Barcelona, pian nähdään!

Juhannus suoritettu, ihanaa ja rentouttavaa oli, mutta nyt on anturat kääntyneet vielä enemmän kohti kesälomaa ja tulevia reissuja.

Olen käynyt kerran aikaisemmin Barcelonassa. Olin silloin 13-vuotias ja teimme sinne äitini kanssa kahdestaan viikon matkan. Meillä on itseasiassa vieläkin tapana matkustaa kahdestaan äitini kanssa vähintään kerran vuodessa. Traditio, mitä on ylläpidetty ainakin 15 vuotta. Mukavaa äiti-tytär-aikaa. Mutta takaisin Barcelonaan. Muistan ajatelleeni, että paikka oli ihan kiva muttei mitenkään erityinen. Ja sillä fiiliksellä on menty tähän asti; ei vain ole ollut isompaa hinkua lähteä uudestaan vaikka ympärillä kohdetta onkin hehkutettu enkä oikeastaan mitään negatiivista ole keneltäkään kuullut. Jos nyt mukaan ei lasketa taskuvarkaiden runsautta turistien riesana…

Tänä keväänä, kun mietimme äitini kanssa meidän joka vuotista kesämatkakohdettamme, ensimmäisenä vaihtoehtona oli lähteä Lissaboniin. Tämän jälkeen mietimme Välimeren risteilyä, joka pysähtyisi joka aamu uuteen satamaan. Kuinka ihanaa olisi herätä aamuisin uudestan kohteesta, viettää päivä maissa ja reissata yöllä ihan huomaamatta uuteen paikkaan taas aamuksi? Tämä olisikin ollut voittajavalinta, mikäli risteilyiden pituudet ja hinnat eivät olisi osuneet ristiin meidän muiden vaatimusten kanssa. Plus pienen tutkinnan mukaan vaikuttaisi siltä, että näillä risteilyillä seilaa paljon pariskuntia, että siellä olisi sitten ihailtu auringonlaskua muiden kokiessa romanttisia hetkiä vieressä 🙂 Ehdin kuitenkin tutkia aika paljonkin näitä risteilyitä ja niiden eri reittejä. Useamman lähtö- ja paluusatama olisi ollut Barcelona. Pyörittelin päässäni, että tämän reissun yhteydessä olisi voinut viettää ainakin yhden yön Barcelonassa risteilyn jommassa kummassa päässä. Kun sitten kuitenkin hylkäsimme risteilyajatuksen, Barcelona jäi kummittelemaan mieleen.

Ja tässä sitä nyt ollaan: viimeinen työpäivä ennen kesälomaa on 14.7. ja suunta onkin heti 15.7. kohti Barcelonaa! Koska kyseessä on tyttöjen reissu, hotellivalinnassa painoi hotellin sijainnin lisäksi runsas aamupala sekä kylpyläosasto. Kaupungissa itsessään on todella paljon tekemistä, mutta meillä tarkoituksena mennä rentoutumaan eikä tehdä lomasta suorittamista, mikä valitettavan usein erityisesti kaupunkikohteissa saattaa tapahtua. Pitää ehtiä nähdä ja kokea mahdollisimman paljon, että sykkii vaan melkein aikataulun kanssa aamusta iltaan. Tällä kertaa aiomme käyttää aikaa myös kylpylöinnille ja mahdollisesti ottaa jotain hoitojakin. Pienen etsinnän jälkeen valikoitui hotelliksi Crowne Plaza Barcelona. Kyseisestä ketjusta on kokemusta jo Dubaista, joten tuskin tuokaan huono on.

Edellisestä reissusta on sen verran kauan aikaa, että piti kunnolla googlailla, mikä kaikkea perillä haluaakaan tehdä. Kuvissa esim. Antonio Gaudin luomukset vaikuttavat hienoilta, mutta ehkä omat intressit ei ole jonottaa kaikkien turistien kanssa näihin. Ehdottomasti on päästävä kuitenkin Gaudin suunnittelemaan futuristiseen Parc Güell  -puistoon. Ilmaiseksi pääsee alueelle, mutta ilmeisesti ne kaikista vaikuttavimmat paikat ovat pääsymaksun takana. Pitkiin aikoihin en ole hirveän moneen paikkaan jaksanut jonon kautta lippuja hankkia, mutta nyt on varmaan pakko. Kuulin huhuja, että Sagrada Familia -kirkko on ulkopuolelta näkemisen arvoinen, muttei välttämättä sisältä, joten ehkäpä ulkokuori riittää siitä tällä reissulla.

Nähtävä on myös Montjuïc-suihkulähteet ja kai La Ramblalla on ainakin kerran käytävä. Kovasti odottelen myös rantabulevardilla tepastelua ja tapaksia + muuta ruokaa. Näiden jälkeen aikaa jää vielä oleilulle ja paikan päällisille suunnitelmille. Olen ymmärtänyt, että Barcelona tarjoaa aika hyvän valikoiman kauppoja, mikäli on kiinnostusta shoppailuun – ja meillähän sitä tunnetusti (ja lompakon puolesta valitettavasti) on. Kaupoissa pyöriminen tulee varmasti viemään jonkin verran meidän aikaa. Yhtenä päivänä suunnaksi otetaan outlet-kylä La Roca Village, jonka lisäksi sopivassa määrin osteskelua kaupungissakin. Toistaiseksi vastaan ovat tulleet seuraavat kadut ja paikat, joista on hyvä aloittaa kauppojen läpikäyntiä: Placa de Catalunya (tavaratalot El Corte Inglés ja El Triangle)Passeig de Gràcia / Avinguda del Portal de l’Àngel (design/luksus) ja Carrer de Pelai. Paikkoja on vielä vaikka kuinka ja paljon enemmänkin, mutta ehkäpä matkan jälkeen osaa paremmin sanoa, mihin tuli lopulta eksyttyä.

Pikkusen kiinnostaa myös reissun tekeminen viinitilalle. Barcelonan ympärillä on useita tunnettujenkin viininvalmistajien tiluksia. Uskoisin meidän päätyvän melko helppokulkuiseen vaihtoehtoon, esimerkiksi Freixenetin viinitilalle on ymmärtääkseni helppo mennä junalla. Pitääkin muistaa ostaa tänne liput etukäteen vaikkapa täältä. Äh heinäkuu, tulisit jo!

Kaikki kuvat lainattu täältä (omia kuvia odotellessa)

Matkakuumettako? No kyllä!

Voit seurata matkojani lähemmin:

instagram // Bloglovin

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply