Monthly Archives

kesäkuu 2017

Ravintolasuositus: Boulevard Social

Laitetaan heti perään toinen ravintolasuositus Helsingistä, tällä kertaa illallistamiseen. Noin muutama vuosi sitten kävin ystäväni kanssa kokeilemassa Bulevardilla sijaitsevaa Boulevard Socialia, sillä olin saanut siitä suosituksia muutamalta kaverilta. Ah ja uh, mitä makuja! Tämä oli myöskin ensimmäinen kerta, kun todella ymmärsin, mitä lisäarvoa siitä on, että sommelier suunnittelee ruokia täydentävät viinit. Kyseessä oli aivan mieletön kulinaristinen elämys!

Pikakelauksella voidaan nyt siirtyä tähän vuoteen ja erääseen heinäkuiseen tiistai-iltaan, jolloin satuin täyttämään 30. Halusin illallispaikaksi jonkun, missä ruoka olisi taivaallista ja missä ilmapiiri ei olisi liian juhlavaa muttei myöskään arkista. Eli fine dining -tason ruokaa muttei pönötystä. Melkeinpä heti mieleeni tuli Boulevard Social ja noin minuutti myöhemmin pöytävaraus oli tehty.

En ala keksimään pyörää uudestaan, joten tässä heidän oma kuvauksensa: ”Tervetuloa Helsingin kauneimman puistokadun varrelle nauttimaan ainutlaatuisia yhdistelmiä Kreikan, Libanonin, Tunisian, Marokon ja muiden Välimeren maiden keittiöistä. Pelkistetty, lämminsävyinen bistroympäristömme ja annostemme upeat intensiiviset aromit luovat täydellisen miljöön yhdessä vietettäviin hetkiin.

Me valitsimme Social Tasting -menun (66€) sisältäen 8 ruokalajia sekä puolikkaat sommelierin tekemästä viinipaketista, eli saimme maistaa kaikkia soviteltuja viinejä mutta määrät olivat puolikkaita. Tämä oli meille ainakin ihan tarpeeksi juotavaa, jos joku miettii, että puolittamalla määrät jäisi jotenkin jano. Seuraavaksi tulossa ruokapornoa, toivottavasti et ole nälkäinen 🙂

Nämä kampasimpukat kuuluivat molempien top3:een!

En yleensä ole erityisesti possun ystävä, mutta tämä nousi noin parhaimmaksi possuannokseksi, mitä olen itse maistanut – sen lisäksi tämä annos kipusi myös omaan top 3:een näistä 8 ruokalajista!

Kaikki oli erittäin NAM tässä karitsakebabissa ja fenkolissa ja erityisesti noissa eri ”tahnoissa”!

Sulhaseni fiilisteli tätä omena-mantelikakkua suuresti, ilmeisesti yksi hänen elämänsä parhaita jälkiruokia. Eikä itselläkään kaukana tuosta oltu!

Kaikki ruoka oli niiiiin hyvää, että vieläkin suu kostuu, kun katselee näitä kuvia. Pystyimme jopa tekemään yhden muutoksen ja vaihtaa toisen tartar-annoksen kasvisversioon, sillä en syö raakaa lihaa. Kaiken kaikkiaan oli erittäin ihana tapa viettää syntymäpäiviä! Suosittelen kyllä varaamaan pöydän, sillä jopa heinäkuisena tiistai-iltana paikka oli täynnä. Ah, ensi kertaa odotellessa!

Voit seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin

Ravintolasuositus: Miten olisi esimerkiksi Zum Beispiel?

Nyt seuraa ravintolavinkki Porvooseen. Kahdesti ollaan käyty, tosin aina vaan aamupalalla/brunssilla, ja tarkoitan tietysti Zum Beispieliä!

Yhtenä heinäkuun lomamaanantaina otimme auton suunnaksi Porvoon ja ensimmäisenä ohjelmanumerona oli luonnollisesti aamupala. Olemme aikaisemmin Porvoossa käydessämme kokeilleet muutamaa eri aamupalapaikkaa – lue täältä kokemukseni esim. Cafe Postresista – ja mielellään kokeilemmekin uusia paikkoja. Mutta viime kertaisen aamupalataivaan jälkeen oli meidän palattava tänne uudestaan!

Homman nimi on siis se, että listalta valitaan tietty lautasannos ja sen lisäksi settiin kuuluu lasi mehua, kahvia tai teetä sekä rajattomasti leipää. Ja uskokaa kun kerron, se leipä on taivaallista! Ongelmaksi sen kanssa tuli lähinnä se, ettei vaan jaksanut syödä niin paljon kuin olisi halunnut – koska tilatut annokset olivat myöskin suussasulavia ja isoja.

Poikaystäväni otti listalta Dagen Efterin ja itse otin Tiger Fritattan.

Oli aika raskas setti mutta eipä tarvinnut useisiin tunteihin syödä mitään. Edes Brunbergin putiikin ilmaiset maistijaiset eivät meinanneet mennä alas 😀

Voit seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin