Australia Bali Budjetti Thaimaa

Australia/Bali/Thaimaa – Kuukausibudjetit vertailussa

torstai, 12 marraskuun, 2015

Kun vuodesta oli reissukuukausia jäljellä enää muutama, aloin pitää menoistani kirjaa jotta varmistuisin siitä että rahat riittävät matkan loppuun asti. Kirjasin kaikki menot loppumatkan aikana kolmesta eri kohteesta: Australiasta, Balilta ja Thaimaasta ja nyt ajattelin jakaa kirjanpitoni myös täällä blogin puolella josko tästä olisi vaikka apua jollekin budjettia suunnittelevalle 🙂 Reissuvuoteni aikana hintatasoltaan kallein kohde taisi olla Australia, vaikkei Uusi-Seelanti jäänyt vertailussa kauas. Tiesin jo ennen matkaa Australian olevan kallis kohde mutta silti yllätyin miten korkeita hinnat todellisuudessa olivat. Rahaa tuntui kuluvan helposti etenkin ruokaostoksilla. Siirtyminen Aasiaan vuoden lopussa tuntuikin mielekkäältä paitsi uuden ympäristön, myös edullisemman hintatason vuoksi.

 *HUOM! Australian ja Thaimaan kirjanpito on 29 päivän pituinen, kun taas Balilla viivyimme vain 20 päivää. Budjeteissa hinnat ovat yhdelle hengelle ja mukana ei ole lentojen hintoja.

AUSTRALIA 16.7-13.8.2015 (29 päivää)

IMG_20150812_174121

Ruoka: 164,70 €  (249,45 AUD) / Päiväkulutus 5,70 € (8,60 AUD)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Majoitus: 483,40 € (731,50 AUD) / Päiväkulutus 16,65 € (25,20 AUD)

Liikennöinti: 176,10 € (266,5 AUD) / Päiväkulutus 6,05 € (9,20 AUD)

Muut: 148,80 € (226,3 AUD) 532 aud eli 349,5 / Päiväkulutus 4,8 € (7,20 AUD)

Kokonaiskulutus: 973 € (1473,95 AUD)

Australian päiväbudjetti: 32,70 € (49,70 AUD)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Esimerkkihintoja: leffalippu 6,30 €, tee 2,30 €, pääsylippu Pylon lookout-näköalatorniin (Harbour Bridgellä) 8,6 €.

Kuukauden aikana vietimme aikaa itärannikolla matkaten Gold Coastilta muun muassa Byron Bayn ja Coffs Harbourin kautta Sydneyhin jossa vietimme viimeisen viikon. Pidemmät matkat liikuimme Greyhound-busseilla ja lyhyemmät paikallisliikenteen junilla ja busseilla. Yövyimme hostelleissa pääsääntöisesti dormeissa mutta pari kertaa otimme oman huoneen. Ruoat teimme yleensä itse hostellin keittiössä. Australiassa eniten rahaa kului majoitukseen. Ruokaan olimme budjetoineet kymmenen dollaria päivässä ja se alittui. Ruokaostoksia tehdessä suosimme Aldia tai kun sitä ei ollut, kävimme suurissa ketjukaupoissa Woolworthissa ja Colesissa joista sanoisin Colesin olevan vähän edullisempi. Silloin tällöin kohdalle osui myös paikallinen tori josta hankimme edullisemmin vihanneksia ja hedelmiä. Muut- kategoria sisältää kaikenlaiset ekstrat, kuten leffaliput, kahvittelut, shoppailut, hygieniatuotteet, yhden lääkärikäynnin, herkut ja pääsymaksut nähtävyyksiin. Kuukauden aikana haimme myös rokotteet ja malarialääkkeet Aasian matkaa varten mutta en sisällyttänyt niitä tähän budjettiin sillä ne eivät kuulu normaalilomailuun.

BALI 14.8-2.9.2015 (20 päivää)

IMG_20150818_200519

Ruoka: 150,70 € / Päiväkulutus 7,55 €

Majoitus: 152,75 € / Päiväkulutus 7,65 €

Liikennöinti: 83 € / Päiväkulutus 4,15 €

Muut: 127,40 € / Päiväkulutus 6,40 €

Kokonaiskulutus: 513,85 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Balin päiväbudjetti: 25,70 €

Esimerkkihintoja: Muutaman tunnin snorkkelointiretki veneellä 9,90 €, puolentoista tunnin kuumakivihieronta: 6,60 €, skootterin vuokraaminen muutamaksi tunniksi 3,30 €, edullinen lounas 1,9 €.

Balilla vietimme 20 päivää. Olimme ensin muutaman päivän Sanurissa, jonka jälkeen kävimme Nusa Lembongan-saarella. Sitten matkasimme Candi Dasan kautta Amediin ja sieltä Ubudin kautta takaisin etelään Jimbaraniin, johon Balin kierroksemme päättyi. Siirryimme paikasta toiseen Perama Tourin busseilla, takseilla ja etukäteen sovituilla yksityiskyydeillä. Lembonganille menimme lautalla. Toisinaan vuokrasimme skootterin päiväretkiä varten. Söimme päivittäin ulkona paikallisissa warungeissa eli pikkuravintoloissa. Majoituimme yleensä pienissä guesthouseissa ja meillä oli aina oma huone. Balillakin majoitus oli suurin menoerä mutta majoitukseen kului yli puolet vähemmän rahaa/yö kuin Australiassa. Rahaa kului välttämättömien menojen lisäksi pieneen hemmoteluun, muun muassa pedikyyriin ja hierontaan sekä ostoksiin, aktiviteetteihin ja herkkuihin.

THAIMAA (ja muutama päivä Kambodzassa) 3.9-1.10.2015 (29 päivää)

IMG_20150906_115741

Ruoka: 226,70 € / Päiväkulutus 7,80 €

Majoitus: 172,95 € / Päiväkulutus 5,95 €

Liikennöinti: 188,95 € / Päiväkulutus 6,50 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muut: 304,30 € / Päiväkulutus 10,50 €

Kokonaiskulutus: 892,90 €

Thaimaan päiväbudjetti: 30,80 €

Esimerkkihintoja: yöjuna Chiang Maista Bangkokiin (makuupaikka) 20,40 €, hedelmäshake 1,90 €.

Thaimaassa oleilumme alkoi Chiang Maista, jossa viivyimme viikon. Sitten matkasimme muutamaksi päiväksi Kambodzaan ja sieltä palattuamme siirryimme loppuajaksi  Bangkokin kautta Koh Phanganille. Ennen lentoa vietimme viimeiset kaksi päivää Bangkokissa. Välimatkat taittuivat pääasiassa junilla ja saarelle mennessä lautalla. Taksia ja varsinkin tuktukeja käytimme melko paljon. Yövyimme pienissä majataloissa ja Bangkokissa hostellissa, aina omassa huoneessa. Pari yötä säästimme yöpymiskuluissa matkaamalla yöjunalla. Syömässä käytiin enimmäkseen edullisissa paikallisravintoloissa. Thaimaassa liikuimme aika paljon maan sisällä, joka kasvatti budjettia. Thaimaan matkalla suurin yksittäinen menoerä oli kahden päivän retki Elephant Nature Parkiin. (150 €) Ilman sitä päiväbudjetti olisi noin 25 €/ päivä. Thaimaassa edullisin majatalohuoneemme maksoi 3,30 €/hlö/yö ja kallein huoneemme (huoneistohotelli) 11,80 €/hlö/yö.

Mietintöjä budjeteista:

Päiväbudjetti oli siis Australiassa 32,70 €, Balilla 25,70 € ja Thaimaassa 30,80 €. Se ettei Australian ja Thaimaan välillä ole tuon suurempaa eroa, johtuu juurikin käynnistämme Elephant Nature Parkissa. Olin yllättynyt huomatessani että Aasian maissa ruokaan kului enemmän rahaa kuin Australiassa. Tämä on kuitenkin selitettävissä sillä että Australiassa kokkailimme pääsääntöisesti aina itse ja teimme edullisia ruokia (usein pastaa ja riisiä lisukkeilla). Aasiassa tulikin sitten syötyä ehkä vähän useammin päivässä ja herkuteltuakin enemmän esimerkiksi jälkiruoilla 🙂 Näillä budjeteilla pärjää kohteissa ihan mukavasti, jos on ei ole liikaa vaatimuksia majoituksen suhteen ja kokkaillee Australiassa itse (tai kun kokkaaminen kyllästyttää, hakee Domino’s-ketjun viiden dollarin pitsan :D). Aasiassa yöpyy mukavasti paikallisissa majataloissa kauniissa huoneissa vähälläkin rahalla ja samalla tutustuu paikallisten elämänmenoon. Nähtävyyksien ja aktiviteettien suhteen (varsinkin Australiassa) me panostettiin enemmän kaupungeissa kiertelyyn ja fiilistelyyn eikä käyty paljonkaan maksullisissa nähtävyyksissä joten ne eivät budjettia paljon rasittaneet. Tämä oli tosin meidän viimeinen kuukausi Ausseissa, joten sekin ehkä vaikutti asiaan, alkuvuodesta teimme kyllä enemmän retkiä ym. Myöskään juhlimiseen ja juomiin meillä ei kulunut rahaa.

You Might Also Like

48 Comments

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle sunnuntai, 15 marraskuun, 2015 at 16:31

    Hintapostaukset on aina mielenkiintoisia. Ei sulla Uudesta-Seelannista olisi mitään kuluja ylhäällä? Sinne tekisi kovasti mieli lähteä asuntoautolla seikkailemaan. Muistelisin, että me kulutettiin Ausseissa puolen vuoden aikana noin 10000 € (2 hlö) eli aika samoihin menee kuin tuo sun laskelma kuukautta kohden, jos nämä on summia yhdeltä hengeltä. Me tosin yövyttiin leirintäalueilla omassa autossa, mutta loppupeleissä sekään ei ole mitään superedullista. Aikaahan tästä toki on jo viitisen vuotta.

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 17:57

      Mä tykkään myös, kohteiden hintatasoa voi olla vaikea hahmottaa jos ei ole koskaan käynyt. On yhden hengen laskemia, lisäsinkin sen vielä tuonne postaukseen. Uuden-Seelannin budjettikirjanpito on niin hajanainen että en viitsinyt sitä tähän laittaa ainakaan vielä, katsotaan jos saan raapustukseni selkeytettyä itselleni 😀

  • Reply Ansku BCN sunnuntai, 15 marraskuun, 2015 at 17:24

    Mielenkiintoista infoa tuonne päin matkustaville!

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 17:57

      Toivottavasti jollekin on hyötyä! 🙂

  • Reply salaine sunnuntai, 15 marraskuun, 2015 at 22:20

    Kiva lukea kustannuksista. Sillä niitä tulee räknättyä ainakin ennen matkaa….paljonko menee hotelliin, lentoihin ja siirtymiseen, ruokaan jne. Halvimmalla on päässyt tähän mennessä Thaimaassa ja yllättävän halpaa oli Berliinissä.

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 17:58

      Meillä oli niin pitkä reissu että oli pakkokin pitää vähän kirjaa että tiesti rahojen riittävän ja samalla oli myös mielenkiintoista katsoa kuinka paljon sitä rahaa mihinkin kuluu.

      • Reply salaine sunnuntai, 22 marraskuun, 2015 at 19:08

        Totta toki, pitkillä matkoilla suunnittelu talouden osalta tärkeää. Lisäksi auttaa muitakin omien matkojen suunnittelussa. Olen nyt itsekin muutamiin matkoihin, joihin pystyn, pohtinut jälkeenpäin kustannuksia.

  • Reply Anna Koskela maanantai, 16 marraskuun, 2015 at 09:14

    Todetaan nyt, että mulla saattoi mennä Balilla hitusen enemmän rahaa… : D

    Mun pitäisi varmaan tehdä myös itse hintapostauksia. Kulut on tarkkaan taltioituna, niin se olisi helppoa totettaa. Kyllähän näistä apua on matkoja suunnittelevalle!

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 18:00

      Uskon että kyllä sitä rahaa saa Balillakin kulumaan 😀 Tee ihmeessä, olis mielenkiintoista katsoa miten erilaisia budjetteja voi olla samaan kohteeseen matkustustyylistä riippuen.

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, 16 marraskuun, 2015 at 15:00

    Pitkillä matkoilla tietysti ruuankin hintatason tunteminen on hyvä ajatus budjetteja mietittäessä.
    Omia kustannusjuttujamme tehdessämme olemme jättäneet aina ruuan pois, ideana, että syömme me kotonakin ja sillä hintaa millä Suomessa syö, syö kyllä lähes missä tahansa!

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 18:01

      Meillä piti matkan loppua kohden miettiä myös ruokakustannuksia ja niille varattiin tietty summa päivässä. Lyhyemmillä reissuilla ruokakulut ei ehkä ole niin oleellinen juttu, onhan sitä syötävä kumminkin ja niinkuin sanoit niin Suomen hinnoilla syö hyvin monessa paikkaa!

  • Reply Annika | Travelloverblogi maanantai, 16 marraskuun, 2015 at 21:52

    Kustannukset ovat kiinnostavia, mutta kun huomaan matkustavani kovin eri tavalla, on vaikea suhteuttaa kulujasi omiini. Huomaan, että päiväbudjettisi ei riittäisi minulla asumiseen kun korkeintaan puoleksi yöksi, useimmiten ei niinkään pitkäksi aikaa, on kaiken muunkin suhteuttaminen on vähän hankalaa. Mutta onneksi on mahdollista jokaisen matkustaa omalla tyylillään! Sehän on ihan parasta!

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 18:03

      Onneksi tyylejä on monia ja juuri Annalle kommentoinkin tuossa ylempänä että olisi jännä nähdä muiden budjetteja samoihin kohteisiin ja vertailla eroja. Tämä oli nyt reppureissaajan budjetti ilman ylimääräisiä kuluja ja luksusta ja me tultiin tällä hyvin toimeen 🙂

  • Reply Jenna / With huge passion for life tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 09:17

    Näitä kustannuksia koottuna on aina mukava lukea. Itse pidän ylhäällä kokonaiskulut, mutta en niinkään maakohtaisia päiväbudjetteja ole kirjannut ylös. Olen kyllä reissanut niin monessa Aasian maassa, että kyllä pitäisi joskus itsekin tehdä joku maakohtainen selvitys, paljon rahaa menee päivässä. Nuo päiväbudjetit ovat kyllä niin reissaajakohtaisia.

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 18:04

      Mä lähdin kirjaamaan vähän yksityiskohtaisemmin kun ajattelin että on jännä nähdä mihin kaikkeen ne rahat oikeasti hupenee 😀 Budjetit vaihtelee tosi paljon ja kukakin reissaa tyylillään 🙂

  • Reply Nimetön tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 10:39

    Tämä oli hyödyllinen postaus matkaa näihin kohteisiin suunnitteleville, erityisesti pidempää oleskelua ajatellen.
    Minun silmääni kaikki päivähinnat ovat hyvin edullisia ja totean samaa kuin Annikakin, ettei tämä summa riittäisi omilla kulutustottumuksilla montaa tuntia päivässä. Hyvä muistutus siitä, että paljon vähemmälläkin voisi selvitä!

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 18:05

      Toivottavasti tästä on apua jollekin matkaa ja budjettia suunnittelevalle 🙂 Tässä oltiin pitkällä matkalla jonka takia kulut piti pitää kurissa ja me pärjättiin tällä hyvin, varsinkin Aasiassa rahat riitti erinomaisesti kalliimman Australian jälkeen.

  • Reply Elämää ja Matkoja tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 10:43

    Tämä oli hyödyllinen postaus näihin kohteisiin matkaa suunnitteleville, erityisesti pidempää oleskelua ajatellen.

    Kaikki päiväbudjetit näyttävät minun silmääni hyvin edullisilta ja totean samaa kuin Annikakin, ettei tämä summa riittäisi omilla kulutustottumuksilla montaa tuntia päivässä. Hyvä muistutus siitä, että paljon vähemmälläkin selviäisi!

  • Reply Tiia/reisereise tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 21:14

    Nämä listaukset antavat kyllä hyvää osviittaa, kun suunnittelee matkabudjettia. 🙂 Oon muuten ihmetellut sitä, miksi melkein kaikki kutsuvat Balia Baliksi, kun eikö ole kuitenkin kyse Indonesian saaresta? Vai onko se jotenkin itsenäinen alue tai jotain? 😀

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 17 marraskuun, 2015 at 23:27

      Joo mua ainakin kiinnostaa budjettipostaukset, niistä voi olla paljon apua 🙂 Bali on Indonesiaa mutta aina puhutaan Balin saaresta niin mäkin sitten kutsun sitä niin 😀 En tiedä mikä on oikein ja onko esim. hinnoissa suurta eroa Balin saaren ja muiden Indonesian saarten välillä. Mutta niitä saariahan on kyllä valtavasti että ois vaikea tietää mitä kohtaa tarkoittais jos sanois vaan Indonesia.

  • Reply Henna /suurin onni keskiviikko, 18 marraskuun, 2015 at 19:15

    Näitä budjettipostauksia on kiva lukea 🙂 Harmittaa vähän vieläkin, ettemme jaksaneet omalla pitkällä reissulla jaksaneet päivitellä exceliä tarpeeksi ahkerasti ja jossain vaiheessa se sitten vaan jäi, ja lopulta tarkka kokonaiskustannuskin jäi pimentoon… Halvalla olette kyllä selvinneet, hienosti venytetty penniä! 😀

    • Reply laura / to travel is to live keskiviikko, 18 marraskuun, 2015 at 19:32

      Mä sitten loppumatkasta ryhdistäydyin ja aloin suht tunnollisesti kirjaamaan menoja 😀 On se mielenkiintoista tietää miten paljon varisnkin pitemmällä reissulla rahaa palaa. Aasiassa pärjättiin kyllä aika vähällä eikä silti edes tuntunut että oltaisiin mitenkään erityisesti pihistelty tai jääty mistään paitsi, ihan mukavaa elämää elettiin 🙂

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net keskiviikko, 18 marraskuun, 2015 at 21:12

    Mielenkiintoista lueskella budjettipostauksia samoista kohteista joissa on itsekin käynyt! Jos pysyttelee pidempään paikallaan niin hintataso tippuu jo yleensäkin sen takia että saa helposti neuvoteltua edullisemman pitkäaikaismajoituksen ja toisekseen ehtii löytämään edullisimmat ruokapaikat. Ihan samat havainnot Aussien hintatasosta, Colesia ja Woolworthia myöten, eikä ne Dominoksen pizzatkaan ihan vähäiselle huomiolle suinkaan jääneet…

    Meidän kolmihenkisen perheen päiväbudjetti Indonesiassa (lähinnä Gili-saaret ja vähän Nusa Lembongania ja Balia) oli 73e ja Thaimaassa 67e. Australiassa sitten mentiinkin huntin pintaan että heilahti – majoitukset olivat todellakin kalliimpia ja keliaakikolle avautui ruokailutaivas 5kk Aasiassa oleskelun jälkeen 😀

    • Reply laura / to travel is to live keskiviikko, 18 marraskuun, 2015 at 23:06

      Se on totta että kun on pitempään samassa paikassa niin kustannukset tippuu, siksikin jo kun ei mene siihen paikasta toiseen siirtymiseen rahaa. Eipä ole paha tuo Indonesian budjetti teilläkään. Keliaakikon vaihtoehdot varmasti moninkertaistui Australiassa, mahtoi olla hienoa kun oli mistä valita suppeamman valikoiman jälkeen! 🙂

  • Reply Sini torstai, 19 marraskuun, 2015 at 11:34

    No huh, edullisesti olette selvinneet, saatiin itse simppeliinkin majoitukseen aika paljon enemmän kulumaan rahaa Balilla.

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 18:13

      Tosi ihania majoituksia löytyi Balilta hyvin edullisesti ja me suosittiin paikallisten pitämiä homestay-majoituksia 🙂 Usein oli myös uima-altaat ja aamupalat ja muut mukavuudet vaikka ei tietysti aina!

  • Reply lena / london and beyond torstai, 19 marraskuun, 2015 at 17:44

    Täytyy nostaa hattua tuolle teidän Aussien päiväbudjetille. En tiiä olisinko itse onnistunut, Thaimaassa ehkä. Tykkään syödä ulkona ihan liikaa 🙂 Onneksi se on Aasiassa usein edullista, Ausseissa ei varmasti niinkään. Ja tuo, ettei käy baareissa, säästää ihan hirveästi. En itse pidä baareista, pubi-illoista esim Englannissa kylläkin. Nyt huomaa, että täällä Saksassa kun en ole alkoholia juonut, niin näkyyhän se kukkarossa vaikkei koskaan mitään älyttömyyksiä ole alkoholiin tullut tuhlattuakaan. Ja mieli voi paremmin samalla!

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 18:16

      Tässä Aussibudjetin edullisuuteen vaikuttaa varmasti myös se että se oli reissun loppupäätä ja piti olla tarkempi rahojen kanssa kuin silloin kun saavuttiin Ausseihin. Ruoan tekeminen itse säästi kyllä paljon rahaa. Tykkään myös syödä ulkona mutta nyt kun oli näin pitkä reissu kyseessä niin siihen ei ollut samalla tavalla rahaa kuin lyhemmillä matkoilla. Mäkin tykkään enemmän pubimeiningistä kuin baareista, tänään Dublinissa tarkoitus mennä juuri pubiin iltaa viettämään 🙂 Alkoholiin saa kyllä uppoamaan suuria summia huomaamatta, kukkaro kiittää kun ei ravaa baareissa 😀

  • Reply Stacy torstai, 19 marraskuun, 2015 at 18:21

    Kuumakivihieronta kuulostaa aika hyvältä, etenkin kun sen saa melkein ilmaiseksi. Ikävä homma, että paikassa kuin paikassa mässyihin palaa niin paljon rahaa, eikä ne ole edes mitään kovin päsäyttävää, niin kuin esimerkiksi pastat tai pizzat.

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 18:17

      Kuumakivihieronta oli ihana ja niin edullinen 🙂 Ainahan ruokaan rahaa kuluu mutta itse kokkaamalla huomattavasti vähemmän kuin jos söisi ulkona joka ilta 🙂

  • Reply Sanna I Siveltimellä torstai, 19 marraskuun, 2015 at 23:18

    Aika huikea suoritus tuolla päiväbudjetilla! Ennen kaikkea jäin ihmettelemään noita majoituksien alhaisia kustannuksia… Mistä noin edullisia edes löytää? Kiinnostaisi oikeasti tietää. Tuskin hotels.comista jota itse käytän, hih 😉

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 18:25

      Kiitos 😀 Minkä maan majoitushintoja mietit? Ausseissa hostelleita tutkittiin ensin Tripadvisorista ja hostelworldistä ja sen jälkeen varattiin hostellien omilta sivuilta. Balilla ja Thaimaassa me käytettiin pääasiassa booking.comia ja pari kertaa Agodaa 🙂

  • Reply Heidi perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 00:56

    Niin kuin Annakin kommentoi, minullakin meni Balilla aika paljon enemmän rahaa. Johtunee siitä, että yövyimme villassa, jossa oli oma private uima-allas :). Ja lomalla annan itselleni luvan herkutella ravintoloissa. Ainoastaan Sveistsi on ollut poikkeus siellä kelpasi voileivätkin, kun ravintolassa pitsa maksoi 25 euroa!!! Täällä madridissa, missä nyt asustelen, saa jo kympillä kolmen ruokalajin aterian + pullon viiniä. Ei ehkä aasian hinnoissa, mutta Suomen hintoihn tottuneena niin halpaa, että ravintolassa voi käydä kyllä surutta.

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 18:28

      Meillä ei private altaita ollut mutta pärjättiin hyvin majapaikkojen yhteisillä uima-altailla 🙂 Thaimaassa ja Balilla me syötiin aina ulkona, useimmiten paikallisten pienissä ravintoloissa. Ausseissa taas siihen ei ollut samalla lailla varaa mutta kokkailtiin sitten omia herkkuja hostellin keittiössä ja sekin oli ihan hauskaa, tulipahan paikalliset ruokakaupat tutuksi 😀 Oho pitsa 25 euroa, Sveitsi ei kyllä taida olla todellakaan budjettimatkailijan unelmakohde 😀 Kuulostaa hyvältä nuo Madridin ravintolahinnat, erittäin kohtuullista!

  • Reply AnnKat perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 09:52

    Itse tykkään lukea aina näitä budjettipostauksia, kun niistä on usein hyötyä omia reissuja suunnitelessakin. Tammikuussa olisi lähtö Thaimaahan, mutta vielä ei ole tullut edes mietittyä sinne minkäänlaista matkabudjettia. Ehkä pian olisi jo hyvä aika tarttua tähän. 🙂

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 18:29

      Mä olen samaa mieltä, uuden kohteen hintatasoa voi olla vaikea muuten hahmottaa. Siitä vaan karkeaa arviota tekemään 🙂

  • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 10:00

    Nää budjettipostaukset on aina mielenkiintoisia ja hyödyllisiä matkaa suunnitellessa! Kyllä sitä rahaa vaan uppoaa, vaikka näennäisesti saisikin lennot ja maijoituksen halvalla.

    • Reply laura / to travel is to live perjantai, 20 marraskuun, 2015 at 18:30

      Kiva kun oot sitä mieltä 🙂 Sitä rahaa uppoaa niihin pikkujuttuihin yllättävän paljon, esim. take away juomista ja muista pikkuostoista voi huomaamatta kertyä isompia summia kuin mitä ensin luulisi. Siksi oli ihan mielenkiintoista tehdä kunnon kirjanpitoa ja katsoa mihin se raha katoaa 😀

  • Reply Lotta Watia | Unagidon lauantai, 21 marraskuun, 2015 at 00:07

    Aika hyvin oot budjetilla pärjännyt Australiassa! Kiva lukea näitä budjettipostauksia omia reissuja ajatellen. 🙂

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 24 marraskuun, 2015 at 00:49

      Joo kyllä se sitten loppua kohti ehkä vähän pieneni se summa mitä käytettiin, silloin kun Ausseihin saavuttiin niin lukemat oli varmaan aika eri 😀

  • Reply meidänmatkassa lauantai, 21 marraskuun, 2015 at 20:11

    Listailun ihmisenä tykkään lukea näitä päiväbudjettipostauksia. Tosi hyvin olet pärjännyt Ausseissa, luulin että sinne menisi enemmän rahaa. 🙂

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 24 marraskuun, 2015 at 00:50

      Kiva kuulla! Ausseissa saa kulumaan rahaa kyllä helposti ja paljon. Mutta me pärjättiin viimeinen kuukausi hyvin näin 🙂 Paljon on ilmaista tekemistä ja nähtävää ja itse kokkailemalla säästää ruokakuluissa 🙂

  • Reply Kohteena maailma sunnuntai, 22 marraskuun, 2015 at 14:42

    Tästä postauksesta näkee sen, että matkustaminen ei ole aina kallista. Toki matkoihin voi laittaa hyvinkin isoja summia rahaa, kun kulutustottumukset kaikessa on hyvin erilaisia. Mutta erinomaisia reissuja saa tehtyä pienemmälläkin budjetilla, ja tämä oli hyvää informaatiota vastaavanlaisia reissuja suunnitteleville. Samahan se on meillä kotonakin, että ihmisten kulutustottumukset on hyvin erilaisia.

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 24 marraskuun, 2015 at 00:52

      Totta! Kuten tuossa ylempänä on kommentoitu niin jollain on mennyt samoissa kohteissa suurempia summia, riippuu paljon siitä minkälaista lomaa viettää ja juurikin noista kulutustottumuksista. Me pärjättiin erinomaisesti näin ja kiva jos saan jollekin viestitettyä tämän postauksen kautta että matkailla voi tosiaan edullisemminkin 🙂

  • Reply Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar sunnuntai, 22 marraskuun, 2015 at 16:27

    Yllättävän pienellä päiväbudjetilla voi näköjään Ausseissakin pärjätä. Nämä budjettivertailut ovat aina kiinnostavia, itse olen vain niin huono pitämään kirjaa. Yritän aina pari päivää kirjoitella hinnat ylös, mutta sitten se aina jää. Hyvä, että joku muistaa pitää kirjaa :).

    • Reply laura / to travel is to live tiistai, 24 marraskuun, 2015 at 00:54

      Niin voi, riipuu paljon siitä mitä reissullaan tekee, meillä ei esim. mennyt aktiviteettehin paljonkaan rahaa ja opastetut kierroksetkin olivat free walking tours-periaatteella joten annettiin lopuksi vaan tippiä 🙂 Mun piti jo aiemmin reissussa pitää kirjaa mutta se jäi parin päivän jälkeen 😀 Loppureissusta sitten ryhdistäydyin!

  • Reply Tanja keskiviikko, 25 marraskuun, 2015 at 04:23

    Olette kyllä pärjänneet pienellä budjetilla. Yllätyin tuosta Aussien edullisuudesta, kunnes maltoin lukea postauksesi loppuun.
    Mielenkiintoista, kiitos!

    • Reply laura / to travel is to live keskiviikko, 25 marraskuun, 2015 at 22:12

      Joo aika pienellä pärjättiin mutta silti ei tuntunut että olisi tarvinnut luopuakaan oikein mistään, eli hyvin meni! 🙂

    Leave a Reply