Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Turkki

Lumivalkoisten talojen Bodrum

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 09.02.2015
Turkin rannikolla sijaitseva Bodrum on paljon muutakin kuin rantalomakohde.

Bodrum on paikallisten ja ulkomaalaisten suosikki

Historiallinen Bodrum, joka tunnettiin ennen nimellä Halikarnassos, on viime vuosina noussut etenkin nuorten matkailijoiden suosikkikohteeksi. Sen monipuolinen yöelämä ja kiinnostavat päiväretkikohteet mahdollistavat omanlaisen loman rakentamisen jokaiseen makuun.

Bodrumin suosio matkakohteena perustuu sen historiaan, satamaan ja kaupungista järjestettäviin veneretkiin. Retket rannikon koskemattomille hiekkarannoille ja läheisiin saariin ovatkin loman huippuhetkiä, joita täällä ei kannata jättää väliin. Bodrumista on mahdollista lähteä myös elämykselliselle purjehdukselle turkkilaisella goulet-aluksella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Bodrum-flickr-TJOwens

Välimerellinen lomakohde

Satamakaupunki Bodrum sijaitsee Turkin länsirannikolla Egeanmeren rannalla. Talvisin hiljainen kylä herää eloon kesällä, kun tuhannet turkkilaiset ja ulkomaalaiset lomalaiset saapuvat täyttämään kaupungin rannat, kadut ja satamat.

Välimereen kuuluvan Egeanmeren ilmasto tarjoaakin hyvät olot vieraille, sillä lämpöä ja aurinkoa riittää. Heinä- ja elokuussa mittari saattaa nousta jopa 40 asteeseen. Talvisin on sateista ja viileämpää. Keväällä ja syksyllä sää on yleensä myös takuulämmin, muttei yhtä kuuma kuin kesäkuukausina.

Bodrum rantakohteena

Kesän kuumuutta on välillä päästävä pakoon vilvoittavaan mereen. Bodrumin keskusta ei ole varsinainen rantakohde, vaikka aivan linnoituksen vierestä alkava ranta sopiikin uimiseen. Todellisten auringonpalvojien kannattaakin vierailla muutaman kilometrin päässä sijaitsevilla Gümbetin tai Bitezin hiekkarannoilla. Kirkkaan veden äärellä on tarjolla vesiaktiviteetteja surffauksesta sukellukseen.

Keskustan uimaranta muuttuu iltaisin rantaravintoloiden terassiksi, mikä tarjoaa mahdollisuuden tunnelmalliseen illalliseen meren rannalla auringonlaskua ihaillen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Juhli ja shoppaile

Merellisestä sijainnistaan huolimatta Bodrum ei ole vain rantakohde. Antiikkiset rauniot ja niemen kärjessä kohoava keskiaikainen linna pitävät nähtävyyksiä janoavat tyytyväisinä. Taskussa polttelevat rahat pääsee kuluttamaan keskustan toreilla ja ostoskeskuksissa.

Jos energiaa riittää, voi kaupungissa juhlia aina aamuunkoittoon asti. Monen nuoren lomailijan ehdottomiin aktiviteetteihin kuuluu käynti yhdessä Euroopan suurimmista ulkoilmaklubeista, Halikarnas Discossa. Yöelämän vilkkaudessa huonommaksi ei jää keskustan baarikatu, jonka terasseilta aukeaa näkymä merelle ja valaistuun linnaan.

Bodrum on suosittu kohde myös Välimeren purjehtijoille ja veneilijöille. Kaupungin satamaan on lähes poikkeuksetta ankkuroitu toinen toistaan upeampia jahteja ja näyttäviä purjeveneitä. Bodrum on pitkään ollut myös turkkilaisten kuuluisuuksien lomakohde, jonne he tulevat rentoutumaan ja juhlimaan villisti.

Retkiä maitse ja meritse

Veneretket Bodrumin satamasta ovat ehdoton keino tutustua kaupungin ympäristöön ja Turkin rauhalliseen lounaisrannikkoon. Päiväretkellä nautitaan tyypillisesti kevyt lounas ja vieraillaan muutamassa kauniissa uimapaikassa – unohtamatta tietenkään rentouttavaa loikoilua auringossa.

Bodrumista on helppo suunnata päiväksi pidemmällekin. Reilun tunnin laivamatkan päässä sijaitsee esimerkiksi Kreikan suosittu lomakohde Kos. Maitse saavutettavia nähtävyyksiä ovat Pamukkalen ainutlaatuinen kalkkikivilaakso sekä Ephesus, erinomaisesti säilynyt antiikin roomalaiskylä.

Bodrumin hintataso

Bodrum oli etenkin muutamia vuosikymmeniä sitten Turkin rikkaiden ja kuuluisien kesäinen näyttäytymispaikka. Kenties siitä johtuen hintataso on edelleen korkeampi kuin monessa muussa turkkilaisessa kohteessa. Ruokaa ja paikallista juomaa saa kuitenkin edullisesti. Myös liikkuminen kaupungissa on huomattavasti suomalaisia hintoja huokeampaa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN BODRUMISSA

Laivat Bodrumin satamassa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lennot Bodrumiin

Bodrum on Turkin uudempia valmismatkakohteita, joka kuuluu myös suomalaisten matkanjärjestäjien valikoimiin. Helpointa onkin matkustaa pakettimatkalla.

Milas-Bodrumin lentokenttä sijaitsee 35 kilometrin päässä kaupungista. Kentältä kaupunkiin kulkee muutaman euron hintaisia lentokenttäbusseja. Taksi keskustaan maksaa alle 50 euroa.

Bodrumin monipuoliset hotellit

Bodrumin majoitustarjonta on monipuolista vaihdellen nuorten suosimista hostelleista tasokkaisiin hotelleihin. Kohteesta löytyy myös useita all inclusive -vaihtoehtoja, joiden helppous sopii etenkin lapsiperheille.

Liikkuminen Bodrumissa

Hotelleja löytyy myös keskustasta, mutta varsinainen loma-alue hiekkarantoineen sijaitsee muutaman kilometrin päässä kauniilla kukkulalla.

Mikäli mielit lähteä kävelymatkaa kauemmaksi, on paras tapa ottaa alle dolmus, jaetun taksin tapaan toimiva kulkuneuvo, joka ajaa tiettyä reittiä pysähtyen matkustajan haluamassa kohdassa. Myös auton vuokraaminen Bodrumissa on helppoa ja taksit kohtuuhintaisia.

BODRUMIN NÄHTÄVYYDET

Bodrumin amfiteatteri

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Bodrumin linna hallitsee satama-alueen siluettia

Saapuessasi Bodrumiin et voi olla huomaamatta keskiaikaista linnaa, jonka massiiviset muurit ja viisi kivistä tornia kohoavat sataman naapurissa. Kaupungin suosituimmasta käyntikohteesta löytyy paitsi hyvin säilynyt linna, myös mielenkiintoinen vedenalaisen arkeologian museo.

Linnan kiertelyyn kannattaa varata aikaa ja mukavat kengät, sillä linnan upeat puutarhat, tornit ja vankityrmät kannattaa käydä katsastamassa.

Bodrumin amfiteatteri

Yksi vanhimmista Aasian alueella sijaitsevista amfiteattereista sijaitsee Bodrumissa. Yli 2000 vuotta vanha amfiteatteri on rakennettu vuorenrinteeseen ja sieltä avautuu hieno näköala.

Amfiteatterissa järjestetään vielä tänäkin päivänä konsertteja ja teatteriesityksiä.

Halikarnassoksen mausoleumi on yksi antiikin maailman seitsämästä ihmeestä

Historiannälkäisen ehdottomiin ykkösnähtävyyksiin kuuluu Bodrumissa, eli entisessä Halikarnassoksessa sijaitseva Halikarnassoksen mausoleumi. 45-metrinen hautakammio vaurioitui pahoin maanjäristyksessä 1300-luvulla. Mausoleumin seinät koristettiin korkokuvin, joista osa on edelleen mausoleumin raunioissa ja osa Lontoon British Museumissa.

Mausoleumi on yksi antiikin maailman seitsämästä ihmeestä yhdessä esimerkiksi Babylonin riippuvien puutarhojen kanssa.

BODRUMIN PARHAAT

Bodrumin kaunis katukuva

Bodrumin parhaat elämykset

  1. Vietä rentoa rantaelämää kauniissa kohteessa.
  2. Tutustu Bodrumin ja lähialueiden historiallisiin nähtävyyksiin.
  3. Lähde ikimuistoiselle veneretkelle.
  4. Nauti paikallisista herkuista ravintoloissa ja koe Bodrumin yöelämä.
  5. Sujahda satamakaupungin vilskeeseen.

Bodrumin miinukset

  1. Muuhun Turkkiin verrattuna kallis hintataso
  2. Keskikesällä ilma voi olla painostavan kuuma

Lisätietoja

Turkin Valtion Matkailutoimisto

Teksti: Laura Uotila ja Anni Moilanen
Kuvat: Turkish Culture and Tourism Office, Flickr / TJOwen, Flickr / myhsu, Flickr / skl8em, Flickr / HBarrison

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raki

Tähän juomaan sinäkin törmäät Turkissa – muista nämä säännöt, jos haluat kokeilla sitä

Turkin ilmasto

Turkin sää – milloin on paras aika matkustaa? Huomioi nämä asiat

Antalyan parhaat nähtävyydet

Antalyan parhaat nähtävyydet – 12 vinkkiä seuraavalle lomalle

Turkkilainen aamiainen

Aloita aamu herkutellen – tällainen on aito turkkilainen aamiainen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja