Rooma-matkapäiväkirja

EDIT: pitemmän kirjoittelutauon jälkeen jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin eli heinäkuisesta Roomasta! Tässä harmauden keskellä kun katselee näitä kuvia niin pieni matkakuume kieltämättä alkaa heräillä 🙂

***

Juuri kun sain kaikki Lissabon-matkan tarinat jaettua, on aika siirtyä seuraavaan: eli Roomaan. Ehdimme viettää noin pidennetyn viikonlopun verran mökillä Lissabonin jälkeen kunnes matkajalka kääntyi kohti Roomaa. Itselleni tämä oli toinen kerta kyseisessä kaupungissa (ensimmäisestä kerrasta tosin oli jo noin 16 vuotta…), mutta miehelleni tämä oli ensimmäinen kerta Italiassa ylipäänsä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eräänä tiistaiaamuna koneemme nousi kohti Fiumchinon lentokenttää. Laskeuduimme jo noin klo 11 ja saatuamme laukun, otimme lentokenttäjunan Terminin asemalle; matkankesto noin 30min. Päärautatieasemalta käveli meidän hotelliimme noin 10min eli sijainti lentokentälle liikkumista ajatellen erittäin passeli. Huoneen sai vasta klo 15, joten jätimme laukut hotlaan ja lähdimme katselemaan lähiympäristöä ja etsimään lounaspaikkaa – pitihän ensimmäisen pizzan makuun jo päästä!

Lounaan jälkeen kävelimme takaisin hotellille, jätimme tavarat huoneeseen ja lähdimme uudestaan tutkailemaan kaupunkia, suuntana Fontana di Trevi sekä Trappo di Spagna. Vaikka hotellimme itsessään ei ollut mitenkään erityisen vaikuttava (ihan perus toimiva ja siisti), oli sen sijainti ihan mahtava! Pääsimme kävellen oikeastaan joka paikkaan lukuun ottamatta viimeisen päivän puistovierailua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Täällä saimme kulutettua useita tunteja fiilistellen ja ihaillen. Lopulta lähdimme kävelemään takaisin hotellillemme gelaterian kautta. Illalla vielä syömään hotellimme lähistöllä olleeseen ravintolaan.

Pakko tähän väliin todeta, että saimme aika paljon varotteluita Rooman ravintoloista: turisteja yritetään ilmeisesti houkutella ylihintaisiin ja ei-niin-laadukkaisiin ravintoihin. Meillä oli kuitenkin jokaisen ravintolan kohdalla erittäin hyvä tuuri ja kaikki ruoka, mitä söimme, oli erittäin hyvää.

Toisena päivänä hotelliaamupalan jälkeen (joka oli kyllä erittäin kehno) otimme suunnan kohti Colosseumia ja muita historiallisia raunioita & maamerkkejä. Tämä oli kunnon turistipäivä meille, ja ihailimme historiaa jalkaisin koko päivän ajan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Illalla kävelimme vielä Trasteveren kaupunginosaan syömään. Ihanan tunnelmallinen paikka!

Kolmantena päivänä vuorossa oli vierailu Vatikaaniin. Jälleen jalkaisin, luonnollisesti. On kyllä erittäin suuri ihme, että niillä lämpötiloilla jaksoimme kävellä niinkin paljon… No kokoajan oli vesipullo kädessä, ja vaikka yleensä kuumassa itse en juurikaan tunne nälkää, täällä tuli kyllä syötyä kunnon lounas ja päivällinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vatikaanissa oli vähemmän yllättävästi pari muutakin turistia käymässä, mutta emme ole muutenkaan kovia jonottamaan, joten ei se niin haitannut etenemistä. Siitä lounaalle ja iltapäiväksi vähän kauppoja kiertämään. Harmi kyllä, mitään ei löytynyt! Olin niin valmistautunut löytämään jotain kivaa muistoa, mutta syystä tai toisesta emme kumpikaan löytäneet mitään kotiinviemistä. Tai no, toimme kyllä pastaa ja vähän viiniä. Olin etukäteen lueskellut, että Rooma on kunnon ostoskaupunki, mutta näin äkkiseltään pystyisin mainitsemaan useita kaaupunkeja, jotka koen paremmaksi ostoskaupungiksi kuin tämä. Mutta säästyipähä rahaa 🙂

Viimeisenä päivänä otimme metron noin 7 km päähän Rooman keskustasta Parque degli Aquedotti -nimiseen puistoon. Syynä tälle oli puistossa olevat noin 1000 vanhat akvaduktit, tai se mitä niistä on jäljellä. Päädyimme selvästi jollekin asuinalueelle ja saimme kävellä erittäin rauhassa kohti puistoa.

Kuivaa oli – harmi, että kyseiset akvaduktit eivät enää toimineet, puisto olisi kaivannut vähän kastelua 😀 Roomassa oli jatkuvasti hälinä päällä, mutta täällä sai käppäillä ihan rauhassa. Muutama koiranulkoiluttaja tuli vastaan. Ihanaa. Täällä kävelimme lähes kahdestaan koko ajan ja vain fiilistelimme viimeisiä tunteja Roomassa.

Puistosta metrolla takaisin keskustaan, jossa tallustelimme hetken ja lopulta kävimme vielä syömässä viimeisen kerran ennen kuin hyppäsimme lentokentälle vievään junaan päärautatieasemalta.

Matka oli oikein onnistunut, rento ja täynnä erittäin hyvää ruokaa! Emme kumpikaan mitenkään erityisesti rakastuneet Roomaan, mutta pieni polte Italiaa kohtaan kuitenkin jäi kytemään ja puhuimmekin jo, että seuraava matka suuntautuu Toscanan suuntaan. Aika monta matkasuunnitelmaa on tässä välissä kuitenkin vielä eli katsotaan, milloin sinne mahdollisesti ehtisi 🙂

Voit myös seurata matkojani lähemmin:

instagram // Blogit.fi // Bloglovin

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply