Koiramatkat Kotimaa

Helmen Budoaari, Porvoo – täällä majoitut tasokkaasti myös koirien kanssa!

sunnuntai, helmikuu 10, 2019

Vaikka Porvoo on ravintoloiden ja kahviloiden suhteen hyvin koiraystävällinen kaupunki, niin koiraystävällisen majoituksen, ja etenkin tasokkaan sellaisen kohdalla tilanne on aivan toinen. En edes osaa sanoa, kuinka monena kesänä olen yrittänyt katsoa meille sopivaa majoitusta vain todetakseni, että ilmeisesti meitä koirienkin kanssa tasokkaasti matkustavia ei kaupunkiin yöksi haluta. Vanhan Porvoon idyllisiin boutique hotelleihin ei koirien kanssa asiaa ole ja Haikon kartanossakin sallitaan vain yksi koira per huone. Eli jos lähtisimme matkaan ystävien ja yhteensä neljän koiran kanssa, tulisi meidän varata ja maksaa Haikosta yhteensä neljä huonetta. Tai vain omienkin koirien kanssa kaksi. Ihan hullua.

Tässä kohdin on ehkä hieman ikävää kritisoida toisia, ja ehdottomasti olen sitä mieltä, että jokainen yrittäjä todellakin saa itse päättää, ovatko koirat hotelliin tervetulleita vai ei. Ja ymmärrän hyvin, jos valinta on jälkimmäinen. Tämä on kuitenkin epäkohta, jonka haluan nostaa esiin, jotta asiaan voisi ehkä jossain kohti tulla muutos mikäli Porvoon matkailussa halutaan myös lemmikkiystävälliseen matkailuun panostaa.

*****

Edellisistä on kuitenkin onneksi olemassa yksi poikkeus, jossa meidän oli viime kesänä mahdollista majoittua, kun hieman poikkeuksellisesti olimme matkassa vain omalla porukalla. Ja tämä poikkeus on Tee- ja Kahvihuone Helmi, jonka yläkerrasta löytyy ihana yhden huoneen hotelli Helmen Budoaari.

Tee- ja Kahvihuone Helmi sijaitsee keskellä idyllistä Vanhaa Porvoota, aivan Raatihuoneen vieressä. Hurmaava vanha talo on valmistunut jo 1700 – luvun lopulla ja Helmen kahvila on toiminut tiloissa huikeat yli 30 vuotta.

Helmi on avoinna ympäri vuoden ja kesäaikaan tilat kruunaa vielä viihtyisä sisäpiha terasseineen.

Helmen yhteydessä toimii siis myös pieni yhden huoneen hotelli nimeltään Helmen Budoaari, jossa onneksemme saa yöpyä myös koirien kanssa. Kun mahdollisuus Porvoossa yöpymiseen kerrankin tuli, niin hieman korkeasta hinnasta huolimatta me päätimme majoittua täällä viime kesänä kahden yön ajan.

Helmen Budoaari on pieni huoneisto kahvilan yläkerrassa. Budoaariin kuljetaan kahvilan kautta ja ilta-aikaan sulkemisen jälkeen omalla avaimella takaovesta. Kun kahvilan väki illalla kuuden jälkeen lähti kotiin, jäimme me koko taloon ihan itseksemme. Aika jännää!

Budoaariin sisään astellessa on ensimmäisenä vastassa tilava eteinen istuinryhmineen. Eteisessä on myös pieni jääkaappi, mikä on hyvä koirien ruokien säilyttämisen kannalta.

Eteisestä kulku johtaa tilavaan makuuhuoneeseen, joka on romanttinen kuin mikä!

Kyllä kelpasi poikienkin täällä pötkötellä!

Kylpyhuone suihkuineen löytyi toki myös. Ja sama romanttinen linja jatkui myös täällä.

Huoneistosta löytyvää taidetta voisi puolestaan luonnehtia – no vaikka rohkeaksi! (Katso myös ylempien kuvien taulut!)

Näin kesäaikaan huoneistossa majoittuvien käytössä on lisäksi pieni parveke, josta oli kiva seurailla sisäpihan elämää ja ihailla muutenkin idyllistä Porvoota.

Aamiainen Budoaarissa nautitaan luonnollisesti alakerran kahvilassa. Aamupalaan kuuluu kahvi tai tee, tuoremehu sekä yksi vapaa valintainen suolainen ja yksi vapaa valintainen makea herkku kahvilan valikoimista. Ei siis huono ollenkaan!

Itse herkuttelin aamuisin sekä lohi- että kinkkupiirakalla, ja molemmat olivat todellakin suussasulavia! Upeiden kakkujen ja leivosten joukosta lautaselle valikoitui erilaisia juustokakkuja ja hyvin maistuivat nämäkin!

Onneksi olimme paikalla kahtena aamuna!

*****

Majoittuminen Helmessä oli todellakin ainutlaatuinen ja kaikin puolin miellyttävä kokemus. Palvelu oli todella ystävällistä ja koiravieraatkin otettiin vastaan lämmöllä.

Etukäteen murehdin hieman sitä, miten koirat kahvilasta kuuluviin ääniin reagoivat ja onko koko visiitti pelkkää haukkumista ja koirien komentamista. No, ei ollut. Pojat käyttäytyivät mallikkaasti ja niinpä uskalsimme jättää heidät päivälläkin hetkeksi huoneeseen itsekseen. Illalla asiaa ei edes tarvinnut miettiä, koska koko talossa ei ollut ketään muita. Näinpä pääsimme ihan rauhassa ihmisten kesken illallistamaan ja pojat saivat sillä välin lepäillä huoneessa. Huippua!

Ilmastointia Budoaarissa ei ole, mikä on hyvä huomioida kesäaikaan. Meidän Porvoon matkan aikaan viime kesän kovimmat helteet olivat jo helpottaneet ja siksi uskaltauduimme Budoaarin varaamaan. Lämmin huoneistossa toki oli silti, mutta ikkunoita sai auki useamman ja pärjäsimme hyvin.

Sijainti Helmessä on ihan täydellinen, onhan se siis keskellä Vanhaa Porvoota ja kaikki on vain muutaman askeleen päässä. Tästä johtuen on kuitenkin hyvä huomioda, että autoa ei pihaan parkkiin saa, vaan se on jätettävä toisaalle. Joen toisella puolen on onneksi ilmaisia parkkipaikkoja, mutta hyvän matkaa tavaroitaan on kuitenkin kannettava. Myös koirien tarpeita varten on käveltävä hieman loitommalle.

Entäpä sitten hinta-laatu suhde? Majoittuminen Helmessä maksaa suhteellisen paljon, arkisin 180 euroa yö, viikonloppuna 200. Tällä rahalla sitä nukkuisi yönsä myös Kämpissä ja pakko on sanoa, että tähän nähden huoneen tasossa on hieman toivomisen varaa. Sitten taas toisaalta kokemus on täysin uniikki, palvelu hyvää, sijainti ihan paras, aamupala korkeatasoinen ja herkullinen, huoneisto tilava, persoonallinen ja omalla tavallaan todella hieno. Koiristakaan ei lisähintaa veloitettu, niin kuin taas monessa muussa paikassa tehdään. Meitä ei tämän hinnan maksaminen kaivelemaan jäänyt, joten voinee sanoa, että kokemuksena Budoaari oli kaikki hyvät puolet huomioiden hintansa veroinen.

Suosittelemme siis lämmöllä muillekin koiravieraille! Tai jos etsit Porvoosta romanttista ja persoonallista majoitusta ihan vaan ihmisille!

*****

Pysy mukana matkassa
Facebook I Instagram I Twitter

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Elisa / Eliza Does Oz maanantai, helmikuu 11, 2019 at 06:14

    Aaaw, aivan ihana hotelli! Todella persoonallinen ja romanttinen tunnelma. Ja onhan Vanha Porvoo ihana muutenkin. Ja ehdottomasti plussaa koiraystävällisyydestä. Tämä paikka menee muistiin! 🙂

    • Reply Sanna I Tuntematon turisti tiistai, helmikuu 12, 2019 at 20:11

      Kiva kuulla, että sinäkin tykästyit! Tätä on kyllä helppo suositella eli kannattaa siis tosiaan pitää tämä mielessä! 🙂

  • Reply Jenna keskiviikko, helmikuu 13, 2019 at 21:48

    Porvoossa myös hotelli Pariisin Villessä on hurmaava lemmikkihuone.
    Ihanaa, että koiratkin saavat matkustaa mukana <3

    • Reply Sanna I Tuntematon turisti perjantai, helmikuu 15, 2019 at 18:48

      Okei, todella hyvä tietää! 🙂 Vaikkakin hotellin sivuilla varausta tehdessä säännöissä sanotaan, että lemmikit eivät ole sallittuja? Mutta täytyy ehdottomasti joskus tämä selvittää, hotelli kun vaikuttaa ihan huippu ihanalta! 🙂

    Leave a Reply