Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yhdysvallat

3 x hetki, jolloin Los Angeles tuntui elokuvakulissilta

lauantai, tammikuu 28, 2017

Monelle Los Angelesista tulee ensimmäisenä mieleen pitkien hienohiekkaisten rantojen ja tuulessa huojuvien palmujen lisäksi Hollywoodin glamour ja kukoistava elokuvabisnes. Vaikka Los Angeles on todellisuudessa paljon muutakin kuin elokuvastudioita, julkkiksia, näyttäviä ensi-iltoja ja uraansa aloittelevia toiveikkaita näyttelijänalkuja, toisinaan en voinut välttyä hetkiltä, jolloin tuntui kuin olisin asunut keskellä valtavan elokuvan kulisseja. Tässä kolme esimerkkiä tilanteista, jolloin todellisuus tuntui sekoittuvan elokuvaan ja ympäröivä kaupunki vaikutti yhdeltä suurelta lavasteelta.

1. Palopostit, koulubussit ynnä muut arkipäiväiset asiat

Ensimmäisinä päivinä Los Angelesissa totuttelin vasta uuteen suureen kotikaupunkiini ja amerikkalaiseen kulttuuriin. Aluksi koko kaupunki näytti minusta yhdeltä suurelta kulissilta. Kotikatua reunustivat korkeat palmut, tiet olivat todella leveitä ja vastaan ajeli suuria katumaastureita, keltaisia koulubusseja sekä silloin tällöin vanhoja jenkkirautojakin. Taivaalla lenteli jatkuvasti lentokoneita ja helikoptereita. Dollaritkin näyttivät kädessä leikkirahalta ja lisäsivät kummallista vaikutelmaa. Pian totuin uuteen valuuttaan, palmuihin ja muihin arkipäiväisiin asioihin, mutta elokuvamaisuus palasi mieleeni aina kun kadulla sattui vastaan ihan tavallinen paloposti. Niitä on vilahdellut jenkkileffoissa- ja sarjoissa niin monesti, että leffaviboilta ei voinut välttyä. Koulubusseista taas tuli mieleeni aina Everwood-sarja ja leppoisa bussikuski Irv.

bussi

2. Paikallinen High School

Työkaverini lapsi opiskelee paikallisessa High Schoolissa ja on mukana koulun kuorotoiminnassa. Sain kutsun tulla kuuntelemaan kuoron talvikonserttia ja niinpä konsertti-iltana suunnistin kohti koulua ja sen juhlasalia. Paikan päällä oikean rakennuksen löytäminen osoittautui ensin hieman hankalaksi, sillä kampus oli suuri ja aidattu, enkä heti löytänyt sisäänkäyntiä. Lopulta seurasin erästä pariskuntaa ja löysin reitin keskelle kampusta. Tuntui kuin olisin uponnut yhteen niistä O.C.-sarjan kohtauksista, jossa päähenkilöt (muistattehan Sethin, Ryanin & kumppanit?) syövät koululounasta kampuksella. Ulkona olevat pöydät aurinkovarjoineen, ympärillä kohoavat koulurakennukset ja leveät portaikot sekä nurkan takana avautuva jenkkifutiskenttä saivat aikaan taatun kulissifiiliksen.

redondoYksi O.C:n kuvauspaikoista on Redondo Beach.

3. Takaa-ajo helikopterilla

Eräänä viikonloppuna olin viettämässä leppoisaa lauantaipäivää Venice Beachilla kierrellen rantabulevardia ja katsellen värikästä kaupunginosaa ja sen asukkaita. Ilan pimetessä suuntasin läheiselle bussipysäkille aikeissa matkustaa takaisin kotiin ja istuin alas odottamaan seuraavaa bussia. Yläpuolella lenteli helikopteri, mikä on Los Angelesissa ihan normaalia, mutta tämä kopteri jäi kiertelemään pitkäksi aikaa samaan kohtaan, valonheittimen kiilan pyyhkiessä alla olevia katuja. Viereisen risteyksen valot olivat juuri vaihtuneet punaisiksi, kun risteyksen yli ampaisi suuri musta katumaasturi renkaat vinkuen jättäen jälkeensä vain voimakkaan palaneen kumin käryn. Helikopterin suunnatessa valonsa auton ajamalle kadulle mietin mielessäni vain ”yep, this just happened”, ja hyppäsin bussiin ja kohti kotia. Elokuvafiilis tuli myös silloin, kun presidentinvaalien jälkeen kävin ystävien kanssa katsomassa Downtownissa järjestettyä mielenosoitusta. Tuskinpa enää kovin monesti tulen itse olemaan helikopterin valokeilassa!

P6290047_picmonkeyed

Toisinaan sitä löytää itsensä keskeltä oikeaa elokuvaa. Ensimmäisellä viikolla satuin kävelemään Santa Monican laiturilla, kun huomasin olevani keskellä elokuvan kuvauksia. Sivukorvalla kuulin leffan nimen, mutten enää muista sitä eivätkä näyttelijätkään näyttäneet tutuilta. Ehkäpä naamani löytyy nyt jonkun elokuvakohtauksen taustalta?

Seuraa reissujani myös somessa!

Tiedot uusista postauksista saat helpoiten tykkäämällä blogin fb-sivuista. Instagramista minut löytää nimimerkillä @llaurasofiia.

 

You Might Also Like

55 Comments

  • Reply Merituuli sunnuntai, tammikuu 29, 2017 at 11:47

    Hauska vinkkeli postaukseen :). Muistan myös kerran vastaavan kokemuksen Floridasta, kun ajoimme jossain tiellä ja yllä heilui tuulessa lankojen varassa liikennevalot. Ihan kuin Twin Peaksissä.

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:18

      Floridassakin olisi kiva käydä, ja katsoa pitääkö ne omat televisiosta muodostuneet mielikuvat paikkansa 🙂 Twin Peksia ei tullut koskaan katsottua!

  • Reply Teija / Lähdetään Taas sunnuntai, tammikuu 29, 2017 at 12:51

    Voih, tulee niin 20 vuoden (apua, miten aika rientää) kielikurssi Kaliforniassa mieleen. Me nähtiin silloin Baywatchin kuvaukset ja Arnold Schwarzeneggerin auto 😀

  • Reply Janni / Lentopelko sunnuntai, tammikuu 29, 2017 at 13:00

    Kiva postaus, voin niin samaistua tohon keltaiseen koulubussiin! Jos tollanen tulis vastaan, olisin niin leffafiiliksissä. 😀 Miksei Suomessa oo tollasia koulubusseja, saatais tännekin vähän piristystä harmaaseen arkeen!

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:20

      Kiitos Janni! 🙂 Näin noita busseja heti ekoina päivinä ja saivat kyllä aikaan vähän epätodellisen fiiliksen 😀 Joo Suomeenkin voisi tulla kivemman värisiä busseja, piristystä keskelle talvea ja erotttuisivat paremmin!

  • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, tammikuu 29, 2017 at 17:28

    Jännästi meksikonlokki kuvassa. No joo, sellainen leffafiilishän siellä tulee ja päin vastoin, nyt kun näkee leffan Los Angelesista, niin tulee sellainen fiilis, että olisi taas kotona siellä. Mutta siis tuossa koulubussissa olen ajanut ainoastaan Perussa, ihme ja kumma. Siinä on myös takana sellainen läpyskä, joka asettautuu sivulle ja siinä lukee ”stop” ja silloin ei bussia saa ohittaa, tai saa varmasti jonkin elinkautisen tai jotain.
    Minulla ei ole osaa eikä arpaa mihinkään kuvauksiin ja ehkä mukavin filmitähti ja samalla ainut filmitähti, jonka siellä tapasin oli yksi koira, joka oli Paluu Tulevaisuuteen III:ssa.

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:22

      Tämä oli oikein poseeraajalokki, eksyi moneen kuvaan! Mulla on vielä katsomatta La la land, kiinnostaa nähdä se erityisesti juuri tuttujen maisemin takia. Huomasinkin niissä busseissa tuommoiset läpyskät, mutta bussin kyytiin en päässyt, se olis ollut kyllä kokemus! Mahtavaa että olet tavannut filmitähtikoiran 🙂

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi sunnuntai, tammikuu 29, 2017 at 18:34

    Voi, en ole koskaan nähnyt mitään elokuvien kuvauksia oikeasti. Tai no yhden Italiassa, mutta jotain saippusarjaa ei ehkä lasketa. En muuten ole koskaan nähnyt keltaista koulubussiakaan : )

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:23

      Mielenkiintoista oli kyllä seurata tuota kuvausprosessia. Nyt vaan bongailemaan busseja kun seuraavan kerran suuntaan otolliselle suunnalle 🙂

  • Reply Terhi / Muru Mou sunnuntai, tammikuu 29, 2017 at 22:07

    Tuo takaa-ajo helikopterilla kuulostaa kyllä niin leffameiningiltä! Mutta näköjään se ei sittenkään ole ihan täysin tuulesta temmattu leffoihin… Nuo korkeat palmut on kyllä niin Kaliforniaa! 🙂

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:24

      Aika villiltä se tuntui, ja sitten toisaalta taas kumman normaalilta, kun helikoptereita pörräili muutenkin koko ajan. Jep, palmut tulee heti mieleen Kaliforniasta!

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana sunnuntai, tammikuu 29, 2017 at 22:13

    Me nähtiin keltainen koulubussi matkalla Miamista Keyseille. Ja tosiaan: kun koulubussi pysähtyi, sivussa oleva lärpäke ”STOP” tuli eteen, eikä kukaan saanut ohittaa autoa. Mutta noita kahta ekaa sarjaa mä en ole katsonut.

    Kerran osuttiin Times Squarella New Yorkissa Nicholas Cagen tähdittämän leffan kuvauksiin, mutta se oli ihan nopea autoilukohtaus vaan.

    Mutta haluaisin kovasti käydä Los Angelesissa. Jo New Yorkissa oli kuin olisi elänyt leffa-/ ja sarjakulisseissa, voin vaan kuvitella miten epätodelliselta tuntuisi LA:ssa

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:25

      Seuraavaksi oliskin hauska käydä New Yorkissa ja vertailla vähän rannikoiden eroja. Varmasti tulis kyllä kulissifiilis Nykissäkin.

  • Reply reissaaja1 maanantai, tammikuu 30, 2017 at 12:55

    Pari vuotta sitten viivyimme Kaliforniassa hieman pidempään ja silloin todellakin tuntui siltä, että on jossakin isossa elokuvassa mukana. LA on niin monesta leffasta ja sarjasta tuttu, ettei sieltä meinaa löytää nurkkaa, joka ei jo jossain olisi nähty/käytetty. 😉

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:27

      Totta, siellä kuvataan kyllä koko ajan jotakin ja nyt matkan jälkeen olen alkanut kiinnittää ihan eri lailla huomiota leffa/tv-kohtauksiin jotka sijoittuvat Losiin. Juuri katsoin esim. Sinkkuelämää- leffan ja siellähän Samantha käveli Beverly Hillsissä ulos juuri saman Guccin liikeen ovista, jonka edessä itsekin poseerasin (sisään liikkeeseen ei tosin ollut asiaa tällä budjetilla :D)

  • Reply Laura/ Irtiottoja Maailmalle maanantai, tammikuu 30, 2017 at 14:16

    Voin vain kuvitella kuinka LA tuntuu alkuun yhdeltä suurelta elokuvakulissilta, sen verran on kaupunkia kuitenkin ruudulla nähty vuosien varrella. Tuo renkaat ulvoen pakoon helikopteria-tilanne on varmasti sellainen, että katselisin varmasti pitkään kuumeisesti ympärilleni, koittaen löytää sen kuvausryhmän jostain läheltä, eihän tuollaista nyt odota todistavansa ihan oikeasti, mutta välillä näinkin! 🙂

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:28

      Ei näkynyt kuvausryhmää tällä kertaa, hyvin olivat piiloutuneet jos paikalla olivat 😀 Tai ehkä sitä kuvattiinkin sieltä kopterista? 😀

  • Reply Rosita maanantai, tammikuu 30, 2017 at 15:57

    Hih, leikkirahadollarit ??

    Vähän siistiä, että pääsit leffaan!

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:29

      Joo, tuntui kuin olisi saanut rahaa Monopoly-pelistä 😀 Tästä se leffaura alkaa kun joku kykyjenetsijä mut bongaa!

  • Reply Pirkko / Schildt maanantai, tammikuu 30, 2017 at 17:03

    Nuo koulubussit ovat kyllä ikonisia – niitä näkee myös Väli-Amerikassa, sillä niitä varmaan käytettyinä dumpataan sitten sinne köyhempiin maihin.

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:31

      En tiennytkään, että busseja löytyy Väli-Amerikastakin, niinkuin joku muukin tässä mainitsi. Ihan loogista kyllä, kun sitä nyt ajattelee, päätyvät varmaan sinne sitten tietyn iän saavutettuaan.

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas maanantai, tammikuu 30, 2017 at 21:20

    Hei mullakin tuli dollareista mieleen monopoli peli! Koulubusseja itsekin kuvailin Kuubassa Nycissä sitten tajusin, että ne kuuluu Amerikkaan. Eipä ole juuri tullut osuttua filmiryhmään, paitsi Hesassa joskus Aki Kaurismäen kuvausryhmään.

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:32

      On se kyllä kumma valuutta. Mutta ykkösen setelit oli yllättävän käteviä vaikka aluksi kummastelin. Aina sitä vaan erehtyi luulemaan että lompakossa on suuretkin määrät käteistä ja sitten ne olikin vain ykkösiä kaikki 😀

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta tiistai, tammikuu 31, 2017 at 16:57

    Voin niin samaistua tuohon leffafiilikseen 😀 meidän reissulla koin kanssa ihan samoja elämyksiä ja me vielä asuimme melkein koko viikon Mc arthur / westlake metroaseman lähettyvillä 😀 Siellähän sitä helikopteria ja huumehörhöä pääsikin näkemään 😀 😀 Uskomaton kaupunki <3

  • Reply Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog tiistai, tammikuu 31, 2017 at 19:48

    Losissa ei voi takuulla välttyä leffafiilikseltä, ovat ne kadut ja maisemat niin monista leffoista tuttuja, sama juttu NY:n kanssa!

    Me olemme sattuneet muutaman kerran paikalle leffan kuvauksiin Italiassa, mutta mieleenpainuvin tilanne oli kuitenkin ihan tosielämää, joka tuntui leffakohtaukselta. Istuimme nimittäin vuosia sitten Italiassa pankin edustalla ja paikalle kurvaa rahankuljetusauto. Panssaroidusta autosta ryntää agenttityyliin ulos neljä miestä, täysissä luotiliivivarustuksissa pistoolit ja konekiväärit tanassa. Meinasi siinä jo ruveta kylmäämään, mitä tapahtuu, kunnes selvisi, että ihan ’normaali’ turvaproseduuri tässä vaan on menossa, kun viime aikoina oli ollut seudulla paljon pankkiryöstöjä…. Taisivat rahakuljetuksen miehet ottaa kaiken ilon irti mahdollisuudesta leikkiä agenttia, sen verran näyttävin liikkein paikalle saapuivat” 😀

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:34

      Olisi hauska käydä nyt New Yorkissa ja katsoa tuleeko samanlainen fiilis! Oho, aika huolella olivat varustautuneet rahankuljetusta varten, olisin varmaan itsekin katsonut kahteen kertaan että hetkinen 😀

  • Reply Johanna Hulda tiistai, tammikuu 31, 2017 at 20:41

    Oi, noissa vanhoissa koulubusseissa tuli matkusteltua pitkin Väli-Amerikkaa! Penkit olivat tosiaan koululaisille sopivamman kokoisia. 🙂 Oliko jenkkiläisessä high schoolissa ne kaapit käytävillä? Jotenkin tulee ekana mieleen sellaiset kaikista leffoista ja sarjoista mitä on katsonut!

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:35

      Olispa hauska päästä matkustamaan tuollaisessa, pitänee siis suunnata Väli-Amerikkaan! En käynyt high schoolissa sisällä kuin siellä juhlasalissa, joten en osaa sanoa kaapeista. Itsekin tulee kyllä heti ne mieleen, niin monessa kohtauksessa niiden luona aina hengaillaan.

  • Reply Katja/jumalainenseikkailu keskiviikko, helmikuu 1, 2017 at 19:55

    Aika villi meininkin siellä 😀 Kyllähän noin utopistista paikkaa täytyy lähteä joskus katsomaan!

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:36

      Onhan siellä vähän eri meininki kuin täällä koti- Suomessa, täytyy myöntää 😀 Tylsää ei tule!

  • Reply Outi torstai, helmikuu 2, 2017 at 12:47

    Helikopteritakaa-ajo kuulostaa niin leffakohtaukselta! Hurjaa menoa siellä Jenkkilässä 😀 Nicaraguassa tuli ajeltua noilla amerikkalaisilla koulubusseilla, jotka ajoivat ihan tavallisen bussiliikenteen virkaa. Silloin saattoi lauleskella ihan tosissaan ”Linja-autossa on myös tunnelmaa” -biisiä. Sitä niissä todella oli!

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:37

      Aika epätodellinen hetki se kyllä oli! Toivottavasti joskus pääsen vielä koulubussin kyytiin kokemaan itsekin sen tunnelman 😀

  • Reply Tiia/ReiseReise torstai, helmikuu 2, 2017 at 18:51

    Joo mulla oli vähän samanlainen olo San Franciscossa, siellä näkyi kanssa keltaisia koulubusseja ja tietysti dollareita oli hauskaa pitää kädessa, kun ne on niin ”tuttuja”. Mitä muuten pidit SF:sta?

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, helmikuu 3, 2017 at 12:39

      Rakastuin San Franciscoon! Oikeastaan se tuntui paljon enemmän ”omalta” paikalta kuin LA, mutta toisaalta olin siellä vain muutaman päivän ja Losissa useamman kuukauden joten ei voi oikein vertailla. San Franciscossa oli ihanaa kun pääsi pitkästä aikaa liikkumaan paikasta toiseen kävellen. Lisäksi ihastuin mm. niihin upeisiin viktoriaanisiin taloihin, kirppistarjontaan ja Alcatrazin saareen. Pitää ehdottomasti päästä uudestaan 🙂

  • Reply olenjoki perjantai, helmikuu 3, 2017 at 15:09

    WoW!!! 6 kuukauden mittaisen matkan! Hienoa! Mielestani, että tänä aikona voisit käydä kaikkia kiinnostavia paikkoja Kaliforniassa 🙂
    Vai ei ollut riittävän ajan kulua? Aiottee tänä vuonna jällen mennä Los Angelessa vai San Franciscossa? Odotamme uutta matkaa Yhdysvaltoihin 😉

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, helmikuu 7, 2017 at 10:34

      Kyllähän kuudessa kuukaudessa aika paljon ehti nähdä, mutta paljon jäi vielä nähtävää seuraaville kerroillekin 🙂 Haluaisin matkustaa uudelleen San Franciscoon mutta en vielä tiedä milloin. Yhdysvaltoihin haluan uudelleen jonakin päivänä! 🙂

  • Reply Lotta | Watia.fi perjantai, helmikuu 3, 2017 at 15:39

    Mulla on Yhdysvalloissa melkeen aina sellanen fiilis, että on leffassa. Kaikki on jotenkin niin tuttua! Mut enpä ole vielä takaa-ajoa päässyt todistamaan. Jännää!

  • Reply Laura's Itinerary perjantai, helmikuu 3, 2017 at 20:23

    Hehe, hauskoja suht stereotypisiä Jenkki-leffa tilanteita 😀 Toisaalta hauskaa, ettei totuus olekaan niin kaukana sitten elokuvamaailmasta 😀

  • Reply Mira / Exploras lauantai, helmikuu 4, 2017 at 15:15

    Kiva idea tãssä tekstissä – ja toki hyvin paikkaan sopiva ?. Varmasti myös mukava paikka asua?

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, helmikuu 7, 2017 at 10:26

      Vähän erilaista näkökulmaa välillä, tätä oli hauska kirjoittaakin 🙂 6kk oli mulle aika sopiva pätkä Losissa, en muuttaisi varmaan pysyvästi asumaan koska en kokenut ihan omaksi paikaksi. Tästäkin pitäis varmaan kirjoitella postaus 😀

  • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, helmikuu 4, 2017 at 15:55

    Kalifornia on vielä näkemättä, mutta jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin reilun vuoden päästä voin sanoa käyneeni siellä. Leffakuvaukset taitavat olla siellä arkipäivää 🙂

  • Reply Kohteena maailma / Rami lauantai, helmikuu 4, 2017 at 16:54

    Itse en olen törmännyt Jenkeissä helikopterilla takaa-ajoon, mutta muutamaan poliisiautoilla suoritettaviin. Samaten on tullut törmättyä muutaman kerran leffan kuvauksiin Jenkeissä, joskin viimeksi niin tapahtui Turussa käydessä 🙂 LA on mielenkiintoinen paikka ja itsestä eniten ihmetytti se ”palmukatu”, joka on jokaisessa leffassa. Ihmetystä lähinnä siksi, että Losissa niitä on tasan yksi ja jokaiseen elokuvaan se pitää laittaa 😀 Luulin meinaan, että niitä on jokapuolella.

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, helmikuu 7, 2017 at 10:29

      Turussakin taidetaan kuvailla aika paljon leffoja! Palmuistaan se LA tunnetaan vai mitenkä se meni 😀

  • Reply Meidän matkassa / Monna lauantai, helmikuu 4, 2017 at 17:52

    Osaan samaistua! 😀 Ensimmäistä kertaa kun kävi Jenkeissä tuli samanlaisia fiiliksiä, tosin kaupunkina oli New York ja aika monen leffan kohtauksia välkkyi näkökentässä, pitihän sitä käydä myös melko kuuluisia Sinkkuelämää Carreyn portaillakin. 🙂 Oon O.C. Yksi teiniaikojen lempisarjoista <3 Noihin maisemiin haluaisin kyllä itsekin vielä päästä!

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, helmikuu 7, 2017 at 10:30

      Oi mäkin haluaisin käydä Carrien portailla, tässä on ollut Sinkkuelämää- maratoni meineillään niin New York on alkanut houkuttaa entistä enemmän!

  • Reply Tanja / Tanjan matkassa lauantai, helmikuu 4, 2017 at 19:06

    Siis Losissa ei voi mennä minnekään, ilman että jostain muistuu joko telkkarisarja tai leffa mieleen. Beverly Hills sai oman sydämen sykkimään tavanomaista nopeampaan 😀 Oon sitä ikäpolvea, joka eli nuoruutensa sen ohjelman parissa.

  • Reply Kaisa lauantai, helmikuu 4, 2017 at 19:25

    Hauskoja havaintoja 🙂 Ja sellaisia mihin ei riitä vaan pieni pyrähdys vaan kaikkea tätä ehtii tapahtua vasta kun on vähän pitempään oleskellut paikan päällä.

  • Reply Heidi / Fiiliksiä & hetkiä lauantai, helmikuu 4, 2017 at 23:21

    Hauskat hetket, noin se varmasti siellä tosiaan tuntuu 🙂 Mulle LA on vielä Jenkeissä käymättä, mutta ehkä tuolla joskus pääsee noitakin kokemaan itse 🙂

  • Reply Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi sunnuntai, helmikuu 5, 2017 at 01:24

    voin niin kuvitella – muistan kun itse kävelsin sisään siitä kanjonista Petrassa enkä oikein missään vaiheessa saanut muistutettua itselleni, etten todellakaan kävelle jossain Indiana Jones-leffan studiolavasteissa vaan oikeasti olemassa olevassa paikassa <3

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, helmikuu 7, 2017 at 10:31

      Petra on varmaan myös aika epätodellisen tuntuinen kohde, siellä pitää päästä kyllä käymään!

  • Reply Liza in London sunnuntai, helmikuu 5, 2017 at 19:04

    Hauska postaus! Lontoossa tulee myös elokuvafiilis aika usein, ja monesti tätä on tietysti LA:n tapaan myös kulissina käytetty. Viimeksi pari viikkoa sitten uutta Sherlockia kuvattiin meidän yliopistolla, haha!

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, helmikuu 7, 2017 at 10:32

      Totta, Lontookin on tuttu niin monista produktioista. Ihanaa vaihtelua tavalliseen koulupäivään 😀

    Leave a Reply