Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yhdysvallat

Ensivaikutelmia Losista

torstai, 30 kesäkuun, 2016

Ensimmäinen päivä Losissa on nyt takana ja olen ehtinyt tutustumaan amerikkalaiseen kulttuuriin pintaraapaisun verran. Lentokoneen myöhästymisen takia muutaman tunnin pidemmäksi venynyt matka uuvutti, mutta nukuin yön hyvin ja heräsin aikaisin aamulla pirteänä tutkimaan uutta kaupunkia. Täällä olo tuntuu vielä vähän epätodelliselta.. melkein kuin olisi tipahtanut keskelle elokuvan kulisseja! 

P6290009_picmonkeyed

Otin lentokentältä shuttlebussin asunnolle kaupungin läntiseen osaan, jossa asun ensimmäisen kuukauden. Kuski oli varsin puhelias ja matkan aikana keskusteltiin muun muassa lähestyvistä presidentinvaaleista, sekä Suomesta ja Brexitistäkin. Asunto löytyi ongelmitta ja vastassa oli mukava kämppis. 24 tunnin matkustamisen jälkeen sänky veti puoleensa ja uni maistui. Aamulla heräsin aikaisin ja olo oli huomattavasti pirteämpi kuin edellisenä iltana 😀 Kämppä on varsin mukava ja kämppikset (3 kpl) tosi mukavia! Suuntasin ensin lähimpään supermarkettiin hakemaan aamiaistarvikkeita ja sitten lähdin päiväksi kohti Santa Monicaa ja rantaa.

P6290019_picmonkeyedP6290022_picmonkeyed

Losissa on paljon liikennettä mutta myös jalankulkijat on huomioitu hyvin, ainakin alueella, jolla tänään kuljeskelin. Tiet on leveitä, autot suuria ja kuskit kohteliaita; tien yli pääsee helposti. Kulissifiilis tuli tuolla kaduilla kävellessä, sillä niin moni yksityiskohta on tuttu lukuisista jenkkisarjoista ja -leffoista. Palopostit, katumaasturit, keltaiset koulubussit ja ympärillä liehuvat Amerikan liput esimerkiksi. Ja joka kulmasta löytyy tietysti Starbucks. Autokauppoja on näillä kulmilla (Santa Monica Boulevard) reippaasti.

P6290028_picmonkeyedP6290026_picmonkeyed (1)P6290015_picmonkeyedTäällä myydään vaan Volvoja? 😀

P6290032_picmonkeyed

Santa Monican ranta on suuri ja levittäytyy laajalle alueelle. Keskellä on Santa Monica Pier, josta löytyy ravintoloita, kahviloita, myymälöitä ja huvipuistokin. Porukkaa laiturilla riitti, ja rannalla oli väkeä vaikka päivä olikin vähän pilvinen. Aikamoinen saastepilvikin näyttää leijailevan kaupungin yllä, tai sellaiseksi sumuisen pilven ainakin tulkitsin. Sää ei ollut ollenkaan niin tukala kuin etukäteen pelkäsin, sillä rannalta puhaltava tuuli raikasti ilmaa ja iltapäivällä oli jopa vähän viileää auringon piileskellessä. Olkapäät onnistuin silti käräyttämään..

P6290033_picmonkeyedP6290035_picmonkeyedP6300052_picmonkeyedP6290040_picmonkeyedP6290044_picmonkeyed

Tulipa vastaan myös ihan oikea movie set. Kamera oli käynnissä kun kohtausta purkitettiin, ja avustaja viittoili laiturilla kulkevia ryhmittymään laiturin reunaan. Kun ”cut” oli huudettu, saimme luvan jatkaa matkaa. En tunnistanut näyttelijää, mutta olisi hauska tietää mikä oli leffan nimi, ties vaikka oma haahuilu päätyisi leffaan asti 😀

P6290047_picmonkeyedP6300059_picmonkeyed

Päivän päätteeksi maistui hamppari yhdessä laiturin ravintoloista. Kasvishampurilaisen pihvi oli todella maukas. Etukäteen vähän jännittää, miten käy vyötärönlinjan tulevien kuuden kuukauden aikana 😀 Niin paljon ympärillä on tarjolla donitseja, hampurilaisia ynnä muuta runsaskalorista ruokaa. Tarkoitus on tosin kokkailla paljon kotonakin, joten ehkä samat farkut mahtuu päälle vielä Suomeen palatessakin.

Ilmapiiri täällä tuntuu olevan aika rento ja välitön. Kaduilla tuntemattomatkin toivottelevat hyvää huomenta tai viereisellä puistonpenkillä istuessa juttelevat enemmänkin. Asiakaspalvelun osalta allekirjoitan jo toteamuksen, että se on todella omalla tasollaan, mukavaa kun kaupassa pakkasivat ostoksetkin 🙂

Lisää juttuja Losista tulossa, pysy toki kuulolla jos kiinnostaa! Otan mielelläni myös vastaan vinkkejä kaupungin kiertelyyn. Sosiaalisen median kanavista kannattaa muistaa Insta ja Snapchat, joista löydyn minimerkillä @llaurasofiia, sekä tietenkin blogin fb-sivut.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply