Monthly Archives

kesäkuu 2017

Clos Resto – Ihana ravintolalöytö Tallinnassa

Viime kesänä viruksen leviämistilanne oli sen verran helpottunut, että uskalsimme tehdä pienen reissun Tallinnaan. Ensimmäistä kertaa varasimme laivamatkoille hytit, joten matkaaminen tuntui ihan turvalliselta. Kotoilun jälkeen oli henkisesti ihanaa päästä edes _jonnekin_ 😀

Tämän tekstin ei kuitenkaan ole tarkoitus keskittyä koronamatkailuun vaan uuteen, hurmaavaan ravintolalöytöön Clos Restoon! Alunperin kuulin paikasta eräässä podcastissa, ja heidän kokemuksensa perusteella tänne oli päästävä!

Ravintolan sijainti ei ole (onneksi) siinä samassa ryppäässä kuin monet turisteille suunnatut paikat, mutta me kävelimme sinne vanhassa kaupungissa sijaitsevasta hotellistamme noin 15-20min – eli ei paha ollenkaan, erityisesti näin kesäiltana. Olin kuullut huhua, että ravitola voi olla haastava bongata, koska kadulle päin rakennus maastoutuu hyvin helposti ympäröivään harmaaseen rakennuskantaan. Ravintolan juju nimittäin onkin kadulta pikku polun kautta aukeava rauhallinen sisäpiha <3 Erityisesti kesäiltana tunnelma oli katossa ja pöydät ripoteltu tarpeeksi harvakseltaan, että kaikki saivat olla rauhassa mutta myös ihailla tunnelmaa.

Palvelu oli todella lämmintä ihan alusta alkaen. Meidät ohjattiin pöytäämme – pöytävaraus ehdottoman suositeltava! Uskoisin, että myös korona-ajan jälkeen… Meidän pöytämme sijaitsi pihan takaseinustalla, josta näki kaiken. Samalla sai nauttia myös elävästämusiikista!

Ja sitten pääsemme tärkeimpään: ruokaan! Hinnat ravintolassa eivät ole ihan yhtä edulliset kuin joissain Tallinnan ravintoloissa, mutta laadun maistoi. Lisäksi näin suomalaisittain, hinnat olivat oikein kohtuulliset. Aloitimme lasillisella shamppanjaa, sitä oli ihana nautiskella, kun odotimme alkupaloja. Molemmat päädyimme kampasimpukoihin – suosittelen!

Pääruoaksi molemmat otimme kalaa, minä listalta turskaa mutta mieheni otti listan ohi ”päivän kalan”, joka tosiaan oli koko kala. Emme vieläkään tiedä, tarkalleen, mikä kala oli kyseessä mutta päätellen siitä, että kaikki tuli syötyä, sekin taisi olla maistuvaa.

Jälkiruoaksi maistui suklaakakku. Tällä kertaa on vaikea sanoa, mikä annos oli kaikista maistuvin, sillä kaikki syötiin viimeistä murua myöden!

Loppuun nautimme vielä rauhassa juomista. Ja saimme olla ihan rauhassa, sillä illan kuluessa muut seurueet olivat aikalailla lähteneet, ja me saimme nauttia koko komeudesta keskenämme!

Kunhan tästä taas uskaltaa ja on fiksua reissailla Tallinnan suuntaan, tänne tulemme uudestaan!

Voit seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin