Koiramatkat

Jälleen eläinlääkärimatkalla – tällä kertaa Eläinsairaala Aistissa

lauantai, 25 lokakuun, 2014

 

Huh, huh, mikä viikko takana! Niin se elämä jälleen kerran paljasti yllätyksellisyytensä ja tällä kertaa varsin ikävissä merkeissä 🙁 Tiistaina me löydettiin itsemme Vantaalta Eläinsairaala Aistista, jonne meidät lähetettiin Lahdesta tilanteessa, jossa Carlos murun jalat pettivät alta ja koordinaatio oli kadonnut. Vika oli päässä ja tilanne vakava.

Kaikki alkoi viime viikolla siitä, että Carloksen vasen takajalka ontui ja sitten jo petti alta. Torstaina soitto eläinlääkäriin, joka arveli polven ristisiteiden revähtäneen ja aika sovittiin seuraavalle viikolle. Viikonloppuna murun kävely muuttui entistä erikoisemmaksi ja maanantaina soitin ajan toiseen lääkäriin illaksi. Töistä kotiin palatessa muru oli mennyt entistä erikoisemmaksi. Lahden Univetiin sitten mentiin ja siellä todettiin aika lailla samoin tein, että vika on päässä, ei siis jaloissa. Sanottiin myös, että tilanne on vakava. Lääkäri neuvoi hakeutumaan Eläinsairaala Aistiin, mikäli halusimme koiraa tarkemmin tutkittavan, Lahdessa sitä ei auttaa voitu. Tästä alkoi paniikki, ettei murusta enää koiraa tule 🙁 Soitto sitten Aistiin, jonne olisimme päässeet jo yöksi, mutta tilaa ei ollut eikä toisaalta myöskään neurologia paikalla. Saimme ajan seuraavalle päivälle klo 12 ja sitten vaan kotiin aikaa odottamaan. Kotimatkalla me pistäydyttiin vielä varuiksi mummolassa mummon ja papan rapsuteltavana, jos muru ei sairaalasta enää kotiin palaisikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ilta kotona meni itkiessä ja pahinta pelätessä, samoin aamu. Matkaan Vantaalle me lähdettiin jo hyvissä ajoin ja oltiin perillä sairaalassa klo 11. Ihana yllätys oli se, ettei meidän tarvinnutkaan tuntia odottaa, vaan neurologi otti vastaan heti. Tässä kohdin myös pahin paniikki laantui, sillä murua tutkittuaan lääkäri kertoi olevansa melko varma siitä, mikä sitä vaivaa ja se olisi myös hoidettavissa! Carlos jäi sitten sairaalaan magneettikuvauksiin ja me lähdettiin kylille pariksi tunniksi odottamaan.

Carloksen herättyä meidät soitettiin takaisin sairaalaan. Lääkäri kertoi, että 99 % varmuudella kyse oli siitä, mitä oli epäillytkin. Lääkäri näytti magneettikuvat ja kertoi murun aivoissa olevan useita tulehdus pesäkkeitä ja aivot olivat turvoksissa. Lääkärin mukaan kyse on autoimmuuniviasta (tai joku sellanen??) ja murun oma keho aiheuttaa tulehdukset. Hyvä uutinen oli se, että asia on todennäköisesti lääkkeillä hoidettavissa! Lääkäri kertoi, että ainakin puolen vuoden urakka on tässä tiedossa, mutta sitten 30 % selviää ilman lääkettä ja 30 % lääkityksen kanssa. Lopuista en sitten halua tässä vaiheessa ees tietää… Sairaalasta päästiin sitten kotiin ja ohjeeksi saimme, että mikäli murun kunto tällä viikolla paranee, on seuraava aika sairaalaan kuuden viikon päästä. Jos lääkkeet eivät auttaisi, pitäisi sairaalaan palata jo tällä viikolla.

Nyt on sitten lauantai ja arvatkaa mitä! Lääkkeet toimii, jipii, jipii, jipii! 🙂 Vaikka vakavasta asiasta on edelleen kyse, uskaltaa sitä nyt jo hengittää hieman vapaammin ja olla toiveikas tulevan suhteen. Lohduttavaa on myös tietää, että nyt muru saa hoitoa tässä asiassa Suomen parhailta lääkäreiltä. Tänään lääkeannos piti pudottaa puoleen, ja nyt hieman jännittää riittäkö tuo murulle. Aika näyttää miten tässä käy, mutta nyt siis ainakin positiivisin mielin! Ja pääasia on se, että muru on itse ollut koko ajan reipas ja sisukas. Silloinkin kun jalat ei kantaneet juuri lainkaan, meidän muru se vaan halusi leikkiä eikä ollut asiasta moksiskaan. Ricolla sen sijaan on ollut vaikeampaa, se on meinaan selvästi mustasukkainen isoveljen varastettua kaiken huomion!

Katse tulevaan, sanoo Carlos! Mä selviin tästä kyllä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Matkatar lauantai, 25 lokakuun, 2014 at 17:30

    Oi se on niin suloinen ja urhea pikku vesseli! Tsemppejä kaikille!

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti sunnuntai, 26 lokakuun, 2014 at 10:13

      Niinhän se on 🙂 Kiitos paljon! 🙂

  • Reply Salla sunnuntai, 12 kesäkuun, 2016 at 00:35

    Hei ! Muistatko vielä että paljonko tämä reissu koirallanne maksoi? Olisi ilmeisesti meilläkin edessä päin .. 🙁

    • Reply Sanna/ Tuntematon turisti sunnuntai, 12 kesäkuun, 2016 at 10:50

      Voi ei 🙁 Tuo reissu maksoi 950e ja kaksi muuta magneettikuvaus reissua Aistiin ovat maksaneet hieman alle 900. Kovasti voimia ja tsemppiä teille! Pidän teille peukut ja kaikki muutkin pystyssä! <3

    Leave a Reply