Kotimaa

10 vinkkiä ihanaan kesä-Vääksyyn

maanantai, 8 heinäkuun, 2019
Vääksyn kanava

Edit 30.5.2021 pävitetty vanhentuneita tietoja.

Blogiani aiemmin seuranneet tietävät, että asustan tätä nykyä Vääksyssä, ja että paikka on vienyt sydämeni ihan täysin. Jossain kohti olen myös ”uhonnut”, että aion saada kaikki lukijanikin käymään täällä ja nyt on vihdoin tullut aika houkutella teitä tänne täällä bloginkin puolella! (Somekanaviani seuraavat kun ovat saaneet osansa tästä minun Vääksy hehkutuksesta jo moneen kertaan!)

Asikkalan Vääksy sijaitsee Päijät-Hämeessä, Vesijärven ja Päijänteen välissä, reilut 20 kilometriä Lahdesta pohjoiseen. Helsingistä ja Tampereelta matkaa kertyy kummastakin 130 kilometrin verran. Eli täällä ollaan, hyvin kohtuudella saavutettavissa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vääksyn ehdoton sydän on upea Vanha Vääksy, jossa itsekin olen saanut kunnian asustaa vajaat kaksi vuotta. Parhaillaan meillä itsellämme on menossa toinen kesä tässä ihanassa kesäparatiisissa. Ja nautimme edelleen ihan täysillä!

Vaikka maaseudulla ollaankin, ei Vääksy suinkaan ole mikään 70-luvulle jämähtänyt kyläpahanen. Itse asiassa täältä löytyy kaikki modernin elämän ja matkailun edellytykset. Ainakin näin kesäaikaan.

Olin alunperin ajatellut otsikoida tämän postauksen ’10 syytä tehdä kesäretki Vääksyyn’, kunnes oivalsin, että syitä on oikeastaan lopulta vain yksi. Ja se on se, että meillä on kaikkea! Kaikkea, mitä onnistuneeseen kesämatkaan tarvitaan.

Niin mielelläni kuin esittelisin teille täältä melkeinpä ihan jokaisen nurkan ja yrityksen, ei se tässä kohdin valitettavasti ole mahdollista, koska jutusta tulisi aivan liiiiiian pitkä. Tähän postaukseen olen sen sijaan valinnut omasta mielestäni Vanhan Vääksyn helmet – ne, jotka kaikkein eniten haluan teille esitellä. Ja ne, joiden vuoksi tänne kannattaa mielestäni matkustaa vähän kauempaakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mitä siis tehdä Vääksyssä? Miksi ylipäätään tulla? No antakaas kun kerron!

1. IHMETTELE MENOA VÄÄKSYN KANAVALLA

Vääksyn kanava on Suomen vilkkain sisävesikanava ja se yhdistää Vesijärven Päijänteeseen. Etenkin kauniilla säällä sen sululla riittää katseltavaa ja ihmeteltävää ihan kaiken ikäisille.

Pituutta kavavalla on 1,3 kilometriä ja sen rantaa reunustaa kävelytie päästä päähän. Mikset siis tekisi myös pientä päiväkävelyä tässä idyllisessä maisemassa ja näe samalla kaksi kaunista järveä yhdellä iskulla!

Vääksyn kanavaVääksyn kanava

2. HERKUTTELE IHANASSA KANAVAN HELMESSÄ

Hyvä tukikohta kanavan menon ihmettelyyn on ihana Kanavan Helmen kahvila, jonka löydät ihan sulun vierestä.

Helmessä nautit niin erikoiskahveista kuin oman jäätelötehtaan ihanista artesaani jäätelöistä. Tästä ei kesäinen jäätelöhetki paljoa parane!

Kanavan Helmi, Kanavatie 21.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. SYÖ HYVIN LEGENDAARISESSA KANAVAN KUNKUSSA

Jos kahvilaherkut eivät riitä nälän sammuttamiseen, löytyy kanavan toiselta puolelta ihana ravintola Kanavan Kunkku. Kunkku toimii yhtenä Vääksyn vetonauloista jo kymmenettä kesää ja houkuttelee väkeä syömään kauempaakin.

Kunkun listalta löydät niin burgerit kuin loistavat lankkupitsatkin, ja lisäksi a la carte listalta herkut myös pitkän kaavan mukaan ruokailuun.

Tai ehkä otat sittenkin vain drinkin? Tai shoppailet Kunkun omassa sisustuskaupassa?

Kanavan Kunkku, Kanavatie 17.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

4. KESÄJANON SAMMUTTAA KANAVAN PANIMO

Neljäs kylän kanava-aiheinen ylpeys on Vääksyn oma panimo, eli Kanavan Panimo, jonka löydät sitten taas toiselta puolen kanavaa Päijännetalon päädystä.

Kanavan Panimo on käsityöläisoluita valmistava pienpanimo, joka toimii perhevoimin kahden veljeksen ja heidän isänsä pyörittämänä.

Panimon tuotteita voit ostaa mukaan omasta kaupasta ja kesäkuun alusta eteenpäin kannattaa ehdottomasti istahtaa fiilistelemään panimon pop-up terassille, jossa kesätunnelma on taattu!

Kanavan Panimo, Meijeritie 1.

5. IHAILE MAISEMAA VÄÄKSYN VANHALLA VESIMYLLYLLÄ

Kanavalla kiertelyn jälkeen kannattaa suunta ottaa ylös Vääksyntietä, mutta pysähtyä jo melkein samointein idyllisen vanhan vesimyllyn kohdalle.

Tämä maisema on yksi omista suosikeista. Niin on kaunista että! Tänne kävelemme poikien kanssa päivittäin.

Käynti joko Vääksyntieltä tai kanavan varrelta, Vesijärven puolelta sulkua.

6. SHOPPAILE VANHAN VÄÄKSYN PUTIIKEISSA

Kun sitten jatkat matkaasi tietä ylös päin, löydät ihanat Vanhan Vääksyn putiikit, joissa todellakin voi tehdä laadukkaita ostoksia. Legendaarinen Lauran kauppa, sisustus- ja vaatemyymälä Kardis, vanhojen aarteiden Wanha Kammari, Papan Verhoilu ja Saunapuoti, upea Zoom Design.

Vanhan Vääksyn putiikeista löydät kaikkea mahdollista laadukkaista vaatteista luksustason sisustukseen ja ruuveista kukkaruukkuihin. Varaa siis riittävästi aikaa myös ostoksille!

Lauran kauppa, Vääksyntie 3.

Kardis, Asikkalantie 6.

Wanha Kammari, Asikkalantie 6.

Papan Verhoilu ja Saunapuoti, Vesijärventie 2.

Zoom Design, Asikkalantie 2.

7. HURMAANNU RANSKALAISESTA KYLÄKAUPASTA

Et ehkä tiennyt, että meillä on täällä Vääksyssä ihan OIKEA ranskalainen kyläkauppa! Ja niin nättikin vielä!

Tämän vaaleanpunaisen söpöliinin sisältä löydät kahvilan sekä kaupan, josta löytyy mm. ranskalaisia elintarvikkeita ja vaatteita. Jäätelöt kahvilaan toimittaa Lahden ihana Mamma Maria, ja pelkästään tämänkin takia kannattaa pieni automatka todellakin tehdä!

Kesäaikaan pihalla palvelee ajoittain myös kesäkioski terasseineen.

Ehdottomasti kannattaa poiketa!

Ranskalainen kyläkauppa, Vesijärventie 1.

Ranskalainen kyläkauppa

8. TEE PIENI PÄIVÄKÄVELY NORRLININ PUISTOSSA

Kyläkaupalta kun jatkaa kulkuaan Asikkalantietä kohti valtatietä, löytyy vasemmalta puolelta yksi Vääksyn vähän tuntemattomammista helmistä – Norrlinin puisto.

Tänne kannattaa lämpimänä päivänä poiketa hetkeksi varjoon viilentymään, ihailemaan kaunista jokimaisemaa ja vaikkapa hetkeksi istahtaa rauhoittumaan.

Pieni ja kaunis puisto, jossa riittää tunnelmaa!

Käynti puistoon Asikkalantien varrelta. 

9. VIETÄ KESÄPÄIVÄÄ KALMARIN RANNALLA

Puiston jälkeen kanavan toiselta puolelta löytyy Kalmarin ranta, joka on Vääksyn hienoin uimaranta eikä sitä suotta Vääksyn Rivieraksi kutsuta!

Kalmarin rannalla vietät ihanat kesähetket Vesijärvessä pulikoiden! Ranta syvenee todella loivasti ja on hiekkapohjainen. Palveluista löytyy kioski, pukukopit ja ihan kunnon vessat. SUP lautojakin saa vuokralle ja loikoilun lomassa voi pelata erän vaikkapa fresbeegolffia. Tai tennistä.

Tänne kannattaa tulla vaikka koko päiväksi!

Os. Kalmarinpolku 3.

9. AISTI VANHAN AJAN TUNNELMAA KAHVILA METSÄLINNASSA

Vääksy on kahviloiden luvattu kylä ja niitä täällä riittää melkeinpä joka lähtöön. Kylän uusin tulokas tällä saralla on upea Metsälinnan kahvila, joka on juuri avattu 100 vuotta vanhaan kunnostettuun huvilaan.

Metsälinnassa kahvittelet upeassa miljöössä ja tarjoilutkin ovat suussa sulavia!

Tämä vanhan ajan tunnelmaa huokuva kahvila löytyy Kalmarin rannan kohdalta, valtatien toiselta puolelta.

Metsälinnan kahvila, Sirkkusentie 5.

10. VIETÄ YÖ VANHASSA APTEEKISSA

Tuolla postauksen alussa uhosin, että meillä on täällä kaikkea. Ja kaikkeenhan kuuluu tietysti myös hotelli. Ja kyllä, meillä on myös sellainen! Ja oikein ihana sekin!

Vääksyntieltä, ihan keskeltä Vanhaa Vääksyä, löytyy hurmaava Apteekinmajoitus. Täällä pääset yöpymään yli 100 vuotta vanhassa entisessä apteekkirakennuksessa.

Yö Apteekinmajoituksessa on varmasti ainutlaatuinen kokemus, joten ehdottomasti kannattaa jäädä myös yöksi!

Apteekinmajoitus, Vääksyntie 18.

Apteekin majoitus

Turistit ja kesäasukkaat ovat kuuluneet Vääksyn katukuvaan jo yli sadan vuoden ajan.

Lahti-lehdessä Vääksystä kirjoitettiin 1920-luvulla näin:

Siel mäen piällä o kirjakaupat, tapettikaupat, maalaine kaupat, aptiekit ja monet muut suuret kaupat. Sitte siel o myllyt, oikei uulen aikaset, jotka jauhaa Askala vilja jauhoks. Et kyl se Vääksy vaa o hieno mööbel: kesäl siel o valla koko Suome taile- ja herrasväk. Siel kävelie professyöriä, tuomaria, lehtoria, rehtoria ja paljo korkeasti oppinnetta kansaa. (LÄHDE: Go Local)

No, nykyään täällä käyskentelee myös yksi tällainen Tuntematon turisti miehineen ja koirineen. Ja toivottavasti kohta myös sinä!

Tulethan jo tänä kesänä? <3

***

Lisää vinkkejä Vanhaan Vääksyyn, kuten myös tarkemmat esittelyt edellisistä löydät uudesta ja aivan upeasta virtuaalioppaastamme: Go Local. Ehdottomasti kannattaa tutustua tarkemmin myös tuohon.

Meidän reissuja ja omaa Vääksy -elämää pääset seuraamaan myös blogin Facebookissa sekä Instagramissa, josta löydät paljon Vääksy -kuvia ja videoita myös kohokohdista. Uusia seuraajia otamme ilolla vastaan!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply