Tässä kummallisessa tilanteessa, kun elämänpiiri on kutistunut omaan taloon, kävelylenkkeihin ja kauppakäynteihin, saan suunnatonta mielenrauhaa miettiessäni menneitä matkoja. Palaan mielessäni etenkin Balille. En voi kuin kiittää hyvää tuuriamme, että ehdimme sinne ennen pandemian puhkeamista.
Kaikista useimmin huomaan miettiväni Ubudia, vaikka Uluwatu teki myös ison vaikutuksen. Ubud on vähän hämmentäväkin yhdistelmä viidakkoa ja kaupunkia, turismia ja paikallista elämää. Riisipellot ja korkeat viidakon puut ilmeistyvät kuin tyhjästä rakennusten takaa keskellä kaupunkiakin. Puroja virtaa siellä täällä ja liaanit riippuvat autoteiden ylitse. Talojen sisäänkäynnit näyttävät monesti aivan temppeleiltä ja patsaita löytyy monen rakennuksen edustalta.Ihan oikeita temppeleitäkin Ubudista löytyy useita. Emme valitettavasti ehtineet käydä kuin kahdessa, kun ukkoset vähän sotkivat meidän jo muutenkin tiukkaa aikatauluamme.
Hiljaisen ja syrjäisen Uluwatun jälkeen Ubudin keskusta tuntui kovin eläväiseltä. Ubudissa oli ravintoloita ja kahviloita kadut täynnä ja myös shoppailua olisi voinut harrastaa enemmänkin. Me emme kyllä shoppailleet kuin pikkuisen tuliaisia tyttärelle ja miehelle, jotka eivät tälle reissulle tulleet mukaan, vaan viettivät talvilomaa Suomessa. Helmikuu ei ole korkeasesongin aikaa Balilla, eikä kaduilla, temppeleillä tai ravintoloissa ollut montaa turistia meidän kanssamme samaan aikaan. Etukäteen luin, että sesonkiaikaan sen sijaan Ubudissa on turisteja liikaakin. Paljon näkyy kyllä turisteille suunnattuja matkamuistoja ja muuta krääsää. Monet ovat sanoneet, että Ubud on muuttunut turistimpaan suuntaan viimeisen muutaman vuoden aikana ja näin varmasti onkin. Ubud ei silti tunnu turismin pilaamalta, kun lähtee vähänkin pääkatujen ulkopuolelle.
Hotellimme Tejaprana Bisma sijaitsi lähellä Monkey Forestia, Bisma-kadun päässä. Siitä pääsi kätevästi kävellen ravintoloille ja kaupoille hetkessä. Kuitenkin meidän maisemamme oli riisiterassille, eikä kaupungin äänet kantautuneet hotellille ollenkaan. Meillä oli oma pikkuinen infinity uima-allas, mikä houkutteli viettämään aikaa myös hotellilla. Huoneen ovet kannatti pitää visusti kiinni, sillä aika ajoin pihallamme kävi vierailijoita läheisestä Monkey Forestista. Itse Monkey Forestiin emme edes menneet, kun poikia pelotti ajatus apinoista hyppimässä päälle.
Vaikka ihailimme riisiterasseja jo omalta hotelliltamme, niin kävimme kuitenkin katsomassa Tegallalanganin riisiterasseja noin 20 minuutin ajomatkan päässä Ubudista. Käyntimme jäi sielläkin hyvin pikaiseksi, kun taivas oli ukkospilvistä tummana ja rankkasade alkoikin juuri, kun pääsimme takaisin autolle. Ehkä säällä oli vaikutuksensa, mutta täälläkään ei muita turisteja ollut muutamaa enempää. Ubudissa on joka kulmalla tarjolla kuskeja autoineen tarjoamassa retkiä Tegallalangiin sekä sen vieressä olevalle kahvifarmille ja läheisille vesiputouksille. Me jätimme jälkimmäiset väliin, kun aikataulumme oli niin tiukka.
Kaksi yötä Ubudissa olikin aivan liian lyhyt aika. Haluaisin päästä uudelleen Ubudin seudulle, niin että aikaa olisi vähintään viikko. Haluaisin kävellä Campuhan Ridge Walking ja tutustua rauhassa temppeleihin, vaeltelemassa pikkukujilla ja riisipellon laidoilla, tehdä päiväretken Mount Baturille auringonnousussa, istuskella viihtyisissä kahviloissa ja käydä joogassa. Ne kaikki jäivät nyt tältä reissulta väliin ajanpuutteen ja osittain myös sateisen sään vuoksi. Minulle jäikin iso kaipuu päästä takaisin Balille ja Ubudiin. Nyt tuntuu ihan utopistiselta edes ajatella matkustamista, muuten kuin omissa muistoissa, mutta kun tämä pandemia on ohi ja maailma palannut raiteilleen, toivon pääseväni Balille uudelleen.
Näyttää tosi ihanalta! Fiilistely on varsinkin nyt ihan parasta, vaikka on se aina ollutkin. Minä matkasin viime vuonna niin paljon, että olinkin ajatellut keskittyä tänä vuonna hieman lähempiin kohteisiin. Näköjään se lähikohde on nyt sitten koti ja sen lähiympäristö. Mutta onneksi on monia menneitä matkoja, mitä fiilistellä.
Jo, minäkin olen kyllä aina tykännyt matkojen fiilistelystä sekä etu- että jälkikäteen. Yksi matkojen parhaista anneista on juurikin se, ettei matka pääty siihen, kun saapuu kotiin, vaan voi palata mielessä kaikkiin niihin ihaniin kokemuksiin vielä vuosienkin päästä. Tällaisena aikana on ihan kullanarvoista, että noita ihania kokemuksia on kertynyt useita.
Oli kiva lukea postaustasi ja verrata sitä omiin muistoihin vuodelta 1996. Silloin Ubud oli kylä, mitään kaupunki-ilmettä ei ollut ollenkaan. Monkey forest oli jo silloin ja kukot herättivät aamuisin kiekuntaansa 😬🤣
Oi, silloin Ubud on varmasti ollut ihana. Nytkin Ubudissa parasta oli se osa, joka oli pääkatujen ulkopuolella. Haluaisinkin palata tutkimaan juuri sitä kylämäisempää Ubudia, joka vieläkin löytyy jonkun kilometrin päässä keskustasta.
Näyttääpä kauniilta ja vehreältä! Ja nuo riisiterassit ovat kyllä upeita! Usein ”ruuhkaisestakin turistikohteesta” saa tosiaan viihtyisän, kun matkustaa vähän sesongin ulkopuolella.
Joo, se on totta, että kun uskaltaa lähteä sesongin ulkopuolella, niin kummasti on rauhallisempaa. Toki riskinä on sitten vähän huonommat säät.
Kiva artikkeli! Tulee itsellekin ikävä Bali. Toisaalta, kun katson nyt Suomesta länkkärikavereitteni elämää ja huolia Balilla, niin ei käy kateeksi. Ilmeisesti korona ei ole vielä pahasti eskaloitunut, mutta esim. muutaman päivän karantteeni iski kaikille asukkaille. Kukaan ei oikein tiedä, mitä tapahtuu ja esim. rikollisuuden pelätään kasvavan pandemian aikana, koska useampi paikallinen joutuu epätoivoiseen tilanteeseen. Saarella ollaan niin totuttuja syömään ulkona, että mm. eräs kaverini haeskeli nyt Facebookista jääkaappia. Meillä on suhteellisen hyvin asiat täällä Suomessa!
Asuin Balilla viime vuodesta neljä kuukautta, jonka aikana tein töitä etänä. Pääosin elin Canggussa, mutta on Ubudkin kiva paikka. Siellä on Monkey Forrestin vieressä bambusta rakennettu yhteistyötila Hubud, jossa saa kuunnella apinoiden rellestämistä katolla samalla kun optimoi suomalaisen asiakkaan nettisivuja. Se on aika uniikki kokemus. Suosittelen muillekin kuin lomailijoille!
Vau, tuo Hubud kuulostaa tosi hauskalta etätyötilalta. Kelpaisi mullekin. Olisi muutenkin hauska viettää Balilla muutama kuukausi, kuten sinulla oli mahdollisuus. Mutta varmasti ei tällä hetkellä ole ollenkaan auvoisaa länkkäreille eikä tietysti paikallisillekaan edes Balilla.
Minun Ubud jäi niin tyngäksi etten voi oikein edes sanoa olleeni siellä 😢
Siksi pystyn hyvin eläytymään kaipuuseesi. Balissa oli jotain maagista, joka sai ja saa kaipaamaan takaisin, jopa kaiken sen massaturismin keskelle. Oma matkanihan oli myös hiukan off season mutta minusta todella hyvään aikaan…ehkä vähän enemmän tilaa hengittää.
Jotain maagista Balissa tosiaan on. Ymmärrän hyvin niitä, jotka palaavat saarelle yhä uudelleen. Jäin haaveilemaan pidemmästä oleskelusta tuolla.
Olipa kiva nähdä kauniita Balin maisemia täältä kotoa käsin. Moni sanoo, että matkablogien lukijamäärät on vähentyneet, mutta minä ainakin tykkään nyt lukea juttuja ja katsoa matkakuvia enemmän kuin koskaan! Ne on pikamatkoja maailmalle, auringon pilkahduksia outoon arkeemme.
Minäkin tykkään katsoa muidenkin matkakuvia nyt, vaikka ei ole mahdollisuutta matkustaa. Ja aikaakin matkablogien lukemiselle on enemmän, kun moni asia on jäänyt arjesta pois, kuten työmatkat ja harrastukset.
Vaikka paljon ehdimmekin jo maailmaa ennen koronaa kiertää, niin Ubud on vielä näkemättä, tai siis henkilökohtaisesti kokematta. On ollut listoilla jo jonkin aikaa, mutta aina joku muu on ajanut edelle … haaveilen siitä edelleen, aikana jälkeen koronan …
Teillä on todellakin maailmaa kierrettynä melkoisesti. Eiköhän Ubudiinkin vielä pääse kurkistamaan jossain vaiheessa.
Ubud on minustakin omalla tavallaan viehättävä, vaikkakin melko kiireinen. Siinä on jotain taikaa nähdä pitkät liaanit roikkumassa autotien yläpuolella ja nähdä joki solisemassa talojen välissä. Ihana postaus.
En olemissään törmännyt vastaavaan luonnon ja ihmisen rakennelmien yhdistelmään kuin erityisesti Ubudissa. Hienoa, että ne liaanit ja joet saavat edelleen olla paikallaan, vaikka kaupunki kasvaakin.
Olipa hyvä kuvailu Ubudista! Itse olin myös nyt helmikuussa tuolla. Ubud on kyllä edelleen kolmen vierailun jälkeen aivan ihana paikka, mutta jotenkin ruuhkaisessa keskustassa tulee aina ikävä riisipeltomaisemia. Maalla taas tulee ikävä keskustan ihania kahviloita 😀 en tiedä, mihin majoittumalla nää kaks asiaa olis tasapainossa.