Koiramatkat Kotimaa

Ihana kesäpäivä Asikkalan Vääksyssä

perjantai, 21 heinäkuun, 2017

Kylläpä tuli taas lauantaina niin osoitettua todeksi sanonta, ettei aina tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan. Alunperin olin haaveillut viime viikonlopulle jostain ihan muusta, mutta lopulta me päädyttiin ystävien, heidän koiriensa ja meidän poikien kanssa niinkin pitkälle kuin Asikkalan Vääksyyn. Eli siis noin 20 kilometrin päähän kotiovelta! Olen toki aina pitänyt Vääksyä kivana kesäpaikkana, mutta silti kunnollinen kesäpäivän vietto siellä on aina jäänyt. Syystä tai toisesta. Mutta nytpä tuli tuokin korjattua. Ja varmasti mennään uudelleenkin! 

Päivämme alkoi myöhäisellä lounaalla Majakka Paviljongilla, joka löytyy Kanavalahden vierasvenesataman yhteydestä.

Tässä kohdin ruoka maistui nälkäisille ja maisemathan täällä olivat enemmän kuin kohdillaan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lounaan jälkeen matkamme jatkui kaunista kanavan vartta pitkin.

Tässä kohdin pidimme pienen omavaraisen juomatauon rannalla istuen ja maisemasta nauttien. Tai kovasti ainakin yritimme. Ricoa ei meinaan juuri leppoisa oleskelu kiinnostanut ja hän päätti sen sijaan keskittyä kaikille muille koirille räyhäämiseen. No, ei sinällään mikään yllätys tämä. Jos jollain on joku hyvä vinkki moisen käytöksen kitkemiseen, niin todella kiitollisena otamme kaiken avun vastaan!

Mutta siis miljöö oli kyllä mitä ihanin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pienen kylmälaukkumme sisällön tyhjennyksen jälkeen matkamme jatkui sitten ravintola (ja putiikki) Kanavan Kunkulle. Täytyy sanoa, että paikka on kyllä jotenkin todella ihastuttava. Ja sopii kesään kuin nenä päähän!

Ruokalista täällä vaikutti varsin houkuttelevalta, mutta ihan ei vielä tässä kohdin uuden murkinan tarvetta ollut. Jatkoimme siis nestemäisellä linjalla! Ja nautimme ihanasta kesästä!

Täällä myös koirat saivat todella lämpimän vastaanoton – vettä, herkkuja ja jopa pienen taljankin! Ja rapsutuksia tietty myös! Tykkäämme! Alla olevat kuvat kannattaa muuten katsoa tarkkaan, sillä niistä löytyy myös ystäviemme uusi perheenjäsen, ihana pörröinen Lily. Reissujoukkoomme on siis liittynyt neljäskin koira!

Kunkun vierailun jälkeen olikin sitten aika siirtyä kanavan toiselle puolelle.

Ajoituksemme oli hyvä, sillä juuri samaan aikaan sulkuun saapui Suomen Neito – ja tätähän oli bloggaajan sitten pakko jäädä toveksi kuvaamaan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Melkolailla heti kanavan ylityksen jälkeen eteen tulee mun ehdoton suosikki paikka. Vääksynjoen piennar on ihan älyttömän kaunis – ja pakkohan sitäkin oli ihailemaan ja kuvaamaan jäädä. Kesäisen hauska soutuvenekin tuolta bongattiin!

Kyllä kelpaisi näissä maisemissa vaikka asua.

Näiden otosten jälkeen ihana kesäpäivä oli hyvä päättää viereiselle paikallisen panimon pop up -terassille. Ja tuo panimohan on nimeltään – – – mikäs muu kuin Kanavan Panimo!

Pakko on sanoa, että hyvin maistuivat myös nämä käsityöläisoluet. Jatkoon ehdottomasti!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hienoja maisemia, aurinkoa, hyvää ruokaa sekä juomaa – ja ennen kaikkea ihanan leppoisaa kesätunnelmaa. Tätä kaikkea tarjosi meille kesäinen lähimatka naapurikuntaan. Kannatti todellakin lähteä!

Kiitos Vääksy! Te olitte loistava! Ja ihan mahtavan koiraystävällinen! 

Tulemme toistekin. Lupaamme.  

*****

Haluatko jatkossa saada tuoreeltaan tiedon blogin uusista postauksista? Klikkaa tästä seurantaan blogin Facebook-sivu!

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Viherjuuria sunnuntai, 23 heinäkuun, 2017 at 21:48

    Entisenä paikkakuntalaisena olen sitä mieltä, että kanava on maailman kaunein paikka.
    En tosin ennen ollut huomannut tai ajatellut, miten monta anniskelupaikka siellä nykyään onkaan.
    Voi näköjään tehdä ihan kanavan oman baarikierroksen 😀

    • Reply Sanna I Tuntematon turisti lauantai, 29 heinäkuun, 2017 at 11:22

      Joo nykyään sekin on mahdollista! 😀 😀

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle maanantai, 24 heinäkuun, 2017 at 11:01

    Tuttuja huudeja, jotka herättää paljon muistoja. <3 Tuosta kanavan läpi on tullut veneellä suhattuja ihan miljoona kertaa lapsena. Pitäisikin käväistä tuolla joku kerta.

    • Reply Sanna I Tuntematon turisti lauantai, 29 heinäkuun, 2017 at 11:24

      Suosittelen lämmöllä pientä kesävisiittiä! 🙂

  • Reply Minna torstai, 27 heinäkuun, 2017 at 08:56

    Maininta vielä kaikista ihanista pikkupuodeista joita vanhasta Vääksystä löytyy, tee toinen kierros siellä! ?

    • Reply Sanna I Tuntematon turisti lauantai, 29 heinäkuun, 2017 at 11:29

      Joo ehdottomasti pitää tehdä tämäkin kierros! Edellisestä onkin jo muutama vuosi vierähtänyt… 🙂 Kiitos vinkistä!

    Leave a Reply