Slovenia

Luontoretkeilijän Slovenia on vuoristopolkuja, vesiputouksia ja turkoosina kimmeltäviä jokia

perjantai, toukokuu 10, 2019

Slovenia ällistytti ensisilmäyksellä neljä vuotta sitten. Vuoden kuluttua palasimme ja suuntasimme pääkaupungin lisäksi rannikolle ja vuoristoon. Reissun jälkeen vannoimme, että tänne tullaan pian uudestaan. Aika kuitenkin jotenkin vain karkaa, ja vasta nyt, kolme vuotta myöhemmin, pääsin takaisin tänne luontoretkeilijän, päiväpatikoijan, viininystävän, vuoristoon hurahtaneen ja pikkukyliin rakastuneen paratiisiin.

Olin liikkeellä yksin ja päivät Sloveniassa kuluivat erityisesti luontoretkistä ja päiväpatikoinnista nauttien. Sää aiheutti tosin pieniä muutoksia suunnitelmiin, kun yllättävä lumimyräkkä sulki vuoriston solatiet ja pakotti välillä ajelemaan Italiaan. Ja muutama retkikohdekin jäi samasta syystä odottamaan tulevia reissuja.

Lukuisiin ihaniin paikkoihin kuitenkin ehdin ja tässä mun täsmävinkit  Triglavin kansallispuiston ja sen lähiympäristön luontokohteisiin.


Mostnica Gorge, Bohinj


Aina suunnitelmat eivät tosiaan toteudu kuten on tarkoitus. Vaikka tiesin, että sääennusteet eivät lupailleet hyvää, en osannut odottaa että Bohinj-järven alueen yllättää huhtikuun viimeisinä päivinä kymmenen sentin lumikerros. Eivät sitä paikallisetkaan olleet uskoa todeksi. Päiväpatikointi Mostnican rotkoon ja vesiputoukselle jäi siis edelleen odottamaan toista hetkeä.

Henkeäsalpaavan kaunista Bohinjilla on edelleen, eikä yhtään harmita, että tein tavallaan turhan reissun.

Bohinj Slovenia lumi

Bohinj Slovenia summer

Lue lisää Mostnican rotkosta Vagabonda-blogista: Mostnica-rotko: upea luontokohde Slovenian Bohinjilla

Lisätietoja: bohinj.si


Slap Savica, Bohinj


Bohinj-järven tunnetumpi vesiputous Savica käytiin valloittamassa jo edellisellä reissulla. Reitti kulkee enimmäkseen metsässä ja putoukselle päästäkseen pitää kivuta satoja portaita, mutta palkinto ylhäällä on jokaisen kavutun askeleen arvoinen.

Pääsymaksu 3€. Lisätietoja: tdbohinj.si

Lue lisää: Kirkkaasti parempi Bohinj

Patikointi Bohinj Savica

Slap Savica


Vintgar Gorge, Bled


Vintagarin rotkollakin kävimme jo viime reissulla. Se on helppo koko perheen retkikohde, jossa kuitenkin pääsee näkemään luontoa parhaimmillaan. Reitti on 1.5km pitkä ja kulkee koko matkan puista kävelysiltaa aina Šumin vesiputoukselle asti. Paluu on samaa reittiä, joten reissun päätteeksi huomaa, että kameraan on kertynyt samasta kohdasta kymmeniä otoksia, kun ei voi olla ollenkaan varma kuvasinko tätä kohtaa jo tullessa vai en. Ja tämä siis aikana, jolloin en vielä hirveästi reissuilla ylipäänsä kuvannut.

Pääsymaksu 9€. Parkkimaksu 5€. Bussikuljetus Bledin linnalta 1€. Lisätietoja: vintgar.si

Bled Vintgar Slovenia

Vintgar Bled Slovenia

Patikointi Slovenia Bled

Lue lisää rotkosta ja kokemuksistamme Bledissä: Paljon hehkutettu Bled


Slap Peričnik, Kranjska Gora


Vihdoinkin päästään tämän vuoden reissun ensimmäiseen oikeasti toteutuneeseen luontoretkeen. Peričnikin vesiputous sijaitsee Triglavin kansallispuistossa ja sinne johtaa Mojstranan kylästä alle 5km mittainen pikkutie, jonka päässä on pieni maksullinen (3€) parkkipaikka. Tosin näin sesongin ulkopuolella kukaan ei ole paikalla keräämässä maksuja.

Waterfall Pericnik Slovenia Triglav

Retkeilyn iloista on nauttimassa kanssani muutama pariskunta sekä perhe ja heidän vanavedessään kapuan noin 10 minuutin nousun putouksen juurelle.

Hiking Triglav Slovenia

Retkeilyreitit Sloveniassa

Patikointi Sloveniassa

Kyllästyn odottamaan kuvausvuoroa ja alan katsella rauhallisempaa paikkaa. Putouksen taakse johtaa polku ja sen ympäri pääsisi kiertämään. Näitä reittejä ei oltu vielä talven jäljiltä ehditty kunnostamaan, joten päätän etsiä itselleni ja kuksalleni sopivan retkipaikan hieman virallisen reitin ulkopuolelta. Sillä olihan meillä aviomiehen kanssa 19. hääpäivä, ja pitihän sille kohottaa #skumppaakuksasta -malja. Mikä paikka evästauolle.

Reittimerkit Slovenia Triglav

Slap Pericnik Slovenia

Skumppaakuksasta Slovenia

Piknik Slovenia skumppaakuksasta

Ei pääsymaksua. Parkkimaksu 3€. Lisätietoja: kranjska-gora.si


Krčnik, Goriska Brda


Loputtomalta tuntuvan pikkutien varrella, juuri siellä mihin googlemaps ohjaa, on Gorinska Brdan viinialueen ylpeys, luonnon muovaava kivisilta Krčnik. Tämä kaunis, mutta hieman vaatimaton nähtävyys, ei ehkä ole sellaisenaan ajomatkan arvoinen. Mutta minulle se tarjosi mukavan lopetuksen aivan huikean retkipäivän päätteeksi Slovenian upealla viinialueella.

Lisätietoja: brda.si

Krcnik Brda


Slap Boka, Bovec


Massiivinen vesiputous on helppo löytää, sillä se näkyy Bovecista Žagaan johtavalle tielle. Sillan vasemmalta puolelta lähtee polku kohti näköalapaikkaa. Ja taas kivutaan ylös. Ensimmäiseltä näköalapaikalta ylöspäin lähtevä polku näyttää sen verran haastavalta, että tyydyn ihailemaan putousta vain täältä kaukaa. Eväät sentään käyn nauttimassa muutamia metrejä korkeammalla.

Lisätietoja: soca-valley.com

Slap Boka Slovenia

Vesiputous Boka Slovenia


Slap Kozjak, Kobarik


Tämä noin tunnin patikkaretki Kozjakin vesiputouksella on reissun hienoin retki, sillä vasta täällä pääsen ensimmäisen kerran näkemään kunnolla turkoosina kimmeltävän Soca-joen.

Soca Slovenia

Jätän auton parkkiin Kamp Korenin leirintäalueen läheisyydessä sijaitsevalle yleiselle parkkipaikalle, mutta kolikkokukkaroni sisältö ei riitä kattamaan minimipysäköintiaikaa (1,50€/1h). Uskaltaudun lopulta unohtamaan koko parkkimaksun toivoen, ettei parkkipirkot kiinnitä autooni rengaslukkoa, vaan selviäisin pelkillä sakoilla.

Alkumatka etenee pellon reunaa kivistä soratietä pitkin ja olen hieman huolissani. Seuraan kuitenkin määrätietoisesti etenevää saksalaisten eläkeläisten joukkoa uskoen, että kyllä täältä vesiputouskin vielä löytyy. Hetken kuluttua puiden lomasta pilkottaakin jo turkoosi joki ja ilahdun suuresti, kun huomaan sitä ylittävän riippusillan.

Hiking Kozjak Kobarid

Soca Slovenia riippusilta

Riippusilta Socajoki Slovenia

Poikkean hetkeksi sillalle ihailemaan mahtavaa maisemaa, kunnes palaan takaisin reitille ja matka jatkuu metsän siimeksessä. Ja hetken kuluttua vastaan tulee vanha kivisilta ja ensimmäinen vesiputous, Mali Kazjak. Liukastelen alas vesiputoukselle huomatakseni, että se näkyykin kunnolla vain laskeuduttaessa sillan toiselta reunalta alas. Päätän jättää tämän seikkailun väliin. Ihmisiä on liikkeellä melko paljon pikkutihkusta huolimatta, joten jatkan matkaa reippaasti eteenpäin tavoitteenani karistaa saksalaisryhmä kannoiltani.

River Kozjak Slovenia

Kozjak Slovenia

Kozjak Slovenia patikointi

Reitti seuraa joen uomaa, kunnes vihdoin kuuluu kunnon pauhu. Vesiputous on piilossa korkeiden kallioseinämien takana, ja sinne johtaa kuvaukselliset kiviset sillat ja puiset tasanteet. Täällä on uskomattoman kaunista.

Slap Kozjak Kobarid

Kozjak waterfall

Reitillä on hyvät opasteet ja se on helppokulkuinen. Jyrkkää nousua ei ole ollenkaan. Paluumatka on sama, mutta riippusillalta voisi jatkaa matkaa Kobaridin historiallista reittiä (kartalla A) kohti pikkukaupungin keskustaa. Mä olen hieman huolissani autoni kohtalosta, joten päätän jättää tämän osuuden väliin ja palata takaisin parkkipaikalle.

Kartta Kozjak Slovenia

Aikaa koko retkeen pysähdyksineen kuluu noin puolitoista tuntia. Ja vältyn kuin vältynkin parkkisakoilta, sillä pysäköinninvalvojien auto kurvaa parkkikselle juuri silloin, kun olen lähdössä pois. Mikä tuuri.

Lisätietoja: soca-valley.com/kozjak


Tolmin Gorge, Tolmin


Toinen mielettömän upea retkikohde Tolminin rotko (Tolminska korita) sijaitsee vain 20 minuutin ajomatkan päässä Kobaridista etelään. Rotko on osa Triglavin kansallispuistoa, ja se on ihan ehdoton käyntikohde sielläpäin liikkuville. Itse asiassa rotko ja koko Juliaanisten alppien alue on mielestäni niin upeaa, että jo niiden vuoksi kannattaa matkustaa Sloveniaan.

Tolmin rotko tie

Tolmin Slovenia

Rotkon lähtöpisteelle on helppo löytää Tolminin keskustasta seuraamalla opasteita. Jätän auton parkkiin ja maksan sisäänpääsyn. Se pirun myräkkä on täälläkin aiheuttanut pientä päänvaivaa, ja ympyräreitin alkuosa on jouduttu sulkemaan. Joten kävelen ensin kapean kiemurtelevan ajotien reunaa korkealle vuoren rinteelle rakennetulle  Paholaisensillalle, josta näkymät rotkon pohjalle ovat huimat. Tuonneko mun pitäisi mennä? Kohta opasteet ohjaavatkin tieltä pois johtavalle polulle ja lukuisten rappusten jälkeen olen rotkon pohjalla.

Tolmin Gorge

Käyn ensin ihailemassa Zadlaščica-kanjonin seinämien väliin jumiutunutta kivenlohkaretta ja kauniisti virtaavaa jokea. Sen jälkeen siirryn Tolminska-joelle. Turkoosi vesi ja ikiaikaiset kallioseinämät muodostavat mielettömän kauniin ympäristön, jota jaksaa ihailla vaikka kuinka kauan. Varsinkin kun muistaa, että paluu autolle tietää taas melkoista kapuamista ylös loppuunpatikoiduilla jaloilla. Kuljeskelen siis hyvän tovin joen reunoja myötäileviä polkuja nauttien tästä luonnon tarjoamasta uskomattomasta näkymästä.

Sisäänpääsy 5€. Lisätietoja: soca-valley.com/tolmin

Tolminin rotko Slovenia

Slovenia Triglav Tolmin Gorge

Tolminska Korita

 


Listan luontokohteet (Blediä ja Bohinjia lukuunottamatta) patikoin kevään 2019 Kroatia-Slovenia -roadtripin aikana. Lensin Pulaan ja majoituin Bohinjilla, Goriska Brdassa (2) sekä Istriassa Rovinjissa, Piranissa (2) ja Motovunissa. 

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply espanjaan lauantai, toukokuu 11, 2019 at 08:27

    Voi miten ihana kokoelma näitä Slovenian parhaita luontokohteita! Olimme Triglavin luonnonpuiston kupeessa upeat kolme viikkoa muutama vuosi sitten, autoilimme, pyöräilimme ja patikoimme ympäri Sloveniaa. Vahva suositus koko maalle.

    • Reply toisiinmaisemiin tiistai, toukokuu 14, 2019 at 06:08

      Samaa mieltä Sloveniasta. Ja olen varma, ettei tämä jäänyt viimeiseksi kerraksi siellä. Haaveilen, että joskus olisi mahdollisuus viettää siellä pidempäänkin aikaa.

  • Reply Kati Siren-Salokannel lauantai, toukokuu 11, 2019 at 09:29

    Kiitos paljon näistä. Ehkä ensi kesänä pääsen paikalle 😍

    • Reply toisiinmaisemiin tiistai, toukokuu 14, 2019 at 06:10

      Ole hyvä😊. Mukava kuulla, että näistä on apua suunnitteluun. Toivottavasti matkasi Sloveniaan toteutuu.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, toukokuu 11, 2019 at 18:12

    Huokaus. Voi kuinka kaunista :) Jäin tuijottamaan noita viimeisen vesiputouksen kuvia. Mä en ole koskaan nähnyt luonnossa mitään tuollaista.

    • Reply toisiinmaisemiin tiistai, toukokuu 14, 2019 at 06:13

      Kieltämättä tuli yllätyksenä itsellekin. Putous oli vähän kuin luolassa, enkä tiennyt sitä etukäteen. Siihen asti reitti oli ollut tosi kaunis, mutta silti aika perinteinen.

    Leave a Reply