Lissabonissa kun ollaan niin ehdottomasti halusimme päästä käymään myös viinitilalla. Mutta valinnanvaikeus oli melko iso, kun laittoi googleen ’Lisbon winery’. Lisäksi elämää helpottamaan olimme kiinnostuneita lähinnä paikoista, joihin olisi helppo päästä.
Tiesittekö muuten, että Airbnb:llä on myös retkiä ja elämyksiä, joita voi varata? Koska itse en tiennyt. Jossain vaiheessa googlailtuani törmäsin Joãon järjestämään puolipäiväretkeen. En tiedä, miten pukisi sen sanoiksi, mutta retki kokonaisuudessaan oli niin mieletön! Hintaa tuli 45€/aikuinen; päivä alkaa klo 9, jolloin hän tulee hakemaan Praça dos Restauradoresilta. Tämä sattui sijaitsemaan noin 2 minuutin kävelymatkan päässä hotelliltamme. Meillä kävi siinä mielessä hyvä tuuri, että retkelle ei ollut ilmoittautunut muita, joten saimme yksityiset kyydit noin 40 min Lissabonin keskustasta sijaitsevalle viinitilalle.
Satuimme olemaan hieman etuajassa varatulta viinitilakierrokselta, joten hän vei meidät läheiseen paikalliseen kylään kahville. Oli melko autenttista, kun kaikki oli todellakin tehty ainoastaan paikallisia varten (kahvilan pitäjä ei tainnut edes puhua englantia). Saimme eteemme jotkin paikalliset leivokset, jotka piti osata tilata tiskin takaa ja siinä kulutimme hetken aikaa. Nam!
Tästä suuntasimmekin viinitilalle nimeltä Adega Mãe. Vaikkakin kyseessä on suhteellisen uusi tila, se ei meitä haitannut ollenkaan. Perheyrityksen tunnelma oli käsinkosketeltavissa, vaikka kaikki ei ollutkaan vanhaa. Retken hintaan kuului, että opas oli varannut retken meille ja toki itse viinitilakierrosta tai viinimaisteluita ei tarvinnut enää maksaa erikseen. Pääsimme kiertelemään ympäri tilaa ja näkemään, miten he tekevät viiniä. Rakennuksen ympärillä sijaitsivat suuret viiniköynnöspellot. Oli melko seesteistä kaupungissa olon jälkeen katsella eteen ja sivuille levittäytyviä vihreitä peltoja. Kierroksen jälkeen saimme maistaa kahta valko- ja kahta punaviiniä. Oppaamme oli myös järjestänyt meille maisteltavaksi hieman paikallisia naposteltavia sekä saimme vielä lopuksi viidennen lasin viiniä sen perusteella, mikä oli meidän lemppari.
Tästä hyppäsimmekin jälleen autoon ja matka kohti Lissabonia alkoi. Olimme perillä hotellilla noin klo 14. Jos mietin, mikä tästä retkestä teki niin erityisen niin pakko sanoa, että se oli ehdottomasti oppaamme João! Hän oli niin miellyttävä, asiantunteva ja halusi huolehtia jatkuvasti, että meillä oli kaikki hyvin. Hän kertoi erittäin hyvällä englannilla viineistä ja ylipäänsä Portugalista, Lissabonista, ihmisistä ja historiasta ja mistä ikinä keksimme kysyä. Todella karismaattinen tyyppi! Ja uskon, että osittain hänen ansiostaan oma tykästymiseni Portugaliin kasvoi: hän antoi sanat ja taustaa niille fiiliksille, mitä itse olin kokenut Lissabonista (ja toki Portugalista yleisesti).
Retken hintaan kuului siis autokyydit edes-takaisin sekä viinitilavierailu 4 maisteluannoksella. Suosittelenkin erittäin lämpimästi Joãon järjestämää viinitilaretkeä! Hänellä on myös muita elämyksiä tarjolla, eli ensi reissulla on ehdottomasti kokeiltava jotain uutta.
Voit myös seurata matkojani lähemmin: