Saksa

Wismar – tuntematon maailmanperintökohde Saksassa

torstai, maaliskuu 7, 2019

Maailmassa on aika monta Unescon maailmanperintökohdetta (1 092 tarkkalleen ottaen), joten ei ihme jos et ole ennen kuullut Wismarista, tästä pienestä Pohjois-Saksan kaupungista. Toisin oli keskiajalla, jolloin Wismar oli kukoistava Itämeren hansakaupunki ja Wismarin olut himoittua juomaa kaikkialla Euroopassa. Hansakauden jälkeenkin kaupunki säilytti merkittävän asemansa, ja Wismar siirtyi Westfalenin rauhansopimuksen myötä yli kahdeksisadaksi vuodeksi Ruotsin alaisuuteen. Molemmat aikakaudet ovat jättäneet jälkensä Wismariin, ja kaupunki on hieno yhdistelmä punatiilisiä goottilaisrakennuksia ja piparkakkupäätyisiä taloja.

*Wismar jakaa Unescon maailmanperintöstatuksen noin 150km päässä sijaitsevan Stralsundin kanssa.

Toisen maailmansodan jälkeen kaupunki jäi Itä-Saksan puolelle, ja sai rapistua rauhassa. Sillä vaikka DDR:n aikana Wismar oli suuri vientisatama ja merkittävä sotilaskaupunki, sinne ei onneksi rakennettu kommunismin arkkitehtuurin mukaisia betonirumiluksia, vaan keskusta sai pitkälti jäädä entiselleen.

Saksojen yhdistymisen jälkeen Wismaria kunnostettiin isolla rahalla, ja tänä päivä vanhakaupunki kukoistaa jälleen. Ja oluttakin siellä edelleen valmistetaan, tosin vain yhdessä panimossa. Mutta sitäkin perinteisemmin, sillä panimoravintola Brauhaus am Lohberg on toiminut samalla paikalla jo vuodesta 1452 lähtien.

Kaupungin keskustan tärkein paikka keskusaukio, Marktplatz, on yksi Saksan suurimpia. Sitä koristaa vanhojen kauniiden rakennusten lisäksi Wasserkunst, koristeellinen Hollannista 1600-luvulla tuotu takorautainen kaivo. Vanhankaupungin ydin on suljettu autoilta, ja puodit ja kahvilat terasseineen ovat levittäyneet kaduille. Katusoittajat viihdyttävät terassilla istuskelijaa, ja tunnelma kaupungissa on leppoisa.

Kävelykierroksella kauniissa Wismarissa saa nauttia toinen toistaan kiehtovimmista rakennuksista ja yksityiskohdista. Silmiin pistää myös vanhojen tiilikirkkojen kunnostustyöt. Marienkirchestä on säilynyt vain sen 80m korkea kirkontorni, mutta nyt kirkkoa rakennetaan uudelleen vanhojen piirustusten pohjalta.

Marienkirchen 80m korkea torni on toiminut myös maamerkkinä merenkulkijoille.

Historiallisella vanhalla satama-alueella pääsee kesäisin risteilemään ja se on tunnettu kalaravintoloistaan ympäri vuoden. Läheisen kanaalin rannalta löytyy myös upea Gewölben ristikkotalo. Jonka olemassaoloon minä törmäsin vasta sen jälkeen, kun olin jo Wismarissa käynyt. Kyllä harmitti. Talon historia on kiinnostava, sillä se on toiminut Ratskellerin viininmaistajien tukikohtana, jossa Wismariin tuodut viinit testattiin ennen kuin ne pääsettiin maihin.

Kuva Pixabay

Wismar on suosittu erityisesti saksalaisten päiväretkikohteena, ja meidänkin käyntimme aikaan kaupungilla kiersi useampi saksalaisryhmä oppaan kanssa. Mutta kyllä Wismariin kelpaa muidenkin matkustaa ja suosittelenkin visiittiä erityisesti saksanlaivalla kulkijoille: matkaa Travemünden satamasta Wismariin on noin 60km, ja sinne vie kaunis pikkukylien läpi kulkeva hevoskastanoiden reunustama tie.

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Jenni / Unelmatrippi sunnuntai, maaliskuu 17, 2019 at 18:00

    Tuollahan näyttää oikein söpöltä! Emme ole Hemmon kanssa koskaan Wismarissa poikenneet, vaikka sitä on useamman kerran kartalta katseltu potentiaalisena kohteena. Yleensä vain tulee lähdettyä satamasta suoraan etelään, niin ei sitten ole tullut koukattua tuonne. Ehkä joskus vielä käymme!

    • Reply toisiinmaisemiin tiistai, maaliskuu 19, 2019 at 19:49

      Kyllä siellä hyvin päivän-parikin viihtyisi. Testaisi panimon vanhoilla resepteillä tehtyjä oluita ja kiipeisi kirkontorniin. Ja päiväretkeilisi lähistöllä.

    Leave a Reply