Browsing Category

New York

New York is awesome!

Vihdoinkin!! Olen niin jäljessä näiden matkapäiväkirjojen julkaisemisen kanssa, että vähän hirvittää, mutta onneks muistot eivät katoa mihinkään. Viimeistä viedään vuoden 2018 matkapostausten osalta.

Syyskuun ensimmäisellä viikolla oli vuorossa New York. Itse olen käynyt siellä 4 kertaa aikaisemmin, mutta jälleen kyseessä oli uusi kohde kumppanilleni. Tätä lomaa varten olimme varanneet viikon. Mikä oli oikeastaan erittäin hyvä aika. Missään vaiheessa ei oikeastaan tullut kiire – tai no ehkä viimeisenä päivänä vähän kun eksyimme jälleen kerran Century21:iin ja sen takia jäi esimerkiksi High Line kokematta… Teimme varaukset jo hyvissä ajoin vuosi sitten tammikuussa ja hintaa tuli noin 1000€/hlö sisältäen lennot ja majoituksen Midtownissa aamupalalla kuudeksi yöksi.

Aloitetaan kuitenkin matkapäivästä. Olimme tehneet hieman hintavertailua ja säästimme välilaskullisilla lennoilla yhteensä noin 800€, joten valinta oli selvä: otimme Air Francen kautta lennot ja siis pysähdyimme Pariisissa molempiin suuntiin mentäessä. Tämä osoittautui hyväksi asiaksi, sillä kyseessä oli yksi maailman isoimmista matkustajalentokoneista ja O oli siitä hyvin innoissaan. Investoimme jopa menomatkalla muutaman lisäkympin siihen,  että pääsimme kaksikerroksisen koneen toiseen kerrokseen kahdenkeskisille paikoille istumaan. Ruuat ja juomat kuuluivat hintaan, joten kyllähän siinä tuli shampanjalla skoolattua 🙂

Laskeuduttuamme JFK:n lentokentälle otimme AirTrainin Jamaica Stationille ja sieltä Long Island Rail Roadin lähijunan Penn Stationille, $15/matkaaja. Matka taittui todella nopeasti näillä valinnoilla, vaikka tältä pysäkiltä olikin yllättävän pitkä kävely hotellillemme. Matkalaukkujen kanssa ihmispaljoudessa. +35 asteen kuumuudessa. Pysähtyminen liikennevaloihin jokaisen korttelin välissä… Päätimmekin paluumatkalla ottaa hotellimme lähimetropysäkiltä suoran metron Jamaica Stationille, vaikka matka-aika olikin pidempi, hinta oli halvempi ($7,75/matkaaja) eikä tarvinnut raahata matkatavaroita pitkin Midtownia. Jännä juttu, mutta taksin käyttö ei jotenkin siinä tullut edes mieleen 😀

Hotellimme oli Residence Inn New York Manhattan/Central Park ja tälle ihan valtava suositus! Saimme huoneen 42.kerroksesta, mikä oli todella siisti ja moderni. Meillä oli myös melkoiset näkymät huoneesta. Huoneeseemme kuului aamupala, joka oli itseasiassa ihan kelpo – viime Nycin reissulla hotellin aamupala oli erittäin yksinkertainen ja kaukana terveellisestä. Täällä tarjolla oli esim. kreikkalaista jugurttia, tuoreita hedelmiä ja joskus mansikoita, bageleita, vohveleita, lämpimäisiä jne. Kyllä tällä täyteen tuli. Aikaerosta johtuen olimme myös usein ensimmäiset aamupalalla, koska heräilimme joka päivä siinä klo 4-5.30… Sai ruokailla rauhassa. Itse hotellin sijainti oli myös täydellinen: mm.  5min kävely Time Squarelle ja 5 min kävely Central Parkiin.

Listaan tähän alle tekemisiämme ja omia lemppareitamme kuvien kera.

Central Park: yksi New Yorkin parhaita puolia! Koska hotellistamme oli sinne niin lyhyt matka, kävimme nauttimasta puiston vehreydestä useana päivänä ja kävelimme sitä ympäriinsä. Parasta! Erityisesti kun muu kaupunki on niin ”epävihreää” 🙂

Top of the Rock: NYC:ssä on 2 vähän tunnetumpaa näköalatasannetta, Empire State Building ja Top of the Rock. Top of the Rockista näkyy Empire State Building, just saying… Olen itseasiassa aikaisemmin käynyt molemmissa ja näköalat ovat huikeat kumman vain valitsee. Mutta omalla kokemuksella Empiressa saa jonottaa vähän enemmän kun taas Top of the Rockissa _saattaa_ olla väljempää + saa ihailla Empire State Building siluettia. Me ostimme liput etukäteen Top of the Rockin virallisilta sivuilta ja valitsimme tarkan päivän ja kellonajan. Koska aikaerosekoilu, luotimme siihen, että olisimme helposti kykeneviä olemaan jo klo 9 mestoilla. Ja parasta tässä olikin se, että kun meni niin aikaisin, sai olla melko lailla rauhassa siellä ylhäällä. Liput on sitten aika suolaisen hintasia, ja me ainakin oltiin koko rahan edestä eli noin tunti ylhäällä katsellen maisemia.

Shake Shack: paikallinen vähän fancympi pikaruokala. Ja tällä ”fancyllä” tarkoitan enemmänkin ruokaa ja hintoja kuin tiloja. Mutta ai että, kyllä näiden hampparit oli vaan hyviä! Olin kuullut tästä ketjusta ennen matkaa pelkästään hyvää, joten halusin kokeilla ja taidettiin lopulta napata täältä purtavaa muutamankin kerran, kun mieskin tykkäsi

Whole Foods: nyt kun ruoka-aiheisiin päästiin niin jatketaan sillä linjalla. Central Parkin vieressä olevan Columbus Centren alakerrassa on suhteellisen iso Whole Foods, jonka löysimme ensimmäisenä kokonaisena päivänä. Koska ravintoloissa syöminen oli melko kallista, kävimme melkein päivittäin täällä nappaamassa välipalaa (mm. tuoreita marjoja) huoneeseen eli tästä tuli meille ihan vakkaripaikka! Muistuttaa Stockan Herkkua, mutta vaihtoehtoja on enemmän.

Coney Island & Luna Park: Labor Day (paikallinen arkivapaa syyskuun ensimmäisenä maanantaina, ”kesän viimeinen päivä”) osui reissullemme, joten päätimme olla niinkuin paikalliset ja otimme metron Brooklynin toiseen päähän Coney Islandille. Kävimme Nycin lomallamme siis rannalla. Tämä todellakin oli paikallisten juttu, koska  koko ranta oli täynnä perheitä, rannan viertä menevällä board walkilla oli katumuusikkoja ja toinen seinusta oli täynnä erilaisia ruokakojuja. Fiilistelimme meri-ilmaa hetken ja nappasimme toki paikallisten tapaan hodarit & oluet. Tunnelmaa ainakin oli. Coney Islandilla on myös huvipuisto nimeltään Luna Park. Emme kuitenkaan ostaneet lippuja laitteisiin, mutta puiston alueella sai kävellä ilmaiseksi.

Century 21: me jotenkin sekosimme täällä! Mukaan löytyi mm.  miehelleni kaksi laadukasta pukua (toinen hintaan $90 (!!!) Calvin Klinelta ja toinen $130), muita laadukkaita vaatteita, super pehmeitä Tommy Hilfigerin pyyhkeitä… Siellä oli myös myynnissä paljon matkalaukkuja edullisesti ja kävimmekin keskenämme henkistä kamppailua siitä, että emme tarvitse sitä kaikkea, mitä olisimme halunneet ostaa. Koska ne hinnat olivat ihan pöyristyttäviä. En usko, että mieheni tarvitsee täydentää perusvaatevarastoaan pariin vuoteen, let’s put it like that. Aikaisemmilla reissuillani olen käynyt täällä aina kerran, tällä kertaa tuli käytyä parikin kertaa…

Staten Island Ferry: Kaiken tuhlaamisen vastapainona jotain ilmaista! Eli Staten Islandille menevä lautta ei maksa mitään ja tällä matkalla pääsee ihailemaan Manhattanin kuuluisaa siluettia sekä Vapauden patsasta. Ajattelimme, että voisimme katsella Staten Islandia kun kerta sinne asti pääsimme, mutta valitettavasti siellä ei oikein vaikuttanut olevan mitään. Joten nopean kävelyn jälkeen suuntasimmekin takaisin lautalle ja Manhattanille.

Brooklyn Bridge: tämäkin yksi esimerkki ilmaisesta tekemisestä. Jos on tutkimassa Downtownia, Little Italya ja China Townia, ei voi olla päätymättä Brooklyn  Bridgelle. Jos jalat kestävät kaiken  muun kävelun jälkeen vielä lisää kävelyä, voi kävellä koko sillan yli Brooklyniin. Me tällä kertaa tyydyimme kävelemään puoleen väliin ja sitten takaisin. Täältäkin pääsee ihailemaan tunnettua Nycin siluettia.

Uptown: kävimme kävelemässä eri kaupungin osissa, ja täällä jos missä pääsee näkemään, miten rikkaat asuvat. On ovimiehiä, erillisiä koiranulkoiluttajia jne. Verrattuna esim. Midtowniin täällä oli siistiä! Kadut olivat puhtaita eikä roskat haisseet kuumuudessa – mikä valitettavasti oli hyvin yleistä Midtownissa.

Times Square: ensimmäinen kerta tässä kaupungissa kun en käynyt musikaalisssa, mutta kyllähän valotaulut piti käydä katsastamassa kerran. Varsinkin kun hotellimme oli 5 min kävelymatkan päässä.

Madison Square Garden, Ground Zero, 5th Avenue jne: emme hirveästi ostelleet sisäänpääsylippuja, joten tyydyimme ihailemaan useita tunnettuja rakennuksia ja paikkoja vain ulkopuolelta. Woodburyn outlet-reissusta kirjoitin ihan oman postauksen.

Tuntuu, että ehdimme nähdä matkallemme tosi paljon, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Esim High Line jäi kokematta. Mutta jäipähän jotain ensi kertaa myös! New York on jotenkin kiehtova omasta mielestäni. En ikinä haluaisi asua siellä, mutta kyllä mielelläni teen reissuja sinne. Eli ensi kertaa odottamaan!

Voit myös seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin

Outlet-ostoksilla New Yorkissa – Woodbury Common Outlet

Woodburyn outlet on ollut aina ihan lempparini! Ja tämä tietysti tarkoittaa, että aina kun New Yorkiin asti pääsee reissaamaan, on täällä käytävä. Täältä kootusti aikaisemmat outlet-kokemukseni.

Tämäkään reissu ei ollut mitenkään erilainen. Olimme etukäteen ostaneet bussiliput netistä vapaasti valittavalle päivälle, mutta varausvahvistus piti käydä vielä vaihtamassa varsinaisiin lippuihin Gray Line New York Visitor Centerissä ja bussi lopulta lähti Port Authorityn bussiasemalta. Jälleen kerran hotellimme sijanti toimi tässä mahtavasti, koska pystyimme kävelemään bussiasemalle ja matkalla pysähtymään Visitors Centerissä.

Muistaakseni aikaisempina vuosina bussilla on kestänyt helposti parikin tuntia, koska se on saattanut juuttua Manhattanille johtaviin ruuhkiin. Nyt tuntuu, että reittiä oli ehkä hieman muutettu, koska pääsimme perille reilussa tunnissa ja sama aika meni paluuseen. En valita.

Woodbury on valtava! Jos oikeasti haluaa pitää huolen siitä, että saa käytyä kaikissa paikoissa, missä haluaa, suosittelen merkkaamaan alueen karttaan ne liikkeet, jotka ehdottomasti kiinnostavat. Sillä tavalla on myös helpompi seurata, millä alueilla ei ole vielä käynyt. Kokemuksesta tiedän, että täällä saa helposti kulutettua koko päivän – ja silti saattaa tulla kiire 😀 Kuitenkin mitä useammin olen täällä  käynyt, sitä tehokkaampi olen yleensä ollut. Eli suunnitelmallisuutta ei voi tarpeeksi peräänkuuluttaa.

Tällä reissulla oli täsmällinen hakinta listalla: häihin kengät! Olin myös varautunut panostamaan näihin jalkineisiin pikkusen enemmän ja hieman kutkutteli myös vähän ”kalliimmat” brändit. Ja Jimmy Chooltahan ne lopulta löytyivät. Alkuperäinen hinta oli ollut $695, tililtäni lähti 204€. Olen erittäin tyytyväinen löytööni, niin mukavat jalassa ja ihanan väriset <3

Mukaan tarttuivat myös toiset kengät: nahkaiset syysnilkkurit Tory Burchilta. En tiedä, osuimmeko nyt jotenkin heikkoon ajankohtaan, koska tämän enempää ei mukaan löytynyt. Toki asiaan saattoi vaikuttaa, että pari päivää aikaisemmin oli ollut Labour weekend ja ilmeisesti outletissä oli silloin ollut kaikenlaisia erikoistarjouksia, joten nyt oli ehkä enää ”jämät” jäljellä. Joka tapauksessa ne tärkeimmät kuitenkin löytyivät. Sulhaseni teki puolestaan vähän enemmän löytöjä esim. DKNY:ltä lähti mukaan melkoisesti vaatteita (mm. miesten chinoja noin $20 hintaan), eli kaiken puolin erittäin onnistunut reissu.

Jos yhtään tykkää shoppailusta ja arvostaa merkkitavaroita, suosittelen todellakin yhdistämään New Yorkin reissuun päivän Woodburyn ouotletissa! Kuulostaa ehkä vähän mainospuheelta, mutta sieltä todellakin löytyy kaikille jotain ja hyvin eri budjeteille sopivia 🙂

Kurkkaa täältä, miten meidän muu loma New Yorkissa sujui.

Voit myös seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin