Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yhdysvallat

UCLA vs UNLV – Jenkkifutista katsomassa Los Angelesissa

tiistai, syyskuu 27, 2016

Amerikkalainen jalkapallo – siinä laji, jota en ole eläessäni seurannut. Seuraan urheilua ylipäätään todella vähän MM-jääkiekkoa lukuunottamatta mutta olen huomannut, että ulkomailla urheilutapahtumissa käynti on kuitenkin hauskaa ja erinomainen tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin. Siksipä en miettinyt kahta kertaa, kun paikallinen kaveri pyysi mukaansa yliopistotason matsiin eräänä viikonloppuna!

2

Vastakkain asettuivat toinen Los Angelesin joukkueista, UCLA Bruins, sekä Las Vegasin joukkue UNLV Rebels. Ajatuksena oli vilkaista pelin sääntöjä hieman etukäteen, mutta muut kiireet veivät voiton ja tyydyin kämppiksen selostamaan pikakurssiin jonka ohessa opin UCLA:n kannattajien 8-clap kannatustaputuksen. Peli pelattiin Pasadenassa sijaitsevalla Rose Bowl-stadionilla, joka on Bruinsien kotistadion.

1

Amerikkalainen tuttuni on UCLA:n käynyt ja seuraa edelleen kotijoukkueensa pelejä; college football näyttää olevan Amerikassa hyvin seurattu laji ammattilaisliiga NFL:n ohella. Tässäkin pelissä katsomossa oli kiitettävästi väkeä, vaikkei stadion täynnä ollutkaan. Kaverilta saimme ohjeeksi välttää pukeutumista punaiseen (USC:n eli Los Angelesin toisen joukkueen väri) ja laittaa päälle mieluiten jotain sinistä tai keltaista. Sinisessä paidassa ja sinikeltaisessa lainalippiksessä tuntui vähän siltä kuin olisi kannattanut Ruotsin joukkuetta 😀

495

Tunnelma katsomossa oli tiivis ja penkkirivit kapeat. Peliin oli aluksi vaikea keskittyä kun katse kiersi ympäri suurta stadionia ja kaikenlaista oheistoimintaa cheerleadereista juomien ja ruokien myyjiin. En voinut lakata ihmettelemästä myöskään stadionin takana siintäviä kauniita San Gabriel- vuoria, jotka laskeva aurinko värjäsi kauniisti. Katsomossa istuva väkijoukku oli tosiaan puketumiseltaan hyvin sinisävyinen ja eräs mies joka oli erehtynyt puketumaan punaiseen, sai niskaansa suuren buuaus-kuoron ohi kulkiessaan.

76

Täytyy myöntää että pelin säännöt ovat minulle edelleen harvinaisen epäselvät 😀 Pelin tunnelmaa fiilistellessä ja ihmisiä katsellessa sen seuraaminen vähän unohtui. Vieruskaverilta kyselin kuitenkin välillä mitä tapahtuu ja miksi ja opin edes sen että pelin päätuomari on se, jolla on valkoinen lippis. Peli katkesi usein ja monesti pelaajat olivat nurmella yhdessä kasassa. Tämä on se kuva, joka minulla amerikkalaisesta jalkapallosta etukäteen oli mutta tapahtui kentällä painimisen lisäksi toki muutakin. Opin (ja varmistin Wikipediasta) että hyökkäyksen tulee edetä 10 jaardia neljällä yrityksellä ja jos edellä mainittu onnistuu, joukkue saa uudet neljä yritystä seuraavien jaardien etenemiseen. Touchdowniin (maali) pyritään ja lisäpisteitä voi saada potkaisemalla pallon kentän päädyssä olevan haarukan läpi. Quarterbackkinä (pelinrakentaja, wikipedian mukaan ”pelin aivot”) pelaavan jäsenen rooli on yksi joukkueen tärkeimmistä. Toki peliin sisältyy paljon muitakin sääntöjä ja kommervenkkejä, mutta tässä ne jotka minä ehdin omaksua lauantaisen pelin aikana.

3_p8

Ottelun pituus on 60 minuuttia ja se on jaettu neljään neljännekseen. Toisen neljänneksen jälkeen kentälle marssi valtava määrä cheerleadereita puoliaikashowta varten, koulujen soittokuntien säestäessä esitystä. Hieno esitys oli tämäkin, vaikka ei vetänytkään vertoja Super Bowl- matsien kuuluisalle showmeiningille. Aussivuonna en tullut katsoneeksi varsinaista peliä, mutta puoliaikashow katsottiin porukalla ja esiintymässä taisi olla Katy Perry.

101112131415

Ilta pimeni pikkuhiljaa ja stadionin valot syttyivät. Yleisön joukossa kierteli jenkkileffoista tuttuja kaupustelijoita myymässä popcornia, hattaraa, pitsaa ja juomia. Suurella screenillä pyöri pelaajien tähdittämiä filminpätkiä joilla nostatettiin tunnelmaa ja kannustettiin lisäämään ääntä omalle joukkueelle hurratessa. Perinteistä kiss camiä ei tällä kertaa nähty, mutta dance cam sen sijasta.

161718

Ilta päättyi UCLA Bruinsien voittoon ja fanit olivat tyytyväisiä. Stadionin ulkopuolelle päästyämme alkoivat vielä ilotulitukset, joista en ehtinyt ottaa kuvaa väitellessäni laukkunarikan työntekijän kanssa siitä, onko minun laukkuni tosiaan minun (olin lopulta tarpeen vakuuttava ja sain omani takaisin :D). Jalkapallomatsi oli hauska elämys ja olen tyytyväinen että tämäkin periamerikkalainen tapahtuma tuli koettua. Lipuista maksoimme 42 dollaria, paikoista jotka sijaitsivat ylempänä katsomossa kentän päätykulmassa. Mielestäni kentälle näki näiltä paikoilta ihan tarpeeksi hyvin, varsinkin ensikertalaisena kun tarkoitus oli lähinnä kokea tunnelma stadionilla.

Jos olet suuntaamassa samanlaiseen tapahtumaan, kannattaa paikalle saapua hyvissä ajoin, sillä yleisön siityminen metallinpaljastinten läpi stadionille kestää. Ennen peliä voi myös saapua fiilistelemään alueen tunnelmaa jo etukäteen ja katsella miltä näyttävät amerikkalaisten ”tailgate partyt” (takaluukkujuhlat? :D). Kyseessä on siis juomien ja ruokien yhdessä nauttiminen parkkipaikalla autojen avonaisten takaluukkujen luona, ennen stadionille illan päätapahtumaa varten siirtymistä.

Lisää juttuja Losista tulossa, pysy toki kuulolla 🙂 Otan mielelläni myös vastaan vinkkejä kaupungin kiertelyyn. Sosiaalisen median kanavista kannattaa muistaa Insta ja Snapchat, joista löydyn minimerkillä @llaurasofiia, sekä tietenkin blogin fb-sivut.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply