Yleinen

Pieni opas matkablogien maailmaan

perjantai, lokakuu 23, 2015

(*artikkelikuva rakennettu kuvakaappauksista seuraavien blogien bannereista: Pakkasesta paratiisiin, Pako arjesta, Vaihda vapaalle, Lapsiperheen matkat, Unelmatrippi, Globe Called Home, Destination Unknown ja Live now – dream later.)

Opasta päivitetty 12.4.2016 joidenkin blogien nimien ja osoitelinkkien osalta.

 

Tässä jokin aika sitten muutamat kaverini kertoivat, että lukisivat mielellään matkablogeja, mutta eivät oikein tiedä, mistä niitä etsiä. Nuorille tämä blogimaailma on varmasti jo enemmän kuin arkipäivää, mutta tiedän, että jo omastakin ikäjoukosta se on oikeasti monelle varsin vieras. Saatikaan kun sitten laitetaan omaan ikään vielä 10 tai yli 30 vuotta päälle. Näinpä mä päätinkin laatia pienen oppaan siitä, miten ja mistä niitä matkablogeja ja yksittäisiä blogitekstejä voi oikein etsiä. Lisäksi lopussa myös suhteellisen iso katsaus suomalaisten matkablogien valikoimaan!

Mistä löytää matkablogeja?

Kaikkein yksinkertaisin tapa etsiä netistä matkablogeja on tietysti googlettaa sanalla ’matkablogi’. Tuloksia sanahaulle löytyy 240 000, huh! Vastauksia siis kyllä riittää ja sivukaupalla, mutta joukossa on paljon myös epäolennaista. Helposti tuon haun ulkopuolelle jäävät myös blogit, joiden nimessä ei esiinny sanaa matkablogi tai edes blogi. En siis suosittele tätä. Helpommalla ja paljon kattavammin matkablogeja löytyy mm. seuraavilta sivustoilta.

Rantapallo. fi ja Pallontallaajat.net

Aloitetaan tästä, sillä sijaitseehan omakin blogini juuri tuolla Rantapallossa. Rantapallo on Suomen suurin matkailusivusto ja se pitää sisällään myös Suomen suurimman matkablogiyhteisön. Pallontallaajat puolestaan on Suomen suurin reppureissaajille ja omatoimimatkaajille suunnattu sivusto ja myös sieltä löytyy oma matkablogiyhteisönsä. Rantapallon ’blogit’ sivulta, https://www.rantapallo.fi/blogit/, löydät aina tuoreimmat blogipostaukset niin Rantapallon, Pallontallaajien, Lumipallon kuin Rantapallon Matkakumppanit -verkostoonkin kuuluvilta bloggaajilta. Rantapallon kaikki yksittäiset blogit löyvät osoitteesta https://www.rantapallo.fi/rantapallon-blogit/ ja Pallontallaajien osoitteesta http://www.pallontallaajat.net/blogit/.

ParisRio.com

ParisRio on matkahaku- ja vertailusivusto, josta löytyy lento- ja hotellidiilien lisäksi myös matkainspiraatiota meiltä matkabloggaajilta. ParisRion ’blogit’ sivulta, https://www.parisrio.com/fi/blogit, löydät kaikki mukana olevat blogit sekä myös kartan yksittäisten postausten hakuun. Kartta toimii siten, että jos painat siitä vaikkapa Australian kohdalla olevaa ”pallukkaa”, avautuu eteesi kaikki mukana olevien bloggaajien postaukset, jotka käsittelevät Australiaa.

Ihan uutta Suomessa on meidän matkabloggaajien oma YouTube kanava, ParisRio TravelChannel. Kanavalla julkaistaan joka viikko uusia meidän matkabloggaajien tekemiä matkailuaiheisia videoita ja tällä hetkellä meitä mukana olevia bloggaajia on reilut parikymmentä, tulevaisuudessa toivottovasti vielä paljon enemmän! Videoiden pariin pääset klikkaamaan itsesi tästä: https://www.youtube.com/channel/UCoKCuUIWJRNyOP7eq9M_RdAEi muuta kuin mukaan vaan videoiden maailmaan ihan kaikki, YouTube ei ole pelkästään teinien juttu!

Matkabloggaajat.fi – Suomen parhaimmat matkablogit

Sivusto on Tämä matka -blogin Anna Koskelan ylläpitämä ja tuolta löydät osan Suomen parhaista matkabloggaajista sekä heidän tuoreimmat blogipostauksensa. Mukana olevat blogit ja tuoreimmat postaukset löytyvät osoitteesta http://matkabloggaajat.fi/.

Blogipolku.fi

Tämä on sivusto, jonne ihan kaikki bloggaajat voivat linkata oman bloginsa muiden löydettäväksi. Sivuston kategoriaan ’matkailu’ kuuluvat blogit löytyvät linkistä: http://blogipolku.fi/kategoriat/matkailu-7.

Blogit.fi

Tämä sivusto toimii samalla periaatteella kuin edellinenkin ja tuolta matkablogit löytyvät linkistä: http://www.blogit.fi/matkailu.

Reissupostauksia

Reissupostauksia on Facebook ryhmä, jossa ihan kaikki bloggaajat, muutkin siis kuin matkabloggaajat, voivat jakaa matkailuaiheisia blogipostauksia. Tällä hetkellä ryhmässä on jäseniä yli 450 ja uusia postauksia jaetaan päivittäin useita. Ryhmä on julkinen, joten ei muuta kuin tervetuloa mukaan seuraamaan ja inspiroitumaan! Sivulle pääsette tästä: https://www.facebook.com/groups/548236048614463/.

 

Olen lähdössä (tai harkitsen lähteväni) kohteeseen X, miten voin löytää juuri tuota kohdetta koskevia blogikirjoituksia?

Google

Jos tuossa edellisessä googlen käyttäminen ei oikein toimi, niin tässä kohdin se puolestaan palvelee erinomaisesti, tai näin mä ainakin koen. Itse olen esimerkiksi viime aikoina ollut kiinnostunut Kap Verdestä ja googlen hakuun sanat ’Kap Verde blogi’ kirjoittamalla saa tuloksena maata käsitteleviä postauksia. Jos haluaa lukea myös vaikkapa englannin kielisiä blogikirjoituksia, toimii sama homma googlettamalla ’Cape Verde blog’. Samalla periaatteella voi tehdä hyvinkin tarkkojakin hakuja ja etsiä vaikkapa sanoilla ’New York ravintola blogi’. Yksi asia, joka tätä tapaa käyttäessä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon on se, että hakutuloksiin tulevat linkit ovat ihan kaikenlaisiin blogeihin, ei siis pelkästään matkablogeihin. Näin ollen haun tuloksena löytyvien postausten taso saattaa vaihdella huomattavasti.

Kysy bloggaajalta

Musta on ihanaa, kun kaverit välillä kyselee, mistä blogeista voisivat löytää tiettyä kohdetta koskevia kirjoituksia. Me matkabloggaajat vedämme hienosti yhtä köyttä ja mielellämme ohjaamme lukijoita myös toisten blogien pariin. Eihän ole itseltä pois, jos kaverin blogista löytyy toista kaveria hyödyttävää tietoa. Meiltä saa siis kysyä!

Kts. myös edellisestä ParisRion karttahaku

 

Miksi matkablogeja kannattaa lukea?

Aloitan tämän kertomalla, miksi mä itse luen matkablogeja. Vastaus tulee tässä. Matkablogeista mä etsin aina tietoa kohteista ja ihmisten kokemuksia niistä. Matkablogeista kohteista saa paljon kattavamman ja realistisemman kuvan kuin matkalehdistä ja matkatoimistojen sivuilta, ja lisäksi niissä tuodaan enemmän esiin myös mahdollisia huonoja puolia. Monesti blogeista myös löytää todella hyviä käytännön vinkkejä ja rakastan katsella niistä myös kuvia. Itse kohteiden lisäksi mä etsin matkablogeista tietoa myös mm. hotelleista ja ravintoloista. Matkablogeja kannataa siis lukea, koska niiden sisältämästä tiedosta on oikeasti hyötyä.

Unohtaa ei pidä myöskään blogien ”huvikäyttöä” ja nojatuolimatkailua. Konkreettisen tiedon etsimisen lisäksi mä luen matkablogeista paljon juttuja myös kohteista, jonne en itse todennäköisesti tule koskaan matkustamaan ja tietysti myös kohteista, jonne haaveilen joskus matkustavani. Musta koko maailma on ihan tosi mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettuun matkajuttuun on ihana upota, ja olenpa joskus tainnut myöhästyä aamulla bussistakin, kun joku juttu on ollut niin mielenkiintoinen tai muuten temmannut mukaansa. Matkablogien seurassa voi halutessaan tehdä matkan maailman ympäri vaikka joka viikko! Ja jos hyvin käy, saattaa blogeja lukiessa vastaan tulla joku kiinnostava persoonakin, jonka edesottamuksia on kiva jäädä seuraamaan muutoinkin.

Mitä muuta matkablogit sitten tarjoavat? Vastaus on, että ihan kaikkea! Matkablogeista löydät tietoa kattavasti matkojen varaamisesta niiden hintoihin, pakkaamisesta kotiinpaluun surkuuteen (joskus toki myös ihanuuteen), valokuvauksesta tarpeellisiin rokotteisiin, lentoyhtiöistä risteilyvarustamoihin, hotelleista ravintoloihin sekä käytännön vinkkejä ja kuvauksia itse kohteista. Ja nämä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että jokaisesta matkablogista löytyy näitä, tai kaikkia näitä asioita, vaan kukin kirjoittaa tyylillään ja oman mielenkiintonsa mukaan. Ne kutakin lukijaa itseään eniten kiinnostavat ja hyödyttävät blogit löytyvät ajan kanssa ja blogeja mahdollisimman laajasti tutkaillen. Seuraavassa tähän vähän apuja.

 

Suomalaisia matkablogeja

Tässä teille alkuun pääsemiseksi listaus suomalaisia matkablogeja. Seuraavien lisäksi matkablogeja on vielä paljon lisää, joten muistakaa hyödyntää myös noita aiemmin esittelemiäni linkkejä.

Meitä suomalaisia matkabloggaajia alkaa olla jo sen verran paljon, että laajan tarjonnan ansiosta matkablogeista löytyy varmasti luettavaa jo ihan kaikille aina lapsista senioreihin ja reppureissaajista luksusmatkaajiin! Mielessä kannattaa myös pitää, että vaikka otsikko sinällään alta puuttuukin, on myös kaunis kotimaamme nykyään jo hyvin matkablogeissa edustettuna. Matkablogeja hyödyntääkseen ei siis todellakaan aina tarvitse olla lähdössä matkalle ulkomaille.

Ja hei muistattehan, että me matkabloggaajat kirjoitamme juttuja, osin toki myös itseä varten, mutta ennen kaikkea juuri teitä lukijoita varten! Jokainen blogiin jätetty kommentti ilahduttaa ja me kaikki vastaamme teidän lukijoiden kysymyksiin, myös niihin omasta mielestä ehkä hieman hölmöiltä tuntuviin, erittäin mielellämme! Me siis ollaan täällä teitä lukijoita varten ja meitä saa käyttää hyödyksi!

Luettavuuden helpottamiseksi olen seuraavassa hieman luokitellut blogeja eri otsikoiden alle. Otattehan kuitenkin huomioon, ettei jako ole ehdoton ja perheellinenkin voi joskus reissata yksin, luonnossa viihtyvä matkustaa suurkaupunkiin eikä risteilyihin erikoistuminen tarkoita, etteikö blogissa kirjoitettaisi paljon muistakin matkoista! Moni blogi myös sopisi useammankin otsikon alle, mutta kaikille olen valinnut vain yhden, koska muutoin tästä listasta tulisi ihan loputtoman pitkä. Oheinen listaus kannattaa siis lukea tarkkaan, sillä omat suosikit saattavat löytyä yllättävänkin otsikon alta! Linkit kaikkiin blogeihin sijaitsevat niiden nimissä eli nimeä klikkaamalla, pääset aina ko. blogin omalle sivulle. Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat kunkin bloggaajan omia kuvauksia blogeistaan ja itsestään.

 

Miesten kirjoittamia blogeja

 

KOHTEENA MAAILMA

Näyttökuva 2015-10-19 kello 18.22.44Bloggaajana neljän lapsen isä, joka rakastaa urheilua, valokuvausta, hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Reissut suuntautuvat ympäri maailmaa, välillä lähelle välillä kauas. Kohteina ollut 45+ maata ja 200+ kaupunkia. Seikkailut jatkuvat rauhallisemmin perheen kanssa ja aktiivilomilla kavereiden kanssa.”

 

 

LAAMANAAMAN MAAILMA 

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.18.17Laamanaaman maailma -blogissa matkustellaan kaupunkikohteissa ja auringon perässä. Viimeisen vuoden aikana pääpaino ollut Euroopassa sekä kotimaassa, mutta myös etenkin Aasia-juttuja löytyy arkistosta. Mukana myös futisreissuja Saksaan sekä matkailun ulkopuolelta itselleni tärkeitä juttuja kuten treenifiiliksiä.

 

 

 

MIKON BLOGI

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.28.56Tällä hetkellä blogista löytyy runsaasti bloggauksia reissuilta ympäri maailmaa. Lähitulevaisuudessa tarkoitus tehdä ihan puhdas matkailuun ja Airbnb hostin elämään keskittyvä blogi.

 

 

PAKO ARJESTA 

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.15.36Laatumatkailuun painottuva blogi, jossa keskitytään 4 – 5 tähden hotelliarvosteluihin, ruokaan, juomaan, businessluokkiin ja tällä hetkellä erityisesti Tokioon ja Helsinkiin.
 

 

 

 

PANUN MATKAT

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.29.22Matkablogi Puolasta ja muualta – nuoruuden reppureissuista perhematkailuun. Panun matkat syntyi vuonna 2011 Puolassa vietetyn opiskelu- ja työrupeaman jälkeen. Blogi sisältää matkakertomuksia ja -vinkkejä 18 maasta, erityisesti Itä- ja Keski-Euroopasta. Matkailutoimittajanakin työskennellyt Panu Lempiäinen innostuu historiasta, luonnosta ja rappioromantiikasta. Hänen huikein matkakokemuksensa on kuukauden mittainen Trans-Mongolia kesältä 2009. Nyt nuoruuden reppureissut ovat vaihtuneet perhematkailuun vaimon ja tyttären kanssa.

 

 

OTTO IZAKAYA

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.06.26Parikymppisen kundin rajoja rikkovaa seikkailua ympäri maailmaa ilman maarajoja. Huumoria, kevyttä mieltä, runsaasti pilkettä silmäkulmassa. Laadukkaita ja laajoja postauksia. Reissuja ja lifestyleä.Viihteellistä matkailua – Ei tiukkapipoille! Ainiin. Olen myös ulko-Suomalainen nykyään niin se saattaa antaa myös vähän omaa maustetta kehiin.
 

 

 

REISSUESAN MATKABLOGI

Näyttökuva 2015-10-19 kello 18.30.20Matkabloggaaja Reissuesa on käynyt yli 60 maassa ja kuvannut yli 100 matkavideota. Diginomadin viimeisin vuosi on kulunut Balkanilla, Kaakkois-Aasiassa ja Teneriffalla. Venäjääkin puhuva bloggaaja suunnittelee parhaillaan Trans-Siperian automatkaa.

 

 

 

Lasten kanssa maailmaa kiertävät

 

LAPSIPERHEEN MATKAT

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.08.08Lapsiperheenmatkat kannustaa nimensä mukaisesti kaikkia reissaamaan myös lasten kanssa tarjoten matkatarinoiden lisäksi kattavan määrän vinkkejä lasten kanssa reissaamiseen. Blogin takana ovat sisarukset Inna-Pirjetta ja Inari, joilla on yhteensä 5 lasta! Blogi sai alkunsa 2 vuotta sitten sisarusten kirjoittaman Lapsiperheen matkakäsikirjan pohjalta.
 

 

MANGOSTANIA

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.30.04Suomalais-intialaisen perheen kulttuuri-, seikkailu- ja luontopainotteisia matkoja lähelle ja kauas. Seuraava kohde: Intia.

 

 

 

MATKAKUUME.NET

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.21.14Blogi alkanut suuresta seikkailusta ja unelmasta, vuoden mittaisesta maailmanympärimatkasta. Blogissa vaelletaan vuoristossa, huumannutaan kaupunkien sykkeestä, lötkötellään paratiisirannoilla, sukelletaan syvyyksiin tai etsitään gastronomisia elämyksiä. Välillä pihistellen, välillä panostaen, tyylejä sekoitellen. Matkaa tehdään joko yksin, kaksin tai kolmestaan.
 

 

 

 

RIMMA + LAURA


Näyttökuva 2016-04-12 kello 17.12.35Rimma ja Laura ovat ystävykset, joiden blogista voi lukea aitoja tarinoita tien päältä niin Suomesta kuin ulkomailtakin, kotikulmien mikromatkailua unohtamatta. Kahden pienen lapsen äidin blogin kantavana teemana on se, ettei matkailuharrastuksesta tarvitse luopua jälkikasvun myötä. Erityisesti luontomatkailu ja outdoor-elämyykset ovat lähellä bloggaajakaksikon sydäntä.

 

 

 

SANNA WALLENIUS

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.05.43Blogissa reissuja ruuhkavuosilaisen, asuntolainaisen lapsiperheen näkökulmasta. Ollaan tehty lasten kanssa jo 2 hienoa Amerikan-roadtrippiä, telttailtu Islannissa ja asuntoautoiltu Lofooteilla. Muun muassa.

 

 

 

 

SUURIN ONNI

Suurin onni -matkablogissa on tarinoita kolmekymppisen pariskunnan seikkailuista ja matkoista maailman ääriin. Matkat suuntautuvat useammin kauas kuin lähelle ja paikallaan emme kauaa pysy. Molemmat myös viihtyvät vähintään yhtä hyvin pinnan alla kuin pinnalla. Hiljaittain seurueeseen liittyi pieni reissumies, joten tulevaisuudessa juttuja tulee siis myös vauvan kanssa matkustamisesta.

 

 

 

Bloggaavia pariskuntia

 

COCOA ETSIMÄSSÄ

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.20.16Cocoa etsimässä on seikkailuhenkisen pariskunnan elämysmatkablogi, jossa reissataan niin kaukomailla kuin Euroopassakin, joskus reppu selässä ja toisinaan samsonite kainalossa. Kaupunkeja ja paratiisirantoja, luontoa ja kulttuuria, kulinaristista iloittelua ja elämästä nauttimista. Ei luksustellen, mutta ei varsinkaan pihistellen.

 

 

 

METALLIA MATKASSA

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.09.42Blogin takana on metallimusiikkiin ja matkailuun mieltynyt pariskunta, joka hakee vaihtoehtoisia tapoja tutustua kohteisiin perinteisten nähtävyyksien sijaan. Toisinaan mukana seikkailee myös pieni Luumu-koira.
 

 

 

 

 

PINGVIINIMATKAT

Olemme utelias ja seikkailunhaluinen ilman maarajoja reissaileva bloggari- ja valokuvaajapariskunta, Milla ja Juhana. Matkoiltamme haluamme tuoda lukijoillemme tuliaisiksi kauniin visuaalisen kokemuksen sekä ideoita, elämyksiä ja vinkkejäkin pursuilevan tarinan, jonka kautta päästä mukaan näköisellemme virtuaalimatkalle.
 

 

 

TÄMÄ MATKA

Blogia pitää pariskunta 45+, joka matkustaa paljon omatoimisesti ja sijoittaa hyvään laatuun. Perushotellit ja matkaoppaat eivät ole juttumme. 65 maata käytynä ja matka jatkuu. Kanssamme matkustaa ajoittain kaksi laatutietoista varhaisteiniä.
 

 

 

 

Ulkomailla asuvia bloggaajia

 

ANSKU BCN

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.18.41Ansku BCN – matkablogissa jaetaan Barcelona- ja Kataloniavinkkejä, rymytään vuorilla, syödään gluteenitonta ruokaa, juodaan viiniä ja matkustetaan!
 

 

 

BRITANNIKA

Irtioton jälkeen uudelleen lontoolaistunut seikkailija joka rakastaa jännittäviä kohteita ja yllättäviä tilanteita (joihin usein joutuukin), mutta siinä välillä toki kirjoittaa myös Lontoosta ja niistä vähemmän jännittävistä lähikohteistakin. Peruspostausten lisäksi myös videoita!
 

 

 

DESTINATION UNKNOWN

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.06.57Elämää Norjassa ja ulkoilullisia seikkailuja lähellä ja kaukana, usein pienten muksujenkin kanssa.

 

 

 

 

GLOBE CALLED HOME

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.17.13Amerikan matkailuun keskittyvä blogi, jossa luontoa, kaupunkeja, roadtrippejä ja ulkosuomalaisen elämää.
 

 

 

MARIMENTE

Näyttökuva 2015-10-19 kello 18.24.55Marimente on Venetsiassa asuvan ja Lattarimaita rakastavan kirjoittajan matkablogi, jossa kohdevinkkien lisäksi sivutaan lentomatkailua sekä majoituskokemuksia.
 

 

 

MURU MOU

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.26.10Muru Mou on kymmenessä maassa asuneen ulkosuomalaisen matkablogi, jossa tuleva talvi reissataan Kaakkois-Aasiassa. Nykyinen asuinkaupunki Kööpenhamina on vahvasti esillä, ja kaupunkiin suuntaavan kannattaakin tsekata blogista löytyvä Kööpenhamina-opas!
 

 

 

 

 

 

LONDON & BEYOND

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.27.34Matkablogi ulkosuomalaishöpinöillä varustettuna, matkajuttuja ja ruokaelämyksiä.
 

 

 

 

 

TARINOITA MAAILMALTA

Tarinoita Maailmalta on ulkosuomalaisen elämää Kanadassa sekä reissausta lähinnä kaikissa Amerikoissa ja Euroopassa, sekä välillä vähän muuallakin.
 

 

 

 

Näissä blogeissa on paljon Amerikkaa

 

50 STATE PUZZLE

Näyttökuva 2015-10-19 kello 18.18.5250 State Puzzle on kahden ystävyksen Amerikka-matkablogi. Reissuja 47 osavaltiossa; fiilistelyä, kaupunkeja, maisemia, roadtrippailua.

 

 

 

DEEP RED BLUES

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.08.58Deep Red Blues on kaksikielinen valokuva- ja matkablogi, jossa vie lukijan mukaansa Alaskaan, vuorille, merimaisemiin ja USA:n kansallispuistoihin. Blogissa unelmoidaan majakoista ja vapauden tunteesta aavoissa maisemissa, luonnon helmassa.

 

 

LA VIDA LOCA 2.0

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.22.18La Vida Loca 2.0 – aiheita automatkailusta vaelluksen kautta rantalomiin ja telttailusta hienoihin hotelleihin – näiden lisäksi lähellä sydäntä ovat myös ruoka, lumihuippuiset vuoret sekä Latinalainen Amerikka.
 

 

 

 

Ja näissä Aasiaa

 

HUGE PASSION FOR LIFE

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.25.51Elämää rakastava matkailija kirjoittaa hetkistään maailmalla. Budjettimatkailua aikuiseen makuun ripauksella luksusta. Tarinoita erityisesti Aasian kohteista.
 

 

 

SARI KOO

Näyttökuva 2016-04-12 kello 17.19.11Diginomadielämää niin Suomessa kuin Thaimaassa. Mukana läppäri, mukavuudenhalu ja mies.
 

 

 

 

UNAGIDON

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.10.15Unagidon-blogi on matkanjohtajan päiväkirja, joka tarjoaa vinkkejä erityisesti itä-Aasiaan. Toisinaan reissaillaan myös länsimaissa road trippaillen.

 

 

 

 

VEERA BIANCA

Veera Bianca on Aasian suurkaupunkeihin rakastunut matkailualan ammattilainen, joka haluaa jakaa kanssanne hauskimmat hotellit, hipsterkahvilat ja vegeravintolat ympäri maailmaa. Blogista saa myös inspiraatiota ja tietoa matkailualasta!

 

 

 

Eurooppa juttuja kannattaa katsoa mm. näistä

 

FROM KAROLIINA

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.21.43From Karoliina vie matkoille vähän sinne sun tänne mutta palaa aina lopulta Turkkiin ja keskelle turkkilaista kulttuuria. Matkoilla sukelletaan paikallisen elämän pariin ja etsitään niitä arjen pieniä tähtihetkiä.
 

 

JOURNEY DIARY

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.26.50Journey Diary -matkablogi on 20-vuotiaan opiskelijan reissublogi. Menossa mukana aviomies ja helmikuusta lähtien myös pieni reissumies, jota jo kovasti odotetaan. Unelmia, suunnitelmia sekä reissuja lähelle ja kauas!

 

 

 

KAUKAA HAETTUA

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.10.42Matkatarinoita, kohtaamisia ja käytännön vinkkejä omatoimimatkalle huumorilla höystettynä. Paljon juttuja Kreikasta, mm. kuukauden mittaisen Kreikan saarihyppelyn kirjoitukset.

 

 

 

MILJA KÖPSI

Kirjoituksia kahdenlaisesta arjesta, läheltä ja kaukaa.
 

 

 

 

 

Näissä blogeissa reissataan tasaisesti pitkin maailmaa

 

ADALMINA’S ADVENTURES

Näyttökuva 2016-04-12 kello 17.18.40Adalmina’s Adventures on matkablogi, jonka seikkailijatar Anna-Katri reissaa yksin sademetsistä surffirannoille ja syrjäkylistä suurkaupunkeihin. Blogissa matkatarinoita ja -vinkkejä ympäri maailmaa elämyksiä ja elämäntarkoitusta etsivän soolomatkailijan silmin. Käytyjä maita yli 70, ja monta vielä edessä, tällä elämän pituisella matkalla.
 

 

ARCHIE GONE LEBANON

Näyttökuva 2015-10-19 kello 18.20.40Archie gone Lebanon on pienen budjetin seikkailujen blogi, jossa matkustetaan yhtä suurella innolla niin naapuripitäjässä kuin maapallon toisella puolellakin. Valokuvaamisen lisäksi ruoka ja aktiivielämykset ovat kirjoittajan sydäntä lähellä.
 

 

CURIOUS FEET

Curious Feet on uteliaan reissunaisen matkablogi, jossa matkustetaan ympäri maailmaa. Luonto ja patikointi, museot ja taide sekä kaupunkien syrjäkadut vetävät kirjoittajaa puoleensa.
 

 

 

MAARIT HELENA

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.23.27Matkoja lähelle ja kauas. Minne tie viekin kulkee reissussa mukana kamera ja iloinen mieli.
 

 

 

 

MIIKKULAISEN

Näyttökuva 2015-10-19 kello 18.25.58Miikkulaisen blogin Miia Ezen on iloinen lentoemäntä, jonka vauhdisssa matkaat maailman eri kolkkiin pohtien elämää ja nauttien tyttöjen jutuista, kauneudesta ja värikkäistä kuvista.
 

 

 

REASON FOR A SEASON  

Reason for a Season haluaa inspiroida reissaajia huolehtimaan itsestään ja muista. Kirjoittaja rakastaa suurkaupunkeja, merta ja auringonlaskuja. Näihin liittyen blogista löytyy matkavinkkejä niin kotimaan kohteisiin kun maailman toiselle laidallekin.
 

 

 

 

RENTO MATKABLOGI

Rento matkablogi on Eevin letkeällä kynällä ja kameralla koottuja kuvia ja tarinoita maista, kaupungeista ja elämyksistä muille iloksi ja inspiraatioksi. Visuaalisia tarinoita erityisesti Etelä-Afrikasta, Euroopasta ja kotimaasta.

 

 

 

 

SIVELTIMELLÄ

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.07.42Siveltimellä blogista löytyy elämää ja matkoja maailman ympäri – aina paratiisirannoilta suurkaupungin sykkeeseen.
 
 

 

 

TUNTEMATON TURISTI

Tuntematon turisti matkablogissa lomaillaan rennolla otteella niin rannoilla kuin kaupungeissakin kotimaasta Karibialle. Blogista löydät mm. kohdetietoa, käytännön vinkkejä, ravintolasuosituksia, hotelliesittelyitä sekä kaikenlaista muuta hyödyllistä tietoa. Tuntematon turisti on matkablogi kaikille ihan tavallisille lomamatkalaisille!
 

 

UNELMATRIPPI

Unelmatrippi on matkablogi, jossa erityisesti kierto- ja automatkoihin mieltynyt maailmanmatkaaja tarinoi reissuistaan lähelle ja kauas.
 

 

 

VAIHDA VAPAALLE

Vaihda vapaalle -blogissa tutustutaan erikoisempiin matkakohteisiin ja nähdään paljon eläimiä, niin villejä kuin kesyjä. Paljon kaukomatkailua, mutta myös Euroopan kohteita.
 

 

 

 

Todellisia maailmanmatkaajia ovat

 

KOTONA KAIKKIALLA

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.27.56Kotina koko maailma ja käynnissä seikkailu paikkariippumattomana yrittäjänä. Matkani on jatkunut ympäri maailmaa jo yli 1000 päivää ja blogistani löydät vinkkejä ja fiilistelyä käymiini kohteisiin sekä ajatuksia läppärikulkurin elämästä.
 

 

MERIHARAKKA

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.16.15Maabongareiden matkablogissa matkajuttuja yli 100 maasta – olit menossa minne tahansa, niin melko todennäköisesti löydät kokemuksia siltä suunnalta tästä blogista
 

 

 

TRAVELLOVER

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.24.01Ei reppumatkoja vaan aikuisten seikkailuja yli sadassa maassa mukavasti ja laadukkaasti.

 

 

Esteettömästi matkaa tehdään täällä

 

PALMUASEMA

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.05.16Kolmekymppisen naisen seikkailuja lähelle ja kauas, mutta mieluiten palmun alle. Matkakumppanina aina sähköpyörätuoli. Palmuasema on esteettömän matkailun tietolähde ja blogi, joka innostaa matkustamaan rajoitteista huolimatta.

 

 

 

 

 

Risteilyjen ystäville

 

PASSIONATE TRAVELLER

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.27.11

Passionate Traveller-blogi on 40+ perheenäidin blogi, joka matkojensa ohessa avautuu myös yksityiselämästään. Blogissa erityisesti risteilyjä lähelle ja kauas, sekä hotelliarvioita muutamasta budjettihotellista aina viiden tähden luksukseen.

 

 

 

 

 

Matkoja hyvällä ruualla höystettynä

 

TASTY TRAVELISSIMO

Näyttökuva 2016-04-12 kello 17.17.29Ruokaa ja matkailua, yhdessä ja erikseen. Helsingistä Italian kautta maailman ympäri.
 

 

 

 

Ulkoilmaelämää, seikkailuja ja retkiä

 

HAAVEMATKOJA

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.30.41Haavematkoja-blogissa seikkaillaan retkipyörän selässä Suomen ja Euroopan maisemareiteillä, nautitaan luonnosta ja auringosta sekä etsitään parhaat kasvisruokapaikat maailmalta.

 

 

 

KAUKOKAIPUU

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.22.49Kaukokaipuu syntyi vahingossa ja kasvoi seikkailublogiksi kotimaasta, maailmalta ja kevyestä repusta.
 

 

 

 

LIVE NOW – DREAM LATER

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.19.09Live now – dream later on unelmia ja edullisia reissuja metsästävä seikkailumielinen matkablogi. Jos blogissa jotakin keräillään, niin uusia kokemuksia; keinutuoli-ikä on kultaisia muistoja, ei katumista varten!
 

 

 

 

 

PÄÄ PILVISSÄ

Näyttökuva 2015-10-19 kello 16.04.41Pää Pilvissä -blogi on kotoisin keskeltä Lappia ja sydän vetää arktisiin kohteisiin, vaikka välillä on ihan pakko päästä myös kaupunkilomille Eurooppaan tai ihan mihin vaan. Tänä vuonna on vierailtu jo molemmin puolin palloa. Australiassa, Huippuvuorilla, Norjassa ja Islannissa.
 

 

 

 

SUVI HÖYDÉN

Näyttökuva 2015-10-18 kello 21.25.29
Valokuvaus on vienyt seikkailuihin ympäri maailmaa Jenkkien kansallispuistoista hiekkarannoille, vuorille, suurkaupunkeihin ja aina takaisin rakkaan kotimaan metsiin. Retkeilyä, hyviä fiiliksiä ja elettyä elämää.
 

 

 

 

URBAANI VIIDAKKOSEIKKAILIJATAR

Seikkailuja lähellä ja kaukana, kaupungissa ja luonnossa. Fiilistelyä elämän viidakossa! Elämyksien etsintää, hetkistä nauttimista.

 

 

 

Edit 12.4.2016 Huomaattehan, että tuonne kommenttiboxiin on ilmestynyt vino pino lisää blogeja, joten ehdottomasti kannattaa katsoa myös se läpi!

 

Tällainen pikku opas tuli tästä! Toivottavasti tästä oikeasti on apua ja löydätte itsenne uusien matkablogien pariin! Jos mieleen tulee jotain kysyttävää, niin nyt on siihen oiva tilaisuus!

 

Muilta kanssabloggajilta pyydän jo tässä kohdin anteeksi, kun monta blogia jäi tästä vielä pois. Millään en voi kaikkia blogeja muistaa, enkä varmasti kaikkia edes tiedä. Tähän mukaan tulleet blogit ovat pääosin FB:n kautta ja oikeasti tässä on ollut niin iso työ, etten ole pystynyt esim. Rantapallon blogeja alkaa käydä läpi. Auttakaahan siis ja linkatkaa bloginne kommenttikenttään, jos sitä ei tästä vielä löydy! Ja kommentoikaahan muutenkin ja kertokaa jos jotain tärkeää ja oleellista jäi tästä uupumaan!

You Might Also Like

81 Comments

  • Reply Saana · Live now - dream later perjantai, lokakuu 23, 2015 at 13:02

    Loistava kattaus ja mainio jaottelu. Olet nähnyt hurjan vaivan ja tehnyt upeaa työtä, isot peukut ja kiitokset sulle Sanna! Ehdottomasti jakoon tämä postaus. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tästä hyödyn ja tallentaa suosikkinsa kirjanmerkkeihin ja päivittäin luettavien blogien listalle! 🙂

  • Reply Sari | Pakkasesta Paratiisiin perjantai, lokakuu 23, 2015 at 13:14

    Kiitos tästä, varmasti hyödyllinen työkalu kaikille matkablogeista kiinnostuneille! Pistetään jakoon ehdottomasti meidänkin kanavissa 🙂

  • Reply Anna Koskela perjantai, lokakuu 23, 2015 at 13:20

    Mukava kooste. Kiitos : )

  • Reply Titta / IKILOMALLA perjantai, lokakuu 23, 2015 at 13:45

    Hieno kooste matkablogeista! Ison työn olet tehnyt! 🙂
    Saanen esitellä meidän upouuden ikilomalla matkablogin, joka kertoo minun ja mieheni tarinasta hypätä pois Suomen kiireisestä oravanpyörästä ja lähtemisestä ikilomalle, eli ”ikuiselle lomamatkalle” maailman ympäri. Pakkasimme kimpsut ja kampsut pahvilaatikoihin varastoon, irtisanoimme vuokra-asuntomme, lopetimme vakkariduunit ja ostimme menoliput Siperiaan. Matkamme kulkee halki Venäjän ja Mongolian ja Aasian kohti Uutta Seelantia ja Australiaa. Paluupäivästä emme tiedä, kyseessähän on ikiloma 🙂 Kirjoitamme seikkailuistamme ympäri maailmaa ja teemme matkavideoita. Tervetuloa tutustumaan! http://www.ikilomalla.fi

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 17:40

      Kiitos Titta! 🙂 Ja kiitos myös bloginne lisäämisestä, täytyy ehdottomasti tutustua. Kuulostaa ihanalle ja hienoa, että olette uskaltaneet lähteä ja tehdä tällaisen ratkaisun! 🙂

  • Reply Kthetraveller perjantai, lokakuu 23, 2015 at 13:52

    Kiitos listalle pääsystä!

  • Reply Mirje / Kotona kaikkialla perjantai, lokakuu 23, 2015 at 14:13

    Upea kooste ja hyödyllisiä ohjeita! Ja kiitos, että minunkin blogini on mukana!
    Itse kyllästyin tuohon blogijuttujen googlettamiseen ja tein itselleni räätälöidyn googlehaun. Sillä pystyn hakemaan vain listaamistani sivuista, eli noin sadasta matkablogista — päivitän listaan uudet löytämäni blogit noin kerran kuussa. Haku on muidenkin käytettävissä: http://www.kotonakaikkialla.fi/matkablogeja/

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 17:50

      Kiitos Mirje 🙂 Ja iso kiitos myös tästä haun linkittämisestä, tuo on varmasti tosi kätevä ja tulee kyllä käyttöön! Pakko tunnustaa, että mä en ole edes tiennyt, että tuollaisia räätälöytyjäkin hakuja voi edes tehdä! Aina sitä tosiaan oppii jotain uutta matkablogeista! 🙂

  • Reply Milli perjantai, lokakuu 23, 2015 at 14:25

    Hyvä kooste ja paljon todella mahtavia blogeja! Pitääkin tutustua paremmalla ajalla. Aloittelin itse bloggaamisen muutama kuukausi sitten. Matkustelemme miehen kanssa lähinnä Euroopassa ja kirjoittelen omatoimimatkoista/reppureissuista ja vaelluksista. Lisää luvassa jahka pääsen alkuu 🙂
    http://aroundeurope.pallontallaajat.net/

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 17:55

      Kiitos Milli ja kiitos myös blogisi lisäämisestä! Käyn ehdottomasti tutustumassa. Ja lämpimästi tervetuloa mukaan joukkoon! 🙂

  • Reply Kaukokaipuun Nella perjantai, lokakuu 23, 2015 at 14:29

    Kiitos kattavasta paketista <3 Pistetään jakoon!

  • Reply Marimente perjantai, lokakuu 23, 2015 at 14:56

    Ihan mahtava homma Sanna, hienon ja kattavan koosteen olet tehnyt! Varmasti menee jakoon myös täällä. Kiitos vielä! 🙂

  • Reply Annika perjantai, lokakuu 23, 2015 at 15:50

    Vau, aika kattava paketti! Ja nää kategoriat on kätevät, Kiitos että pääsin listalle itsekin 😀

  • Reply Tiina, Kinttupolulla perjantai, lokakuu 23, 2015 at 16:46

    Hyvä listaus!

    Mä taidan kuulua viimeiseen kategoriaan 🙂

    http://www.kinttupolulla.blogspot.com

  • Reply Kohteena maailma / Rami perjantai, lokakuu 23, 2015 at 17:50

    Iso #respect tästä! Hienoa olla listauksessa mukana 🙂 Jakoon menee ja täytyy tsekata myös itselle muutama uusi blogi.

  • Reply Sanna I Siveltimellä perjantai, lokakuu 23, 2015 at 18:32

    Upea listaus ja hienosti koottu! Kunnia olla listalla mukana 🙂 Jos sopii, niin hieman täydennän blogini kuvausta; Siveltimellä-blogista löydät matkoja maailman ympäri. Reissaaja haaveilee ja elää täysillä, toteuttaen unelmiaan.

  • Reply Maria perjantai, lokakuu 23, 2015 at 19:37

    Hienon työn olet tehnyt listauksessa! Paljon on lukemista eri puolilta maailmaa 🙂 Itse taidan kuulua ”Tasaisesti pitkin maailmaa” ryhmään 😉 https://www.rantapallo.fi/maelle/

  • Reply Tanja/Levoton Matkailija perjantai, lokakuu 23, 2015 at 19:54

    Kiva että oot tehnyt noin suuren listan blogeista 🙂
    Voisin tähän linkata oman blogini: https://www.rantapallo.fi/curious0girl/ Luultavasti menee ryhmään ”tasaisesti pitkin maailmaa” 🙂

  • Reply Milla - Pingviinimatkat perjantai, lokakuu 23, 2015 at 20:43

    Mahtavan listauksen jaksoit koostaa! Tässä on ollut iso työ. Kiitos siis meidänkin puolesta. Ja kiva löytää samalla täältä kommenttilootasta lisääkin luettavaa 🙂

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, lokakuu 27, 2015 at 12:25

      Kiitos teille Milla! Uutta luettavaa tosiaan löytyy, kiva saada tänne itsellekin ihan uusia tuttavuuksia 🙂

  • Reply Timo perjantai, lokakuu 23, 2015 at 21:20

    Mainio kokoelma! Kiitos keräämisestä.

    Mainitaanpa listan jatkoksi oma tuotokseni: http://optimistin.vuodatus.net/

    Kieltämättä suurin osa blogiviesteistä on muuta, mutta matkailutägilläkin on kertynyt yli 10 vuoden aikana lähes 400 juttua ympäri maailmaa. Ekalla blogin aikaisella reissulla olin jopa niin innossani, että kirjoitin Euroopan roadtripillä joka päivä blogimerkinnän.

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, lokakuu 27, 2015 at 12:29

      Kiitos Timo! Ja kiitos myös blogisi lisäämisestä! Melkoisesti on sulla siis matkajuttujakin mukana, käyn kyllä tutustumassa! 🙂

  • Reply Mia / Elämää ja Matkoja perjantai, lokakuu 23, 2015 at 22:03

    Hieno kooste, jossa mukana blogien helmiä! Tervetuloa kurkistamaan myös nuorehkoon blogiini, jossa matkataan perheenä lähelle ja kauas, niin omatoimisesti kuin valmismatkoilla sekä omatoimisesti valmismatkoilla.
    Elämää ja Matkoja matkablogi – rakkaudesta Ranskaan ja Italiaan, kiinnostuksesta koko maailmaan http://rantapallo.fi/elamaajamatkoja

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, lokakuu 27, 2015 at 12:34

      Kiitos Mia, ja kiitos myös sinulle blogisi lisäämisestä! Kuulostaa ihan mun jutulle, ehdottomasti tutustun! 🙂

  • Reply Reetta perjantai, lokakuu 23, 2015 at 23:11

    Mahtavaa, tällaista kattavaa listaa olenkin kaipaillut! Facebookin Reissupostauksia -ryhmä on ollut myös oiva kanava uusien blogien löytämiseksi. Matkasto-verkkolehden alla toimiva blogini keskittyy lähinnä vuoristoisissa maissa samoiluun (erityisesti Himalaja ja Kalliovuoret), joten kuulunee kategoriaan ulkoilmaelämää, seikkailuja ja retkiä. 🙂 http://www.matkasto.net/blog/category/reetta-naatanen/

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, lokakuu 27, 2015 at 12:38

      Kiva kuulla, että tuli tarpeeseen sinnekin! Ja kiitokset blogin lisäämisestä, ehdottomasti käyn katselemassa vuorimaisemia! 🙂

  • Reply Jenni / Globe Called Home lauantai, lokakuu 24, 2015 at 00:00

    Hei tykkäsin tästä, että jaoittelit blogit eri kategorioihin! Vaikka tällainen jaoittelu ei ikinä voisi täydellinen ollakaan – esim itse heti mietin että häh, miksi en ole listattu amerikkablogina, kunnes tajusin että ehkä ulkosuomalainen kuvaa silti paremmin ;D – niin tämä on ihan mainio keino lukijoille (myös minulle) löytää blogeja juuri siitä tietystä aihepiiristä, joka kiinnostaa!

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, lokakuu 27, 2015 at 12:49

      Kiva kuulla Jenni! 🙂 Melkoisen vaikeaa tämä jaottelu oli ja vaihtoehtoja olis monelle ollut useampi. Sunkin kohdalla pohdin itsekin juurikin tuota amerikkahommaa, mutta päädyin sitten lopulta tähän. Ja kuten sanoitkin, täydellistä tästä tuskin saa millään, joten jossain kohti oli vaan päätettävä, että näillä mennään! 🙂

  • Reply Miia Ezen lauantai, lokakuu 24, 2015 at 00:22

    Wau! Ootpas nähnyt todella vaivaa tämän kanssa! Kiitos hienolle listalle pääsystä. 🙂

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi lauantai, lokakuu 24, 2015 at 10:50

    Hieno kokoelma – kiitos urakastasi! Täälläkin reissataan ruoan ja viinin perässä 🙂

  • Reply Kristine / Matkaunelmia lauantai, lokakuu 24, 2015 at 11:51

    Todella kattava listaus, kiitos. Suurin osa olikin mulle ennestään tuttuja 🙂

    Tässä mun blogi http://matka-unelmia.blogspot.fi , jossa matkustetaan ” Tasaisesta pitkin maailmaa”

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, lokakuu 27, 2015 at 13:11

      Kiitos sinulle Kristine ja kiva, että lisäsit oman blogisi! Kannattaa tsekata myös nämä kommentit, täältä löytyy lisää luettavaa ja ainakin itselle muutamia ihan uusiakin tuttavuuksia! 🙂

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita lauantai, lokakuu 24, 2015 at 12:07

    Aivan mahtavaa työtä olet tehnyt! Itsekin olen törmännyt tuohon kysymykseen, mistä niitä matkablogeja voi löytää ja niitä on niin hirmuisen paljon että sieltä joukosta on asiaan perehtymättömän yhtäkkiseltään vaikea löytää sellaista, joka kertoo juuri sellaisista kohteista ja asioista ym.mitkä ketäkin kiinnostaa.

    Linkkaan tähän oman blogini. Valmismatkoja eri matkanjärjestäjien mukana, kotimaan pieniä ja suuria ihmeitä ja mihin milloinkin tie sattuu viemään!
    http://virpihannele.fi/

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, lokakuu 27, 2015 at 13:28

      Kiitos Virpi! Ja varmasti asia on juuri noin. Vaikka itse olen lukenut matkablogeja vuosia, oli tästä kirjoitusprosessista itsellekin ihan hurjasti hyötyä. Toivotaan, että mahdollisimman moni saisi tästä apuja ja pääsisi ainakin alkuun. 🙂

      Ja kiitokset myös sinulle blogin lisäämisestä! 🙂

  • Reply Elisa / Eliza does Oz lauantai, lokakuu 24, 2015 at 12:55

    Aivan mahtava kooste! Eliza does Oz -blogi Australiasta ilmoittautuu myös mukaan: http://elizadoesoz.blogspot.com. Elämänmakuisessa blogissani matkustetaan Australiassa ja maailmalla, nautitaan herkullista ruokaa ja viiniä sekä eletään monikulttuurista arkea ja parisuhdetta.

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, lokakuu 27, 2015 at 13:56

      Kiitos Elisa! Ja kiitokset myös sulle blogin lisäämisestä! Kiva saada mukaan ulkosuomalainen noinkin kaukaa! 🙂

  • Reply Heidi Stillman lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:26

    Wau, nyt on nähty paljon vaivaa, kiitos siitä! Itsekin olen aina silloin tällöin yrittänyt etsiä matkablogeja, joten tästä on kyllä paljon apua. Itse kirjoittelen blogia täältä Koh Samuilta Thaimaasta, jossa perheeni kanssa asustelen ja vietämme (niin paljon kuin täällä pystyy) ihan perusarkea. Lisäksi perheeseemme kuuluu paikallinen koira, joka adoptoi meidät. Sopisimmeko siihen ulkomailla asuvien bloggaajien kategoriaan?
    http://thaimaanrannanmaalarit.blogspot.com/

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 11:55

      Kiitos sinulle Heidi ja kiva kuulla, että tästä on sullekin apuja! Ihanasti ilmaistu tuo ”koira joka adoptoi meidät” 🙂

      Ja kiitos myös blogisi lisäämisestä! Sopii hyvin juuri tuohon kategoriaan 🙂

  • Reply Stacy lauantai, lokakuu 24, 2015 at 15:46

    1reissaaja.blogspot.fi

  • Reply Anne ja Monna / Meidän matkassa lauantai, lokakuu 24, 2015 at 17:27

    Wow! Oot kyllä todella nähnyt vaivaa tällaisen paketin kasaamiseen, toivottavasti tästä on apua mahdollisimman monille. 🙂 Meidät löytää raapustelemasta stooreja ympäri maailmaa täältä: http://www.rantapallo.fi/meidanmatkassa

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 11:58

      Kiitos, sitä toivotaan! Ja kiitos myös teille bloginne lisäämisestä! 🙂

  • Reply Henna /suurin onni sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 00:55

    Olet kyllä tehnyt ihan mielettömän duunin, kiitos! Päivitän ehdottomasti tämän avulla omaa lukulistaa ja meni jakoon blogin facebook-sivullakin 🙂

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 12:01

      Ei kestä, kiitos sinulle! Kiva jos täältä löytyy uutta lukemista! Ja kiitos jakamisesta! 🙂

  • Reply Helena Arvio sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 22:06

    Mulla myös Esteettömän matkailun blogi:mahotonreissaaja.blogspot.com

  • Reply Arja / Haavematkoja maanantai, lokakuu 26, 2015 at 22:32

    Hieno kooste, menee ehdottomasti jakoon!

  • Reply Liisa / Revontulia tiistai, lokakuu 27, 2015 at 09:22

    Ulkoilmaelämää, seikkailuja ja retkiä! Se olen ehdottomasti minä! Norjan vuoria, alppimaisemia, kotimaan kallioita ja vaikkapa Jordanian aavikoita: http://revontulia.com/.

  • Reply Marika tiistai, lokakuu 27, 2015 at 12:08

    Hieno lista, ja olet kyllä nähnyt paljon vaivaa. 🙂 Oma blogini on viimeistä osastoa, eli ulkoilmaelämää ja retkiä.

    http://ainaylamaki.blogspot.fi/

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti keskiviikko, lokakuu 28, 2015 at 12:07

      Kiitos Marika! Ja kiitokset myös sulle blogin lisäämisestä. Käyn tutustumassa! 🙂

  • Reply Piia / Ticket to Adventures perjantai, lokakuu 30, 2015 at 07:07

    Todella hieno tietopaketti! Minun blogissani reissutarinoita ja kokemuksia ympäri maailmaa, niin läheltä kuin kaukaakin:
    https://tickettoadventures.wordpress.com/

  • Reply Tiia/ReiseReise maanantai, tammikuu 18, 2016 at 09:06

    Listassa taitaa olla suosituimmat matkablogit, ainakin lähes kaikki ovat tuttuja nimiä. Aika tavalla on tullut Rantapalloon uusia blogeja, muistan, että joskus sitten muistin ulkoa pienempiä blogeja, mutta nyt niitä on niin paljon, ettei toivoakaan. Mutta hyvä. 🙂
    Mun blogissa on Eurooppaa ja Aasiaa (Japani), ja kohta muutun ”ulkosuomalaiseksi”, kun lähden kevääksi opiskelijavaihtoon Saksaan.
    https://www.rantapallo.fi/reisereise/

  • Reply Sanna/ Tuntematon turisti maanantai, tammikuu 18, 2016 at 18:46

    Kiitos lisäyksestä Tiia! 🙂 Uusia blogeja on kyllä tosiaan tullut huimasti, täytyisi varmaan ottaa ihan joku päivä ja tutustua niihin rauhassa. Ja kuten sanoit, hyvä näin!

    Ihania opiskelupäiviä Saksaan! 🙂

  • Reply Paula maanantai, helmikuu 15, 2016 at 04:16

    Mahtava lista! Täytyy ihan laittaa muistiin tämä niin voi paremmalla ajalla käydä kurkkailemassa niihin jotka ei vielä näytä tutuille. Tässä myös minun blogi Viinilaakson viemää jonka juuri siirsin oman domainin alle. http://www.paulagaston.com

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti torstai, helmikuu 18, 2016 at 18:06

      Kiitos Paula! Ja kiitos myös blogisi lisäyksestä! Viinilaakso kuulostaa lupaavalle, käyn ehdottomasti tutustumassa! 🙂

  • Reply salaine tiistai, huhtikuu 12, 2016 at 22:06

    Saanen lisätä itseni tuntemattomaksi turistiksi tai risteillen pitkin maailmaa. http://matkallalahelletaikauas.blogspot.fi/

  • Reply Ananas2go / Popot pogoillen sunnuntai, marraskuu 6, 2016 at 17:10

    Kiitos! Löysin monta tuttua ja jokusen uuden.

    #PopotPogoillen on jazzmatkablogi, joka kuljeksii, kuuntelee, syö. Paljolti kotimaassa.

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, marraskuu 8, 2016 at 18:12

      Kiitos sinulle blogisi lisäämisestä! Ja kiva kuulla, että uuttakin luettavaa löytyi! 🙂

  • Reply Johanna @ Out of Office tiistai, marraskuu 8, 2016 at 14:36

    Tämäpä on hyvä lista! Kiitos vaivannäöstäsi!

    Oma blogini alkoi päivittyä säännöllisesti tämän vuoden maaliskuussa, ja pääpainotus on luontomatkailussa. Blogissa maisemaonnellinen liikkuu maastossa ja maailmalla. Jutut koostuvat luontomatkailusta kotimaassa ja merta edempänä. Haussa maastokenkäelämyksiä ja matkalaukkuelämää – usein samalla reissulla.

    Toivoisin mahtuvani tuohon ”Ulkoilmaelämää, seikkailuja ja retkiä” -kategoriaan jos / KUN teet tästä päivitetyn version 😀

    p.s. Laita blogisi mukaan Blogit.fi -palveluun niin pääsen seuraamaan sitäkin kautta. Facebookissa jo tykkäsinkin ja laitoin seurantaan Instassa. Kiitos! <3

    • Reply Johanna @ Out of Office tiistai, marraskuu 8, 2016 at 14:38

      Niin se linkki meinasi unohtua 🙂

      https://johannasuomela.com/

      • Reply Sanna/ Tuntematon turisti tiistai, marraskuu 8, 2016 at 19:23

        Kiitos Johanna, kiva kuulla! Ja kiva, että lisäsit blogisi joukkoon! 🙂 Kävin jo kurkkaamassa blogiasi, ja hyvältä vaikutti! Laitoin myös kanavat seurantaan! 🙂 Blogit.fi:hin olen blogini lisännyt parisen viikkoa sitten, joten pitäisi sieltä kyllä löytyä.

        Tuota päivitystä on kovasti kyselty, mutta mitään en sen suhteen uskalla luvata. Tämän opuksen sain tehtyä, kun olin viime syksynä neljä viikkoa sairaslomalla, niin aikaakin oli sen mukaisesti. Mutta eihän sitä tiedä, jos kunnon inspiraatio taas jossain kohdin iskee, ja aikaa löytyy! 🙂

    Leave a Reply