Browsing Category

Yhdysvallat

Australia Blogihaaste Instagram Travel Thursday Ruotsi Suomi Uusi-Seelanti Yhdysvallat

Matkailuaiheinen leikki sana-assosiaatioilla, tartu blogihaasteeseen! / IGTT

torstai, 1 kesäkuun, 2017

Kokeilin tässä eräänä päivänä leikkiä, jossa ajattelin maita ja kaupunkeja joissa olen käynyt ja poimin ylös ensimmäisen sanan joka mieleeni tuli ajatellessani vuorossa olevaa kohdetta. Jotkin asiat olivat sellaisia, joita moni varmasti ajattelee ja toiset taas vähän erilaisia. Huomasin erilaisten ruokaan liittyvien asioiden nousevan esiin aika monesti, vaikka ihmekös se että herkkusuu ajattelee matkaillessakin eri kohteissa avautuvia ruokamahdollisuuksia ja liittyyhän moneen paikkaan maukkaita ruokamuistoja. Luettuani kootut vastaukseni, ajattelin jakaa ne täällä blogin puolellakin. Tässä siis tilaisuus päästä kurkistamaan pääni sisälle ja ihmettelemään ajatuksenjuoksuani 😀 Continue Reading

Yhdysvallat

Vasquez Rocks – yksi Kalifornian huikeista luonnonpuistoista

maanantai, 3 huhtikuun, 2017

Kun asuu niinkin valtavassa kaupungissa kuin Los Angeles, sitä toisinaan kaipaa pientä hengähdystaukoa ainaisista ruuhkista, melusta ja väenpaljoudesta. Onneksi kohtuullisten välimatkojen päästä löytyy monenlaisia mielenkiintoisia ja maisemiltaan ainutlaatuisia luontokohteita, joita tutkiessa kaupungin kiiireistä on helppo hetkeksi irrottautua. Reilun 70 kilometrin päässä Los Angelesista sijaitseva Vasquez Rocks on kiinnostava kohde, joka houkuttelee luokseen ulkoilijoiden lisäksi TV-sarjojen ja elokuvien ystäviä. Alueen ainutlaatuiset kivi- ja kalliomuodostelmat ovat nimittäin toimineet taustana sadoille erilaisille produktiolle, joista tunnetuin taitaa olla Star Trek -sarja.   Continue Reading

Yhdysvallat

3 x hetki, jolloin Los Angeles tuntui elokuvakulissilta

lauantai, 28 tammikuun, 2017

Monelle Los Angelesista tulee ensimmäisenä mieleen pitkien hienohiekkaisten rantojen ja tuulessa huojuvien palmujen lisäksi Hollywoodin glamour ja kukoistava elokuvabisnes. Vaikka Los Angeles on todellisuudessa paljon muutakin kuin elokuvastudioita, julkkiksia, näyttäviä ensi-iltoja ja uraansa aloittelevia toiveikkaita näyttelijänalkuja, toisinaan en voinut välttyä hetkiltä, jolloin tuntui kuin olisin asunut keskellä valtavan elokuvan kulisseja. Tässä kolme esimerkkiä tilanteista, jolloin todellisuus tuntui sekoittuvan elokuvaan ja ympäröivä kaupunki vaikutti yhdeltä suurelta lavasteelta. Continue Reading

Yhdysvallat

Los Angeles ei ole helpoin kaupunki ottaa haltuun – puolivälin väsymystä havaittavissa

torstai, 20 lokakuun, 2016

Los Angelesissa asumista alkaa tässä kohtaa olla jo enemmän takana kuin edessä; aika tuntuu kuluneen hirmuista vauhtia. Viime viikkojen aikana on olo jostain syystä ollut aika väsynyt, eikä energiaa ole hirveästi riittänyt kaupungissa seikkailemiseen. Työpäivien jälkeen kotisohva ja Netflix on houkutellut monesti enemmän kuin kaupungilla kiertely tai uusien ihmisten tapaaminen. Sohvalla makoilu tuntuu kuitenkin välillä melkein rikolliselta kun ajattelee mitä kaikkea voisi samaan aikaan olla kokemassa ja näkemässä. Los Angeles on todella monipuolinen ja mielenkiintoinen kohde, mutta toisinaan kaupunki ja elämä täällä voi olla myös aika kuluttavaa. Haasteita arkiseen elämään asettavat muun muassa liikenneruuhkat, pitkät välimatkat sekä tarjonnan paljous. Continue Reading

Yhdysvallat

Kalifornian rannikkomaisemat hurmasivat Mugu Parkissa

keskiviikko, 12 lokakuun, 2016

Viime viikonloppuna oli taas aikaa käydä pienellä lenkillä kaupungin ulkopuolella. Suunnaksi otettiin Point Mugu State Park jonne ajeltiin reilu tunti länteen Los Angelesin Santa Monicasta. Ylöspäin viettävän polun huipulta avautuva maisema turkoosina läikehtivälle Tyynellemerelle todella palkitsi – helteessä patikoiminen oli jokaisen hikipisaran arvoista!  Continue Reading