Suomen suurin matkablogiyhteisö

Neiti tutkimusmatkailijasta

Täällä kirjoittelee neiti tutkimusmatkailija, jonka käyntikortissa lukee yksinkertaisesti ”matkoilla”, kuten Truman Capoten aamiaista Tiffanylla nauttivalla neiti Holiday Golightlyllakin, sillä se on helpointa, jos on aina karkumatkalla.

Tavoitteena tutkimusmatkoillani on nähdä ja kokea kaikki. Haluan käydä maailman jokaisessa kolkassa, mutta myös palata lempipaikkoihini uudelleen ja uudelleen – ainoa ongelma on ihmisen rajalliset viikot ja vuorokaudet, mistä löytää aikaa matkustaa kaikkialle?

Arkielämääni tavallisena ihmisenä, tutkimusmatkailun ulkopuolella kuuluu kirjoitustyötä ja loikoilua Kallion kotikolossani, mutta kaukokaipuu iskee usein ja siksi työ, jota pystyy tekemään mistä vain onkin ollut eräs suurista elämäntavoitteistani. Nyt olen sellaisen löytänyt, mutta helposti kyllästyvänä saatan vaihtaa sitä vielä. Haluaisin elää elämää, jossa voin talvikuukausina pyrähtää jonnekin lämpimään ja palata vasta vapuksi kotikolooni odottelemaan kesää. Sitä saatan joutua vielä vähän odottelemaan.

Mutta tällä foorumilla puhun vain siitä, mikä minua oikeasti innostaa ja inspiroi eniten eli matkailusta ja haluan antaa tässä vähän esimakua siitä, millaisia tarinoita tulen teille kertomaan. Siitä kertovat asiat ehkä parhaiten asiat, joita teen jokaisella matkalla ja jutut, jotka otan aina mukaan. Tässä siis tiivistetty kuvaus neiti tutkimusmatkailijasta, tärkeimpien asioiden muodossa:

1. Pakkaan aina matkalle mukaan mahdollisimman vähän.
Kevyt matkalaukku, tai vielä mieluummin vain pieni treenikassi, mahdollistaa nopeat ja näppärät siirtymät ja minimoivat hikoilun. Kevyt kassi olalla ei edes haittaa, vaikka aamulennon jälkeen olisi muutama tunti kulutettavana kaupungilla ennen majapaikan check-iniä. Otan mukaan vain oleelliset asiat, kuten pari vaatekertaa, kameran, passin, kirjan ja kuulokkeet – ja jos jotain jää, aina voi ostaa kohteesta!

2. Minulla on aina mukanani hajuvesi.
Matkalla, kuten muutenkin elämässä, on tärkeää tuoksua hyvältä. Ihmisiin tekee ensivaikutelman jo sillä, tuoksuuko miellyttävältä vai ei – ja tuoksuttuaan miellyttävältä, voi itse päättää kehen haluaa tutustua paremmin ja kehen ei. Myös esimerkiksi lentokoneessa ja täydessä lentokenttäbussissa ja kohteliasta kanssamatkustajia kohtaan, että panostaa vähän odööriinsä. Pitkälle lennolle otan myös matkustamoon pienen ehostautumispaketin: dödö, hammasharja ja hammastahna raikastavat reissussa rähjääntyneen matkaajan.

3. Tutustun aina tutkimusmatkoillani johonkin erikoiseen paikkaan.
Tavalliset nähtävyydet ovat usein hienoja, mutta ne ovat nähneet miljoonat muutkin ihmiset. Tutkimusmatkailijana kannattaakin suunnata jonnekin, minne harva muu päätyy matkallaan. Näin näkee jotain, mitä muut eivät ole löytäneet ja voi tuntea itsensä vähän erityiseksi. Oudoista paikoista syntyvät myös parhaat matkakirjeet.

Nyt on aika jatkaa matkaa – kirjoitan teille kirjeen kun pääsen perille!