Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

matkustus

Lissabon, veit sydämeni (taas)

Tuntuu, että kesälomasta olisi jo mennyt toodella pitkä aika, vaikka todellisuudessa olen vasta neljättä viikkoa takaisin töissä 😀 Ja ensi viikosta eteenpäin olen enää 1 viikkoa töissä ennen New Yorkin matkaamme ja kesäloman 2.osaa.

Mutta ennen kuin hypitään liikaa ajassa eteenpäin, palataan vielä Lissaboniin ja kertakaikkisen ihaniin muistoihin! Tämä on yllättänyt jopa itseni, kuinka paljon olen tykästynyt Portugalin pääkaupunkiin. Tämä oli toinen kertani kyseisessä kaupungissa ja ehdottomasti haluan sinne vielä uudestaan matkustaa. Myös muu Portugali on alkanut kiinnostella ihan eri tavalla. Mutta joo, aloitetaan alusta:

Eräänä heinäkuisena sunnuntai-iltana laskeuduimme noin klo 20 aikaan Lissabonin lentokentälle. Siitä nopeasti taksilla keskustaan ja hotellillemme – kirjoittelin majapaikastamme jo aikaisemmin enemmän. Emme ensimmäisenä iltanamme tehneet muuta kuin fiilistelimme huonettamme ja menimme nukkumaan, jotta voisimme herätä virkeinä ensimmäiseen kokonaiseen päivään.

Heräsimme aurinkoiseen maanantaiaamuun hyvin nukutun yön jälkeen. Ensin aamupalalle ja sen jälkeen jalkauduimme Baixaan tutkimaan vanhaa kaupunkia ja fiilistelemään tunnelmaa. Koska matkaseuralaisellani oli käsi paketissa, päätimme ottaa rennosti ja pitkästä aikaa useamman vuoden tauon jälkeen hypätä sellaiseen hop on-hop off -turisti bussiin, joka kierteli ympäri kaupungin kukkuloita. Se oli oikeastaan aika kivan leppoista istua kyydissä, kuunnella kuulokkeilla Lissabonin tarinaa ja katsella maisemia.

Kierroksen jälkeen oli aika ottaa vähän lounasta ja fiilistellä kaupunkia jalan. Kävelimme mm. Parque Eduardo VII -kukkulalle katselemaan vähän maisemia. Olin illaksi varannut itselleni hieman hemmottelua manikyyrin muodossa, joten suunta kääntyi kohti Alfamaa. Kynsien lakkaamisen jälkeen olikin aikaa ihastella maisemia sekä kapeita katuja. Täällä jos jossain tunsi historiaa ja Portugalilaista tunnelmaa.

Toisena päivänä matkamme vei meidät Lissabonin lähellä sijaitsevaan outletiin, Freeport Lisboa Fashion Outletiin. Tästä kokemuksesta voit käydä lukemassa tarkempia tunnelmia täältä. Päivän lopuksi kävimme ainoastaan kävelemässä hotellimme lähellä ja toki syömässä myös.

Kolmantena päivänä oli vuorossa puolipäiväretki viinitilalle. Tämä kokemus oli niin mieletön ja erityisesti oppaamme, että kirjoitin tästä ihan oman postauksen. Lähdimme aamulla ja olimme takaisin keskustassa noin klo 14 aikaan, hyvin oli siis päivää vielä jäljellä. Päätimme ottaa taksin ja käydä katsomassa Columbo-ostoskeskuksen. Ehkäpä olimme jotenkin kyllästettyjä edellisen päivän shoppailuilla, että emme kovin montaa tuntia jaksaneet kaupoissa pyöriä, ja olimme keskustassa noin klo 17 aikaan. Pieni pysähdys hotellilla ja jalkapelillä taas yhtä kukkulaa ihailemaan. Siinä viimeinen kokonainen ilta sitten menikin. Palasimme vielä nauttimaan lasit viiniä hotellimme terassille.

Neljäs päivä olikin sitten meidän viimeinen Lissabon-päivämme. Onneksi paluulento lähti kuitenkin vasta puolen yön aikaan, joten oikeestihan meillä oli käytössä koko päivä. Pakkailuiden ja huoneenluovutuksen jälkeen kävelimme lähimmälle metroasemalle ostamaan päiväliput julkisiin, sillä suuntamme oli Belem. Ihanan vanhalla paikallisella ”ratikalla” nro 15 köröttelimme noin 20 minuuttia Belemiin.

Kävimme ensin ihailemassa vanhaa luostaria ja sen edessä olevaa pientä viheraluetta/-puistoa. Tästä jatkoimme kävellen tien toisella puolella olevalle löytöretkeilyn muistomerkille. Nähtävyyden huipulle olisi myös saanut ostettua lippuja, mutta tällä kertaa jätimme sen välistä – edellisellä Lissabonin reissulla ostimme kaverin kanssa sinne liput jollain muutamalla eurolla ja oli kyllä sen arvoiset.

Jatkoimme matkaa rantaviivaa pitkin kohti Belemin tornia. Melko vaikuttava näky sekin. Hirveät jonot oli sisään, joten tyydyimme ihailemaan vain ulkopuolelta. Vaikka ulkona oli melko kuumaa, ihan tässä joen viertä kävellessä tuntui ihana pieni tuulenvire ja oli oikeastaan aika miellyttävää.

Nähtävyyksien ihailun jälkeen suuntasimme kuuluisaan Cafe Belemiin heidän nimikkoleivoksilleen. Jos Belem-leivokset eivät ole tuttuja – Pasteis de Belem – niin kyseessä on portugalilainen pieni leivos (Belemin ulkopuolella kulkee nimellä Pasteis de Nata). Ulkonäkö ei ehkä kaikista herkullisin, mutta maku super hyvä! Kahvilaan oli ulkopuolelta valtavat jonot, mutta ne näyttivät olevan take awayhin, me pääsimme ohittamaan ulkojonon, ja vaikka ulkoa päin näyttäisi siltä, että kyseessä on melko pieni kahvila, todellisuudessa joka kulman takaa aukeaa uusi tila ja lisää pöytiä. Menimme usean huoneen läpi ja löysimme vihdoin lyhyen jonon sisäpöytiin. Pitkään ei tarvinnut jonottaa kun olimme jo omassa pöydässä ulkoterassilla. Tilaukset sisään ja avot!

Kahvitteluiden jälkeen kävelimme vielä hetken Belemissä ennen kuin hyppäsimme takaisin ratikkaan kohti keskustaa. Loppupäivän me kiertelimme kapeita katuja, noukimme viime hetken tuliaiset, kävimme syömässä ja hengitimme Lissabonin tunnelmaa. Vielä viimeiset viinilasilliset hotellin terassilla ja siitä taksilla lentokentälle.

En voi muuta kuin suositella Lissabonia erittäin lämpimästi <3 Obrigada, Lisboa!

Voit myös seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin

Outlet-ostoksilla Lissabonissa – Freeport Lisboa Fashion Outlet

Outlet-ostoksilla käynti on mun juttu – minkä ehkä huomaa aikaisemmista postauksistani… 🙂 Tällä kertaa vuorossa Lissabonin lähellä oleva Freeport Lisboa Fashion Outlet.

En ole ihan varma, miten helppo tänne olisi ollut tehdä omatoimimatkaa julkisilla, mutta  me päätimme ostaa tuttuun tapaan menopaluuliput shuttle-bussilla. Nämä maksoivat 10€/aikuinen/menopaluu ja lähtöpaikkana Praça Marquês de Pombal, minne pääsi mukavasti noin 20 minuutissa kävellen meidän hotellilta. Yritin ostaa lippuja etukäteen netistä ennen matkaa, mutta en oikein kunnolla löytänyt paikkaa, joten jätimme lippujen ostamisen Lissaboniin. Kysyimme hotellimme respasta, miten lippujen hankkiminen toimii ja hän ohjeisti, että liput saa ostettua lähtöaamuna Praça Marquês de Pombalilta. Kuulemma juuri koskaan bussi ei tule täyteen eli ei tarvitsi hirveästi etukäteen mennä jonottamaan lippuja.

Lähtöaamuna kävelimme bussipäättärille, ostimme liput ja lähdimme klo 10 kohti Freeportin outletia. Matka sinne kesti noin 45min ja siinä pääsimme ajamaan mm. Euroopan pisimmäin sillan yli:  Vasco da Gaman silta, 17km. Päästyämme perille meitä oli vastassa erittäin värikäs ja siisti pieni outlet-kylä, jossa eri kaupat olivat kukin omissa rakennuksissaan. Lissabonin värikkäät laatat koristivat täälläkin kauppojen seiniä. Rakennukset vaikuttivat melko uusilta ja siellä oli erittäin puhdasta & siistiä joka paikassa.

Olimme täällä tiistaina ja ainakin tänä heinäkuun päivänä outletissa oli erittäin rauhallista = ihmisiä oli melko vähän. Saimme todella kulkea ja tutkia itseksemme. Lempparikauppojani olivat mm. Burberry, Furla, Aldo, Mango, Adidas, Parfois ja Seaside. Merkkejä on laidasta laitaan ja varmasti jokaisen lompakolle löytyy jotakin.

Bussi lähti takaisin klo 16.30 ja jos ihan rehellinen olen, niin me olisimme olleet valmiita lähtemään siinä klo 14 aikaan… Kaupat oli kuitenkin melko nopeasti käyty läpi. Mutta sehän tarkoitti sitä, että oli aikaa jäätelölle ja istuskelulle. Kävimme pyörähtämässä myös sellaisissa kaupoissa, jotka eivät aluksi olleet käyntilistalla, koska oli aikaa. Ulkona oli sellaiset +34 varjossa, joten juomataukoja oli myös hyvä pitää tasaisin väliajoin.

Mitä sitten tarttui mukaan? Ostoslistalla oli ainakin Burberryn tikkitakki ja sellainen löytyi (jee!), hintaa tuli noin 250€. Mukaan tarttui myös mm. Escadan huivi (99€) ja The Body Shopista suihkugeeli (2,5 €). Bussilippuihin kuului mukaan ekstra alennusvihkonen, jonka avulla saimme lisäalennuksia ostoksista.

Lopputiivistelmänä: mielestäni Freeport oli melko symppis outlet, josta mukaan tarttui sopivasti muttei liikaa. Tuli  sellainen olo, että keskus on vasta kehittymässä, koska siellä oli paljon tyhjiä rakennuksia vielä valmiina vastaanottamaan lisää myymälöitä. Voisin ehdottomasti lähteä käymään siellä uudestaan, mikäli liikun Lissabonin suunnilla!

Voit myös seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin

London calling!

Näinhän siinä taas kävi: Kroatian jälkeen ainoan ulkomaanreissun tälle vuodelle piti olla Tukholma-viikonloppu joulukuussa, mutta sitten sain jälleen matkakuumetartunnan ja nyt on viikonloppupyrähdys Lontooseen varattu marraskuulle! Töistä ei nyt lainata kuin kaksi tuntia perjantailta, eli koko homma kestää noin 2,5 päivää. Jostain syystä olen aina onnistunut matkustamaan Lontooseen heinä-elokuussa ihanassa kesälämmössä ja erittäin vähässä (jos ei olemattomassa) sadesäässä, eli koskaan en ole siellä takkia tarvinnut enkä varmaan edes käyttänyt sukkia. Nyt täytyy todennäköisesti napata matkaan ainakin sateenkestävä takki, mikäli kaikkia tarinoita brittien sadetaipumuksesta on uskominen.

Kyseessä on täysin tyttöjen reissu, ja kaikki meistä ovatkin aikaisemmin käyneet Lontoossa. Tämä on hyvä, koska näin lyhyellä matkalla on hyvä, että voimme keskittyä tekemään tasan niitä asioita, mitkä kiinnostavat. Todennäköisesti ohjelmassa on aika paljon shoppailua, joten on pankkitilini kannalta ehkä parempi, että aikaa ei ole tuon enempää.

Majoitumme omalla Lontoon vakkarialueellani: Lancaster gate -nimisen metroaseman kupeessa. Tykkään tästä alueesta, koska se on esteettisesti kaunista + sijainti mitä mainioin: Hyde Park aivan vieressä + Notting Hill, Oxfordstreet & Buckingham Palace kävelyetäisyydellä (jos on sellaisesta aktiviteetista kiinnostunut). Koska aikaa on tällä kertaa melko rajoitetusti käytössä, on hyvä miettiä valmiiksi, mitä oikeasti haluaa nähdä ja tehdä viikonlopun aikana. Tässä muutamia omia ajatuksiani:

  • Hyde Park – tämän ei pitäisi olla vaikeaa, koska tämän ohi tulee kuljettua päivittäin
  • Harrords – siitä on jo vuosia, kun pääsin käymään täällä viimeksi; olisikohan täällä jo joulufiilistelyitä marraskuussa?
  • London Designer Outlet – koskaan en ole täällä käynyt, mutta jos shoppailemaan lähdetään niin tämä voisi olla kiva
  • Notting Hill – olisi ihanaa päästä tänne lauantaiaamuna markkinoille fiilistelemään
  • Uniqlo, Debenhams, New Look, River Island, Tory Burch, Primark, Mark & Spencer etc. – näitä varten täytyykin varmaan suunnata Oxfordstreetin läheisyyteen
  • Laituri 9 ja 3/4 – rakastan Potter-kirjoja, joten jos vihdoin pääsisi näkemään myös tämän? Tässä lähellä on ilmeisesti myös jokin houkutteleva HP-kauppa

Harmillisesti Lontoon aikaisemmat reissut eivät ole kulinaristisesta näkökulmasta olleet mitenkään erikoisia, joten ei ole tiedossa mitään must eat -paikkoja. Jos tällä matkalla jaksaisi vähän etsiä vaihtoehtoja valmiiksi, niin voisi olla myös maukkaita ruokakokemuksia tiedossa.

Iso suositus muuten The Book of Mormonista! Olen nähnyt sen kaksi kertaa ja olemme itseasiassa Tukholman matkallamme menossa katsomaan tätä (på svenska…). Tämä on yksi hauskimmista teatteriesityksistä mitä olen nähnyt, mutta huumori on paikoin aika överiä eli ei ehkä herkkähipiäisimmille. Nytkin olisi ihanaa mennä katsomaan West Endiin musikaalia, mutta riittääkö aika?

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni odotan marraskuuta saapuvaksi!

Voit seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin

Matkakertomus: Split

Heräsin tänään sateen ropinaan omasta sängystä Etelä-Helsingistä, joten palaan oikein mielelläni vielä takaisin lämpimään Splitiin, jossa vietimme yhden ihanan viikon! Ensimmäisen ja edellisen kerran olin Kroatiassa neljä vuotta sitten ja ihastuin silloin vierailemiini rannikkokaupunkeihin, Splitiin ja Dubrovnikiin, suuresti. Odotinkin tältä matkalta paljon, ja todellakin sain mitä odotin! Tästä tuleekin sitten pitkä teksti 🙂

Majoitus:

Varasimme Expedian kautta matkamme: suorat lennot Norwegianilla ja hotellina The Luxury View Rooms. Hotelli sijaitsi noin viiden minuutin kävelymatkan päässä Rivalta (pääkadulta) ja sama etäisyys oli lähimmälle Batvicen rannalle. Ulkopuolelta rakennus ei tosiaan hurmannut: vaikutti joltain Jugoslavian aikana rakennetulta kerrostalolta, mutta hotellin tilat sisältä oli erittäin modernit ja henkilökunta erityisesti äärimmäisen mukavia. Saavuttuamme hotelliin saimme heti listan ravintolasuosituksista sekä muita vinkkejä, mitä läheltä löytyy.

Aamupala-alueelta oli hulppeat näkymät merelle (8.kerros), ja sitä oli myös meidän huoneesta, missä ikkunaa oli käytännössä yhden seinän koko leveydeltä. Huone muuten oli oikein siisti ja toimiva, tykättiin molemmat. Aamupala oli ihan tarpeeksi monipuolinen: tarjolla oli leipää, croissantteja, juustoja, leikkeleitä, jugurtteja, mysliä ja erilaisia siemeniä, hedelmiä, vihanneksia ja vohveleita. Kananmunia sai tilata keittiöstä missä muodossa vaan itse halusi. Kyllä tästä täyteen tuli.

Me oltiin niin aamuvirkkuja, että useimpina aamuina olimme aamupalalla ensimmäisinä klo 7, jolloin tarjoilu alkoi… No saipahan syödä rauhassa 🙂

Tekemistä:

Ollessamme Splitissä menimme kävellen joka paikkaan – ostoskeskuksia lukuunottamatta, niistä kokemuksia alapuolella. Luonnollisesti Riva ja vanhankaupungin alue tulivat tutuiksi, niillä alueilla tuli käytyä melkein päivittäin. Muutenkin jos halusi vanhan kaupungin toiselle puolelle, helpointa/nopeinta oli kävellä Rivan läpi. Vanhassa kaupungissa on paljon sokkeloisia kapeita katuja, Unescon suojeleman Diocletianuksen palatsin rauniot, pieniä kauppoja ja ravintoloita. Tuntui, että vielä viimeisenä iltana me löysimme katuja, joilla emme olleet vielä kävelleet, vaikka alue tosiaan on pieni. Tosi hurmaava paikka!

Lähirantamme Batvice on oikeastaan ainoa hienohiekkainen ranta Splitissä. Kävimme tällä rannalla kerran todetaksemme, että se ei ole oikein meitä varten: ranta on äärimmäisen matalaa pitkälle merelle, ihmisiä on todella paljon ja hiekkaa on jälkikäteen joka paikassa. Lähdimmekin etsimään muita rantoja ja päädyimme Jezinac-nimiselle rannalle Marjanin niemimaalle. Kävellen meidän hotellista meni reilu 30min. Tämä oli selvästi rauhallisempi paikka. Meri oli turkoosia, syveni tarpeeksi nopeasti ja täällä pystyi olemaan myöskin kallioiden päällä, jolloin mereen pääsi omia uimatikkaita pitkin. Tällä rannalla uskalsimme olla molemmat samaan aikaan vedessä, kun taas Batvicella uimme vuorotellen toisen vahtiessa meidän kamoja.

Marjanin niemimaalla on iso kukkula (sen sanotaan olevan Splitin keuhkot), kipusimme sen huipulle yksi päivä. Korkeutta tällä kukkulalla on noin 178m ja välissä on loistavilla maisemilla varustettu kahvila.

Splitin ympärillä on paljon saaria. Edellisellä reissulla tuli käytyä Bracin saarella ja tällä kertaa yhden päiväreissun kohteeksi valikoitui Starigrad Hvarin saarella. Lippujen osto Jadrolinija-nimisen yhtiön laivoihin oli helppoa: me katsoimme netistä, mihin aikaan haluamme lähteä ja kävelimme lauttasatamassa olevaan myyntikioskiin ostamaan liput edellisenä päivänä. Kaksi menopaluulippua maksoi 188 kunaa eli noin 25€. Itse laivamatka kesti kaksi tuntia, mikä meni nopeasti maisemia ihaillen. Paatissa oli myös ilmainen wifi, joka toimi ihan kiitettävästi.

Starigrad oli oikein hurmaava pieni kylä/kaupunki. Olisimme halunneet lähteä tutkimaan luontoa ja kävellä Starigrad Plainseille ihailemaan muinaista maaplänttijakoa, viiniviljelyitä sekä laventelipeltoja, mutta aikaa ei ollut riittävästi. Nämä piti siis jättää seuraavaan kertaan, vaikkakin näimme kyllä viiniviljelmiä ihmisten omilla takapihoilla – tosin pienemmässä mittakaavassa.

Teimme retken myös Krkan kansallispuistoon, minkä paluumatkalla poikkesimme Sibenikin kaupunkiin. Ei voi muuta sanoa kuin että ihan mielettömän kaunista! Tästä reissusta tein ihan oman postauksen.

Ostokset:

Vanhassa kaupungissa on luonnollisesti jonkin verran turisteille suunnattuja kauppoja. Erityisesti laventelista tehtyjä tuotteita ja oliiviöljyä tuntui olevan joka kulman takana tarjolla. Tämän lisäksi siellä on myös mm. Bershkan, Zaran, Guessin ja Hilfigerin myymälät. Ei kuitenkaan hirveästi osteskeltavaa ja nämä kaupat on nopeasti koluttu läpi. Kosmetiikkapuolelta vanhassa kaupungissa on Douglasin sekä Bipan liikkeet, DM sijaitsee lähempänä laiva-/lauttasatamaa (tuttuja muista Keski-Euroopan maista). Erityisesti DM:ssä on hyvää se, että sieltä saa alumiinittomia deodorantteja ihan muutaman euron hinnalla – parasta, sillä niitä tuleekin hamstrattua mukaan Suomeen aina useita!

Päätimme pyhittää yhden päivän shoppailulle ja otimmekin vuokra-automme alle suunnaten kohti kahta isoa ostoskeskusta. Ensimmäisenä vuorossa oli Mall of Split. Kaikesta päätellen kyseessä on aika uusi paikka, koska kaikki liikkeet eivät vielä olleet auenneet. Mutta paikka oli tosi siisti ja löytyihän täältä meille molemmille jotain ostettavaa. Auton sai ilmaiseksi parkkiin. Tähän ostoskeskukseen pääsee myöskin ilmaisella bussikyydillä vanhasta kaupungista, ja varmasti myös jollain paikallisbussilla.

Mall of Splisitä jatkoimme City Center One -nimiseen ostoskeskukseen. Hieman ensimmäistä kohdetta vanhempi paikka, mutta oikein kiva. Positiivista, että näissä paikoissa oli hieman eri myymälätarjonta, joten ei tarvinnut samoja tuotteita hiplailla molemmissa. Kiva myöskin, että mukana oli muista maista tuttuja kauppoja (kuten Deichmann, CCC, C&A + NYXillä oli oma myymälä), muttei kuitenkaan liikaa samoja ketjuja, mitä Suomessakin on. City Center One’ssa kävimme myös syömässä food courtissa, nälän yllättäessä valinnanvaraa oli. Parkkeeraus oli jälleen ilmaista. En tiedä, pääsekö tännekin ilmaisbussilla, mutta paikallisilla varmasti pääsee.

Paljon näimme mainoksia Joker-nimisestä ostoskeskuksesta, mutta sen jätimme nyt välistä. Se sijaitsee hieman vanhan kaupungin ulkopuolella ja periaatteessa ihan kävelyetäisyydellä.

Ravintolat/kahvilat/baarit:

Me söimme aamulla niin hyvin, että käytännössä meille riitti käydä kerran päivässä syömässä kunnolla. Ajattelin tähän nyt listata paikat, missä kävimme ja kertoa hieman eri kokemuksista.

  • Konoba Lucac: kävimme täällä ensimmäisenä päivänä hotellimme suositeltua tätä paikallisen ruoan kokeilemiseen. Ruoka oli kyllä hyvää mutta paikka muihin verrattuna kallis! Maksoimme kahdesta pääruuasta, yhdestä hanaoluesta ja yhdestä lasista talon valkkaria noin 47€ = hyvä mutta hintava
  • Konoba Pizzeria Feral: ihan symppis ravintola ja palvelu hyvää. Maksoimme kahdesta pääruuasta, yhdestä olutpullosta ja yhdestä lasista talon valkkaria noin 23€. Menisin uudestaan.
  • Mythos Bar: todella hulppeat maisemat terassilta. Maksettiin täällä käteisellä, joten valitettavasti en muista tarkkaa summaa, mutta tilattiin hampparit (hinta noin 7€/kpl), yhteiset ranet (noin 2€), lasi talon valkkaria ja kaksi pullo-olutta. Ruoka oli hyvää (erityisesti oma maapähkinävoiversioni) ja maisemat vielä paremmat. Iso suositus!
  • Restaurant Jadran Sibenik: Sibenikin vierailulla kävimme tässä hotellin kyljessä olevassa ravintolassa syömässä. Kaksi pääruokaa, yksi litra kivennäisvettä ja yksi mojito maksoivat 22€. Ihan kiva paikka, ruoka oli hyvää muttei mitenkään erikoista. Merinäköala oli jees.
  • Aspalathos: tässä raflassa maistoimme Kroatian erikoisuutta mustaa risottoa – ja se oli hyvää! Tilauksemme muodostui siis kahdesta mustasta risotosta, yhdestä pullo-oluesta ja yhdestä 0,2l pullosta valkkaria, yhteensä 32€. Ruoka oli ihan super hyvää ja palvelu myöskin eli menisin uudestaan! Rafla oli vanhassa kaupungissa, joten se saattoi tuoda oman lisäyksensä hintaan.

  • Tinel: tämä ravintola oli ihan ok, ruoka hyvää ja puitteet kivat. Ainoa, meitä hieman ärsyttävä asia oli, että he lisäsivät automaattisesti laskuun 5 kunaa/syöjä, ja tämä hinta tuli siis pöydässä olevista oliiviöljystä, suolasta ja leivästä. Ihan sama vaikka näihin ei koskisi, niistä pitää silti erikseen maksaa. Suuhun jäi vähän ikävä maku tästä paikasta. Loppusumma oli 32€, joka koostui kahdesta pääruuasta, yhdestä litrasta kivennäisvettä ja yhdestä lasista viiniä + näistä pöydässä valmiina olevista lisäkkeistä.
  • Paradox Wine & Cheese bar: tämä oli ainoa paikka, mistä olin kuullut etukäteen ja halusin mennä. Ja kyllä kannatti! Tosi viihtyisä, pitkät viinilistat ja osaava sommerlier kertomassa, mikä juusto sopi valitsemaamme viiniin. Tilasimme siis yhden pullon Kroatialasta valkkaria ja yhden juustovalikoiman, hinta yhteensä noin 40€. Pikkusen hintava siis, mutta kaikki oli niiiiiiin hyvää. Suosittelen!
  • Galija Pizzeria: viimeisen illan ravintolavalintamme. Tosi hyvää oli ja sijainti tosiaan vanhassa kaupungissa. Tilasimme kaksi pääruokaa ja yhden litran kivennäisvettä, summa 20€. Suosittelen!

Maksupolitiikka:

Maksoimme varauksen yhteydessä noin 600€/matkaaja, mikä piti sisällään suorat lennot ja seitsemän yötä neljän tähden hotellissa merinäköalalla ja aamupalalla. Tähän päälle ostimme vielä yhden paikan ruumaan menevälle matkalaukulle. Vuokra-auto kustansi 182€ ja autopaikka viikolta 70€ (täältä voit lukea tarkemmin kokemuksemme autonvuokraamisesta). Me olimme vaihtaneet 200€ kuniksi Suomen päässä ja Splitistä nostimme kerran automaatista 400kunaa eli noin 55€. Tämä käteismäärä riitti hyvin kahdelle viikoksi, kentälle jäi vielä viime hetken tuhlailuihin käteistä. Splitin ”keskustassa” on useita automaatteja eri pankeilta. Me nostimme paikallisesta Splitska Bankista, joka ainakin jätti lisäkulut erittäin minimiin – oli luotettava automaattipankki.

Kortilla pystyi siis maksamaan hyvin. Monissa ravintoloissa kysyttiin, haluammeko maksaa kortilla vai käteisellä. Toiset toivat korttikoneen pöytään (kuten Suomessa), toisissa paikoissa piti mennä kassan viereen, jossa koneet oli kytkettynä, mutta yhtä lailla niihin näpyteltiin oma pin. Tippiä on odotettua jättää ravintoloissa (noin 5-10%), mutta kahviloissa ja baareissa sitä ei odoteta. Saatoimme rafloissa siis maksaa kortilla ja jättää sen jälkeen pöytään tippi käteisellä.

***

Syyskuun alku oli erittäin hyvä aika vierailla (turistien kansoittamassa) Splitissä, koska sää oli vielä erittäin lämmin (lähemmäs 30 astetta varjossa), vesi oli juuri sopivaa uimiseen eikä ihmisiä tursunnut joka paikassa. Split vei jälleen kerran sydämeni! Ilmeisesti myöskin parempi puoliskoni tykkäsi, vaikka hän ei ole niin paljoa super kuuman auringon ja rantakohteiden perään 🙂

Ps. Söimme joka päivä ihan taivaallisen hyviä jäätelöitä! Välillä mietin, kuinka monta maapähkinävoijätskiä ihminen voi syödä viikon aikana, mutta itselle ei tullut stoppia vastaan, joten en vieläkään tiedä 😀

Voit seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin