Suomen suurin matkablogiyhteisö

Matkoistani

Olen tähän mennessä, tätä kirjoittaessani, vieraillut kolmessakymmenessä yhdessä maassa, jos muistan oikein. Olen kuitenkin kovin huonomuistinen, joten voi olla, että tämä laskelma meni pieleen.

Tavoitteeni on käydä kaikkialla ja nähdä kaikki. Tämä tarkoittaa, ettei välttämättä riitä, että olen käynyt yhdessä maassa kerran, jos jotain merkittävää, tai mikä tärkeämpää: jotain omituista, jäi näkemättä. Esimerkiki Venäjällä olen käynyt vain Viipurissa – niin paljon Venäjää on vielä näkemättä!

Millaisia matkoja teen?

Epäsuosittu mielipiteeni on, että hiekkarannat ovat yliarvostettuja ja lomalla on mukavampaa nähdä ja kokea kuin makoilla ottamassa aurinkoa. Saa sellaistakin toki joku muu tehdä, ja nauttia niistä hiekkarannoista, mutta minua varten eivät sellaiset matkat ole.

Minua kiinnostavat ihmiset, ruoka ja kulttuuri, historia ja arkkitehtuuri.

Omituisia mielenkiinnonkohteitani ovat julkinen liikenne vieraissa kaupungeissa ja vanhojen neuvostotasavaltojen hylätyt betonibunkkerit.

Lähden kaikista mieluiten kaupunkilomalle. Sellaiselle, jossa kävellään paahtavassa, lämpöä hohkaavassa kaupungissa kilometrejä ja kilometrejä nähtävyydeltä toiselle ja pysähdytään välillä juomaan kylmä olut johonkin pikkupubiin, jossa paikalliset katsovat pölyistä turistia vinoon. Tai sitten sellaiselle, jossa nukutaan pitkään, katsotaan hotellihuoneessa paikallista telkkaria ja hiippaillaan vasta illan pimetessä ensin paikallisten suosimaan katuruokapaikkaan illalliselle ja sitten jollekin hämyiselle rock-klubille bailaamaan paikallisten bändien tahdissa.

Toisaalta voin myös lähteä roadtripille Ranskan maaseudulle, maistella viinejä viinitiloilla ja humalluttuani vohkia kahvikupin ravintolasta. Sellainenkin matka sopii minulle, jossa ajetaan tuulisia pikkuteitä tihkusateen vihmoessa rantakallioita ja pysähdytään pieneen kahvilaan keskellä ei-mitään juomaan kuumat kahvit ja syömään aivan liian sokeriset pullat ennen kuin jatketaan matkaa katsomaan jotain tienvarren hiljaista nähtävyyttä.

Haluan nähdä ja kokea kaiken. (Paitsi hiekkarannat.)

Miksi matkustan?

Matkustan, koska kyllästyn liian nopeasti. Janoan jatkuvasti uusia kokemuksia, uusia makuja, maisemia ja paikkoja. Jos olen liian kauan paikallani, ahdistun ja turhaudun ja elämä menettää hohtonsa. Ammennan energiaa tiedosta, että jossain tulevaisuudessa siintää seuraava matka, jota voi ryhtyä suunnittelemaan.

Matkoiltani haluan löytää paikallisten salaisia sopukoita, joihin tavallinen turisti ei eksy. Lisäksi haluan nähdä graffiteja ja katutaideteoksia, jotka kertovat paikan historiasta, kulttuurista ja politiikasta katujen kielellä. Haluan maistaa ruokia, joita paikalliset isoäidit valmistavat suurissa padoissa ja välipaloja, joita poikamiehet ostavat kioskeista matkalla töihin, mutta myös uusimpia trendiruokalajeja ja pienimpien pienpanimoiden uusimpia olutkokeiluja. Haluan myös nähdä kaupunkien erikoisimmat talot ja hulluimmat risteykset, sekä matkustaa paikallisten kanssa aamun ruuhkajunassa.

Ja mistä kirjoitan?

Kirjoitan erikoisista kokemuksista ja elämyksistä.

Haluan jakaa matkakokemukseni muille ja antaa vinkkejä siihen, miten voi löytää erikoisia paikkoja tavallisistakin kohteista. Annan vinkkejä niille, jotka ovat jo nähneet Colosseumin, mutta ovat uudelleen matkalla Roomaan, tai niille, jotka etsivät Budapestista kylpylää, jossa ei ole turisteja.

Olen harvoin tallattujen polkujen matkaopas!

Siksi kirjoitan teille matkakirjeitä maailman oudoista kolkista, joihin tutkimusmatkani minut kuljettavat.