Upeiden kokemusten, mieleenpainuvien maisemien ja uusien makuelämysten lisäksi reissailu on huippua myös siksi, että matkoilla tapaa usein mielenkiintoisia ihmisiä ja kuulee tarinoita erilailla eletyistä elämistä. En ole tyyppinä huippusosiaalinen mutta reissun päällä tutustun uusiin ihmisiin luontevammin ja mieleeni on jäänyt useampikin matkalla kohtaamani ainutlaatuinen persoona. Tässä muutama kertomus matkan varrelta!
— Seniorina maailmanmatkaajaksi: Gloria —
Syyskuussa 2011 lähdin ensimmäiselle pidemmälle reissulleni, kohti Dublinia jossa odotti puolen vuoden Erasmus-vaihto. Jännitin miten kaupunkiin asettautuminen sujuu ja löydänkö helposti uusia ystäviä. Pelkoni osoittautui nopeasti turhaksi, sillä ehdin viettää kaupungissa aikaa tuntematta sieltä ketään tasan sen verran kuin matka lentokentältä hostellille kesti. Saatuani tavarat paikalleen ja selattuani hetken matkaopasta, kanadalainen Gloria kutsui minut mukaan syömään tuttaviensa kanssa. Perinteisen pubi-illallisen aikana tutustuin Gloriaan ja hänen uusiin ystäviinsä, ihaniin vahvoihin naisiin eri puolilta maailmaa, jotka kaikki olivat toteuttamassa omia reissu-unelmiaan. Vaikken sitä silloin tajunnutkaan, tuo ilta varmasti osaltaan sai aikaan oman oivallukseni siitä, että minäkin haluan nähdä ja kokea maailmaa matkustellen. Gloria oli ihana esimerkki omien unelmien toteuttamisesta. Hän oli eläkkeelle jäätyään myynyt melkein kaiken omaisuutensa ja lähtenyt kiertämään ensin autolla Kanadaa ja sen jälkeen jättänyt autonkin taakse ja matkannut Eurooppaan. Toisinaan hän yöpyi hostelleissa ja toisinaan teki house sitting-keikkoja. Ja nautti. Uusista kokemuksista, maisemista, ihmisistä. Glorialta opin, että koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä toteuttamaan omia unelmiaan.
Vasemmalta oikealle: eteläafrikkalainen Gigi, Gloria, minä sekä australialainen Karen.
— Varaisovanhemmat Australiassa: Bev & John —
Australian itärannikolla, parin tunnin päässä Brisbanesta on maalaiskylä nimeltä Fordsdale. Saavuin sinne huhtikuun alussa pari vuotta sitten tehdäkseni pari viikkoa vapaaehtoistyötä majoitusta ja ruokaa vastaan pienellä luomufarmilla. Bussipysäkillä minua oli vastassa herttainen Bev, jonka seurassa olo oli alusta lähtien niin luonteva ja luottavainen, että tuntui kuin olisimme tunteneet jo iät ja ajat. Seuraavat pari viikkoa farmilla olivat yksi Australian reissuni kohokohdista. Tutustuin muihin reppureissaajiin ja elimme yhdessä tiiviinä perheenä. Töitä tehtiin tehokkaalla, mutta rennolla ja leppoisalla otteella – ilmapiiri oli täysin vastakkainen aiempiin farmikokemuksiini verrattuna, jotka olivat olleet aikamoisen stressaavia. Farmin isäntäpari, Bev ja John, kohteli meitä vapaaehtoisia kuin omia lapsiaan ja aloinkin ajatella heitä kuin asutralialaisina varaisovanhempinani omieni ollessa kaukana Suomessa. Töiden teon lisäksi vietimme aikaa yhdessä valmistaen illallista tai syöden yhdessä lähipubissa, katsellen leffoja ja nauttimalla iltapäivän teehetkistä. Illallisen jälkeen katsottiin usein yhdessä iltauutisia ennen nukkumaan menoa. Bev ja John olivat aidosti kiinnostuneita meidän tarinoistamme ja hyvinvoinnistamme ja yhdessä suunniteltiin tulevia reissuja, pohdittiin parisuhdeasioita, juteltiin kulttuurieroista ja naurettiin usein vedet silmissä. Lähdön hetki oli haikea, ja seuraavalla Australian reissulla olisi huippua käydä katsomassa, mitä näille ihanille ihmisille kuuluu.
Johnin kanssa pääsimme mukaan katselemaan lähikaupungin maalaismarkkinoiden tunnelmaa.
— Päättäväisyys, joka vei toiselle puolen maailmaa: Mira —
Uudessa-Seelannissa tapasin saksalaisen Miran, joka oli saapunut matkailemaan maahan reiluksi kuukaudeksi. Matkustimme saman Stray-bussin kyydissä ja huomattuamme olevamme samanhenkisiä, aloimme pian jutella ja viettää paljon aikaa yhdessä. Uusi-Seelanti oli ollut Miralle suuri, toteutumistaan odottava haave jo pitkään. Hänen arkeaan varjostivat monet terveydelliset ongelmat ja viimeisin Miran läpikäymä operaatio ennen matkaa oli vaativa avosydänleikkaus, josta toipuminen oli epävarmaa. Mira kuitenkin toipui hyvin ja vaikkei lääkäri sitä suositellutkaan, alkoi kuntonsa kohottua suunnitella matkaa josta oli haaveillut jo kauan. Ja siellä me tapasimme, Uudessa-Seelannissa, jossa Mira eli unelmaansa. Miran tarina on inspiroinut minua monesti tapaamisemme jälkeen. Vastoinkäymisistä huolimatta hän teki töitä unelmiensa eteen ja uskalsi lähteä, vieläpä yksin, vaikka moni olisi varmasti epäröinyt lähteä niin kauaksi kotoa epävarman terveydentilan takia.
— Los Angelesin suurin Suomi-fani: Norbert —
Viime vuonna havaitsin, että Los Angelesissa jos missä riittää mielenkiintoista porukkaa. Yksi mielenkiintoisimmista siellä tapaamistani ihmisistä on varmasti Norbert, joka usein suorastaan ällistytti minut Suomi-tietämyksellään. Olen vakuuttunut siitä, että alunperin Taiwanista lähtöisin oleva ja jo vuosikymmeniä Kaliforniassa asunut Norbert tietää Suomesta ja kotimaani historiasta varmasti valtavan paljon enemmän kuin minä. Tutustuin Norbertiin Couchsurfing-yhteisön kautta ja hän innostui kuultuaan että olen Suomesta. Norbert on ehkä suurin Suomi-fani jonka olen koskaan tavannut, mutta hän rakastaa myös Viroa ja on sitä mieltä, että Suomi (FIN) ja Viro (EST) ovat yhdessä kaksi maailman parasta maata (FINEST). Norbertilla oli usein mukanaan virolainen kissansa Sebastian, joka pääsi kuviin poseeraamaan Norbertin ystävien kanssa. Norbertilla oli myös mittava postimerkkikokoelma suomalaisia ja virolaisia merkkejä, joista hän tiesi uskomattoman paljon yksityiskohtia ja osasi kertoa mielenkiintoisia asioita maiden historiasta merkkien kautta. Mielestäni on huippua kun ihmisessä on persoonaa, ja Norbertissa sitä oli vaikka muille jakaa!
Minä ja Sebastian-kissa.
— Bonuskohtaamisia: karvaiset kaverit —
Vaikka matkoilla onkin huippua kuulla muiden reissaajien tarinoita, tutustua paikallisiin ja keskustella maailmanmenosta, kulttuureista ja milloin mistäkin, toisinaan parhaita ovat sellaiset uudet ystävät joiden kanssa ei tarvita sanoja lainkaan. Eläinrakkaana tutustun matkaillessa mielelläni myös uusiin eläinystäviin, useimmiten paikallisiin koiriin.
Elämäni rentouttavimpaa lomaa vietin Thaimaassa, Koh Phanganin saarella. Majatalon maskottina oli tällainen karvainen kaveri, joka selvästi osasi nauttia elämästä ja ottaa rennosti.
Jakesta tuli luottokaverini Kaliforniassa. Jake oli aina valmiina telttaretkelle ja lämmitti huomaavaisesti jalkoja kylminä öinä.
China ja Disco, ensimmäiset koirakaverit, joihin Australian vuonna tutustuin ja parin kuukauden farmijakson aikana näistä vauhdikkaista otuksista tuli rakkaita. Disco tosin nimensä mukaisesti oli aikamoinen ADHD-tapaus! 😀
Millaisia ihmisiä sinä olet tavannut matkoillasi? Kuulen mielelläni tarinoita kommenttiboksissa 🙂 P.S. Jos aihe kiinnostaa enemmän, myös Seikkailijattaret-sivustolla pohditaan nyt kohtaamisia maailmalla.
No Comments