Suomi

Lähimatkailua Tuusulassa

perjantai, syyskuu 27, 2019

Kaupallisessa yhteistyössä Visit TuusulanjärviPescator VillasElämyksen TaikaFesta ZannoniSuomen HistoriapelitViinilinna ja Maku Brewing

Miten vähän sitä voikaan tietää paikasta, jossa on käynyt yli kaksi vuotta töissä. Koko sen ajan olin kyllä suunnitellut, että tutkin mitä Tuusulasta löytyy. Ja kerran jo ajoin rantatielle, mutta en viitsinytkään pysähtyä yhteenkään taitelijakotiin. Oma koti kiinnosti sittenkin enemmän. Joten kun kutsu kävi Tasty Travelissimon ja Lähtöportin järjestämälle blogimatkalle Tuusulaan, niin lähdin hyvin innostuneena mukaan. Ja minkälaisen matkailukohteen Tuusulasta löysinkään.

*Blogimatkan ohjelmaan sisältyneet saadut palvelut olen merkinnyt tekstiin lihavoituna. 

Tuusulaa kulttuurinnälkäiselle

Tuusulassa kulttuurinystävää hemmotellaan lukuisilla museoilla. Tuusulanjärven kansallisromanttiset maisemat houkuttelivat viime vuosisadan merkittävimpiä taitelijoita asumaan sen itäpuolelle, Helsinki-Heinola -maantien varrelle. Tänä päivänä Rantatien taitelijakodit on museoitu ja niissä esitellään näiden kultakauden taitelijoiden elämää, taidetta ja kerrotaan tarinoita itsenäisyyteemme johtaneesta kansallistunteesta. Täällä voit kulkea mm. Juhani Ahon, Jean Sibeliuksen, Eero Järnefeltin ja Pekka Halosen jalanjäljillä.

Vielä hieman kauemmas ajassa pääsee siirtymään Aleksis Kiven kuolinmökillä, jonka pihapiirissä voi kokea miltä Tuusulanjärven seuduilla näytti ennen huvilakautta. Mökin surulliseen historiaan kuuluu myös vuoden 1913 ratkaisematon kaksoismurha, jossa Aleksis Kiven veli vaimoineen surmattiin ilmeisesti suurten rahojen toivossa.

2019-09-25_07-41-11

2019-09-25_07-41-29

Taiteen lisäksi alueen museot esittelevät sota-ajan historiaa. Lottamuseo* on rakennettu entisen Syvärannan huvilan paikalle, ja piha-alueilla aistii vielä huvila-ajan tunnelman. Museon erikoisnäyttelyssä perehdytään lääkintälottien tarinaan ja piharakennuksessa pääsee kurkistamaan sairasjunissa ja rautatieasemilla työskennelleiden lottien arkeen. Ja museokäynnin päätteeksi Lottakanttiinissa* herkutellaan suussa sulavilla leivonnaisilla.

2019-09-25_07-47-24

2019-09-25_07-45-12

2019-09-25_07-46-02

2019-09-25_07-44-27

2019-09-25_07-44-44

Tuusulanjärven kulttuurikohteita voi kiertää kesäisin hop-on hop-off -bussilla. Järven ympäri kiertävä noin 25km mittainen pyöräilyreitti on myös suosittu tapa retkeillä Tuusulanjärven kohteissa.

Osa museoista on suljettu talvikaudella. Tarkista aukioloajat museoiden omilta sivuilta. 

2019-09-27_04-39-18

2019-09-25_07-40-12

Tuusulanjärven oma Sibeliusmonumentti on kunnianosoitus Eila Hiltusen alkuperäisteokselle. 

Me testasimme hieman toisenlaista tapaa tutustua Tuusulanjärven ainutlaatuiseen historiaan: Suomen historiapelien* Tuusulanjärvi-lautapeli innosti meidät kisaamaan voitosta ihan tosissaan ja siinä samalla tuli opittua kuin huomaamatta monta pientä tarinaa järven rannoilta.

Suomen historiapelit Tuusula

Tuusulaa luontoretkeilijälle ja aktiivilomailijalle

Sarvikallio on Tuusulanjärven rantojen korkein kohta, joka kohoaa 25 metriä järven yläpuolelle. Ja näkymät järvelle ovat huikeat. Miten on mahdollista, että näin läheltä löytyvä retkikohde on jäänyt multa aiemmin huomaamatta?

Sarvikallion laella on uutuuttaan hohtavat tulipaikka, puuvaja ja käymälä. Näköalakallion alapuolella järven rannalla on pieni laituri, jonne johtavat ylhäältä kalliolta laskeutuvat portaat.

Vastarannalla siintää taiteilijayhteisön kodit, ja on helppo ymmärtää miksi Tuusulanjärvi onnistui houkuttelemaan kansallisromanttisilla maisemillaan niin monia aikakauden tärkeimpiä taiteilijoita.

2019-09-25_07-36-29

2019-09-25_07-37-09

2019-09-25_07-37-36

2019-09-25_07-37-59

Tänä kesänä Sarvikalliolle on kunnostettu mutkitteleva 3,4 km mittainen maastopyörillekin sopiva Seittelinreitti, jonne meidät johdatteli Elämyksen Taika* kickbike-retkellä. Se olikin ihan mahtava kokemus. Eikä mitään kevyttä puuhastelua. Onneksi retkieväät olivat kunnossa.

2019-09-25_07-34-48

2019-09-25_07-35-52

2019-09-25_07-35-10

Myös vastakkaisella rannalla sijaitsevasta Fjällbon puistoalueesta on kunnostettu kiva retkikohde nuotiopaikkoineen ja muutama viikko sitten sinne rakennettiin arkkitehtuurikilpailun tuloksena näyttävä laituri uimakoppeineen.

2019-09-27_04-38-09

2019-09-27_04-36-26

2019-09-27_04-34-39

Fjällbon puiston virallisia avajaisia vietetään 12.10.2019 klo 18. Ohjelmassa on muun muassa valotaidetta, kakkukahvit ja kaarnaveneiden laskua Tuusulanjärveen. 

2019-09-27_04-37-20

2019-09-25_07-42-47

Paras tapa tutustua järveen on lähteä vesille. Mä jouduin harmikseni jättämään väliin toiselle blogipäivälle järjestetyn Sportunan risteilyn*, mutta kuulin siitä muilta bloggaajilta pelkästään hyvää. Sportunan kautta Gustavelundista voi myös vuokrata  soutuveneitä, SUP-lautoja ja kajakeita. Järvelle pääsee myös soutelemaan vuokraveneellä Halosenniemestä. Talvisin Tuusulanjärvellä ylläpidetään matkaluistelurataa ja latuja.

2019-09-25_07-34-08

Huippumajoitusta ja suussa sulavaa illallista Tuusulassa

Lähiretkellekin voi jäädä yöksi, varsinkin jos puitteet ovat näin hulppeat kuin Tuusulassa. Pescator Villas* tarjoilee Tuusulanjärven rannalla korkeatasoista majoitusta kolmessa vierekkäisessä huvilassaan. Huvilaan voi tuoda omat ruuat tai sitten sinne voi tilata niin tarjoilut kuin illan ohjelmat. Tämähän olisi ihan täydellinen paikka järjestää pienet juhlat.

2019-09-25_07-39-27

Majoituspaikkoja on jokaisessa huvilassa 11-13 henkilölle. Hinta alk. 490€/vrk.

Me pääsimme nauttimaan niin majoituksesta, tarjoiluista kuin ohjelmasta Villa Lohessa. Illan täydellisyyttä hipovasta italialaisesta illallisesta vastasi vuoden 2018 parhaaksi pitopalveluyritykseksi valittu Festa Zannoni* ja juomapöydän kattoi koreaksi Viinilinna* sekä Maku Brewing*. Illallisen kruunasi villojen emäntänä toimivan Kristan meille yllätyksenä tarjoilema musiikkiesitys.

2019-09-25_07-33-39

2019-09-25_07-32-31

2019-09-25_07-31-32

Ruoka, mukaansatempaavat esitykset, loistava seura ja hersyvät hetket lautapelin äärellä saivat ajan kulumaan aivan liian nopeasti. Seuraavana aamuna koittava varhainen herätys pakotti minut unten maille siinä vaiheessa, kun muut vasta suuntasivat saunojen ja poreammeiden luokse alakertaan. Saunaoluen väliin jääminen harmitti niin paljon, että kävin seuraavana perjantaina ostamassa olutmaistiaiset kotiin. Kun se mahdollisuus siinä työpaikan nurkilla sattuu olemaan.

Maku Brewing panimomyymälä avoinna perjantaisin klo 14-18.


Kiitos upeasta päivästä niin paikallisille yrittäjille kuin mukana olleille bloggaajille. Te teitte tästäkin retkestä ikimuistoisen! Lue myös muiden jutut Tuusulasta:

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Outi perjantai, syyskuu 27, 2019 at 18:06

    Ihana, että sä olet käynyt katsomassa tuon laiturin! On muuten komea kapistus ja sopii ainakin kuvista päätellen kauniiseen järvimaisemaan. Se vaan tuli mieleen, että ei toi Mika taida ihan oikeasti osata käyttäytyä ;)

    • Reply toisiinmaisemiin perjantai, syyskuu 27, 2019 at 19:25

      Pakkohan se oli käydä katsomassa, enkä tosiaan ollut ainoa. Hienolta näytti, kuten koko puisto.

      Ja mitä tulee Mikaan, niin luulen, että olet oikeassa 😁

  • Reply Martina maanantai, syyskuu 30, 2019 at 20:13

    Hauskoja ja hyviä kuvia. Ihan mahtavaa omistautumista että kävit kuvaamassa Fjällbon laiturin vielä erikseen. On se kyllä komea! Ainakin jos vertaa erääseen toiseen järvellä (tai toisinaan kaislikossa) möllöttävään taideteokseen.

    Mitähän me tolle Mikalle tehtäis.. :D

    • Reply toisiinmaisemiin perjantai, lokakuu 4, 2019 at 06:54

      En ollut ennen tätä tapahtumaa tajunnut, miten kaunis Tuusulanjärvi on. Jotenkin sitä ajatteli, että sen rannoille ei edes kunnolla pääsisi. Joten luulenpa, että jatkossakin tulee retkeilyä sen rannoilla, ja myös Sarvikalliolle pitää mennä uudestaan.

  • Reply Mika / Lähtöportti tiistai, lokakuu 1, 2019 at 10:08

    Oli kiva lukea noista Tuusulan hetkistä vielä kerran! Hyvä muistutus myös, että täytyisi itsekin tutustua tuohon valmistuneeseen laituriin. Kävin jo kerran Fjällbossa sitä katsomassa, mutta viimeistelytyöt olivat silloin vielä kesken.

    Voitte kutsua mua hämähäkkimieheksi 😂

    • Reply toisiinmaisemiin perjantai, lokakuu 4, 2019 at 06:55

      Hämähäkkimies on hyvä nimi😁. Sori, en malttanut olla lisäämättä kuvaa juttuun.

    Leave a Reply