Monelle Los Angelesista tulee ensimmäisenä mieleen pitkien hienohiekkaisten rantojen ja tuulessa huojuvien palmujen lisäksi Hollywoodin glamour ja kukoistava elokuvabisnes. Vaikka Los Angeles on todellisuudessa paljon muutakin kuin elokuvastudioita, julkkiksia, näyttäviä ensi-iltoja ja uraansa aloittelevia toiveikkaita näyttelijänalkuja, toisinaan en voinut välttyä hetkiltä, jolloin tuntui kuin olisin asunut keskellä valtavan elokuvan kulisseja. Tässä kolme esimerkkiä tilanteista, jolloin todellisuus tuntui sekoittuvan elokuvaan ja ympäröivä kaupunki vaikutti yhdeltä suurelta lavasteelta.
