Vietnam – riisihattuja ja unelma rantoja

Viimeinen seikkailu ennen Suomeen paluuta: Vietnam. Suunnitelmissa oli viettää muutama rantapäivä Phu Quocin saarella ja yksi päivä Ho Chi Minhissä ennen kuin lentäisin takaisin Suomeen.

Lento Cebusta Manilan kautta Ho Chi Minhiin. Ho Chiissä oli noin viiden tunnin vaihto ennen kuin lento Phu Quociin lähti. Koska lento lähti vasta aamulla, jouduin odottamaan sisämaan lentokentällä koko yön. Huono juttu oli, että kentän sisälle ei päässyt ja kaikki oli kiinni keskellä yötä koska silloin ei näemmä lentoja lentänyt. Etsin läheisen kahvilan ja nuokuin siellä sen muutaman tunnin ennen kuin terminaali aukesi.

Kun pääsin Phu Quocin kentokentälle, siellä piti olla vastassa hotellin kautta varattu kyyti hotellille. Toisin kuitenkin kävi. Missään ei ollut ketään vastassa. Otin sitten taksin alle. Taksi ei tietenkään tiennyt minne oli menossa vaikka ennen kyytiin nousua varmistin, että hän tiesi minne oltaisiin matkalla. Siinä sitten ilman nettiä ja mitään yritettiin ymmärtää toisiamme ja lopulta pääsinkin perille.

Hotellina oli Golden Daisy, joka on vissiin aika uusi hotelli. Kuvista päätellen luulin, että hotelli olisi ollut valtavan suuri, neljän tähden hotelli kylpylöineen ja muine palveluineen. Paikan päällä oli kuitenkin normaalin kerrostalon kokoinen rakennus vähän syrjässä tieltä ja keskustassa. Respassa oli nuori mies, joka ei puhunut lähes ollenkaan englantia. Joka tapauksessa herra oli todella ystävällinen ja sai järkättyä mulle melkein heti vapaan huoneen hotellista ja pääsin vielä aamiaisellekin, vaikka periaatteessa sisään chekkaus olisi ollut vasta kahdelta päivällä ja aamiainen vain yhdelle päivälle. Plussat siis ihan huippu kivasta asiakaspalvelusta!

Aamiaisella tapasin jo ensimmäiset suomalaiset, jotka olivat Aasiaa kiertämässä. Matkan aikana tuli ilmi, että saarella oli paljon muitakin suomalaisia – tai oikeastaan VAAN suomalaisia ja venäläisiä turisteja..

Vuokrasin hotellilta skootterin, joka oli hieman kalliimpi kuin tien toisella puolella, mutta kuitenkin ihan kohtuu hintainen – noin 5-6 euroa päivä. Homma tuolla meni niin että vuokraat skootterin, ajat sen heti lähimmälle asemalle, tankki täyteen ja menoksi.

Ensimmäisenä päivänä lähdin ajamaan pohjoiseen. Spottasin google mapsin kanssa ensimmäisen hiekkarannan ja ajoin sinne. Kun pääsin perille niin piiiiiiiitkä, tyhjä, valkea hiekkaranta odotti. Wau! En vieläkään ymmärrä missä kaikki muut turistit oli tai oliko vesi myrkytettyä tai ranta yksityinen, mutta nautin kuitenkin hiekkarannan rauhasta ja auringosta täysin rinnoin. Näkyi siellä muutama paljas rintakin… Ehkä se olikin naku-beachi! Mutta mulla pysyi kyllä kaikki ihan päällä kaikesta huolimatta 🙂

Rannalla olisi voinut viettää vaikka koko päivän, mutta koska mulla oli vaan kaksi päivää aikaa saarella, matkaa piti jatkaa pian. Takaisin skobon kyytiin ja menoksi. Siinä vaiheessa alkoi nälkäkin jo olemaan, joten ajattelin syödä seuraavassa kojussa kun sellainen löytyisi..

Matka jatkui tyhjiä asfalttiteitä pitkin pohjoiskärkeen. Matkan varrella näkyi muutama rakenteilla oleva jättiresortti, eläintarha ja vesipuisto. Kärkeen päästyä näin muutaman ravintolan, jossa oli ulkomaalaisia, joten pysähdyin sinne syömään. Ravintolan edessä oli suojaisa poukama, jossa kellui paljon kalastaja laivoja ja muita boatteja. Ihan mieletön maisema!

Massu täynnä kookosmaitoa ja katkarapuja jatkoin jälleen uimarannan metsästystä. Seuraavaksi kohteeksi olin listannut kartalle meritähti rannan ja kelluvan kylän. Tällä kertaa etappi taittui metsätietä pitkin. Ei mikään huippu hyvä reitti valinta, mutta kun hissukseen ajeli niin kyllä se siitä…

Varmaan tunnin ajon jälkeen tieltä erkani toinen tie vasemmalle, jossa oli joku kyltti. Ajattelin että se ei voi olla mikään muu kuin se mitä olin etsimässä. Pian vastaan tuli risteys, jossa paikallinen mummo mulle jo huutelikin että oikealle vaan. Pian saavuin rannalle, jossa niitä meritähtiä piti olla…

Olin tosi pettynyt kun kuljin rantaa pitkin eikä näkynyt yhtään meritähteä. Upea silta kuitenkin johti pieneen ravintolaan, joten ajattelin ihastella muuten vaan maisemia. Venäläinen perhe oli kanssa viettämässä lomapäivää uimalla ja leiriytyneet yhteen rakennuksista. Vilkaisin veteen ja siellähän niitä meritähtiä oli!!! On niitä aikaisemminkin tullut vastaan muutama siellä täällä, mutta nyt niitä näkyi meren pohjassa monia, monia, monia,… Mutta ei silti ihan älyttömän montaa. Olin kuitenkin kuvitellut että niitä olisi ollut meren pohja täynnä pitkän matkaa.. Mutta ihan kiva muutama läntti niitä tuossa sillankin molemmin puolin oli. Jee!

Jatkoin matkaa ja tien vieressä vilahteli vähän väliä pensaikkoja. Ihmettelin jonkun aikaa että mitähä puskissa oli kasvamassa ennen kuin hokasin – PIPPURIA! Haha! Nyt oltiin käyty sitten niin pitkällä kun pippuri kasvaa 😀

Epäonneksi mun reissu venähti niin pitkäksi, että kerkesi tulemaan jo pimeä. Asfaltti tie loppui jossakin vaiheessa ja vaihtui soraiseksi ja hiekkaiseksi, jossa välillä oli ihan älyttömät kuopat, kun asfaltti tie oli vielä rakenteilla. Meni varmaan pari tuntia ennen kuin pääsin takaisin asfalttitielle ja kaupunkialueelle. Muutama kirosana saattoi päästä siellä keskellä ei mitään, kuoppaista tietä pujotellessa läpi, pilkko pimeässä viidakossa… Eikä siinä vielä kaikki: bensamittari alkoi näyttää punaista… Toivoin vaan että bensaa riittäisi asemalle asti. Katsoin google mapsistakin, että enää ei tarvitsisi kun muutama kilometri päästä että tulisi seuraava asema ja kyllä se viisarikin aika pohjaa jo viisti.

No mutta tällä kertaa päästiin asemalle asti, jossa vanha rouva pulputti paikallista kieltä. Samaan aikaan siihen kurvasi muutama muukin mopolija. Mummo tankkasi kovasti pulputtaen toisten mopot ja katsoi mua vihaisesti samalla höpöttäen äkäisesti. Sanoin siinä muutaman kerran että tankki täyteen vaan, mutta kukaan ei tuntunut ymmärtävän. Siinä sitten ne muutkin mopolijat yritti kysyä että paljonko laitetaan ja minä olin vaan että ettekö te nyt tajua että tankki täyteen. Sitten vasta tajusin, että piti sanoa tarkka rahamäärä että paljollako bensaa laitetaan, ennen kuin mitään alkoi tapahtua. No, lopulta sitten päästiin mummon kanssa samalle aaltopituudelle ja bensaa tankkiin. Pikkasen näreissä ajoin takaisin hotellille.

Kävin illalla vielä syömässä. Keskustaan asti en jaksanut kinkata jalan kanssa vielä, kun sinne olisi ollut noin pari kolme kilsaa suuntaansa, mutta kävelin kuitenkin jonkun matkaa sinne suuntaan. Ruuan jälkeen ajattelin vielä käydä hieronnassa hemmottelussa epäonnisen illan päätteeksi. Katsoin netistä suosituksia ja valitsin kaikkein kehutuimman paikan. Okei, hieronta oli ihan jees, mutta hintaa oli melkein kolme-neljä kertaa enemmän mitä filippiineillä ja ei kuitenkaan mitenkään kummoinen paikka. Ruoka ja hieronta nosti kuitenkin fiilistä paremmaksi ja oli kiva mennä nukkumaan.

Seuraavana aamuna menin heti ennen aamiaista varaamaan paikan snorklausreissulta, mutta kun tulin aamiaisen jälkeen laukut pakattuina ja valmiina veneilemään, respa ilmoittikin, että siltä päivältä oli kaikki reissut peruttu lähestyvän myrskyn takia. Myrsky oli sama, joka oli tappanut yli 2oo ihmistä Filippiineillä ja jonka piti iskeä Vietnamiin seuraavaksi muutaman päivän päästä. Tämä oli jo tiedossa kun lähdin ennen myrskyn iskeytymistä Cebusta. Vähän se tietty harmitti, mutta nyt oli sitten aikaa kiertää koko eteläkärki mopoillen.

Otin taas mopon respasta ja suuntasin etelään. Noin tunnin päästä olinkin jo eteläkärjessä hiekkarantoja metsästämässä. Ensimmäinen ranta kartalla oli armeija aluetta, toinen oli Marriot hotellin omistama yksityisranta, jonne olisi päässyt päiväksi 20 eurolla, mutta koska ajattelin viettää vain muutaman tunnin niin jäi nyt tällä kerta. Kolmas ranta oli sitten vaivan arvoinen. Samanlainen ranta kuin edellisenä päivänäkin, mutta tällä kertaa rantaa peitti aurinkoa palvovat ihmiset ja ranta oli täynnä ravintoloita. Kävelin rantaa pitkin vähän kauemmaksi, jossa ihmisiä ei ollut enää niin paljoa ja pulahdin aaltojen vietäväksi. Aallot olivat noin metrin korkuisia ja tulin siihen lopputulokseen että ehkä ihan hyvä ettei tullut lähdettyä snorklailemaan. Oli sitä paitsi ihan kiva hyppiä korkeita aaltoja vasten ja nauttia rannalla olosta.

Upee fiilis ensin uida ja sitten nauttia olosta riippukeinussa kookosjuoma kädessä.

 

Ennen matkan jatkumista söin vielä rantaravintolassa. Otin jonkun kalakeiton ja tietty riisiä, toinen kookos ja kahvia. Oli muuten ihan järjettömän hyvää keittoa! Kookosmaito on aina varma valinta ja vietnamissa tapasin maailman parhaan kahvin tähän mennessä. Yleensä juon kahvin aina maidon kera, mutta tuolla musta kahvi oli jo itsessään sopivan vahvaa ja pikkasen makeaa. Ai että!

Seuraava ranta oli kallion juurella. Ajelin rantaa pitkin ja katsoin jos kalliolta olisi mennyt polku rannalle. Tien päässä oli buddhalainen temppeli, jossa kävin ensin ennen kuin käännyin takaisin ja tsekkasin vielä kallion juurella olevan rannan.

Temppeli oli mäen päällä ja sieltä avautui upea näköala merelle. Temppeli ei ollut iso, mutta ihan hieno käyntikohde buddha patsaineen ja upeine kiinalaisine arkkitehtuureineen.

Lähdin takaisin päin ja pysähdyin notkelmassa, mistä pääsi rannalle. Kun pääsin pienen ryteikön läpi, rannalla oli pelkästään paikallisia keräämässä roskia. Ranta olikin tosi roskainen ja kapea, joten ei mikään uinti paikka. Jatkoin siis matkaa takaisin pohjoiseen. Viimeinen kohde oli vesiputoukset, jotka oli ihan matkan varrella.

Tie parkkipaikalle kääntyi ihan isolta tieltä. En ollut ihan varma oliko paikka oikea, kun tiellä ei ollut kylttejä eikä missään lukenut ohjeita. Ihmisiä sinne kuitenkin meni, joten jotain siellä täytyi olla. Katoin kellosta että mulla olisi maksimissaan tunti aikaa putouksille ja takaisin, että ehtisin vielä hyvin lennolle. Polku putouksille kulki lähes kuivunutta joen uomaa pitkin ja uomassa paikalliset oli viettämässä sunnuntai päivää perheen ja ystävien kesken. Joillakin oli jopa karaoke vehkeet matkassa, mutta toisin kuin filippiiniläiset, paikallisille tuntui olevan tärkeintä mitä enemmän ääntä lähti sen parempi – lauluäänellä ei ollut niin väliä 😀

Lopulta noin vartin kävelyn jälkeen polku loppui ja edessä oli pieni putous.

Juttelin matkalla muutaman paikallisen kanssa ja kun pääsin perille ja lilluttelin jalkoja viileässä purossa he pysähtyivät myös hengailemaan putouksen äärelle. Istuin siinä heidän kanssaan vähän aikaa ja yritin kehittää puhumista, mutta kun kukaan heistä ei tuntunut osaavan englantia oikeastaan sanaakaan niin ei siitä oikein mitään tullut. Hauskoja tyyppejä, mutta kommunikaatio vähän takkusi 🙂 Kiitin heitä seurasta ja lähdin takaisin kohti hotellia ja lentokenttää.

Tällöin oli siis jouluaatto, joten vähän erilainen kokemus tällä kertaa. Vietnamissa joulua ei vietetä niin sinänsä ei harmittanut eikä iskenyt koti-ikävä kun ei edes oikeastaan tajunnut että nyt on joulu. Kun pääsin perille Ho Chi Minhiin ja hotelliin niin soitin vielä porukoille joulut, mutta siinä se joulun vietto sitten oikeastaan olikin.

Seuraava aamu koitti harmaana ja sateisena. Söin aamiaisen hotellilla ja lähdin sateenvarjon kanssa kiertämään kaupungin pakolliset nähtävyydet. Aikaa oli vain se yksi päivä ennen kuin lento Suomeen lähti illalla.

Filippiiniläinen työkaveri oli puhunut, että ainut mitä hän tiesi vietnamilaisista oli riisihatut. Siinä aamiaista syödessä niitä kyllä olikin melkein joka toisella!

Reitti kohti nähtävyyksiä kulki pienen puiston läpi, jossa oli aika hienosti muotoiltu pensaat!

Ensimmäinen kohde oli Notre Damen Katedraali – ei, ei sama mikä on Pariisissa, vaikkakin todella samannäköinen. Onkohan vietnamilaisilla kanssa Notre Damen kellonsoittaja -lastensatu, mutta paikallisella kirkolla? Kirkko oli kuitenkin kiinni kunnostuksen vuoksi ja eipä se oikeastaan hirveästi haitannut. Hieno se oli ulkoakin käsin.

Aivan katedraalin vieressä oli toinen nähtävyys: pääpostilaitos.

Koko halli oli täynnä turisteja. Oikealla kuvasta voi spotata hauskat pankkiautomaattikopit. Keskellä hallia oli myyntipiste, josta pystyi ostamaan postikortteja. Korteista oli kauhea tappelu ja ihmiset tyyliin töni toisiaan, jotta löysivät muutaman kortin korttilaatikoista.

Ostin kanssa muutaman kortin, jotka laitoin Suomeen menemään. Osotteita en ihan muistanut, mutta ainakin tähän päivään mennessä ne on kaikki vissiin löytäneet perille. Korttien kirjoittamisen jälkeen ostettiin postimerkit virkailijalta ja sitten sudittiin merkit kiinni tuollaisella liimalla mitä näkyy noissa purkeissa. Hauska pieni askartelu tehtävä! 🙂 Sitten vain kortit takaisin virkailijalle, joka laittoi ne eteenpäin.

Viimeinen kohde ennen lähtöä oli sotamuseo Vietnamin sodasta. Ihan hirveästi ei ole sodat koskaan kiinnostaneet muuta kuin yleisellä tasolla, joten tarkkoja detaljeja ei tästäkään sodasta ollut ennen museoon menoa. Olisi ollut hienoa lukea jostain seinältä, mikä oli sodan syy ja syttyminen, mutta jotenkin onnistuin missaamaan juuri sen kyltin. Siksi siis mun ymmärrys pohjautui siihen mihin näyttelyssä keskityttiin: Amerikka hyökkäsi Vietnamiin ja tuhosi sen aika perusteellisesti. Suomi mainittiin myös muutamassa näyttelyn taulussa (…torilla tavataan! 😀 ).

Sisällä oli paljon valokuvia ja selitystä sodasta ja siitä kiinnostuneet voivat käydä itse lukemassa taulut. Ulkona taas oli sodan aikaisia koneita pommikoneista tykkeihin.

Ulkorakennus oli omistettu Con Dao vankilasaarella. Siellä oli muun muassa selitetty kuinka amerikkalaiset ja ranskalaiset kuljettivat sotavankeja ja kiduttivat heitä monta vuosikymmentä saarella. Näyttelyyn oli rakennettu esimerkki sellejä ja kidutusvälineitä.

Nykyään saarelle pääsee jopa matkailijat ja alkuperäinen suunnitelma olikin että olisin mennyt Phu Quocin sijaan sinne, mutta lennot oli niin hankala saada sovitettua tiukkaan aikatauluun, joten Phu Quoc oli loppujen lopuksi ihan hyvä valinta.

Kuvan häkkeihin laitettiin yhdestä kahteen ihmistä kerralla. Muita kidutusmenetelmiä oli mm. vesikidutus, käärmeen pistäminen housujen sisään ja sähköshokit.

Museon jälkeen palasin takaisin hotellille, josta taksilla lentokentälle. Pian paluumatka Suomeen lähtikin. 18 tunnin lentojen jälkeen saavuin Helsinkiin, jossa onneksi oli nollakelit, ettei ihan heti jäätynyt jääpuikoksi.

Sukeltamista Moalboalilla

Pieni flashback mistä tämä idea sai alkunsa

Eli päätettiin suorittaa työkaverin kanssa sukelluskurssi nyt kun vielä ehdin ennen lähtöä Filippiineiltä. Malapascuan jälkeen päätettiin suorittaa käytännön sukellukset Moalboalilla, jossa oli paljon nähtävää eli siis sardiineja pääasiassa mutta kuitenkin siisti vedet ja vain parin tunnin matkan päässä Cebusta – toisin kuin esim. Malapascua.

Valitiin dive shopiksi pitkän vertailun jälkeen Savedra, jossa asiakaspalvelu toimi hyvin ja hintakin oli ihan ok. Melkein kaikissa dive shopeissa hinta oli melkein sama, joten tämä ei ollut se suurin ratkaiseva tekijä. Haluttiin kuitenkin luotettavalta vaikuttava paikka, että ei hukuta heti ensimmäisellä sukelluksella.

Suoritettiin kummatkin ensin teoria netissä, jotta pystyttiin suorittamaan sukellukset kolmessa päivässä. Nettiteoriasta sen verran, että siihen kannattaa oikeasti varata aikaa, koska siinä on ihan hitokseen slideja ja paljon turhaakin. Meidän daivaus opettaja sanoikin kun käytiin läpi teoriaa vielä dive shopissa, että teoriaosuus paikan päällä suoritettuna ei ole läheskään niin syvällinen kuin mihin nettislidet menee…

Ensimmäisenä päivänä kahteltiin meille sukellusvarusteet ja käytiin läpi vielä miten mikäkin osa toimii. Kun kaikki oli ready, siirryttiin uima-altaaseen. Siellä tehtiin muutamia harjoituksia ja kun pimeä laskeutui, lopetettiin siltä päivältä.

Allas oli hieman kökkö harjoittelupaikkaa, koska siellä tila oli niin rajallinen ja käytännössä pääsi uimaan vaan ympyrää. Toisaalta oli ihan kiva, ettei heti lähtenyt merivirran vietäväksi tai kolhinut itseensä koralliin. Comme si comme sa, kaikki hyvin ja kyllä siinä pääasiat oppi. Tietty alussa oli hieman hankalaa tasata paineet korvassa ja yllättävän nopeasti sitä painetta kertyikin vaikka altaan syvyys ei ollut kuin jotain neljä metriä. Hengittäminen oli myös oma juttunsa: happea oli helppo vetää sisään, mutta ulospäin hengittäminen oli raskaampaa. Alku jännityksen jälkeen homma alkoi kuitenkin jo sujua aika mukavasti. Veri vetikin tässä vaiheessa jo merelle kokeilemaan ihan käytännössä ja ihan oikeasti!

Toisena päivänä aloitettiin aamulla vielä altaasta muutamalla perusharjoituksella. Iltapäivästä päästiin sitten jo kokeilemaan mereen. Tehtiin ensimmäinen sukellus ja hyvinhän se meni. Pikkasen oli vielä hapuilua että sai tasapainon vedessä eikä noussut ja laskenut kokoajan. Mulla onnistui ainakin tosi hyvin säädellä sukelluskorkeutta vaan hengitellen eli kun veti keuhkot täyteen niin nousi ja kun puhalsi kaikki pois niin laskeutui. Simple as that ja lajin helppous viehättää ja sitä rataa..

Kolmas päivä tehtiin vielä muutama sukellus ja niiden aikana viimeiset harjoitukset. Nyt käytiin viimein siinä 18 metrissä, joka oli näillä koulutuksilla se maksimi. Aikaisemmalla sukelluksella käytiin noin 10 metrissä. Moalboal oli kyllä ihan siisti sukelluspaikka. Sukellusnäkyvyys ei ehkä ollut huippu hyvä (noin 10-15m) mutta siellä näki muun muassa niitä sardiineja, muutaman merikilpikonnan ja hautakiven. Huippua! Ja olihan se nyt aika siistiä olla siellä 18 metrissä ja kahtoa ylöspäin että jaahas nyt ei sitten vedetä vettä keuhkoihin eikä panikoida tai ylös on pitkä matka. Sinänsähän 18 metriä ei vielä ole paljoa ja sieltä voi nousta hätätapauksessa nopeastikin ylös, mutta omat riskinsä aina. (Kuten esimerkiksi tällä viikolla oli uutisissa.). Joka tapauksessa ihan jännää touhua ja näkee niin paljon enemmän kuin vain snorklailulla. Harmi vaan, että kun palasi Suomeen niin täällä homma on hieman erilaista. Äkkiä siis etelään takaisin!

Lopuksi vietiin kamat takaisin ja siinä se sitten olikin. Sukelluskorttia odottelen vielä, mutta muuten ollaan jo sukellusmaistereita – ainakin avoimessa vedessä (Open Water). Jes ja kiitos Savedralle, jossa oli ihan turvallista ja mukavaa suorittaa kurssi!

Malesia – kolmen kulttuurin kohtauspaikka

Yksi Cebussa tutustumista ihmisistä on siis malesialainen, joten halusin ennen Suomeen paluuta käydä tsekkaamassa miltä Malesia näyttää. Niin moni on puhunut siitä hyvää ja Cebusta pääsi suoralla lennolla Kuala Lumpuriin, joten mikä jottei. Marraskuun lopussa sattui sopivasti pidempi viikonloppu ja otin vielä muutaman päivän lisäloman, jolloin pääsin tutustumaan Malesiaan.

Ollaan tän mun kaverin kanssa paljon puhuttu Malesialaisesta kulttuurista. Siellä on kolme pääryhmää: kiinalaiset, malaijit ja intialaiset. Jokaisella näistä ryhmistä on lisäksi totta kai oma uskontonsa: kiinalaisilla buddhalaisuus, malaijeilla islam ja intialaisilla hindulaisuus. Oli siis mielenkiintoista päästä näkemään miten nämä kaikki kolme kulttuuria elää sopusoinnussa keskenään.

Mun kaveri tuli hakemaan mua suoraan Kuala Lumpurin lentokentältä, josta suunnattiin ensimmäiseksi Putrajaya-moskeijalle, joka oli valtavan iso moskeija matkan varrella. 

Sisälle mennessä naisten piti laittaa punainen kaapu päälle ja jokaisen piti ottaa kengät pois ennen temppeliin astumista. Juteltiin myös paikallisen moskeija-oppaan kanssa, joka kertoi, että moskeijoiden kaareva kattokupoli ei ole vain kaunis koriste, mutta toimii akustisena elementtinä voimistaen rukousten ääntä. Make sense maybe…

Moskeijan jälkeen ajettiin pari kolme tuntia kaverin kotikylään, jonka nimeä en muista… Filippiinien jälkeen ei voinut kuin ihmetellä kunnollisia leveitä teitä, joissa ei ollut oikeastaan yhtään liikennettä. Vähän kuin Suomessa olisi ajanut. Tietä reunusti vain havupuiden sijaan palmut 🙂

Yö vietettiin täällä kaverin asunnossa, joka oli pieni kaksi-kerroksinen omakotitalo lähiöalueella.

Aamulla noustiin ylös ja päivä alkoi tämän mun kaverin vaimon veljen virallisella virastovihkimisellä. Eli vähän niinkuin meillä maistraattivihkiminen, mutta koska nämä mun tutut oli kiinalaisia eli buddhalaisia heillä oli periaatteessa kahdet häät: toinen oli virastovihkiminen ja toinen uskonnollinen seremonia.

Ensin siis mentiin toimistoon, joka oli täynnä intialaisia hääseurueita. Meidän morsian oli vähän myöhässä, jonka takia jouduttiin istumaan noin parisen tuntia ja odotteleemaan ensin häntä ja sitten jonottamaan vihkitilaisuuteen. Siinä ehti muutamat intialaiset käydä vihittävänä ja oli hauska seurata minkälaiset hääperinteet intialaisilla on Malesiassa. Heidän hääseurueensa olivat suuria. Koko suku tuli tilaisuuteen ja kaikki oli pynttäytyneitä hienoihin kaapuihin ja hiukset oli koristeltu kukkasilla. Meillä oli heihin verrattuna kohtalaisen pieni seurue, kun paikalla oli vaan hääparin vanhemmat ja sisarukset. Hieman siis tuli ulkopuolinen olo, mutta tilaisuuteen oli silti ainutkertainen kokemus, jossa sai tutustua vielä syvemmin paikalliseen kulttuuriin. Islamistisilla malaijeilla on ihan omat hääperinteensä näistä kahdesta poiketen.

Lopulta, kun meidän vuoro tuli, mentiin pieneen huoneeseen. Hääpari istui pöytään, jonka toisella puolella oli viraston virallinen vihkijä. Kokonaisuudessaan tilaisuus kesti noin vartin verran. Luettiin virallinen tekstin pätkä ja sitten luvattiin sitoutua parisuhteeseen ja olla uskollisia. Siinäpä se.

Vihkimisen jälkeen meidän porukka eli mun kaveri, sen veli ja äiti sekä vaimo lähdettiin Penangin saarelle, joka oli noin neljän tunnin ajomatkan päässä. Matka meni mukavasti torkkuessa ja isoa tietä ajaessa. Ennen saarelle menoa pysähdyttiin syömään erääseen kylään, jossa asui pääasiassa kuulema pelkästään kiinalaisia. Kadulta spotattiin tuollainen peruskiinalainen ruokapaikka, joita oli joka kylässä, mutta ruoka oli aina perushyvää. Ruokana oli yleensä jonkun näköistä keittoa, jossa oli pastaa ja kiinalaisia lihapalleroita. Kahvi varsinkin oli ihan taivaallista ja sitä olikin tarjolla melkein joka paikassa kylmänä ja kuumana.

Penangin saarelle pääsi kahdella tapaa, joko todella pitkän sillan kautta tai lautalla. Meidän suunnitelma oli ensin mennä siltaa pitkin yli ja lautalla seuraavana päivänä takaisin. Penangiin päästyä asetuttii taloksi meidän airb’n’b huoneistoon, jonka mun kaveri oli varannut. Siitä lähdettiin sitten tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Ensimmäinen kohde oli Cheong Fatt Tze Mansion.

Palatsin oli rakentanut 1800-luvulla rikas kiinalainen, Cheong Fatt Tze. Yhteensä palatsiin, tai ennemminkin suureen taloon, kuuluu 38 huonetta. Nykyään museona toimiva huoneisto sisältää muun muassa sen aikaisia huonekaluja, koriste-esineitä ja vaatteita. Huoneet olivat yleensä teemaltaan jotain näistä.

Yhdessä huoneessa oli mm. seinällinen lasisia kaappeja, joissa oli esimerkiksi nämä kengät. Niinkuin jotkut varmaan tietää niin entisaikaan kiinalaisnaisilla oli tapana murtaa ja sitoa jalkansa jo lapsesta asti, jotta jalka ei kasvanut lapsen jalkaa isommaksi. Heidän mielestään siihen aikaan nainen oli kaunis, jos hänellä oli pienet jalat. Kuvan kengät on noin 15-20cm pitkät, aikuisen naisen kengät.

Yksi huoneista oli täynnä lasisia koristevaaseja, joihin laitettiin muun muassa kukkia, viiniä tai hedelmiä. Nämä koriste-esineet oli tuotu Euroopasta, pääasiassa belgiasta tai tanskasta.

Yksi huone oli täynnä kaikenlaisia koruja: kelloja, koristeellisia laukkuja, kaulakoruja, korvakoruja,… Kuvassa on yhdet erityisimmistä korvakoruista. Korun sininen osa on tehty jonkun värikkään linnun sulista. Jos oikein tarkkaan katsoo niin voi nähdä sulan säikeet. Sitä voi sitten miettiä, miten sulat on onnistuttu pingottamaan noihin korun pieniin palasiin…

Talosta löytyi myös suuri, vanhanaikainen keittiö ja maustekauppa.

© Ho Jing Xian

Mansionin jälkeen käytiin hetki rentoutumassa meidän huoneistossa ja sitten lähdettiin illalla syömään Penangin Night Marketiin. Yömarkkinat ei olleet ihan niin suuret tällä kertaa kuin mitä esim. Taiwaanissa oli, mutta kuitenkin näkemisen arvoinen. Kojuissa myytiin pääasiassa erilaisia ruokia ja mekin syötiin täällä illallinen.

Lautaselle löytyi jonkun näköinen katkarapu-pasta-keitto ja hyvää oli! En tiedä miksi, mutta jotenkin kuitenkaan nämä kiinalaiset/malesialaiset keitot pastoineen ei ollut ihan se mun juttu. Ihan hyviä joo, mutta joku viimeinen makuelämys niistä jäi yleensä puuttumaan…

Seuraavan päivän aamuna suunnattiin kohti vuoria. Siellä vuoren rinteellä pönötti Kek Lok Si temppeli, joka on Malesian suurin buddhalainen temppeli. Koska nämä mun hostit oli kaikki enemmän tai vähemmän buddhalaisia, temppeli oli heille suuri juttu. Mun kaverin äiti rukoili monen eri patsaan luona toivoen hyvää onnea ja vaurautta perheelle ja sukulaisilleen.

Monessa näistä buddhalaisista paikoista, joita matkan varrella tuli vastaan oli näitä ”toivomuspuita”. Pientä rahallista korvausta vastaan sait valita nauhan noin kymmenestä vaihtoehdosta ja kirjoittaa siihen joko oman nimen tai jonkun tutun nimen ja ripustaa se ”puuhun”, jossa oli muidenkin toiveita. Yleisimmin nauhoissa toivottiin onnea, menestystä, hyvää terveyttä tai vastaavaa.

Oltiin niin aikaisin temppelillä, että ei heti päästy itse päätemppeliin vaan hengailtiin alemmassa pienemmässä temppelissä vähän aikaa. Kun kello tuli kymmenen niin päästiin sisään. Oikealla on thaimaalainen buddhalainen temppeli ja vasemmalla kiinalainen.

Temppeli koostui monesta eri rakennuksesta, joissa jokaisessa oli kultaisia (tai kullattuja) buddha patsaita. Toisin kuin muissa uskonnoissa buddhalaisilla ei ole yhtä ainutta jumalaa vaan buddhalaisuus on enemmänkin elämäntapa ja -filosofia kuin uskonto. Buddha-patsaatkin esittävät henkilöitä, jotka ovat eläneet säädyllistä elämää, jolloin heistä on tullut buddhia. Siksi buddha-patsaiden henkilö ei ole aina sama vaan saattaa vaihdella. Yleisin kiinalaisten buddhalaisten patsaiden hahmo on kuitenkin iloinen, pullea buddha.

Näkymä thaimaalaisen buddhatemppelin ylimmistä kerroksista.

 

Temppelin jälkeen nälkä alkoi kurnimaan ja lähdettiin sitten syömään. Mentiin paikkaan, jossa saatiin pyöreä pöydällinen täyteen erilaisia ruokia ja siitä jokainen sai napata mitä halusi. Oli fisua ja salaattia ja riisiä jajaja… Namnam!

Syönnin jälkeen mentiin vielä katsomaan Penangin kuuluisia katumaalauksia. Löydettiinkin muutama ennen kuin alkoi sataa ja päätettiin lähteä eteenpäin kohti kotia. Noustiin autolauttaan ja matka kohti mannerta alkoi. Yhteensä lauttamatkaan meni noin puolisen tuntia.

Neljän tunnin ajomatkan jälkeen käytiin illalla vielä syömässä ja uudelleen syömässä 😀 eli ensin syötiin normaali illallinen ja sitten vielä hostit halusi näyttää mulle intialaisen paikan, josta sai pieniä snäcksejä ja jonne porukka kokoontui iltaisin katsomaan jalkapalloa tai muuten vain hengailemaan. Toisin kuin kaikkialla muualla maailmassa on tottunut niin tästä paikasta ei saanut olutta, mutta teetä, kahvia ja kaakaota kylläkin 🙂 Vähän toisenlainen ”matsibaari”.

Seuraavana päivänä herättiin aikaisin ja lähdettiin mun kaverin ja hänen vaimon kanssa takaisin kohti Kuala Lumpuria, jossa vietettiin viimeinen päivä ennen lentoa takaisin Cebuun. Matkalla pysähdyttiin vielä kalliotemppeliin. Eli temppeliin, joka oli rakennettu kallion sisään. Ei mikään suuren suuri, mutta silti aika hauska paikka temppelille. Ja näitä oli muutama enemmänkin matkan varrella, mutta kun yhden on nähnyt niin kaikki muutkin on aika samannäköisiä.

Kualaan päästyä jätettiin auto kauemmaksi keskustasta ja jatkettiin matkaa metrolla keskustaan, koska pysäköintimaksut on niin kalliita keskustassa. Kaverin mukaan lähes kaikilla malesialaisilla on auto ja jos ei ole niin sitten pidetään hieman outona. Autoon on helppo saada laina ja maan infra onkin niin hyvä, että autolla pääsee kulkemaan helposti joka paikkaan. Autovarkaita kannattaa kuitenkin varoa ja esim. autoon ei kannata jättää mitään varastamisen arvoista näkyville. Malesiassa myös ajetaan tien vasenta puolta, joka oli pieni shokki aluksi. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa! 🙂

Kualassa suunnattiin tietty ensin kaksoistorneille. Lähestyvän joulun kunniaksi kaksoistornien eteen oli pystytetty myös valtava joulukuusi.

Kierrettiin ajankuluksi vielä muutama kauppakeskus, joissa lähestyvä joulu näyttäytyi upeina koristeluina.

Kaupunkipäivän päätteeksi mentiin vielä syömään tämän mun kaverin ja sen kaverin kanssa johonkin perus ruokakuppilaan. Sitten oli vielä viimeinen yllätys… Mentiin noin puolen tunnin päähän keskustasta ja noustiin erään rakennuksen päälle, josta avautui näköala kohti Kualaa. Lisäksi keskellä kattoterassia oli lasinen lattia, jonka läpi näki aina alimpaan kerrokseen asti… Yksi toinen kaveri oli käynyt pari viikkoa aikaisemmin kanssa visiitillä Kualassa ja ei ollut uskaltanut muuta kuin pakottamalla nousta lasin päälle.

Seuraavana päivänä palattiin takaisin Cebuun. Loppufiiliksenä Malesia oli tosi sympaattinen paikka ja ehkä vähän samanlainen kuin Suomikin. Kaikki tuntui toimivan ja paikat oli siistejä. Ruoka oli tosi halpaa ja kohtuu hyvää, mistä pointsit Malesialle. Lisäksi kahviholistina plussaa irtoaa myös hyvästä kahvista! Kulttuurin kannalta maa oli ehkä vähän hieman laimea ainakin tällä reissulla. Temppeleitä on tullut nähtyä jo niin monessa maassa, joten ne ei enää jotenkaan iske. Mutta ainutkertainen kokemus varsinkin kun pääsi reissaamaan paikallisten kanssa!

Camotes – Viimeinen retki Filippiineillä

Muutaman kuukauden radiohiljaisuuden jälkeen ajattelin viimein päivittää missä mennään: Elikkä tällä hetkellä istun kotoisen kylmässä keittiössä, puuhellan ääressä – Suomessa! Palasin Suomeen vajaa kuukausi sitten ja lopetin työt Filippiineillä. Sitä ennen kuitenkin ehdin tekemään muutamia reissuja niin Filippiineillä kuin ympäri Aasiaakin, joten kerron näistä seikkailuista ennen kuin blogi hiljenee hiljalleen kokonaan. Palataan siis muutaman kuukauden takaiseen…

Elikkä mun pois lähdön kunniaksi ajateltiin lähteä vielä porukalla viimeiselle yhteiselle retkelle. Koska budjettia ja viikonloppuja oli marraskuussa enää rajallisesti jäljellä päätettiin lähetä johonkin lähelle ja helppoon kohteeseen: Camotesille. Camotes eli sweet potato eli suomeksi bataatti, on kahdesta saaresta, Porosta(!) ja San francisco koostuva kokonaisuus, joita erottaa silta. Cebun saarelta Camotesiin lähtee laivoja joko pääsatamasta tai sitten Danaosta, joka on pohjoisemmassa. Me ostettiin etukäteen netistä liput Cebusta lähtevään laivaan. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja aamulla auringon nousun aikaan noustiinkin tuollaiseen purkkiin:

© Marina Okada

Matka kesti noin pari tuntia eli melkein sama aika kun Suomesta Tallinnaan. Perillä meidän oma matkanjärjestäjä, oli varannut meille etukäteen jeepneyn käyttöön pariksi päiväksi. Noustiin siis private jeepneyn kyytiin ja ajettiin ensimmäiseen kohteeseen: yhdelle upeimmista rannoista Filippiineillä mitä tähän asti on tullut vastaan (tähän huomautuksena että loppujen lopuksi kovin montaa rantaa ei ole tullut nähtyä Filippiinien mittakaavassa.. 🙂 ).

© Marina Okada

 

© Marina Okada

Pitkä valkoinen hiekkaranta jatkui vaikka kuinka pitkälle. Saavuttiin juuri laskuveden aikaan, jolloin rannalla oli vielä hiekkadyynejä, mutta meidän uinnin aikana vesi nousi tasaisen tahtiin jo lopulta yhdisti dyynit yhdeksi rannaksi. Vesi oli matalaa ja syveni vasta monen kymmenen metrin päästä kuten vaikka tuossa ylemmässä kuvassa näkyy (tumma vesiraja on syvää ja vaalea matalaa).

 

Haha kaikki niin iloisina… 😀 © Ho Jing Xian

Lähdettiin seikkailemaan rantaa pitkin ja päädyttiin veden kovertaman kallion luo. Kalliossa oli myös muutama luola, mutta ne ei jatkunut muuta kuin vähän matkaa, joten ei ollut järkeä lähteä seikkailemaan liukkaille kiville, jotka johtivat syvemmälle luolien uumeniin.

© Victoria Yang

 

© Victoria Yang

Rannan jälkeen matkustettiin jeepneyllä seuraavaan kohteeseen, joka oli Danao-järvi. Järvi on yksi suurimmista koko Keski-Filippiinien alueella – kuitenkin vain 6 neliökilometriä pinta-alaltaan eli siis ihan murto-osa esimerkiksi Päijänteen pinta-alasta. Keski-suomalaisena järvi ei siis ollut mikään suuren suuri kokemus, mutta näille muille näkymä tuntui olevan paljon sykähdyttävämpi ihmetyksen aihe 🙂 Syötiin siinä rantaravintolassa ja muutama meistä kävi vielä kanootilla melomassa ympäri ulappaa vähän aikaa.

© Victoria Yang

Viimeinen kohde jo pilvistyvän ja hieman sateisen päivän päätteeksi oli Timubo Caves. Aikaisemmin käytiin Boholilla maanalaisessa luolassa, joten tämä oli nyt sitten toinen kerta. Ja olipa muuten huikea luola! Ite tykkäsin ihan älyttömästi – ainakin Boholin luolaan verrattuna.

Ensin käveltiin pitkät kiviset portaat alas ja sitten kahlattiin muutaman tällaisen vesilätäkön läpi ennen kuin päästiin siihen pääaltaaseen.

Luolassa tietty oli pimeää, jossei muutamia huonosti valaisevia lamppuja lasketa, joten kuvien ottaminen oli haasteellista. Kuitenkin luolassa pystyi hyvin uimaan ja luola jatkui vaikka kuinka pitkälle. Eli seikkailijana olisi voinut jatkaa pidemmällekin kuin siihen mihin valot loppuivat, mutta jätetään se nyt tällä kertaa suuremmille Indiana Joneseille.

Lopulta mentiin yöpymispaikkaan. Kun oltiin käyty suihkussa ja muutenkin asetuttu taloksi, taivaan valaisi ihan mieletön auringon lasku:

Seuraava aamu koitti aurinkoisena. Eräät meistä oli reippaina ottamassa aurinkoa vastaan jo auringonnousun aikaan. Me muut taas  noustiin vasta kun auringon säteet lämmittivät jo mukavasti.

© Ho Jing Xian

 

© Ho Jing Xian

 

© Ho Jing Xian

Päivän agenda lähti käyntiin veneilyllä ja snorklailulla. Camotesin pohjoisosassa on pieni saari Tulang Diot, joka kierrettiin pienellä veneellä, joka näkyy kuvassa etualalla.

© Marina Okada

Pysähdyttiin pariin paikkaan snorklailemaan. Ensimmäinen oli saaren eteläpuolella. Vedenalaisen syvänteen reunalla oli huikea määrä pieniä ja isoja kaloja. Yksi parhaista snorkkipaikoista tähän mennessä (Moalboal edelleen ykkönen!). Ihan positiivinen yllätys 🙂 Saaren pohjoispuoli ja oikeastaan kaikki muutkin puolet sitten olikin matalaa ja vesikasvien täyttämää, joten siellä ei kovin montaa eksoottista fisua tullut nähtyä.

© Ho Jing Xian

Rantaan hop ja sitten syömään.

Mentiin syömään Camotesin rantakadulle, jossa oli myös paljon paikallisia tuotteita myynnissä. Oli lihaa, kalaa, kasviksia, hedelmiä,… Ja kaikki tietty tuoretta – tai lihasta ja kalasta en menisi niin takuuseen… Kuitenkin tämä oli saaren keskusta. Kaikkialla muualla sitten ei ollutkaan oikein ravintoloita tai kauppoja. Illallakin käytiin syömässä paikallisessa pienessä grillissä kun ei ollut muutakaan kohtuuhintaista ruokapaikkaa lähellä eikä ollut kyytiä enää illaksi kun jeepney oli vuokrattu vain tietyiksi tunneksi.

Kun kerran Camotesilla oltiin ja saari on tunnettu bataateistaan niin täytyi sitä muutama bataatti kotiinkin ostaa. Siinä vaiheessa en ollut vielä varma oliko punainen, pieni, käppyrä juures bataatti, mutta ajattelin että eiköhän siitä kuitenkin jotakin keksi kokata. Myöhemmin tajusin sitten että bataattihan se oli, joten siitä tuli sitten muussia.

Massut täynnä ja bataatit kasseissa lähdettiin viimeiselle etapille.

Kuvista voi spotata tuolla alhaalla hyppypaikan, jonne laskeudutiin jyrkkiä portaita pitkin. Tässä vaiheessa mun kantturajalka oli vielä vähän kankea, joten portaat tuotti vielä vähän haastetta, mutta tästäkin selvittiin rappunen kerrallaan 🙂

Paikka on tunnettu hyppytorneistaan, joista pystyi hyppäämään mereen. Korkeutta hyppylaudoilla oli noin 3- +10m. Muutama meistä uskalsi hypätä alimmasta korkeudesta ja itsekin olisi tehnyt mieli, mutta ei ottaa riskiä, jos jalka olisi tärähtänyt huonosti veden pintaan ja poks. Ehkä vähän liioittelua, mutta mielummin liian varovainen kuin sairaalassa jälleen..

© Marina Okada

Viimeinen kohde oli vesiputous, jonka nimeä en enää muista. Jeepney jätti meidät tien varteen, josta polku putouksille alkoi. Noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen päästiin putouksille.

Putous ei ollut mikään valtavan suuri, mutta paikka itsessään oli ihanan rauhallinen ja viileä vesi rauhoitti lämpimän päivän jälkeen.

Lopulta meidän piti lähteä takaisin kohti satamaa ja Cebua. Epäonneksi kun päästiin satamaan saatiinkin tietää, että laiva oli peruttu siltä illalta tuntemattomasta syystä ja ainoa Cebuun takaisin päin lähtevä laiva lähti toiselta puolelta saarta parin tunnin päästä. Ei siinä muuta kuin takaisin jeepneyn kyytiin ja toiseen satamaan. Muutama muukin oli jäänyt toisesta laivasta ja satamassa oli pitkät jonot. Onneksi meitä oli monta joten yksi vuorollaan jonotti ja muut kävivät vaihtamassa vaatteet tai istui odottelemassa. Lopulta saatiinkin liput yhden tutun kautta, joka oli edemmällä jonossa. Päästiin siis laivaan ja pimeän tultua saavutiin Danaoon, josta piti vielä matkata bussilla Cebu Cityyn.

Käveltiin satamasta noin muutama kilometri bussiasemalle, josta saatiinkin valkoinen Minivan melkein heti ja päästiin suht aikaisin takaisin Cebuun, koska seuraavana päivänä olikin taas töitä.

Loppufiilikset Camotesista: yllätti todella positiivisesti. Pieni saari, jossa pääsisi hyvin myös mopolla paikasta toiseen. Saarella olisi saanut kulutettua aikaa vielä muutama ylimääräinenkin päivän kun olisi käynyt kaikki luolat ja putoukset tsekkaamassa. Ihana lopetus tällä porukalla reissaamiselle 🙂