Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Matkamessuille!

maanantai, tammikuu 18, 2016

Tästä viikosta on muotoutumassa ihan erityisen jännä ja tapahtumarikas. Loppuviikosta Helsingissä pääsee nimittäin taas inspiroitumaan lukuisista eri matkakohteista kun vuosittain järjestettävät Matkamessut valtaavat taas Messukeskuksen. Opiskellessani matkailualan restonomiksi HAAGA-HELIAssa messuilla tuli käytyä monena vuotena peräkkäin mutta nyt viimeisestä kerrasta on jo kulunut muutama vuosi. Siksi olenkin tämän vuoden messuista ihan erityisen innoissani! Tämä vuosi on myös ensimmäinen, jolloin osallistun messuille bloggaajana. Bloggaajakollegoiden tapaaminen tulee varmasti olemaan tosi hauskaa ja mielenkiintoista 🙂

latviaKuva: Messukeskus

Osallistun messuille ainakin torstain ammattilaispäivänä ja mahdollisesti myös lauantaina. Aikaahan tuolla saisi varmasti kulumaan taas vaikka kuinka, sillä perinteisten messuständien lisäksi messuilla on vaikka kuinka paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Tästä pääset kurkkaamaan messujen näytteilleasettajia ja messualueen karttaa. Tässä puolestaan on linkki josta näkee messujen ohjelmatarjontaa.

messutKuva: Messukeskus 

Olen monesti tällaisissa messutapahtumissa vähän liian kiinnostunut kaikesta, eli otan joskus stressiä siitä ehdinkö varmasti näkemään kaikki kiinnostavat ständit ja kuulemaan kaikki mielenkiintoiset ohjelmanumerot. Välttääkseni turhan kiirehtimisen ja stressin katselin tarjontaa jo etukäteen ja kokosin itselleni listan siitä mitä ainakin haluan nähdä. Ständeistä minua kiinnostaa ainakin messujen teemamaa Espanja sillä ihastuin viime vuonna Barcelonaan. Lisäksi Kroatia ja Slovenia ovat kiinnostaneet jo pitempään ja muutettuani Kouvolaan Venäjä on houkuttelevasti lähellä joten Pietari kiinnostaisi. Intiaan olen halunnut iät ja ajat ja Islanti on alkanut kiinnostaa viime aikoina yhä enemmän. Kotimaan kohteista haluaisin tutustua enemmän Lapin matkailumahdollisuuksiin ja tottakai on vierailtava myös oman kotikunnan Salon ständillä. Saariston Rengastiestäkin näyttää olevan tietoa tarjolla. Lentoyhtiöistä tulee varmasti vierailtua vähintään Finnairin ständillä ja taidanpa poiketa myös HAAGA-HELIAa moikkaamassa, jos vaikka olisi vanhoja tuttuja messuilla! Lisäksi olisi hauska jutella muun muassa Suomi-Uusi-Seelanti ystävyysseuran edustajien kanssa. Saa nähdä mihin kohteisiin vielä hullaannun näiden lisäksi. Eli kierreltävää riittää! Siitä ohjelmatarjonnasta puhumattakaan 🙂 Lisäksi aion tietysti maksimoida reissumahdollisuuteni vuodelle 2016 osallistumalla kaikkiin mahdollisiin arvontoihin ja kilpailuihin joita messuilla järjestetään!

messut2Kuva: Messukeskus

Lauantain ohjelmasta poimin itselleni ylös ainakin seuraavat ohjelmanumerot:

Klo 11, Mondo-lava. Mitkä ovat vuoden 2016 nousevat kohteet ja matkatrendit? Haastattelussa Mondon päätoimittaja Kati Kelola.

Klo 14, Mondo-lava. Thaimaa: täydellisen saaren metsästys. Mondon Thaimaa-asiantuntija Antti Helin paljastaa suosikkinsa.

Klo 14.30, Mondo-lava. New York, New York! Mondon opaskirjailija Alli Haapasalo kertoo, mitä kaupungissa kannattaa kokea.

Klo 15, Sonera Inspiration Stage. Balinese Barong Dance by Banyu Petak Indonesia

Klo 11.30, Rantapallo Meeting Point. How to be a professional travel blogger, and how to work with one. Janicke Hansen, Travel Blogger, PTBA Board Member

mondoKuva: Messukeskus

Innostus kasvoi huimasti vielä tätä juttua kirjoittaessakin, onneksi messuihin on enää muutama päivä!

Antoisaa ja hauskaa viikonloppua kaikille, nähdäänhän messuilla! 🙂 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Tiia/ReiseReise maanantai, tammikuu 18, 2016 at 17:27

    Joo mullakin kasvoi innostus, kun merkkasin ylös mitkä kaikki ainakin haluisin nähdä. Huomasin myös, että Ville Haapasalo on tavattavissa messuilla! Kääk. Messuilla nähdään! 🙂

    • Reply laura / to travel is to live maanantai, tammikuu 18, 2016 at 18:05

      Vau, tota en huomannutkaan! Siellä on kyllä niin paljon mielenkiintoista ohjelmaa että en tiedä miten ehdin kaikkialle 😀 Nähdään pian! 🙂

    Leave a Reply