hannele muka voi nukkua tuollaisessa metelissä. Sitten volyymi vain nousi ja piti jo avata silmät ja ihmetellä, ja lopulta koputin olalle ja kysyin mökän yli ”-MIKSI SE ON NIIN KAUHEAN ISOLLA??” Niinpä niin – täti oli kyllä laittanut kuulokkeet korville mutta jättänyt kuulokkeiden johdon irti tabletista, ja ei tietenkään itse kuullut musiikkia kuin hyvin hiljaisella, kun kuulokkeet olivat vaimentimina, ja lisäsi sitten volyymia ihmetellen miksi kuuluu niin huonosti 😀

Elina oli mennyt jo edeltä Helsinkiin ja toinen tätini Hilkka asuu Espoossa, joten he tulivat sitten omilla kyydeillään kentälle. Lentokenttäbussista hyppäsimme hädissämme jo parkkipaikkojen kohdalla ulos ja jouduimme sitten kävelemään laukkujen kanssa terminaali 2:lle, kun eihän me maalaistollot tiedetty että bussi tosiaan pysähtyisi siihen ihan etuovelle, vaan säikähdettiin kun se kääntyi lentokentän kohdalla poispäin kentästä 😀

slurps...

slurps…

Kentällä meidän piti suunnata ensimmäisenä baariin lieventämään matka- ja lentojännitystä. Lennon piti olla 20min myöhässä, joten otimme rennosti – ja sittenpä meinattiin myöhästyä lennolta kun tietenkin istuttiin kentän baarissa liian pitkään, ja portille olikin niin pitkä matka että kiire tuli. Varmaan seuraavaksi meitä oltaisiin jo kuulutettu. Saatiin yksityiskuljetus bussilla koneelle, KAIKKI muut matkustajat menivät edellisellä bussilla… Mutta kuitenkin koneeseen mentiin ihan yhtä matkaa muiden kanssa, mutta ehdittiinpähän säikähtää urakalla.

Hui!!

Hui!!

Lentomatka sujui hyvin jännityksestä huolimatta, vaikka loppumatkasta tulikin aika huono olo. Onneksi minulla oli matkapahoinvointilääkkeet mukana ja tabletti auttoikin melko nopeasti. Perillä lentokentän ulkopuolella ystävällinen oletettavasti irlantilainen nuorimies neuvoi että bussiin pitää ostaa ensin lippu automaatista. Bussi odotteli jo lähtökuopissa parkissa, ja kuljettaja tuli juuri autoon ja avasi ovet. Menimme lippuautomaatille, ja minä ja Hannele saimme ensin lippumme ulos ja kävelimme heti bussiin. Jäin siinä kyselemään pysähtyykö bussi Talbot streetillä, johon kuski tupisi että joo joo sisään vaan että muutkin pääsevät sisälle.

Kun päästiin sisälle, bussi lähtikin heti liikkeelle, ja Elina ja Hilkka ottivat yhä lippujaan automaatista ulos selin bussiin, eivätkä ollenkaan huomanneet että meidän bussi lähti! Eihän siinä muuta,kuin että nämä kaksi eivät sitten tienneet yhtään edes B&B-paikan osoitetta kun meillä Hannelen kanssa oli nämä asiat hallussa huomattavasti paremmin. Piti sitten soittaa perään että koittakaa jäädä pois Talbot streetillä ja siitä teidän pitäisi osata kävellä Gardiner st. Lowerille päin… Eikä itsekään oltu ihan varmoja pysäkistä
mutta koska olimme useat kerrat matkanneet Google mapsin mr. Pegmanin kanssa Dublinin katuja, näyttivät maisemat tutuilta ja hypättiin pois hyvissä ajoin Talbotilla ja jäätiin odottelemaan kun nämä sankarit tulivat perästä toisella bussilla. Meidän piti sitten kävellä jonkin verran taaksepäin kun eivät ne olleet osanneet lähteä kävelemään oikeaan suuntaankaan (Meiltäkin ehti joku ohikulkija kysellä, tarvitsisimmeko apua – todella avuliaita nämä irlantilaiset!). Kyllä nauratti, että todella lupaavasti alkaa tämä meidän loma 🙂

280414_3

Huoneemme Anchor Housessa

Kirjauduttuamme Anchor Houseen sisälle ja levähdettyämme puolisen tuntia, lähdettiin heti lähipubiin the Celtiin. Siellä oli kova meteli ja paljon väkeä eikä ruokaa enää siltä puolelta tarjoiltu (kello oli kai jo 21 tienoilla), joten meidät ohjattiin sivuovesta viereiseen ranskalaiseen ravintolaan (näillä oli ilmeisesti yhteinen keittiö), jossa söimme oikein hyvät guinness stewit ja fish & chipsit ja juotiin tietysti guinnessit.

Ensimmäisen illan ateria The Celtissä (syötynä naapuriravintolan puolella) http://www.thecelt.ie/, traditional beef and guinness stew, naapurilla fish & chips. Ja oli tosi hyvää, täällä paras muusi ja chipsit!!

Ensimmäisen illan ateria The Celtissä (syötynä naapuriravintolan puolella) http://www.thecelt.ie/, traditional beef and guinness stew, naapurilla fish & chips. Ja oli tosi hyvää, täällä paras muusi ja chipsit!!

Sitten käveltiin lähin ostoskatu Talbot street, sitten Malborough streetiä kohti rantaa, ja ohitettiin punainen hieno Sean O’Caseys pub, jonka ovella seisoi oikein kunnon irkkupappa, joka kuvan ottamisen jälkeen vitsaili että älä ota kuvia ettei kamera vaan säry 🙂 Sitten suunnattiin Liffey-joen viertä Eden Quayta pitkin takaisin nukkumaan…

280414_4

Sean O’Casey’s pub