Suomen suurin matkablogiyhteisö
Kotimaa

Parhaat vinkit kesäiseen Porvooseen

sunnuntai, 28 huhtikuun, 2019

Kun aurinko porottaa täydeltä terältä ja mittari huitelee kahdessa kympissä jo näin huhtikuulla, on hyvä hetki kääntää katseet kohti Suomen kesää. Se on täällä, ihan kohta! K-E-S-Ä! Ihanaa kun tulet.

Itselle yksi Suomen kärkipään kesäkaupungeista on ehdottomasti upea Porvoo, jonne kuitenkin pienestä majoitusongelmasta johtuen pääsimme oikein kunnolla yön yli lomailemaan vasta viime kesänä. Tätä ennen olimme lähinnä piipahdelleet kaupungissa suhteellisen pikaisia visiittejä, ja jokainen kerta jäi kaipuu viipyä pidempään. Viime kesänä tämä haaveni sitten vihdoin ja viimein toteutui sopivan koiraystävällisen majapaikan löydyttyä, ja nyt pääsen esittelemään teillekin omia suosikkeja tuosta kesäparatiisista!

Tässä Tuntemattoman turistin täsmävinkit Porvooseen, olkaa hyvät!

AISTI TUNNELMAA VANHANKAUPUNGIN KUJILLA

Porvoon vanhakaupunki – this is THE place to go. Aurinkoisena kesäpäivänä vanhakaupunki on melkein kuin sadusta pastellinvärisine ihanine puutaloineen. Liikenteessä on sankoin joukoin myös ulkomaalaisia turisteja, joten fiilis voi ajoittain olla yllättävänkin kansainvälinen.

Kuljeskele kaduilla, aisti ihanaa tunnelmaa, ihaile kauniita taloja. Osta välillä jätskiä kioskista.

PIIPAHDA IHANISSA PUTIIKEISSA

Kuten tuossa kuvissa jo näkyykin, on vanha Porvoo pullollaan toinen toistaan ihanempia pieniä putiikkeja. Ja näissä kannattaa tietysti piipahtaa myös!

Tässä muutama oma suosikki.

Design Deli

Suomalaista designia, muotoilua ja käsitöitä.

Itseäni kirpaisee vieläkin, että jätin nuo kuvan ihanat ottimet nuukuuden iskiessä ostamatta… Ehkä joudun tänä kesänä ne kotiin vielä hakemaan!

Design Deli, os. Jokikatu 41.

Skafferi

Ihania herkkuja. Vaikka tuliaisiksi!

Ja kyllähän sitä itsellekin maistuisi vaikkapa punaviinisuola tai mansikkadaiquirihillo! (Ja saa täältä ihania karkkejakin! Ja paljon kaikkea muutakin.)

Skafferi, os. Jokikatu 41.

Welmans

Kauniita astioita, sisustusta ja muita kodin käyttöesineitä.

Itse ostimme kankaiset servetit ja miehelle mojovan kokoisen teemukin. Paljon muutakin olisi ottanut mielelläni!

Welmans, os. Välikatu 8.

SYÖ HYVIN

Putiikkeja kolutessa ja kaduilla kuljeskellessa tulee väistämättä jossain kohdin nälkä. Ja Porvoossahan tämä on pelkästään positiivinen asia, sillä vanhastakaupungista löytyy useampikin loistava paikka tähän tarpeeseen!

Meat District

Ensimmäinen ravintola, josta teille vinkkaan on ihana Meat District, jonka kohdalla yksikään ylisana ei ole liikaa. Itse söin täällä viime kesänä elämäni parhaan aterian ja voin luvata, että ruoka täällä on todellakin loistavaa! Ihan taivaallisen hyvää. Jälkiruuaksi kannattaa ehdottomasti tilata Tarte Tatin, jota täällä voi luonnehtia jopa jumalaisen hyväksi!

Lisää voit lukea aiemmasta postauksestani: Ravintola Meat District, Porvoo – taivaallisen hyvä illallinen!

Fryysarinranta

Aivan joen rannassa sijaitsevaa Fryysarinrantaa suosittelen etenkin sen ihanan sijainnin ja miljöön vuoksi, mutta kyllä ruokakin on hyvää! Kalan ystäville erityinen suositus lounaalle, jolloin tarjolla on maistuva saaristolaisbuffa. Tästä ei kesälounas juuri paremmaksi muutu!

Os. Jokikatu 20 (sisäpiha)

PetriS Chocolate Room

Jos edellisten jälkeen vatsasta vielä tilaa löytyy, tai haluat hypätä suoraan jälkkäriin, ota suunnaksi hurmaava PetriS Chocolate Room. Täältä löydät ihanat kakut ja käsin tehdyt suklaat, joita kannattaa myös kotiinviemisiksi ostaa.

Os. Jokikatu 16

Tee- ja Kahvihuone Helmi

Toinen kahvila, jota suosittelen on persoonallinen ja myöskin miljööllään ihastuttava Helmi, joka on palvellut vanhankaupungin vierailijoita jo aina vuodesta 1983. Täällä voit kahvitella kesäaikaan myös kauniilla sisäpihan terassilla ja paikan erikoisuutena on ympäri vuoden tarjottavat runebergintortut. Itse suosittelen etenkin ihania suolaisia piirakoita, jotka sopivat hyvin pikkunälän karkoittamiseen.

Os. Välikatu 7

POIKKEA MYÖS TOISELLA PUOLEN JOKEA

Niin hurmaavia kuin nämä vanhankaupungin kadut ovatkin, kannattaa niiltä edes hetkeksi poiketa myös toiselle puolen jokea. Tuolta aukeaa kaunis näkymä joelle ja etenkin sen upeille ranta-aitoille. Porvoon kaupungin nettisivut kertovat, että tämä näkymä on yksi koko Suomen kuvatuimpia kansallismaisemia. Enkä kyllä yhtään ihmettele.

Kirkon kohdilta näet kauniit puutalot, jotka myöskin ovat suomalaista kesäidylliä parhaimmillaan.

JÄÄ YÖKSI

Monelle Porvoo on kesäinen päiväretkikohde, mutta ehdottomasti tänne kannattaa jäädä myös yöksi. Kun vanhankaupungin putiikit päivän päätteeksi sulkevat ovensa, tyhjenevät sen kadut lähestulkoon kokonaan. Päivän ruuhka on poissa ja pääset kokemaan ihan toisenlaisen vanhankaupungin.

Kun auton rattiin ei tarvitse lähteä, voit nauttia kunnon illallisen viineineen, istua terassilla ilta-auringosta nauttien, ihailla päivän päätteeksi kaunista auringonlaskua. Käydä kävelyllä rauhallisessa kesäaamussa ja toivottaa hyvät huomenet iloisina päivän askareisiin saapuville työntekijöille!

Vanhakaupunki auringonlaskiessa, kun päiväturistit ovat poistuneet.

Illan viimeinen Cellar Cafe & Barissa. 

MISSÄ SITTEN YÖPYÄ?

Vanhasta Porvoosta löytyy ihania hotelleja kuten esimerkiksi Boutique Hotel Onni  ja Pariisin Ville. Tai enhän minä edellisissä ole koskaan ollut, mutta molempiin menisin erittäin mielelläni ja uskaltaudun siten teillekin näistä vinkkaamaan.

Omasta kokemuksesta voin sen sijaan suositella tuota jo aiemminkin jutussa esiin tullutta Helmen kahvilaa, jonka yläkerrasta löytyy ihana Helmen Budoaari, uniikki yhden huoneen hotelli. Onneksemme tänne ovat myös koiravieraat tervetulleita ja tästä innostuneita yövyimme täällä viime kesänä ihan kunnolla kahden yön ajan. Tätä yhtä suomen romanttisimmista huoneista on helppo suositella!

Jotta juttu ei karkaa liian pitkäksi, linkkaan tähän erillisen postaukseni Budoaarista. Luethan siis lisää tästä: Helmen Budoaari, Porvoo – täällä majoitut tasokkaasti myös koirien kanssa!

Tässä minun vinkit, nyt olisi mukavaa kuulla sinun!

Mitä suosittelet meille ja muille lukijoille ensi kertaan?

*****

Pysy mukana matkassa
Facebook I Instagram

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply