Kihlattuni äiti täytti 60 helmikuussa ja hän oli jo noin pari vuotta sitten ilmoittanut, että haluaa viedä koko perheen viikoksi Itävallan Alpeille juhlistamaan merkkipäiväänsä. Ihana ajatus, mutta entä jos ei laskettele niinkuin kaikki muut matkaseurueesta?
Mietin alkuun, onko edes järkevää lähteä ja käyttää lomapäiviä siihen, että olen päivisin yksin. Laskettelu lajina ei ole koskaan kiinnostanut erityisemmin ja ylipäänsä suhteeni suksiin on ollut aina melko ”vihamielinen” 😀 Toisaalta, miltä sekään vaikuttaisi hänen äidilleen, jos kieltäytyisin ”ilmaisesta” matkasta… Asioita sumplittuani saatiin järjestymään ihan hyvä järjestely: tein reissusta kolme päivää töitä etänä ja muutaman päivän pidin lomaa – enhän kuitenkaan ollut koskaan käynyt Alpeilla talvella, joten siinä mielessä olin utelias.
Paikaksi hänen äitinsä oli valinnut Schladmingin; ilmeisesti osittain sen takia, että siellä on hyvät rinteet ja osittain sen takia, että siellä on mahdollisesti jotain muuta tekemistä mulle – ihanaa huomioimista.
Matka alko lennoilla Muncheniin, josta painelimme autolla rajan yli Itävallan puolelle ja kohti Schladmingin kylää. Matka-aika oli ruuhkasta johtuen noin 4h. Että oikeastaan koko päivä meni matkustamiseen, eikä siihen oltukaan varattu muuta kuin ruokakaupassa käynti ja päivällinen.
Ostin kuudelle päivälle Winter Walking -lipun, jolla mm. pääsin käymään joidenkin vuorien huipulla 3 hissimatkaa/päivässä, jäätiköllä sekä sain käyttää ilman lisäkustannuksia paikallisbusseja. Tästä oli erittäin iso ilo, koska pääsin kuitenkin ihailemaan Alppien huipulta avautuvia näkymiä, rinneravintoloita sekä jakaa edes jonkun verran kokemuksia muiden seuralaisten kanssa.
Ensimmäinen kokonainen päivä oli sunnuntai, jolloin itsekin olin vapaalla. Päätin muistoja verestääkseni vuokrata murtsisukset ja kokeilla, jos aika olisi ollut parempi hiihtämiselle… Sanotaan vaikka näin, että varmaan menee taas hetki, että kokeilen murtomaahiihtoa. Mutta puitteet olivat kyllä mitä parhaimmat eli kuitenkin ihan nautinnollinen kokemus!
Työpäivinäni tein pääosin töitä meidän majapaikasta, mutta yhtenä iltapäivänä otin läppärini mukaan ja menin ulos tekemään töitä. Se ei ehkä keskittymisen kannalta ollut paras idea, kun vastassa oli tällaisia maisemia:
Muuten työpäivinä saatoin nousta gondolalla rinteeseen yhteislounaalle tai iltapäiväkahville, mikä todella toi kivaa lisämaustetta työpäiviin. Kylä hiljeni aika pitkälti klo 18 jälkeen, tuli pimeää ja kaikki liikkeet sulkivat ovensa eli illat menivät päivällisen ja ehkä iltakävelyn merkeissä. Ei mitään kauhean ihmeellistä; kaikki laskijat olivat ihan poikki ja itsekin huomasin väsyväni aikaisemmin – olisiko Alppi-ilmassa ollut jotain? 🙂
Loppuviikosta torstai ja perjantai olivatkin sitten täyttä lomaa. Torstaiaamuna otin paikallisbussin kohti Dachsteinin jäätikköä. Sinne köröteltiin noin tunti ja oltiin 2700m korkeudessa, tästä otettiin vielä gondola varsinaiselle jäätikölle 3000m korkeuteen. Ja oli muuten ihan täydellinen päivä tällaiseen aktiviteettiin! Kuten aikaisemmin kirjoittelin, ostamallani lipulla pääsi myös tänne jäätikölle ilman lisäkustannuksia sekä siellä olevaan jääpatsasmuseoon. Iltapäivästä selvittelin, missä muu porukka on ja menin sinne iltapäiväkahvittelemaan ja viettämään aikaa niiden kanssa, jotka eivät enää jaksaneet laskea (heidän laskupäivänsä alkoivat siinä klo 8 joka aamu).
Perjantaina sain kihlattuni hetkellisesti houkuteltua tekemään jotain muuta: nimittäin 7 km pitkä kelkkarata odotti meitä! 7€/päivä sai vuokrattua kahdenistuttavan kelkan ja sitten vaan gondolalla ylös huipulle ja kelkkaradalle. Meiltä kesti 45min päästä alas ja kyllä muuten jaloissa tuntui, koska ainoa tapa painonvaihtelun lisäksi, millä kelkkaa pystyi ohjaamaan, oli jalat. Oli ihan super hauskaa, mutta kyllä yksi kerta riitti meille vanhuksille. Kihlattuni jatkoi siitä lasketellen matkaa ja itse päätin ottaa iltapäivän ihan rennosti: menin kämpille pitkään lämpimään suihkuun – laskiessa lunta oli kummasti löytänyt tietään ties mihin – ja lepäilyn jälkeen lähdin kylille kävelemään ja katselemaan, mitä paikallisissa kaupoissa oli tarjolla. Schladming – niinkuin varmasti muutkin vastaavat kylät – on tehty enemmänkin talviurheiluun eikä shoppailuun, mutta kummasti sain aikaani silti kulumaan DM:ssa (paikallinen kemppariketju) ja Deichmanissa (edullisia kenkiä).
Kylässä olisi ollut myös juna-asema, eli jos aika olisi käynyt pitkäksi, olisin voinut ottaa junan alle ja matkustaa vaikka 60km päässä olevaan Saltzburgiin päiväretkelle. Siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä päivät kuluivat nopeasti kuin klo 18 jälkeen ei oikeastaan ollut muuta tekemistä kuin päivällinen.
Kaiken kaikkiaan, olen tyytyväinen, että lähdin! Maisemat olivat ihan mielettömiä ja oli kiva viettää aikaa kihlattuni perheen kanssa. Muut olivat myös hyvin ymmärtäväisiä omaa tilannettani kohtaan (eli sitä etten lasketellut) ja ”loma” oli kokonaisuudessaan oikein rentouttava. En tästä eteenpäin ehkä ihan jokaista lomaani ole kiinnostunut viettämään Alpeilla kun muut laskettelevat, mutta voisin kuvitella, että joskus tulevaisuudessa vastaava järjestely onnistuisi ja lähtisin siinä tapauksessa mielelläni mukaan!
Voit myös seurata matkojani lähemmin:
