Traveldreaming

Meidän matkamme ensisijainen tarkoitus oli mennä ihastelemaan puoliapinoita makeja tai lemureita, miten niitä haluaakin kutsua. Keskilapsi (10v) on ollut rakastunut makeihin jo kolme vuotta ja tartuttanut ihastuksensa meihin muihinkin – viimeistään nyt kun näimme makeja luonnossa. Ensimmäisiä makeja pääsimme ihastelemaan jo samana päivänä kun saavuimme Madagaskarille, kun pysähdyimme Peyrieiras reptile farmilla matkalla Andasibeen. Farmilla meitä odotti opas, joka lähti johdattamaan meitä sademetsään. Kävelimme aukiolle, johon brown lemurin yleensä tulevat. Nyt makit eivät tulleet kutsusta huolimatta ja oppaamme lähti etsimään metsään piiloutuneita eläimiä. Jonkin ajan kuluttua hän ilmaantui ihan eri suunnasta kuin mistä oli lähtenyt ja pyysi seuraamaan. Kävelimme hetken matkaa polkua, mutta sitten hän sukelsi varvastossujensa kanssa alas jyrkkää kasvillisuuden peittämää rinnettä – ja me perässä. Rinne oli päivän sadekuuron jäljiltä märkä ja liukas ja vaikeakulkuinen jopa vaelluskengät jalassa. Vaiva kuitenkin palkittiin ja pääsimme ihailemaan paitsi brown lemureita myös kolmea sifakaa, jotka kyyhöttivät korkealla puun oksalla.

Reptiles farmilla näimme myös useita eri kameleontteja, mutta ne oli suljettu häkkeihin, mikä tuntui kurjalle. Farmilla olisi ollut myös erilaisia sammakoita, käärmeitä, liskoja ja ilmeisesti krokotiileja, mutta emme ehtineet nähdä niitä kun tuli pimeää ja meidän piti jatkaa matkaa Andasibeen.

 

Saavuimme Andasiben hotellille Vakona Forest Lodgeen umpipimeässä ajettuamme viimeiset puoli tuntia huonokuntoista pikkutietä. Meillä oli kaikilla kylmä, kun emme olleet tajunneet miten viileä ylängöllä on iltaisin. Olikin ihana päästä Lodgen ravintolan valtavan takkatulen ääreen illalliselle. Aamulla bungalowin ikkunasta kurkistaessani näin valtavan kauniin, sumun osittain peittämän hotellialueen.

Lähdimme heti aamupalan jälkeen ajamaan Mantadian kansallispuistoon, primary forestiin. Matkaa oli 20 km, mikä tarkoitti lähes 2h erittäin huonokuntoista ja kuoppaista tietä.  Primary forest on sademetsä, joka on mahdollisimman koskematon ja siellä puut ovat todella korkeita. Meillä oli jälleen paikallinen opas mukana ja hän varoitti, että täällä lemurit ovat vaikeammin havaittavissa, sillä ne ovat niin korkealla puiden latvoissa. Kävelimmekin pitkän tovin ja ihastelimme enimmäkseen lintuja, liskoja ja kasveja ennen kuin ensimmäiset lemurit tulivat näkösälle. Tälläkin kertaa opas jätti meidät odottelemaan muutamaan otteeseen lähtiessään yksin etsimään lemureita. Etenkin black and white ruffed lemur oli melkoisen etsiskelyn takana, mutta loistava opas bongasi kuin bongasikin muutaman yksilön.  Niiden perään kiivettiin ylös todella jyrkkää rinnettä monta kymmentä metriä. Lapset olivat jo vähän väsähtäneet reilun kolmen tunnin kävelyn jälkeen, mutta kun tieto lemureista saavutti heidät, kiipesivät he etunenässä jyrkkää rinnettä aivan innoissaan.

Brown lemurit löytyivät vielä matkalla takaisin autoille ja pikniklounaalle. Vaikka emme nähneetkään kovin monta lemuria, oli silti hienoa päästä koskemattomaan sademetsään. Poikkesimme myös kauniilla lammella, joka oli täynnä lumpeenkukkia. Muita ihmisiä ei tullut vastaan koko neljän tunnin aikana, jotka vietimme metsässä. Sen sijaan kuoppatien varrella takaisin Vakona Forest Lodgeen käveli paljon paikallisia matkalla Andasiben kylään. Matkaa sinne oli heidän kylistään 7-20 km riippuen mistä kylästä olivat.

Samana iltana meillä oli ohjelmassa yösafari läheiseen metsään, Voimma private forestiin. Se kuullosti omaan korvaan jopa vähän pelottavalta ja lapsetkin epäilivät etteivät uskalla lähteä. Metsä oli kuitenkin paljon matalampikasvuinen ja avarampi kuin Mantadian metsä ja retki oli oikein hauska. Keskimmäinen innostui bongailemaan kaiken maailman ötököitä polun varrelta. Näimme paljon erilaisia kameleontteja, muutaman hiirimakin eli mouselemurin ja lukuisan määrän öttiäisiä. Valitettavasti kuvat niistä jäivät enimmäkseen surkeiksi valon puutteessa. Hiirimakia oli mahdoton kuvata, sillä se todella oli hiiren kokoinen ja vilisti puunrunkoa hirvittävää vauhtia.

 

Kolmantena päivänä lähdimme taas aikaisin aamulla liikkeelle, tällä kertaa Analamazaotran secondary rain forestiin, joka oli selvästi muokattu turisteille sopivaksi valmiine kulkureitteineen. Turisteja bongasimmekin enemmän kuin makeja, vaikka paljon näimme myös niitäkin. Oli jotenkin hämmentävää edellisen päivän hiljaisuuden ja rauhan jälkeen nähdä niin paljon ihmisiä yhdellä kertaa. Siellä töllistelimme yhdessä kiinalaisturistien kanssa diadeem sifakoja, jotka olivat edellispäivään verrattuna todella lähellä puiden oksilla.

Meidän opas löysi myös kaksi päivisin nukkuvaa Wooly lemuria. Niitä saimme ihastella ihan rauhassa, kun muut oppaat eivät olleet niitä huomanneet. Olimme ihan hipihiljaa, jotta emme olisi häirinneet niitä.

Analamazaotrasta löytyy myös Indrejä, jotka ovat lemureista isoimpia. Ne ovat hännättömiä apinoita, jotka hyppivät valtavia loikkia puista toiseen. Indreillä on myös unohtumaton ääni, jota oppaat yrittivät matkia. Me saimme todistaa aitoa indrin huutoa, kun ne intoutuivat viestimään toisilleen. Ääni kantaa yli 2km ja voi vain kuvitella kuinka kova ääni oli kun seisoi ihan indrien alapuolella. Onneksi huuto ei kestänyt kauaa. Indrit viihtyivät puiden latvoissa ja niitä oli vaikea kuvata.

Makeja oli oikein kiva nähdä lähempää, mutta omasta mielestäni Mantadia oli hienompi kokemus, koska tuntui, että siellä makit olivat aidommassa ympäristössä kuin täällä turistien keskellä. Huomasin, että ainakin joillain sifakoilla oli panta kaulassa ja ilmeisesti niiden avulla oppaat löytävät ne.  Indreillä en huomannut pantoja enkä Wooly lemureilla.

Iltapäivällä pääsimme näkemään lemureita vieläkin lähempää, kun menimme Vakona Lodgen omalle Lemur islandille. Lemur islandilla on makeja, jotka ovat olleet joidenkin lemmikkejä ja Vakonan omistaja on pelastanut nämä lemmikit saarelle, jossa ne saavat elää vapaana. Makit inhoavat vettä ja siksi ne pysyvät saarella, vaikka mantereelle on vain 20m matkaa. Meidän kuopus itkeskeli matkaa edeltävänä iltana, että häntä pelottaa makit ihan hirveästi, jos ne hyppivät hänen päälleen. Lohduttelin, että makit ovat puissa, eivätkä tule päälle, ellet itse halua. Lemur islandilla sai syöttää makeja jos halusi ja kuopus oli ensimmäisenä jonossa. Brown lemurit olivat erittäin tuttavallisia saarella. Black and white ruffed lemur ja bamboo lemur tulivat ihan lähelle, mutta eivät hypi ihmisten päälle.

Ensimmäiseltä saarelta pääsi vielä toisella kanootilla vähän kauemmaksi ihailemaan rengashäntämakeja. Se taisi olla Keskilapsen unelmien täyttymys. Rengashäntämakit olivat erittäin uteliaita ja tulivat heti kanooteille tutkimaan tulijoita. Tällä saarella ei saanut poistua kanootista.

Päivän päätteeksi kävimme vielä krokotiilifarmilla, joka sekin kuuluu hotellille. Taas oli kameleontteja häkeissä, samoin Madagaskarin oma keskikokoisen koiran kokoinen petoeläin fossa, joka syö lemureita. Krokotiileja makoili joen varressa aitauksen sisällä. Jotenkin en oikein lämpene näille tarhatuille eläimille, etenkin kun ollaan maassa, jossa niitä on luonnonvaraisesti.