Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Turkki

Kusadasi vie aurinkorannoille ja antiikin aarteille

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 09.02.2015
Turkin Kusadasissa voi viettää rantalomaa ja ihastella antiikin aarteita.

Monipuolinen lomakaupunki

Kusadasi on suuri ja monivivahteinen lomakaupunki noin 100 kilometriä Izmiristä etelään. Kaupungin valkohiekkaisia rantoja huuhtelee sininen Egeanmeri ja merenselällä häämöttää kreikkalainen Samoksen saari, jonne Kusadasista voi hyvin tehdä päiväretken.

Kusadasissa ja sen ympäristössä on lukuisia upeita uimarantoja, joista suosituin on nimeltään Kadinlar Denizi – suoraan käännettynä Hienojen naisten ranta. Kahden kilometrin päässä Kusadasin keskustasta sijaitsevalle rannalle pääsee helposti esimerkiksi dolmusbussilla. Keskellä Kusadasin kaupunkia sijaitsevan Atatürk-rantakadun varrella on pari pientä ja hyvää rantaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kusadasin nähtävyydet

Lapsiystävällinen lomakohde

Kusadasi on siisti ja rauhallinen rantalomakohde. Kusadasi on hyvä kohde myös perheille. Lomakohteessa vedestä voi nauttia muuallakin kuin meressä ja hotellien uima-altailla.

Kaupungin pohjoispuolella sijaitsee Adaland-vesipuisto, jossa varsinkin lapset viihtyvät. Vesipuistossa on hurjia vesiliukumäkiä, delfiinipuisto ja trooppinen akvaario.

Mainiot ostosmahdollisuudet

Hintatasonsa puolesta Kusadasi on jopa muita Turkin kohteita edullisempi, joten monipuolisia ostosmahdollisuuksia kannattaa hyödyntää. Matkalaukun täytteeksi voi ostaa esimerkiksi nahkalaukkuja ja -kenkiä, joita saa suomalaiseen hintatasoon nähden halvalla.

Käsityöläisten keramiikka- ja kiviesineet sopivat matkamuistoiksi ja keskustassa järjestettäviltä markkinoilta voi ostaa edullisia tekstiilejä, hedelmiä ja vihanneksia. Lähellä sijaitsevassa Söken kylässä on useita outlet-liikkeitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaupunkiympäristöä ja luonnonmaisemia

Vaikka Kusadasi on täysverinen lomakohde, löytyy kaupungin hyörinästä myös aitoa ja paikallista elämänmenoa. Kaupungin vanhojen muurien suojassa viehättävät, sokkelomaisesti risteilevät kujat muistuttavat Minotauruksen labyrinttiä.

Kusadasin kaupungin takana horisontissa kohoaa kukkea Kese Dagin-vuori, joka houkuttelee vaeltajia. Retkeily Kusadasin ympäristössä ja Turkin mielenkiintoisissa kohteissa kannattaa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KUSADASISSA

Lennot, majoitus ja liikkuminen Kusadasissa

Lentäen Izmiriin

Muutamat suomalaiset matkanjärjestäjät tekevät pakettimatkoja Kusadasiin – kaikkein yleisimpien turistikohteiden joukkoon se ei kuitenkaan kuulu. Helpoin tapa matkustaa kohteeseen on valita lennon ja majoituksen sisältävä valmismatka. Kusadasin matkojen lennot laskeutuvat Izmirin kentälle, josta ajomatka Kusadasiin kestää hieman yli tunnin.

Omatoimimatkaajat voivat tiedustella lentoja Izmiriin. Lentoaika on Suomesta noin neljä tuntia.

Majoitusta tarjolla laidasta laitaan

Kusadasissa on paljon matkailijoita varten suunnattuja hotelleja, huoneistohotelleja ja loma-asuntoja. Taso vaihtelee luksuksesta budjettivaihtoehtoihin – kaikenlaiset reissaajat löytävät kaupungista mieleisensä vaihtoehdon. Suomalaiselle Turkin hintataso on edullinen.

Useimmat Kusadasiin saapuvat lomailijat matkustavat kohteeseen pakettimatkalla, johon kuuluu etukäteen varattu majoitus. Omatoimimatkailijoiden kannattaa varata hotellihuone hyvissä ajoin etenkin kesän sesonkiaikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Minibussit kuljettavat

Kusadasissa pääsee liikkumaan kätevästi joko jalkaisin tai dolmus-minibussien kyydissä. Bussit liikkuvat tiheään tahtiin kesäsesongin aikaan. Myös taksi on helppo ja edullinen vaihtoehto.

Vuokra-auton avulla lähiseutuja pääsee tutkimaan omaan tahtiin, mutta vilkkaassa liikenteessä on noudatettava varovaisuutta.

KUSADASIN NÄHTÄVYYDET

Turkin perintökohteita

Antiikinaikainen Efesos

Hieno retkikohde on antiikinaikainen Efesos, joka sijaitsee lähellä Kusadasia lyhyen bussimatkan päässä. Efesoksen rauniokaupungissa voi ihastella ajanlaskun alun roomalaisille tärkeiden rakennusten, kuten kirjaston, kylpylän ja bordellin jäännöksiä.

Efesos on tyypillinen antiikin Rooman provinssikaupunki, jossa perustettiin yksi alkukirkon tärkeimmistä seurakunnista: apostoli Johanneksen ja Marian, Jeesuksen äidin, kerrotaan asuneen Efesoksessa ristiinnaulitsemisen jälkeen.

Pamukkale on todellinen luonnonihme

Vähän syvemmällä sisämaassa sijaitsee kaunis ja mielenkiintoinen Pamukkale. Vuori on värjäytynyt lumenvalkoiseksi sen yli virtaavan kalkkipitoisen veden vaikutuksesta ja rinteille muodostuneet vesialtaat saavat vuoren näyttämään sulavalta jäävuorelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkanjärjestäjät tekevät retkiä Kusadasista Pamukkaleen. Matka bussilla kestää kolmisen tuntia, mutta kohde on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Lintusaari on Kusadasin tunnusmerkki

Kusadasin sataman vieressä sijaitseva pieni saari on kaupungin tunnusmerkki. Lintusaarella sijaitsee myös vanha ottomaanien linnoitus, joka on upeasti valaistu iltaisin.

KUSADASIN PARHAAT

Turkin Pamukkale

Kusadasin parhaat nähtävyydet

  • Efesos
  • Pamukkale
  • Lintusaari
  • Dilek Peninsula -luonnonsuojelualue
  • Selcukin paikallismarkkinat

Kusadasin miinukset

  • Kesäisin ajoittain tukahduttavan kuuma ilma
  • Tungettelevat kauppiaat

Teksti: Jenna Lehkonen ja Anni Moilanen
Kuvat: Flickr / Kusadasi Guy, Lyng883, Hallom, Archer10, Margory.June