Suomen suurin matkablogiyhteisö
Koiramatkat Kotimaa

Sympaattinen Högsåra – päiväretkellä Kasnäsista

sunnuntai, 24 lokakuun, 2021

Tästä blogipostauksesta kuuluu kiitos Seven Seas -blogin Sannalle, jota ilman en ylipäätään olisi edes tiennyt, että Suomessa on sellainenkin saari kuin Högsåra. Ja että siellä on ehkäpä koko Suomen sympaattisin vierasvenesatama. Sellainen oikein kunnon karkkivärinen, josta tulee väkisinkin hymy kasvoille.

Sen lisäksi, että Sanna reissaa maailmalla, on hän miehensä kanssa intohimoinen purjehtija. Heidän seilaamistaan Malibu veneellä on aina ilo seurata ja useamman kerran on Sannan Instagramin stooreissa vilahdellut juurikin tämä söpöinen satama. Kun sitten vielä selvisi, että Högsåralle pääsee hyvinkin helposti Kasnäsistä, oli selvää, että tänä kesänä halusin itsekin nähdä tämän. Kasnäsin matka kun oli jo hyvissä ajoin viime talvena varattu!

Lautta Högsåralle lähtee Svartnäsistä, joka on vajaan neljän kilometrin päässä Kasnäsistä. Auton voi halutessaan ottaa saarelle mukaan, mutta me jätimme sen rannalle parkkiin, koska saimme Sannalta tietää, että perillä Högsåralla on kävelymatka kaikkialle, jonne halusimme mennä. Auto olisi siten ollut ihan turhaa ottaa mukaan ja lauttojen ollessa suhteellisen pieniä, varmistimme näin myös sen, että mahdumme juuri niille lautoille, joille halusimmekin. Jos päivänsä haluaa viettää vieläkin aktiivisemmin, ei kävelymatkakaan Kasnäsistä lossille ole mitenkään mahdoton. Fillarilla matka taittuu tietysti vieläkin nopsempaan.

Itse lauttamatka Högsåralle on lyhyt, ainoastaan reilut pari kilometriä. Koirienkin kanssa matkat sujuivat hyvin, ja omalta osaltani olisin viihtynyt merellä vielä hyvin paljon pidempäänkin!

Perillä Högsåralla lautta pysähtyy ihan tuon sympaattisen sataman viereen. Ja sitähän se oli sitten heti alkuunsa ihasteltava. Ja otettava kuva jos toinenkin.

Meillä ei ole omaa venettä, eikä sellaista ole näköpiirissäkään… Osin taloudellisista syistä, osin koska miestä ei yhtään innosta. Mutta itselle saaristoelämä veneineen ja vierassatamineen olisi kyllä täyttynyt unelma. Tai yksi niistä. Voisin niiiiiiin helposti nähdä itseni täällä veneen kannella viiniä siemailemassa, uimassa ja ystävien kanssa aikaa viettämässä… Koska meri <3, koska saaristo <3.

Sataman kuvaussession jälkeen jatkoimme kohti Farmors Caféta, joka on ilmeisen legendaarinen ja siten myös hyvin suosittu kahvila-ravintola saarella. Pöytävaraus tänne on enemmän kuin suositeltava, mutta me mahduimme sekaan juuri ja juuri ilmankin. Varauksen jätimme tekemättä, koska koirien mukana olon vuoksi emme olleet mitenkään varmoja, menemmekö paikkaan ylipäätään. Tämä siksi, että tiesimme paikan olevan lemmikkiystävällinen ja saaristossa kun ollaan, on ihmisillä koiria mukana hyvinkin usein. Ja meidän pojat kun ei oikein muista koirista välitä, on näissä paikoissa mentävä tilanteen mukaan, jottei pilaa kaikkien muidenkin ruokarauhaa.

Jees, no rohkeasti lähdettiin kuitenkin tälläkin kertaa yrittämään! Naapuripöydän koira-asiakas herätti kuitenkin meidän jannuissa sen verran kovaäänisiä tunteita, että tyydyimme itse vain pikaisiin kakkuihin ja kahveihin. Näin pikaisenkin visiitin perusteella voin kyllä hyvin ymmärtää paikan suosion. Kaunis ja sympaattinen paikka, jossa olisi mieluusti viihtynyt pidempäänkin!

Seuraavaksi otimme suunnan kohti Rumpan Baria, jossa onneksemme oli vielä aikaisin iltapäivällä hyvinkin rauhallista. Vain yksi pariskunta meidän lisäksi ja hekin vain osan aikaa. Täällä siis saimme olla poikien kanssa ihan omissa oloissamme melkeinpä privaatista baarista nauttien.

Kävi sitten niinkin, että saarella käyskentelyn lomassa olimme ihan unohtaneet, että satamassa odotti auto, joka pitäisi vielä ajaa takaisin Kasnäsiin… Näinpä tilasimme tiskiltä paritkin drinkit ja tämän hyvinkin tärkeän seikan tajuttuamme, sainkin sitten itse juoda ne molemmat. Todella harmillista! (Tähän se hymiö, joka nauraa vedet silmissä!)

Palvelu Rumpan Barissa oli super ystävällistä ja pojat otetiin iloisesti vastaan. Täällä oli helppo kuvitella viettävänsä iloista iltaa ystävien kanssa upeasta merimaisemasta nauttien… Toivottavasti tämäkin vielä joskus toteutuu!

Etäisyydet saarella eivät näiden paikkojen välillä tosiaan olleet mahdottomia. Tarkkoja lukuja en muista, mutta muutamasta kilometristä puhutaan. Jalkaisin matka taittui mukavasti eikä autoja näkynyt periaatteessa ollenkaan. Täällä oli ihanan hiljaista ja rauhallista.

Maisemiltaan Högsåra oli tietenkin kaunis; pieni ja maalaismainen saaristomiljöö ihastutti lampaineen ja puutaloineen. Ja sitten oli tietysti myös upea meri. Ei siis todellakaan ollut turha reissu!

Högsåra – me niin nähdään vielä!

Ensi kerralla mukaan ehdottomasti myös piknikpeitto ja evästä, ja rantakallioillekin hetkeksi hengaamaan. Kiva olisi myös kierrellä saarta vähän enemmänkin. Ja toivottavasti saadaan kaveritkin mukaan!

(P.S. Oispa kesä!)

***** 
Jos haluat nähdä lisää tunnelmiamme tältä reissulta, löydät videoita ja kuvia Instagramin Kemiönsaari kohokohdista. Myös Facebookiin ovat uudet seuraajat lämpimästi tervetulleita! <3

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, 25 lokakuun, 2021 at 21:13

    Tämä ei ollut itselleni tuttu kohde lainkaan. On tosiaan kyllä kivalta näyttävä tuo satama ja oikeastaan koko paikka näyttää oikein kivalta. Sama toivo muuten myös itselläni: oispa kesä!

  • Leave a Reply