Saksa

Münchenin olutravintolat – 3 vinkkiä janoiselle turistille

sunnuntai, syyskuu 10, 2017

München ja olut – tässä aisapari, jota ei voi erottaa. Joka vuosi yli kuusi miljoonaa vierasta kaataa kurkkuunsa yli kuusi miljoonaa olutlitraa maailmankuululla Oktoberfestillä, joka on myös maailman suurin kansanfestivaali. München onkin eittämättä yksi Saksan, kuin myös yksi koko maailman olutpääkaupungeista. Sen lukuisat panimot pitävät huolen niin janoisten paikallisten kuin turistienkin suun kostukkeesta vuoden ympäri, myös Oktoberfestin ulkopuolella. Me ehdimme keväisellä vajaan viikon mittaisella reissullamme istua alas ravintolaan jos toiseenkin, ja tässä teillekin vinkiksi muutama oma suosikki.
 

AUGUSTINERBRÄU – oluiden samppanjaa elegantissa miljöössä

Aloitetaan tällä, omalla suosikilla numero 1. Augustiner löytyy helposti keskeltä kaupungin kävelyaluetta, upeasta vanhasta rakennuksesta. Sisältä paikka oli todella kaunis ja kaiken kruunasi takapihan tunnelmallinen atriumpiha. Missään nimessä ei siis kannata jäädä heti tuohon kävelykadun terasille, vaan käpytellä ihan perille saakka.

Vaikkakin ihan kaikki reissulla juomani oluet olivat todella hyviä, oli Augustiner kuitenkin pienellä erolla paras. Ja mitä ilmeisemmin makuni on ihan loistava, sillä tähän postaukseen faktoja tarkistaessani luin, että Augustineria pidetään yleisesti oluiden samppanjana! Ja juuri tätä ravintolaa yhtenä kaupungin parhaista.

Me viihdyimme täällä niin hyvin, että kävimme toisenkin kerran. Tuolla ensimmäisellä kerralla meille riittivät syötäväksi brezelit (olivat muuten oikeasti hyviä ja euron taisivat maksaa), toisella kerralla ruokailimme kunnolla. Mies mutusteli tyytyväisenä perinteisiä makkaroita, minulle puolestaan maistui wieninleike.

Kaunis ja rauhallinen miljöö, loistava olut, hyvä ruoka. Muidenkin mielestä yksi kaupungin parhaista. Tätä on helppo suositella!

Os. Neuhauser Str. 27


 

ALTES HACKERHAUS – intiimimpää tunnelmaa kotoisissa puitteissa

Niin kiva kun tuo Augustinerbräu olikin, on se, kuten moni muukin ravintola, sisältä hyvin hallimainen. Kesällä sitä on tietysti sään salliessa aina mielummin ulkona, mutta joskus se viileäkin ilta osuu kohdalle. Ja kyllähän se München on aika suosittu matkakohde muihinkin vuodenaikoihin kuin vain kesällä.

Tämän johdatuksen kautta päästään reissun suosikkiin numero kaksi eli Hackerhausiin, joka löytyy läheltä Marienplazia. Täällä päätimme vaihteeksi istua sisällä, ja muihin paikkoihin verrattuna tämä oli sisätiloiltaan paljon miellyttävämpi. Matalamman katon ansiosta hallimaisuus oli poissa ja ravintolasali mukavan kotoisa, sekä hämyisän valaistuksen ansiosta intiimimpi. Ja jotenkin se toi mieleen perinteistä Saksaa, vaikka ennen tätä reissua en koko maassa toki ollut käynytkään!

Hackerhaus on Hacker- Pschorr panimon pubi ja myös heidän oluensa oli matkan suosikki numero 2. Tykkäsin siis kovasti tästäkin! Täällä tilasin myös matkan toisen wieninleikkeen ja annos oli todella maistuva.

Intiimi ja kodikas sali, mukava tunnelma, hyvä ruoka, hyvä olut. Lämmin suositus siten myös tälle!

Os. Sendlinger Str. 14

 

HOFBRÄUHAUS – olutinstituutio, joka on nähtävä

Maailman kuuluisin pubi. Münchenin olutinstituutio numero yksi. Paikka, joka jokaisen turistin on nähtävä. Ja jossa paikallisetkin silti viihtyvät. 1300 asiakaspaikkaa, yli 10 000 juotua olutlitraa päivässä. Huh, sanon minä!

Mutta – olihan se silti itsekin nähtävä! Ja koettava. Vaikka näin päiväsaikaan sisällä olikin vielä runsaasti tilaa, oli ensivaikutelmani paikasta vähän turhankin levoton. Terassi täällä näytti oikein kivalta, mutta se vaan oli jo ihan täynnä. Alkuun ehdotinkin jo miehelle, että söisimme lounaan sittenkin jossain muualla. Päädyimme kuitenkin jäämään salin hieman rauhallisempaan takaosaan ja lopulta olin ratkaisuun ihan tyytyväinen. Olihan tällaisen tosi-turistin tämäkin nyt kunnolla käytävä!

Hofbräun olut oli hyvää, vaikka sen suurempaa vaikutusta en muista sen tehneenkään. Mutta kuten tuolla alussa jo totesin, yhtään huonoa olutta en tällä reissulla juonut, ja kaikki ne mitä join, päihittivät kyllä suomalaiset serkkunsa mennen tullen.

Yksi Münchenin reissun ruokatavoitteista meillä oli ehdottomasti syödä possunpotkaa – ja niitä annoksia, joissa luu on vielä mukana. Ja jotenkin sen tilaaminen juuri täällä tuntui oikealta. Siihen tahtiin tarjoilijat ruoka-annoksia pöytiin täällä kantoivat, ettei mielessä voinut olla käymättä ajatus ruuan laadusta. Emme kuitenkaan joutuneet pettymään vaan annos oli juuri niin hyvä, kun toivoimmekin! Ja iso kuin mikä! Harvoin olen annosta kohdannut, jota en kokonaan olisi syödä jaksanut, mutta tällä kertaa ei vaan voinut mitään. Pakko oli vähän lautasellekin jättää.

Hyvä ruoka ja olut. Perinteinen puhallinorkesteri nahkahousuisine soittajineen. Suurehko matkamuistomyymäläkin. SE paikka, joka Münchenissä on nähtävä. Suosittelen, mutta pienellä varauksella. Itse suosisin jatkossakin päiväsaikaa, illalla paikka lienee täpö täynnä ja tätäkin rauhattomampi. Näin ainakin veikkaisin. Jos terasille ei mahdu, kannattaa istumapaikka valita mahdollisimman perältä, ellei sitten halua syödä kameroiden kanssa ympärillä hyörivien turistien keskellä.

Os. Am Platzl 9

Tässä nämä mun vinkit ja suositukset. Jos sulta löytyy omia, niin ihan todella kiva olisi, jos haluaisit ne meidän muidenkin kanssa jakaa! Ja tietysti kuulen erittäin mielelläni myös muiden kokemuksia näistä kolmesta. 

 
P.S. Jos Münchenin olutasiat kiinnostaa enemmänkin, kannattaa ehdottomasti lukaista myös Kohteena maailma blogista Ramin todella kattava postaus München ja olut ABC. Itse luin tuon ennen omaa reissuamme lukuisia kertoja! Ja varmasti palaan siihen vielä seuraavankin reissun yhteydessä. Loistava paketti!
 
P.P.S Jos haluat jatkossakin pysyä blogin matkassa, seurata meitä reaaliajassa ja saada tiedon uusista postauksista tuoreeltaan, klikkaa tästä seurantaan blogin Facebook -sivu!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Kohteena maailma / Rami tiistai, syyskuu 12, 2017 at 20:22

    Kiitos Sanna linkkauksesta! Luin heti, kun osui silmään sanat Munchen ja Oktoberfest 😀 Suomessakin muutamassa paikassa pääsee tunnelmaan mukaan, mutta eihän olueeseen suhtauduta missään niin vakavasti kuin Baijerin pääkaupungissa.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi keskiviikko, syyskuu 13, 2017 at 09:26

    Saksalainen olut, parasta! Itsekin suosittelisin Hofbräuhausia ihan vain kokemuksen vuoksi – onhan se legendaarinen paikka. Mutta ilman muuta kannattaa käydä monessa muussakin paikassa, sillä olutravintoloitahan Münchenistä todellakin löytyy. Augustiner sekä tietysti tuo Hofbräuhaus ovat itsellenikin tuttuja, mutta tuossa kolmannessa en ainakaan muistaakseni ole käynyt. Kiitos vinkistä! Viimeisimmästä Münchenin-matkasta on jo vierähtänyt pari vuotta aikaa. Olisi mukava palata!

    • Reply Sanna I Tuntematon turisti lauantai, syyskuu 16, 2017 at 12:20

      Meille tämä oli ensimmäinen kerta Münchenissä ja mielellämme palaamme mekin kyllä vielä! Ja ihan samaa mieltä tämän reissun jälkeen – saksalainen olut todellakin on parasta! 🙂

    Leave a Reply