Browsing Tag

kotiinpaluu

Yleinen

Suomessa taas – mitä jäi käteen ja mihin seuraavaksi?

torstai, 29 joulukuun, 2016

Los Angeles jäi taakse viime viikolla, kun oli aika ahtaa kuuden kuukauden aikana haalimani tavara rinkkaan ja suunnata takaisin Suomeen joulunviettoon perheen ja ystävien luokse. Maailmalla vierähti taas puolisen vuotta, joka edellisten pidempien reissujen tavoin tuntui hujahtavan ohi jälleen uskomattoman nopeasti. Kirjoittelin ylös mietteitä siitä, mitä kuusi kuukautta Los Angelesissa opetti minulle sekä mitä jäin kaupungista kaipaamaan ja mitä en. Continue Reading

Yleinen

Reppureissulta takaisin Suomeen – ajatuksia kotiinpaluusta

keskiviikko, 7 lokakuun, 2015

Tasan vuosi sitten aloitimme seikkailun joka vei meidät viiteen maahan, tutustutti meidät uusiin kulttuureihin, antoi meille uusia ystäviä, huikeita kokemuksia ja ihania muistoja. Niin paljon ehdimme nähdä ja tehdä, että aika tuntui kuluvan hirmuista vauhtia. Paluusta Suomeen on nyt viisi päivää, ja vieläkin on vaikea käsittää että lähdöstä on kokonainen vuosi. Silloin Helsinki-Vantaan lentokentällä, lähdön kynnyksellä olo oli hieman epätodellinen ja sitä se on nytkin. Reissattiinko me tosiaan kokonainen vuosi maailmalla? Ja nytkö pitäisi sitten sopeutua takaisin tavalliseen arkeen? Ajattelin avata hieman tuntemuksiani siitä, miltä tuntuu palata kotiin vuoden mittaisen matkan jälkeen. Continue Reading